Syrjäytynyt lapsi

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:23"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:18"]

Miksi koitat syyllistää muita tilanteestanne? Kyllä jossain on vikaa jos lapsella ei ole yhtäkään kaveria, veikkaan että lapsen kasvatuksessa. En sano tätä ilkeyttäni, vaan toivon että aukaiset silmäsi totuudelle.

[/quote]

Kiitos näkemyksestä. Yhden lapsen kasvatus mennyt siis pieleen ja muut sattumalta onnistuneet. 

Sinun syysi siis välinpitämättömyydelle on se, että se on sinun mukaasi oikeudenmukaista. Perustelet kantasi sillä, että vika on minussa ja sinun ei pitäisikään välittää. Et varmaan myöskään luovuta verta...

[/quote]

Ei tuossa välttämättä ole vika kenessäkään eikä kenenkään kasvatuksessa. Aina ei vaan kemiat kohtaa, esim. nyt niillä luokkakavereilla ja sinun lapsellasi. Tietysti ne luokkakaverit voi pakottaa ottamaan lapsesi mukaan, mutta kyllähän kouluikäiset jo sen kiusallisuuden aistii ja ymmärtää kun joku tungetaan joukkoon "väkisin". Lapsesi voisi vaikka vaihtaa koulua? Uuteen kouluun voisi mennä avoimin mielin ja vihjasta opettajalle vähän etukäteen taustoista, että osaisi tehdä parhaansa uusien kaverien löytymiseksi? Uusia harrastuksia ja paljon sosiaalista toimintaa niin takuulla jostain löytyy kavereita :)

No miten sä toivoisit että teitä autettais? Mitä te olette jo tehneet asian eteen?

Jos mulla olisi kouluikäinen lapsi jolla ei olisi ainuttakaan kaveria, niin yrittäisin itse kaikkeni tilanteen korjaamiseksi; puhuisin asiasta opettajalle, yrittäisin itse järkätä kaveriseuraa lapselleni esim. patistamalla lasta ehdottamaan kaveritapaamisia luokkalaisten kanssa, koittaisin järkätä leikkiseuraa omien kavereideni lasten kanssa, harrastukset yms.

Mitä tarkoitat kun sanot että lapsi voi niin huonosti? Onko asia siltä osin hoidossa?

Ap:n asenne on vähän outo. Syyllistät muita lapsia ja vanhempia oman lapsesi ongelmasta? Ensinnäkin, jos lapsellasi ei ole yhtään kaveria missään: koulussa, pihapiirissä, harrastuksissa, niin kyllä siinä voi ede pienen ajatuksen suoda sillekin että miten aktiivisesti lapsi oikeasti yrittää tutustua muihin ja päästä porukoihin mukaan? Harvoin kukaan kotoa tulee hakemaan, tai pyytää leikkimään jos murjottaa jossain nurkassa. Miksi sinun lapsesi ei tee aloitetta ja soita jollekin, jos kerta toivoisi puheluita? Miksi sinun lapsesi ei järjestä synttäreitä ja kutsu niihin koko luokkaa? Tutustumiseen tarvitaan oikeasti aika paljon omaa aktiivisuutta, ja sellainen marttyyriasenne on paras keino karkottaa mahdolliset uudet tuttavuudet. Elämä on aika raakaa peliä jo lapsena.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:34"]

No miten sä toivoisit että teitä autettais? Mitä te olette jo tehneet asian eteen?

Jos mulla olisi kouluikäinen lapsi jolla ei olisi ainuttakaan kaveria, niin yrittäisin itse kaikkeni tilanteen korjaamiseksi; puhuisin asiasta opettajalle, yrittäisin itse järkätä kaveriseuraa lapselleni esim. patistamalla lasta ehdottamaan kaveritapaamisia luokkalaisten kanssa, koittaisin järkätä leikkiseuraa omien kavereideni lasten kanssa, harrastukset yms.

Mitä tarkoitat kun sanot että lapsi voi niin huonosti? Onko asia siltä osin hoidossa?

