hei kaikki äidit ja muutkin, Olisi muutamia kysymyksiä entiseltä narkomaanilta.
Hei.
Sain jo alaikäisenä lääkäriltä "tuomion" etten tulisi saamaan lapsia, ainakaan luomusti. Se oli kova paikka, ja minulle kuin lapsettomuustuomio. Vuosi tämän jälkeen elämäni ajautui siihen pisteeseen etten välittänyt enää mistään mitään. Aloin käyttää aineita. Laidasta laitaan kaikkea. Useampi vuosi meni kuin sumussa. Koitin monesti lopettaa, mutta edelleen enemmän muiden (läheisteni) vuoksi kuin itseni. Meno vain paheni. Kunnes tulin raskaaksi! En ollut huolehtinut ehkäisystä koska olin ollut kokoajan siinä uskossa etten voi lapsia saada.
Kerroin tottakai tilanteestani suoraan neuvolassa ja hakeuduin a klinikalle. Sain ammattiapua. Lopetin kaiken muun, mutta opiaattiriipuvuutteni oli sitä luokkaa että minulle ehdottiin korvaushoitoa, siihen suostuin ja se siis aloitettiin. Olimme mieheni kannsa myös pitkään laitoskuntoutuksessa, ennen ja jälkeen lapsen syntymän.
Nyt kaikki on siis hyvin. Olen ollut nyt 2 vuotta raittiina. Vain korvaushoitolääke menee. Samoin mies. Olen äärettömän kiitollinen jokaisesta päivästä jonka saan viettää rakkaan 1,5 vuotiaan lapseni kanssa, raittiina, päihteettömänä äitinä.
Asumme siis nyt uudella paikkakunnalla ja en tunne täältä ketään. Luonnollisestikkin olen joutunut pistämään lähes kaikkiin vanhoihin kavereihini välit poikki. En siis ole käyttävien ihmisten kanssa missään tekemisissä. Muutama lapsuudenystävä (ei käytä päihteitä) on säilynyt, mutta hekin asuvat toisella paikkakunnalla. Tahtoisin uusia ystäviä, tai edes kavereita täältä.
Joka päivä käyn lapsen kanssa ulkona, omalla pihalla tai puistoissa. Olen kuitenkin hieman ujo, enkä oikein osaa alkaa juttelemaan muille äideille. Jotenkin tunnen vieläkin itseni jotenkin erilaiseksi, vaikka järjellä ajatellen, en usko että kukaan osaa minusta päältäpäin sanoa mitään menneisyydestäni. Se tunne on kuitenkin sisälläni. Tunne etten ole samanlainen kuin muut.
Syy miksi kirjoitan tästä tänne, on se että haluaisin tietää miten te suhtautuisitte äitiin joka kertoisi omaavansa huumetaustan ja raitistuneen vasta raskaaksi tultuaan? Tai kertoisi olevansa korvaushoidossa? Olisiko nämä asiat este tutustumiselle/ ystävyydelle?
Missä vaiheessa tutustumista tällaiset asiat kannattaisi kertoa vai kannattaako ylipäätään?
En tottakai heti ensimmäisenä haluasi olla asiaa kailottamassa, kun vasta ekoja kertoja jutellaan, mutten myöskään tahtoisi joutua valehtelemaan. Esim. kysymys: Mitä teet/olet tehnyt työksesi? tai oletko opiskellut? Ovat kysymyksiä joihin ei tahtoisi joutua vastaamaan. Miten selitän mitä olen tehnyt viimeiset 7 vuotta, kun en ole ollut töissä, ja kaikki koulutkin ovat jääneet kesken jo heti alkuunsa. Nyt olisi kylläkin tarkoitus päästä opiskelemaan ensi syksynä ja saada vihdoin se ammatti ja päästä työelämään.
Voisitko SINÄ olla ystäväni, jostapaisimme vaikka puistossa?
Toivon asiallisia vastauksia, en mitään moralisointia menneisyydestäni. Tiedän tehneeni monta monta huonoa valintaa elämässäni, mutta olen muuttanut suunnan ja aion olla lapselleni paras mahdollinen äiti.
Kommentit (22)
Korvaushoito ei ole raitistuminen.
En tiedä kuinka pitkä narkkitausta sinulla on, mutta ilmeisen raju kun korvaushoitoon olet päässyt. Tuskin voisin olla ystäväsi, koska yleensä se jättää päähän jälkiä jotka eivät valitettavasti palaudu ikinä. Kaikilla vanhoilla narkkareilla on joitain tosi omituisia ja usein rasittavia ajatuspolkuja, jotka kyllä paljastavat taustan. Ja niitä omituisuuksia ei vain jaksa raitis ihminen kuunnella, narkkarit (entiset ja nykyiset) ovat todella raskasta kuunneltavaa.
