Lue keskustelun säännöt.
Missä asioissa koet velvollisuutta vainajia kohtaan?
23.08.2021 |
Jos koet.
Itse koen että velvollisuuteni on säilyttää suvun metsä ja kotipaikka. Se on velvollisuuteni edesmenneitä kohtaan. Kunnioitusta heidän elämäntyölleen.
Kommentit (17)
En missään. Ne on kuolleita. Velvollisuuksia on vain eläviä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En yhtään missään. Elämä on eläviä varten. Muu on haaskausta. Kuolleet pitää haudata, muuten alkavat haista. Tämä pätee myös vertauskuvallisesti.
Haluan käydä toisinaan mummuni ja kummitätini haudoilla, esim jouluisin vien kynttilät haudoilleen ja hetken muistelen yhteisiä joulujamme kun he vielä elivät.
Enpä juuri mistään. Arvostan kyllä esimerkiksi vanhempieni työtä.
Ap. oot hölömö. Et liene tosissas. Peräti omituista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaisessa tapauksessa, jo on antanut kuolleelle ihmiselle jonkin lupauksen.
Sellainen lupaus tulee pitää niin hyvin, kuin mahdollista on.
Mitään lakiahan tuollaiseen ei ole.
Kysymys on jokaisen ihmisen omasta omatunnosta, etiikasta ja moraalista ja kuolleen ihmisen tahdon kunnioittamisesta.
Vastaukset pelkkiä provoja joka ei kyllä yllätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähinnä tulee mieleen perinnönjako ja testamentti. Muuten ihmisillä on aika vähän mahdollisuuksia velvoittaa ihmisiä toimimaan haluamallaan tavalla oman kuolemansa jälkeen.
En päästä koiraa paskomaan haudoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen velvollisuuden pissata mahdollisimman monen haudan päälle ja toivoa heille onnea helvetissä
Vierailija kirjoitti:
En yhtään missään. Elämä on eläviä varten. Muu on haaskausta. Kuolleet pitää haudata, muuten alkavat haista. Tämä pätee myös vertauskuvallisesti.
Hyi että. Sielu ei kuole edes ikinä vaan jatkaa matkaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla myös tilusten säilyttäminen jälkipolville. Hyvä huolehtiminen jälkikasvusta.
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tulee mieleen perinnönjako ja testamentti. Muuten ihmisillä on aika vähän mahdollisuuksia velvoittaa ihmisiä toimimaan haluamallaan tavalla oman kuolemansa jälkeen.
Joo, voi olla.
Mutta ennen aikaan kun ihmiset kuolivat nuorempina, saattoi olla, että äiti pyysi vanhinta lastaan huolehtimaan jostakin sisaruksesta, aikuisuuteen asti.
Kyllä tälläinen velvoitti niinä aikoina, jos lupauksen antoi, että vanhempi sisar huolehti puoli orvosta.
Katsoi että saa jonkinlaisen peruskoulutuksen, esim. oppikoulu, ja otti sisaren asumaan koulun ajaksi luokseen jne. jne.
Niihin aikoihin ei ollut hyvinvointi yhteiskuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tulee mieleen perinnönjako ja testamentti. Muuten ihmisillä on aika vähän mahdollisuuksia velvoittaa ihmisiä toimimaan haluamallaan tavalla oman kuolemansa jälkeen.
Perinnönjako ja testamentti ovat pakollisia hoidettavia asioita, ja osin lakimääräisiä asioita.
Niitä ei voi verrata tuohon kysymykseen, mitä ap kysyy.
En suuremmin mitään, mutta jos tai kun heistä tulee puhe, niin yritän pitää mielessäni, että jos minun on sanottava heistä jotain niin yritän sanoa heisä jotain myöneistä tai ainakin neutraalia.
Ei tämä pääsäänöisesti ole ollut itselleni vaikeaa. Koputtaa puuta - - - Joitain kertoja olen kohdannut heitä, jotka ovat sättineen ja hakuuneet jo edesmennyttä läheistään, niin toivon, että itse en koskaan joutusi niin tekemään.
Eritysien harmillsta tietysti on, jos oma vanhempi tai muu erityisen läheinen (, kutenn veli tai sisko) on satuttanut ja loukannut hyvin julmalla ja raa-alla tavalla, joko sanojaa itseään tai toista itselle hyvin läheistä (, kuten esimerkiksi omaa lasta tai toista sisarusta) , jolloin vaikka hän olisi "jo" kuollut voi olla eriniomaisen vaikea sanoa -jos nyt jostain syystä olisi pakko- sanoa hänestä jotain- myönteistä tai edes neutraalia.
Sinkkumies
Kiinnostava kysymys.
Omalla kohdalla olen perinyt asunnon köyhissä oloissa syntyneiltä isovanhemmilta. Raatoivat ikänsä ja säästivät vähästä, jotta pääsisivät oman katon alle. Tarkoitus heillä oli, että meillä jälkipolvilla olisi sitten turvallisempi elämä. Vaikka en sitä ole ehkä ihan niin ajatellutkaan, niin kyllä minulla on todella vahva tunne, että tuo omaisuus on tarkoitettu siihen että perheellä on aina katto pään päällä. Sitä en siis tule ikinä käyttämään mihinkään sijoittamiseen, investointeihin tai muuhun riskialttiiseen. Vuorostani huolehdin, että omat lapset saavat mukaansa vähintään saman pääoman ja sitä myötä eväät elämään.
Sen sijaan sellainen nurkkiin kasautunut ja minulle päätynyt kama, jolle ei ole keksitty mitään sijoituspaikkaa, ei herätä samanlaisia tunteita. Ei silloinkaan, että sillä olisi nykyään sattumalta jotain rahallista arvoa.
En tunne velvollisuuden tunteita ketään vainajaa kohtaan.