[/quote]

Niin ja se piti vielä sanoa, että jos mulla olisi kouluikäinen lapsi ja tietäisin että lapseni luokalla on joku jolla ei ole ketään kaveria ja jonka kanssa kukaan ei koskaan leiki, niin saattaisin kyllä ehdottaa että lapseni koittaisi ystävystyä tämän yksinäisen kanssa. Puhuisin lapselleni asiasta.

[/quote]

Ei tuossa välttämättä ole vika kenessäkään eikä kenenkään kasvatuksessa. Aina ei vaan kemiat kohtaa, esim. nyt niillä luokkakavereilla ja sinun lapsellasi. Tietysti ne luokkakaverit voi pakottaa ottamaan lapsesi mukaan, mutta kyllähän kouluikäiset jo sen kiusallisuuden aistii ja ymmärtää kun joku tungetaan joukkoon "väkisin". Lapsesi voisi vaikka vaihtaa koulua? Uuteen kouluun voisi mennä avoimin mielin ja vihjasta opettajalle vähän etukäteen taustoista, että osaisi tehdä parhaansa uusien kaverien löytymiseksi? Uusia harrastuksia ja paljon sosiaalista toimintaa niin takuulla jostain löytyy kavereita :)

[/quote]

Kiitos vastausesta. Kumpa elämä menisikin noin ruusuisesti. Tutkimustieto valitettavasti puoltaa sitä näkemystä, että syrjäytynyt lapsi syrjäytyisi uudessakin koulussa, mikä puolestaan pahentaisi tilannetta entisestään. Harrastuksia on lapsella niin paljon kuin terveydenhoito sallii. Sekin vie oman aikansa. 

Kukaan ei vaan oikeasti välitä. Miksi?

Sympatiseerasin APta, kunnes luin tuon oudon "et varmaan myöskään luovuta verta" kommentin. Jotenkin tosi oudosti sanottu, ja kertoo APn arvomaailmasta. Jotain hämärää tästä voi nyt rivien välistä lukea ...

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:04"]

Meidän lapsemme, joka yleensä saa vain negatiivista palautetta päiväkodista, on tässä asiassa saanut sen ainoan positiivisen palautteen. Eli hän osaa ottaa muita lapsia mukaan leikkiin ja etenkin käy rohkeasti pyytämässä uusia lapsia mukaan leikkeihin. En osaa sanoa, miten kasvatimme hänet, kun muuten kaikki on mennyt niin huonosti.

[/quote]

Siis... haluaisitko avata tilannetta vähän tarkemmin? Nimittäin jos näin on, niin olette opettaneet lapsellenne yhden elämän tärkeimmistä asioista, ehkä tärkeimmän eli toisen ihmisen huomioimisen. Millään muulla ei ihan oikeasti ole väliä.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:28"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:18"]Miksi koitat syyllistää muita tilanteestanne? Kyllä jossain on vikaa jos lapsella ei ole yhtäkään kaveria, veikkaan että lapsen kasvatuksessa. En sano tätä ilkeyttäniel, vaan toivon että aukaiset silmäsi totuudelle. [/quote] Enpä usko että näin olisi. Syrjintä on kierre, ja kun kerran jää ryhmän ulkopuolelle (koska luokan tai harrastusporukan "kingit ja kuningattaret" näin päättävät), on tosi vaikea päästä ns. takaisin. Kukaan lapsi ei halua leikkiä syrjityn kanssa, koska siinä riskeeraa oman itsensä niin pahasti samalle syrjinnälle ja ulkopuolisuuden tunteelle. Lasten sosiaalinen maailma on kovaa peliä... Se on taistelu, joka väsyttää lapsia paljon enemmän kuin itse oppiminen. .. Iso osa aikuisia haluaa vain ummistaa silmänsä siltä. T. Aineenope ( joka muistaa vielä myös oman lapsuutensa)

[/quote]

