Juurettomuus ja yksinäisyys
Onko kenelläkään tunnetta että ei kuulu mihinkään? Tai että vaikka on ihmisiä ympärillä on yksinäinen olo? Minulla on kyllä kavereita, mutta en ole kenellekään tärkeä kaveri. En siis sellainen jolle kukaan ikinä soittaisi/laittaisi viestiä. Ei edes sellainen jota kutsutaan aina mukaan, eli valikoiden kaveriporukasta pyydetään mukaan (esim nyt minut kutsuttiin tyttöjen mökkireissulle 1kk muiden jälkeen kun alkoi näyttää siltä että kaikki pääsevät). Mies on minulle ainoa jolle voin puhua oikeasti asioista. Meillä on yksi lapsi jonka puolesta harmittaa että ei ole vanhempien ja päiväkodin tätien lisäksi muita suhteita aikuisiin (toista mummia näkee n kerta kuuhun 30min kerrallaan ja toista vaijtelevasti kerran kuuhun-kahteen). Miehen suku koostuu kahdesta ihmisestä ja omani on isompi, mutta valitettavasti kummempaa suhdetta ei kehenkään ole yrityksistä huolimatta..
Kommentit (7)
[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 15:37"]Ystäviä tulee kavereita, kavereita tulee tuttavsta. Tämä vaatii vaivannäköä ja aloitteellisuutta. Minulla on paljon ystäviä, mutta ilmaiseksi en ole saanut ainuttakaan.
[/quote]
Itse yritän aktiivisesti pitää yhteyttä ystäviin (kavereihin). Erilaisista elämäntilanteista johtuen kaikki ovat löytäneet ne tärkeät ystävät muualta: heidän kanssaan kun voi tehdä niitä enemmän yhteisiä juttuja kuten istua joka viikonloppu iltaa, matkustaa yms. VValitettavasti olen syrjäytynyt kaikista ystävistä ja uusia en ole lapsen kautta saanut. Muut siis lapsettomia. Ap
itse en lähtisi kosiskelemaan ketään.
ellet kelpaa itsenäsi niin ole enemmin ilman.
enemmin yksin kuin 100 selkäänpuukottajaa esittämässä jotain mitä eivät ole.
Jos nyt voi jonkun syyn sanoa miksi tähäb on ajauduttu niin kumppani ja lapsi liian nuorena. Jäi sellainen nuoruuden kaverisymbioosi kokematta ja sitten jäikin ulkopuolelle. En vaan osannut joskus ajatella että oikeasti jää ulkopuolelle. Ap
Minulla on muuttotilanteeseen liittyvä yksinäisyyden kokemus. Muutin kauas kotiseudulta pk-seudulle. En tuntenut kuin yhden ihmisen täällä. Olihan se yksinäistä. Kun lisäksi mukana oli tutustuminen aivan toisenlaiseen elämänmenoon, mihin olin tottunut, niin monesti oli olo todella yksinäinen. Töitä sai tehdä, että sai muutaman ystävän. Toisaalta muistan kyllä tilanteita, joissa joku olisi halunnut tutustua minuun, mutta aika kevyesti taisin tällaisia tilanteita sivuuttaa eli en ollut itsekään kovin helposti lämpenevä vaikkakin helposti lähestyttävä.
Sinun kannattaa olla rohkea ja aloittaa juttelu tilanteissa, joissa kohtaat ihmisiä. Niistä voi alkaa kehittyä jotain enemmän.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 15:39"]
[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 15:37"]Ystäviä tulee kavereita, kavereita tulee tuttavsta. Tämä vaatii vaivannäköä ja aloitteellisuutta. Minulla on paljon ystäviä, mutta ilmaiseksi en ole saanut ainuttakaan. [/quote] Itse yritän aktiivisesti pitää yhteyttä ystäviin (kavereihin). Erilaisista elämäntilanteista johtuen kaikki ovat löytäneet ne tärkeät ystävät muualta: heidän kanssaan kun voi tehdä niitä enemmän yhteisiä juttuja kuten istua joka viikonloppu iltaa, matkustaa yms. VValitettavasti olen syrjäytynyt kaikista ystävistä ja uusia en ole lapsen kautta saanut. Muut siis lapsettomia. Ap
[/quote]
Minä yritän tavata yhden uuden ihmisen joka viikko. Jos et laajenna sosiaalista piiriäsi, se voi ainoastaan kutistua.
Sinun täytyy myös hyväksyä se, että lapsia hankkineena olet sosiaalisesti erilaisessa tilanteessa kuin lapsettomat ystäväsi. -2
Semmosta mullakin on. Uusien kaverien saamista vaikeuttaa vielä kaikenlaiset pelot ja ulkomailla asuminen (en osaa kieltä). Suomessakin oli kyllä lähes yhtä vaikeaa. Olen lastenkotilapsi ja siksi en läheisissä väleissä sukulaisiin. Kaiken lisäksi lähisuku piehtaroi omissa ongelmissaan, kuten minäkin. En oikein tunne kuuluvani mihinkään.
Ystäviä tulee kavereita, kavereita tulee tuttavsta. Tämä vaatii vaivannäköä ja aloitteellisuutta. Minulla on paljon ystäviä, mutta ilmaiseksi en ole saanut ainuttakaan.