Miten muka nykylukio uuvuttaa niin paljon?
sivusta seurannut kun ystävien lapset kokee lukion niin hirvittävän kuormittavaksi ja haastavaksi ja uupuvat.
Eihän siellä opetettavat aineet ole muuttuneet paljoakaan?
Mantsa, bilsa, matikka, kemia, fyssa jne.. eihän ne muutu eikä opittavan määrä kasva sinällään? Historia joo lisääntyy?
Mutta siis miksi nykylukiolaiset uupuu kun vaikkapa 20-30 v sitten samoja aineita kirjoittaneet eivät uupuneet samoissa määrin?
Onko nykylukiolaiset jotenkin heikompaa materiaalia?
Kommentit (114)
Kympin tyttöjä. Kympin tyttöjä jokapuolella.
Tutkinnot on kokeneet kovaa inflaatiota. Ennen ylioppilas oli jotain arvostettua - nyt se on pelkkä välivaihe matkalla korkeamman asteen tutkintoja.
Eristäytyminen ja some ja muu sellainen uuvuttaa.
Kukaan ei ole kertonut niille nuorille, että elämää ei opita kirjoista. Eiköhän paineet ja hiillostaminen tule kotiväeltä.
Jos vertaan omaan lukioaikaani reilu 30 vuotta sitten, nykyään lukiolaisten harteilla on paljon enemmän paineita. Silloin lukiota käytiin päivästä toiseen sen enempää murehtimatta. Kenelläkään ei ollut stressiä opiskelupaikan saamisesta - tottakai sitä johonkin päästään sisään. (Eroja tietysti on ollut Helsingin "eliittilukioiden" ja maaseutulukioiden välillä silloinkin). Nykyään ylioppilasarvosanojen tärkeydestä toitottaminen alkaa lukion ensimmäisenä päivänä. Kun vertaan omaa ja tyttären lukioaikaa, niin olisin stressaantunut kuoliaaksi nykylukiossa.
Luokattomassa lukiossa viiteryhmä vaihtuu. Tämä ei ole nuorelle hyväksi.
Omaa opintopolkua pitää suunnitella.
Yliopistojen ensikertslsisuus ja pitkän matematiikan arvottaminen yliopistoon pääsemiseksi.
Tieto myös yliopiston rajoitetusta opiskeluoikeudesta.
Vrt. lukio ennen: valitsit kielet, pitkän/laajan matematiikan ja fysiikan. Opiskelit samassa porukassa, samojen opettajien janssa.
Ai menikö lukio pipariksi? Yo-kokeet epäonnistuivat? No, päättää pääsykokeisiin ja pääsen sisään. Yliopistovuisina sai tarvittaessa hengähtää, kun opinnot saattoivat pitkittyä. Välisdä sai tehdä töitä, matkustella, tehdä lapsia.
Itselläni kaksi lasta juuri käynyt lukion läpi ja täytyy ihan rehellisesti sanoa että en olisi halunnut käydä nykylukiota. Monet aineet ovat vaatimustasoltaan paljon kovempia kuin mitä itselläni oli aikoinaan. Jatkuvasti pitää kirjoittaa erilaista tekstiä joissa pitää pystyä analysoimaan mitä ihmeellisimpiä asioita lähes aikuismaisella tasolla. Omana aikanani riitti esim. äidinkielessä että osasi sujuvasti tarinoida. Nyt pitää osata analysoida jonkun mainoksen kuvakerronnan ja leikkauksen tehokeinoja tai kirjoittaa usean eri aineiston perusteella alalyysi kansallistunteen eri ilmenemismuodoista.
Monien kurssien sisältö on myös paljon laajempi kuin aikanaan. Nyt monissa aineissa on sinällään vähemmän pakollisia kursseja mutta ne samat asiat on kuitenkin tungettu niihin kuin ennenkin. Syventävät valinnaiset kurssit tulevat sitten vielä siihen päälle.
Tehtävien määrä ja laajuus kasvanut. Itsenäisen työskentelyn lisääntyminen, tiedon määrän kasvaminen vaikeuttaa olennaisen ja oikean löytämista ja digiajan haasteet tuo omat paineensa.Lisäksi kaiken maailman projekteja ja työhön tutustumisjaksoja, joita ei ennen ollut.
Vierailija kirjoitti:
Luokattomassa lukiossa viiteryhmä vaihtuu. Tämä ei ole nuorelle hyväksi.
