Olenko epänormaali, jos eläimen kärsimys satuttaa enemmän kuin ihmisen kärsimys?

Vierailija kirjoitti:

Eräs kauhuskenaarioistani on se, että satun onnettomuuspaikalle jossa osallisena on eläin.

Jos sattuisin sellaiselle onnettomuuspaikalle jossa osallisena on lapsi, niin vilpittömästi luulisin että se ei niin paljoa koskettaisi.

Tuo on jo todella outoa ajatusmaailmaa itselleni.. Jos sinun pitäisi valita kumpi niistä selviäisi niin olisiko silloinkin se eläin?

Vierailija kirjoitti:

Samma på här. Kai se johtuu siitä, että eläimet ovat niin viattomia ja niin täysin ihmisen armoilla.

Kaikki eläimet ja ihmiset ovat luonnon ja ihmisen armoilla. Kaikkien meidän on kuoltava, eläimet eivät osaa järkeillä. Joo, minua estoniat ja kehitysmaat järkytä, eivätkä juuri hyönteisetkään, autan kyllä ötököitäkin jos pystyn ja olen pahoillani eläinten kärsimyksestä.

Vierailija kirjoitti:

No en minäkään mitään ekäintenrääkkäystä katsele ja voin siitä pahoin.

Mutta enpa katselisi ihmisenkään rääkkäystä. (leffat eri, tiedän näyteltyjä).

Silti, aina on ihmisen elämä arvokkaampi. Jo järki tämän sanoo.

Alapeukkujen mielestä eläinten elämä arvokkaampi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en minäkään mitään ekäintenrääkkäystä katsele ja voin siitä pahoin.

Mutta enpa katselisi ihmisenkään rääkkäystä. (leffat eri, tiedän näyteltyjä).

Silti, aina on ihmisen elämä arvokkaampi. Jo järki tämän sanoo.

Alapeukkujen mielestä eläinten elämä arvokkaampi?

No ihan riippuu tilanteesta ja eläimestä ja ihmisestä. Pelastaisin ennemmin kissani kuin vaikka random naapurin lapsen. Ei minua tuntemattomat ihmiset liikuta. Toisaalta pelastaisin varmaan mieluummin myös naapurin koiran kuin itse naapurin, koska naapuri on mulkku mutta koira on koira eli se ei hirveästi voi mitään sille millainen se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan kysymys kuvaa hyvin perverssiä ajattelua, joka on kovinkin yleistä. Aikaisemmin pystyttiin näkemään eläimet selvemmin ruuan, turkisten ja muun hyödyllisen lähteenä. Nyt niihin siirretään patoutuneita tunteita, joita ei kyetä aidosti muiden ihmisten kanssa elämään. Mikäli oman lajitoverin tuska ei ole yhtä koskettava kuin villi-, tuotanto- tai lemmikkieläimen kokema kipu, ihmisen mieli on vääristynyt todennäköisesti jo varhaislapsuuden tunne-elämän torjunnan ansiosta.

Mitä helvettiä? Sinun ajattelusi kyllä kuulostaa vinksahtaneelta.

Miksi? Hän on itse asiassa oikeassa. Te samaistutte siihen eläimeen, koette itsenne ei-ihmiseksi, viattomaksi ja voimattomaksi. Siitä tuo vahva reaktio ja kyvyttömyys reagoida lajitoverin hätään. Haluatte mahdollistaa omanarvontunteen ja ihmisvihan samaan aikaan. Noin se onnistuu. 

Hinta vain on kova. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en minäkään mitään ekäintenrääkkäystä katsele ja voin siitä pahoin.

Mutta enpa katselisi ihmisenkään rääkkäystä. (leffat eri, tiedän näyteltyjä).

Silti, aina on ihmisen elämä arvokkaampi. Jo järki tämän sanoo.

Alapeukkujen mielestä eläinten elämä arvokkaampi?

No ihan riippuu tilanteesta ja eläimestä ja ihmisestä. Pelastaisin ennemmin kissani kuin vaikka random naapurin lapsen. Ei minua tuntemattomat ihmiset liikuta. Toisaalta pelastaisin varmaan mieluummin myös naapurin koiran kuin itse naapurin, koska naapuri on mulkku mutta koira on koira eli se ei hirveästi voi mitään sille millainen se on.