Yleensä leikkipuistoissa jutellaan lähinnä lapsista ja tutustutaan lasten kautta, ihan heti ensimmäiseksi kukaan ei tule kysymään mitä teet työksesi tai mitä olet opiskellut. Mutta varmaan kannattaa miettiä valmiiksi mitä siihen vastaa sitten kun tulee puhe niistä asioista. Voithan sanoa esim että et ole vielä löytänyt omaa alaasi vaan olet kokeillut useamman alan koulutusta mutta jättänyt kesken. Ei nyt ehkä sellaiselle hyvänpäivän tutulle kannata alkaa huumetaustasta kertomaan vaan vasta sitten kun tunnetaan paremmin.
Itse henkilökohtaisesti voisin ihan hyvin olla ystäväsi. Itse en vaan ole leikkipuistoista onnistunut ikinä ystäviä löytämään, ainoastaan sellaisia hyvänpäivän tuttavia, mutta ehkä siellä ystävyyssuhteitakin solmitaan, miksipä ei.
Ns. tavan tallaajalle huumeet on ihan tuntematon maailmansa joten varaudu kaikenlaisiin kysymyksiin sitten kun päätät taustastasi kertoa.
Itse ainakin ryhtyisin mielelläni ystäväksesi. Upeaa että olet saanut elämäsi kuntoon. Millä paikkakunnalla asut? Ja kannatan ehdottomasti rehellisyyttä, siten saat varmasti myös tukea :) Mutta ei asioita tarvitse heti kailottaa :)
Suomalaiset kuin ei suvaitse erillaisuutta. Väittäisin, että tuon kun kiekaiset hiekkalaatikolla taloyhtiön rouville, niin yksin siellä istut jatkossa.
Ei ehkä kannata heti alussa kertoa, mutta jos oikean hyvän ystävän haluat saada, kannattaa olla rehellinen. Itse varmaankin valitettavasti olisin ennakkoluuloinen, mutta varmasti on sellaisiakin jotka osaavat katsoa tulevaisuuteen paremmin kuin minä. Haluaisin itsekin sen taidon oppia. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja uusia ystäviä. Nauti äitiydestä, olet varmasti lapsellesi paras äiti maailmassa koska vaikutat sitä todella haluavan.
Reatio on samanlainen niin kuin mies menisi hiekkalaatikolle kertomaan taloyhtiön rouville että hän on entinen pedofili ja täysin parantunut siitä.
Olen rehellinen: kyllä mulle saattaisi olla sokki jonkun päihdetausta. Mutta kyllä mulle kuitenkin merkkaa enemmän synkkaaminen muuten kuin omat ennakkoluuloni. Se, että kertoisit avoimesti päihdetaustastasi ei olisi mulle kuitenkaan mikään este tutustua. Sanoisin, että siitä kannattaa kuitenkin kertoa vasta pareman tutustumisen jälkeen, koska ihmisiä on moneen junaan.
Tosi hienoa, miten olet saanut elämäsi noin hyvään jamaan. Tsemppiä sinun ja perheesi elämään <3
Seurakunnassa, (missä itse liikun) jos sinut tapaisin, en kummastelisi kertomustasi. Uskoon tulleilla voi olla rankkojakin asioita menneisyydessä. Se, että tulisiko meistä ystäviä, riippuisi varmaan enemmän senhetkisestä henkilökemiasta. Ei siitä menneisyydestä. En osaa sanoa, ystävystyisimmekö, jos puistossa tapaisimme. Jos olisit riittävän saman tyylinen kuin itse olen, niin mikä ettei. Minä mielelläni pidän etäisyyttä, jos toinen esim tupakoi tai kiroilee. En tiedä, harrastatko sinä moisia, mutta tuo tuli mieleeni.
vittu täällä taas kukkahattuäidit vastailee. jos mulla olisi lapsia, todellakin lähtisin kanssasi puistoon. jokaisella meistä on tarinamme, toisilla polku on ollut raskaampi kuin toisilla. ketään ei pitäisi jättää taustojen takia yksin!
hienoa et oot päässyt elämässäsi eteenpäin! jengi joka ei oo kattonut narkkaireiden touhua sivusta ei ymmärrä miten paljon vaatii päästä aineista/niistä porukoista yli ja olla kovien huumeiden jälkeen korvauslääkkeillä. isot tsempit sulle ja perheelle!