Omaa opintopolkua pitää suunnitella.
Yliopistojen ensikertslsisuus ja pitkän matematiikan arvottaminen yliopistoon pääsemiseksi.
Tieto myös yliopiston rajoitetusta opiskeluoikeudesta.Vrt. lukio ennen: valitsit kielet, pitkän/laajan matematiikan ja fysiikan. Opiskelit samassa porukassa, samojen opettajien janssa.
Ai menikö lukio pipariksi? Yo-kokeet epäonnistuivat? No, päättää pääsykokeisiin ja pääsen sisään. Yliopistovuisina sai tarvittaessa hengähtää, kun opinnot saattoivat pitkittyä. Välisdä sai tehdä töitä, matkustella, tehdä lapsia.
Ainakin meidän lukio on ollut jo 30 vuotta sitten luokaton. Mitään muutosta siinä asiassa ei ole tapahtunut.
Työmäärä on opiskelijalle ihan järkyttävä. Oman lapsen ruotsin ope kuvittelee ettei opiskelijat opiskele muuta kuin ruotsia, joka ilta menee ruotsin tehtäviin pari tuntia. Vaatimustaso verrattuna yläkouluun on jäätävä.
Ja sitten kun tämä toistuu joka aineen kohdalla...
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kaksi lasta juuri käynyt lukion läpi ja täytyy ihan rehellisesti sanoa että en olisi halunnut käydä nykylukiota. Monet aineet ovat vaatimustasoltaan paljon kovempia kuin mitä itselläni oli aikoinaan. Jatkuvasti pitää kirjoittaa erilaista tekstiä joissa pitää pystyä analysoimaan mitä ihmeellisimpiä asioita lähes aikuismaisella tasolla. Omana aikanani riitti esim. äidinkielessä että osasi sujuvasti tarinoida. Nyt pitää osata analysoida jonkun mainoksen kuvakerronnan ja leikkauksen tehokeinoja tai kirjoittaa usean eri aineiston perusteella alalyysi kansallistunteen eri ilmenemismuodoista.
Monien kurssien sisältö on myös paljon laajempi kuin aikanaan. Nyt monissa aineissa on sinällään vähemmän pakollisia kursseja mutta ne samat asiat on kuitenkin tungettu niihin kuin ennenkin. Syventävät valinnaiset kurssit tulevat sitten vielä siihen päälle.
Tämä. Todella laajoja ja vaativia kotitehtäviä lähes joka aineesta.
Nykyään pitää tietää enemmän. Some vie aivokapasiteettia tehokkaasti myös.
Vierailija kirjoitti:
Tehtävien määrä ja laajuus kasvanut. Itsenäisen työskentelyn lisääntyminen, tiedon määrän kasvaminen vaikeuttaa olennaisen ja oikean löytämista ja digiajan haasteet tuo omat paineensa.Lisäksi kaiken maailman projekteja ja työhön tutustumisjaksoja, joita ei ennen ollut.
Lähde? Peruskoulussa tehtävien määrä on tutkitusti laskenut. Vaikeaa uskoa, että lukiossa olisi toisinpäin. Jos on, niin uupumus johtuu ilmeisesti sitten siitä, että peruskoulussa on päästy liian helpolla.
Vierailija kirjoitti:
Työmäärä on opiskelijalle ihan järkyttävä. Oman lapsen ruotsin ope kuvittelee ettei opiskelijat opiskele muuta kuin ruotsia, joka ilta menee ruotsin tehtäviin pari tuntia. Vaatimustaso verrattuna yläkouluun on jäätävä.
Ja sitten kun tämä toistuu joka aineen kohdalla...
Tai oisko yläkoulun vaatimustaso romahtanut ja lukion pysynyt ennallaan?

Älä usko jos et halua. En ole lainaamasi kirjoittaja, mutta lukiolaisen äiti ja itse aikanaan lukion käynyt. Todellakaan ei omana aikanani vaadittu yhtä paljon kuin nykyään.
Lukujärjestykset pitää laatia itse. Koulun tekemällä kurssitarjottimella olevat kurssit vaihtelevat niin rajusti, että osa kursseista on todella helppoja, koska omaan opintosuunnitelmaan sopivia kursseja on vain muutama.
Sitten taas osa kursseista on niin täynnä että päivät ovat jatkuvasti 8-16 ja läksyt/kokeet/harjoitustyöt tähän päälle.