Jos sinua ei tuntemattoman lapsen hätä liikuta, olet psykopaatti tai muuten vakavasti häiriintynyt. Ei siinä sen kummempaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koskeeko tuo teillä myös esimerkiksi hyönteisiä?

En tarkoita tätä v*ttuiluna vaan ihan aidosti kiinnostaa.

Kyllä koskee. Kerran Hgissä näin asfaltilla ison elävän sudenkorennon, joka oli täynnä vihreää spraymaalia jonkun ali-ihmisen käsittelyn jäljiltä. Kyllä teki pahaa liiskata se kengänpohjaani että kärsimys loppuisi. Tästä on jo pari vuosikymmentä aikaa, vieläkin tekee pahaa kun ajattelen sitä.

Mm. tällaisissa tilanteissa minäkin säälin ötökkää. Kirjoitin tuolla ylempänä että ei hyönteiset hirveästi liikuta, mutta en minä niidenkään turhaa kärsimystä halua todistaa. Kotiin tulleet ötökät joko päästän ikkunasta ulos tai annan olla, tapan vain tuholaiset ja iholle käyvät pistiäiset/hyttyset. Ampparit lähtee elävänä ulos myös jos vaan onnistuu.

Mielestäni olet. Itseäni ei eläinten kärsimykset huoleta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en minäkään mitään ekäintenrääkkäystä katsele ja voin siitä pahoin.

Mutta enpa katselisi ihmisenkään rääkkäystä. (leffat eri, tiedän näyteltyjä).

Silti, aina on ihmisen elämä arvokkaampi. Jo järki tämän sanoo.

Alapeukkujen mielestä eläinten elämä arvokkaampi?

No ihan riippuu tilanteesta ja eläimestä ja ihmisestä. Pelastaisin ennemmin kissani kuin vaikka random naapurin lapsen. Ei minua tuntemattomat ihmiset liikuta. Toisaalta pelastaisin varmaan mieluummin myös naapurin koiran kuin itse naapurin, koska naapuri on mulkku mutta koira on koira eli se ei hirveästi voi mitään sille millainen se on.

Jos sinua ei tuntemattoman lapsen hätä liikuta, olet psykopaatti tai muuten vakavasti häiriintynyt. Ei siinä sen kummempaa. 

En pidä lapsista eikä liikuta lapset erityisemmin, ellei ole joku tuttu kiva lapsi kyseessä. No, niitä ei paljon ole, koska lähtökohtaisesti lapset ovat minusta aika inhottavia. Moni lisääntynytkin sanoo, ettei pidä kuin omista lapsistaan, joten tuskin kauhean erikoista.

Itse en ole erityisen lapsirakas.. Mutta se on sisäänrakennettu ominaisuus, että hätää kärsivä lapsi vie huomion. Siis jos näen jossain vaikka yksin olevan lapsen vaikka itkemässä niin kyllä mä tarkastan mikä hätänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en minäkään mitään ekäintenrääkkäystä katsele ja voin siitä pahoin.

Mutta enpa katselisi ihmisenkään rääkkäystä. (leffat eri, tiedän näyteltyjä).

Silti, aina on ihmisen elämä arvokkaampi. Jo järki tämän sanoo.

Alapeukkujen mielestä eläinten elämä arvokkaampi?

No ihan riippuu tilanteesta ja eläimestä ja ihmisestä. Pelastaisin ennemmin kissani kuin vaikka random naapurin lapsen. Ei minua tuntemattomat ihmiset liikuta. Toisaalta pelastaisin varmaan mieluummin myös naapurin koiran kuin itse naapurin, koska naapuri on mulkku mutta koira on koira eli se ei hirveästi voi mitään sille millainen se on.

Joo, on kyllä itselleni todella outo ajatusmaailma. Pakko myöntää. En ymmärrä sinua. Ikää mietin tässä kyllä, siis sinun ikääsi🤔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en minäkään mitään ekäintenrääkkäystä katsele ja voin siitä pahoin.

