Nyt katkesi tämän tyhmän kamelin selkä - parisuhdeuupumus

Miehessäni on paljon hyviä puolia, mutta yksi huono puoli on ylitse muiden: saamattomuus. Syyt varmasti lapsuuden perheoloissa jne, mutta se on toissijaista.

Hän ei osaa siis hoitaa mitään ns. aikuiseen elämään kuuluvia asioita kunnolla ja oma-aloitteisesti, vaan kaikki hoituu vasta pakon edessä, viime tingassa ja hutiloiden. Aina jos kysyn syytä miksi joku on jäänyt tekemättä tai on tehty väärin, on muka olemassa hänestä riippumaton selitys, joka on siis keksitty tekosyy.

Suhteen alussa en pitkään aikaan huomannut tätä piirrettä, koska erillään asuessa se ei vaikuttanut minun elämääni plus koska uskoin näitä miehen selityksiä eikä hän koskaan jäänyt niistä aluksi kiinni, kun emme asuneet yhdessä. Mies siis on noin muuten oikein mukava ja omaa hyviä piirteitä, joten tälläinen kaikki peittyi.

Sitten kun muutimme yhteen, aloin pikkuhiljaa huomata yhä enemmän näitä juttuja, mitkä paljastivat, ettei mies tajua asioiden hoitamisesta yhtään mitään. Opiskeluaikana hän esimerkiksi kivenkovaan väitti, että hänellä on opintolainaa nostamatta ja laskimme elämisemme osittain sen varaan. Selvisi, että laina oli nostettu kokonaan jo ajat sitten. Minä järkkäsin asiamme sitten niin, ettei kaikki laskut jääneet maksamatta jne, mutta kyllä sapetti kun selvisi, että mies ei ollut edes tarkastanut asiaa vaan väitti silmät kirkkaana asian olevan tavalla x.

Tälläisiä tapauksia tuli enemmän ja enemmän, laskut jotka oli maksettu "heti tilipäivänä", paljastuivat maksamattomiksi kun alkoi muistutuksia tippua luukusta. Piti toimittaa virastoon täytettyjä lappuja viimeistään päivänä x, monta viikkoa ajankohdan jälkeen selvisi ettei ollut tehnyt asialle mitään jne. Ja AINA syy oli joku "luulin että se on niin, tarkistin/soitin asiasta mutta ne väitti näin, en tiennyt että se oli tärkeää" yms yms. Eli puhtaita tekosyitä ja oman saamattomuuden selittelyä. Joku miettii nyt että oisko miehellä peliongelma tai muu syy minkä takia huijaisi, mutta vastaus on ei, hän vain ei osaa/jaksa/ole kiinnostunut hoitamaan mitään asioitaan.

Tilanne meni lopulta siihen, että minä aloin hoitaa kaikki asiamme. Kaikki raha-asiat, virastoasiat, miehen terveysasiat ja kaikki oli minun vastuullani. Kyselin, tarkistelin, hoidin, järjestin, laskin, suunnittelin ja toimitin kaiken ja kokoajan. Jopa silloin kun mies haki töitä, kyselin aluksi että miten homma sujuu jne, mutta kun selvisi että mies katsoi työpaikat ehkä kerran kahdessa viikossa ja siltikin missasi selviä sopivia työpaikkoja, ei saanut hakemuksia lähetettyä jne, niin homma meni siihen, että minä joka päivä selasin hänelle työilmoitukset läpi, pakotin hänet lukemaan ne (pakottaa piti koska muuten "katon sit illalla/huomenna") ja lopulta jopa kirjoitin hyvän hakemuksen hänelle, koska sitäkään hän ei saanut tehtyä. Hänelle jäi koko työnhakuprosessista jäljelle siis vain oman sähköpostinsa avaaminen, jotta sain hänen puolestaan hakemukset lähetettyä sitä kautta.

Kaiken tämän tein, jotta en itse joutuisi taloudellisesti tai muuten pulaan enkä joutuisi kuuntelemaan miehen valitusta ja v***tusta siitä miten kaikki on huonosti kun ei saa töitä jne (hän siis edelleen syyttää muita kaikesta). Suojelin siis itseäni.

Nyt tilanne on se, että olen burnoutissa suhteen takia. En vihaa miestäni, vaan rakastan yhä, mutta en jaksa enää yhtään mitään, mikään ei kiinnosta ja minulle on ihan sama vaikka hän mokiensa takia joutuisi mihin tahansa kuseen. En jaksa enää välittää.

Minulla on jo suunnitelma, jonka aion toteuttaa. Halusin vain avautua, kiitos.