Mies kävi vahan lukion joka oli ennen kurssimuotoista. Oli muuten helppo, keskiarvoa pystyi nostamaan vielä viimeisenä vuonnakin.
Itse kävin kurssimuotoisen, jossa oli valmiit lukujärjestykset ja kiinteät luokat.
Tämä nykyinen luokaton lukio on raskas. Kuvittele työkavereittesi vaihtuvan muutan viikon välein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työmäärä on opiskelijalle ihan järkyttävä. Oman lapsen ruotsin ope kuvittelee ettei opiskelijat opiskele muuta kuin ruotsia, joka ilta menee ruotsin tehtäviin pari tuntia. Vaatimustaso verrattuna yläkouluun on jäätävä.
Ja sitten kun tämä toistuu joka aineen kohdalla...
Tai oisko yläkoulun vaatimustaso romahtanut ja lukion pysynyt ennallaan?
Juuri näin on käynyt ja se on todella väärin lukioon meneviä kohtaan.
Peruskoulusta on pakko leipoa kaikki läpi ja se näkyi vaatimuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehtävien määrä ja laajuus kasvanut. Itsenäisen työskentelyn lisääntyminen, tiedon määrän kasvaminen vaikeuttaa olennaisen ja oikean löytämista ja digiajan haasteet tuo omat paineensa.Lisäksi kaiken maailman projekteja ja työhön tutustumisjaksoja, joita ei ennen ollut.
Lähde? Peruskoulussa tehtävien määrä on tutkitusti laskenut. Vaikeaa uskoa, että lukiossa olisi toisinpäin. Jos on, niin uupumus johtuu ilmeisesti sitten siitä, että peruskoulussa on päästy liian helpolla.
Älä usko jos et halua. En ole lainaamasi kirjoittaja, mutta lukiolaisen äiti ja itse aikanaan lukion käynyt. Todellakaan ei omana aikanani vaadittu yhtä paljon kuin nykyään.
Riippuu varmaan lukiostakin. Kävittekö samaa lukiota? Voi johtua siitäkin että ylisuojelet ja hyysäät lastasi. Monet vanhemmat ovat itse selvinneet ekaluokalla ilman iltapäiväkerhoja, mutta sitten omien lasten ei anneta olla yksin hetkeäkään 10-vuotiainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehtävien määrä ja laajuus kasvanut. Itsenäisen työskentelyn lisääntyminen, tiedon määrän kasvaminen vaikeuttaa olennaisen ja oikean löytämista ja digiajan haasteet tuo omat paineensa.Lisäksi kaiken maailman projekteja ja työhön tutustumisjaksoja, joita ei ennen ollut.
Lähde? Peruskoulussa tehtävien määrä on tutkitusti laskenut. Vaikeaa uskoa, että lukiossa olisi toisinpäin. Jos on, niin uupumus johtuu ilmeisesti sitten siitä, että peruskoulussa on päästy liian helpolla.
Peruskoulu opettaa älykkäät lapset laiskoiksi. Kotitehtävät ehtii usein tehdä jo koulussa, etenemisvauhti on hidas. Ylöspäin ei eriytetä.
Peruskouluun saisi tulla tasokurssit takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehtävien määrä ja laajuus kasvanut. Itsenäisen työskentelyn lisääntyminen, tiedon määrän kasvaminen vaikeuttaa olennaisen ja oikean löytämista ja digiajan haasteet tuo omat paineensa.Lisäksi kaiken maailman projekteja ja työhön tutustumisjaksoja, joita ei ennen ollut.
Lähde? Peruskoulussa tehtävien määrä on tutkitusti laskenut. Vaikeaa uskoa, että lukiossa olisi toisinpäin. Jos on, niin uupumus johtuu ilmeisesti sitten siitä, että peruskoulussa on päästy liian helpolla.
Kyllä se vain ihan oikeasti on niin. Lähes jokainen 30-vuotta sitten lukionsa käynyt vanhempi huomaa tämän kun vertaa niitä tehtäviä joita lukioissa nykyään pitää tehdä niihin joita itse aikanaan teki. Aina ei ole niin että ennen olitiin fiksuja ja ahkeria ja nyt tyhmiä ja laiskoja.
Yläkoulu on tosiaan nykyään helpompi kun ei ole tasokursseja mutta lukioon tämä ei ole vaikuttanut.
Paineet on kovemmat saada hyvät paperit, kun todistus edellä lähdetään hakemaan jatkokoulutusta.