Mutta enpa katselisi ihmisenkään rääkkäystä. (leffat eri, tiedän näyteltyjä).

Silti, aina on ihmisen elämä arvokkaampi. Jo järki tämän sanoo.

Alapeukkujen mielestä eläinten elämä arvokkaampi?

No ihan riippuu tilanteesta ja eläimestä ja ihmisestä. Pelastaisin ennemmin kissani kuin vaikka random naapurin lapsen. Ei minua tuntemattomat ihmiset liikuta. Toisaalta pelastaisin varmaan mieluummin myös naapurin koiran kuin itse naapurin, koska naapuri on mulkku mutta koira on koira eli se ei hirveästi voi mitään sille millainen se on.

Joo, on kyllä itselleni todella outo ajatusmaailma. Pakko myöntää. En ymmärrä sinua. Ikää mietin tässä kyllä, siis sinun ikääsi🤔

30v. En taas itse ymmärrä, että miten se voi olla niin vaikea ymmärtää, että totta kai oma kissani on minulle tärkeämpi kuin kukaan tuntematon ihminen. Ja että inhottavat ihmiset taas ovat inhottavampia kuin eläimet. Mukaviakin ihmisiä on, mutta moni ihminen on kyllä minulle arvoasteikossa paljonkin alempana kuin monet eläimet.

Suren juuri rakasta koiraamme jonka vasta menetimme. Sydämessä tekee niin kipeää, että olen miettinyt surisinko ihmistä näin paljon ja onko tämä oikein tai normaalia?

Eläimen ehdoton rakkaus ja uskollisuus on sellaista, mihin ihminen ei koskaan kykene.

Olette sairaita. Eläin on kuitenkin pelkkä eläin, ei voi edes verrata ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Muurahaisia poljette kuoliaaksi ja itikoita tapatte.

Ei se silti mukavalta tunnu.  Toivoo vain ettei ne kärsi, loppu on pikainen.  Ja kokonaisuuden kannalta nekin ovat tärkeitä.  Ihmisestä ajattelee että se voi pitää puolensa ihmisten maailmassa. Paitsi lapset ja muut avuttomat.  Ei se ole epänormaalia, epänormaalia on olla välittämättä.  Onneksi enemmistö välittää. 

Minua satuttaa kyllä ihan kaikenlainen kärsimys... ei mikään sen enempää tai vähempää. On sitten kohteena eläin tai ihminen. 

Sille ei varmaan kauheasti mitään voi jos eläinten kärsimys aiheuttaa voimakkaampia tunnereaktioita.

Jos taas ihan oikeasti ajattelee, että ihminen ei ole muita eläimiä arvokkaampi, pitäisi hyväksyä myös se johtopäätös joka siitä seuraa. Eli että käytännössä jokainen ihminen pitäisi tappaa, koska sellaista ihmistä ei olekaan, jonka elämästä ei seuraisi eläimille kärsimystä enemmän kuin ihmisille.

Et, mä olen just samanlainen. 

Olisiko teille jotka pelastaisitte ennemmin eläimen kuin ihmisen ok myös, jos minä pelastan ennemmin oman kissani kuin teidän lapsenne tai teidät? Oletteko siis kannassanne johdonmukaisia loppuun asti?

Ihankuin se tekisi teistä jotenkin epäihmisiä, kun aliarvostatte noin ihmistä. Myös te olette halveksimaanne ihmisrotua. Mun mielestä on mielenvikaista, jos toisen ihmisen kärsimys ei aiheuta tunteita suuremmin. Tai olette elämästä vieraantuneita tai esitätte nyt vain kovista.

Mua liikuttaa molempien kärsimys, eläimet on myös tärkeitä tottakai. Mutta ei tulis mieleenkään, että pelastaisin tuntemattomasta talosta ensin kissan kuin lapsen.

Minunkin äiti on sanonut veljelleni, että on paljon meidän koiraakin alempana. En unohda sitä ikinä. Ja vielä nykyäänkin sanoo, että välittää eläimistä enemmän kuin ihmisistä. Se on ok, mutta että jopa omia lapsiaan enemmän..