Kun kysytään, mitä teet työksesi tai olet tehnyt tms, niin sano vain, että yrität sille ja sille alalle nyt kouluun. Ei kukaan ala enemmän utelemaan, jos ei paremmin tunne.
Ja minä voisin hyvin myös olla ystäväsi, monet äidit polttavat lasten seurassa edelleen eivätkä edes yritä lopettaa. Sinä sentään olet saanut päihteet pois elämästäsi, arvostan sua paljon enemmän kuin noita äitejä, jotka näkee puistossa polttamassa lapsen vieressä.
Niin, tässä nyt kysyttiinkin mielipidettä mitä kannattaa tehdä. Kaikki on rikollisia mutta harva vaan jää kiinni, sanoi sulo. Yleensä ne pahimmat on ne jotka antavat parhaimman kuvan itsestään. Niitten alta yleensä se paska löytyy.
Hienoa, että olet päässyt kuiville. Itse voisin olla ystäväsi, miksipä ei. En tosin ole äiti, mutta otsikossahan lukikin "ja muutkin"...
Kärsin itse mielenterveysongelmista ja olen omassa elämässäni sekoillut melkoisesti, joten en kovin herkästi tuomitse ihmisiä päihteidenkäyttötaustan perusteella. Kaikkea hyvää elämääsi.
Voisin, mutta sydänystäväksi olisi hankala päästä, koska olen äärimmäisen varuillani narkomaanien läheisyydessä. Mutta puistoilukaveri ja satunnainen hengailu olisi mukavaa, enkä näe taustassasi siihen mitään estettä.
Normijutustelu ja jos tulee puheeksi nuo taustat, niin arvostaisin että kertoisit suoraan. Sinusta tulisi erittäin epäluotettava kuva jos kerrot kierrellen valkoisia valheita ja sitten joku toinen puistomutsi kertoisi että entinen narkki olet.
Esim. tämä lause olisi mukava kuulla:
" Tiedän tehneeni monta monta huonoa valintaa elämässäni, mutta olen muuttanut suunnan ja aion olla lapselleni paras mahdollinen äiti."
Aivan mahtavaa, että olet saanut elämäsi kuntoon. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!
P.S. Kyllä meistä voisi tulla ystäviä, jos tavattaisiin ja muuten synkkaisi :)
AV-mamma tietenkin tuomitsisi kaikella ylemmyydentuntoisella moraalillaan. Normaali empatiakyvyllä varustettu ihminen kuitenkin jättäisi tuomitsematta.
mulle on aivan sama onko ihminen Entinen huumeiden käyttäjä, alkoholisti, pedofili, hivk antaja, mielisairas, murhaaja, raiskaaja, ryöstäjä. Jos kerta ihminen on siitä parantunut niin ei kellään pitäisi olla mitään pahaa sanottavaa enää
Minäkin olen entinen narkomaani ja ollut korvaushoidossakin. Nyttemmin en käytä päihteitä eikä minulla ole lääkityksiä. Minulla on kaksi lasta.
En ole kertonut leikkipuisto- tai kerhotuttavuuksille menneisyydestäni. Ainoastaan kerran eräs naapuri on kysynyt, mitä tein kaikki vuodet, jolloin en opiskellut eikä minulla ollut vielä lapsia. Tällöin vastasin tehneeni tyhmyyksiä. Hän ei halunnut tietää tarkemmin. Olisin kyllä voinut kertoakin - miksipä ei; ei minulla ole mitään salattavaa. En siis usko, että kukaan kovin todennäköisesti edes kyselee. Itse en koe tarvetta tilittää menneistä, koska en koe itseäni narkkariksi tai ex-narkkariksi tai ajattele koko asiaa oikeastaan koskaan. Ei siis tule edes mieleen. "Erilainen" toki koen olevan, mutta ihan muista syistä ja niistä tulee juteltuakin.
Menneisyyden ongelmat eivät ole este minun kanssani ystävystymiseen, mutta minustakaan korvaushoitopotilas ei ole raitistunut. Sitä touhua nähneenä vastustan koko korvaushoitosysteemiä.
Täälläkin entinen nisti! En ole mainostanut taustaani heti alkuun, mutta läheisimmiksi tulleet ystäväni tietävät ja ovat ottaneet sen tosi hyvin. Minullakin on 1,5 v. :)
Ei mitään kannata ikinä kertoa, muista se!