Vihdoin opettaja, joka tietää, mistä ilmiöstä puhutaan! Ilmeisesti sosiaalista eristämistä ei kukaan tule koskaan ratkaisemaan.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:28"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:18"]Miksi koitat syyllistää muita tilanteestanne? Kyllä jossain on vikaa jos lapsella ei ole yhtäkään kaveria, veikkaan että lapsen kasvatuksessa. En sano tätä ilkeyttäniel, vaan toivon että aukaiset silmäsi totuudelle. [/quote] Enpä usko että näin olisi. Syrjintä on kierre, ja kun kerran jää ryhmän ulkopuolelle (koska luokan tai harrastusporukan "kingit ja kuningattaret" näin päättävät), on tosi vaikea päästä ns. takaisin. Kukaan lapsi ei halua leikkiä syrjityn kanssa, koska siinä riskeeraa oman itsensä niin pahasti samalle syrjinnälle ja ulkopuolisuuden tunteelle. Lasten sosiaalinen maailma on kovaa peliä... Se on taistelu, joka väsyttää lapsia paljon enemmän kuin itse oppiminen. .. Iso osa aikuisia haluaa vain ummistaa silmänsä siltä. T. Aineenope ( joka muistaa vielä myös oman lapsuutensa)

[/quote]

Vihdoin opettaja, joka tietää, mistä ilmiöstä puhutaan! Ilmeisesti sosiaalista eristämistä ei kukaan tule koskaan ratkaisemaan.

Se on AP sinun tehtävä auttaa lastasi luomaan sosiaalisia kontakteja. Järjestä SINÄ synttäreitä, kutsuja, tilaisuuksia jossa lapsesi tapaa muita ikätovereitaan. Jos SINÄ istut kotona netissä syyttämässä muita niin periytät sen lapsellesi. Ymmärrätkö? Sinä olet lapsesi ensisijainen roolimalli. Kutsutko teille kotiin sinun ystäviä, sukulaisia? Käyttekö tuttavaperheiden luona kyläilemässä? Käyttekö ulkona kävelyillä, puistoissa, uimassa, kahviloissa, hesellä  tms.?

Veikkaan et vastaus on jokaiseen ei. =(

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:36"]

Ap:n asenne on vähän outo. Syyllistät muita lapsia ja vanhempia oman lapsesi ongelmasta? Ensinnäkin, jos lapsellasi ei ole yhtään kaveria missään: koulussa, pihapiirissä, harrastuksissa, niin kyllä siinä voi ede pienen ajatuksen suoda sillekin että miten aktiivisesti lapsi oikeasti yrittää tutustua muihin ja päästä porukoihin mukaan? Harvoin kukaan kotoa tulee hakemaan, tai pyytää leikkimään jos murjottaa jossain nurkassa. Miksi sinun lapsesi ei tee aloitetta ja soita jollekin, jos kerta toivoisi puheluita? Miksi sinun lapsesi ei järjestä synttäreitä ja kutsu niihin koko luokkaa? Tutustumiseen tarvitaan oikeasti aika paljon omaa aktiivisuutta, ja sellainen marttyyriasenne on paras keino karkottaa mahdolliset uudet tuttavuudet. Elämä on aika raakaa peliä jo lapsena.

[/quote]

Oletko koskaan lukenut lehdestä, kun synttäreille ei tulekaan kukaan?

Miksi oletat, että lapseni ei yritä itse? 

Oletko koskaan perehtynyt koulukiusaamiseen ja syrjäytymiseen?

Kiinnostaako aihe sinua edes sen vertaa, että tietäisit, ketkä on oman lapsesi koulun kiusatut ja syrjäytyneet vai eikö se asia kuulu sinulle? Sinulla on siis oikeus olla välinpitämätön? Juuri sinunlaistesi asenteen vuoksi lapseni elämänhalu on mennyt.

Mun lapseni on sit taas se tyyppi, joka haluaa olla kaikkien syrjittyjen kaveri, niiden joilla ei ole ketään ja haluaa antaa kaikille toisen mahdollisuuden ja herraties mitä maailmoja syleilevää. 

Ikävä kyllä usein hän on sitten se, joka on saanut nahoissaan kärsiä. Eikä meinaa millään oppia. Ei ole kärsinyt siksi, että muut alkaisivat syrjiä häntäkin, vaan siksi, että se syrjitty on usein ollut ihan syystä yksin ja syrjitty. Ikävä kyllä. Riittävän monta kusetusta, kiristystä ja oharia kun on itketty ja kärsitty, mä olen sanonut, että riittää sitten tätä ystävyyttä. Ei kenenkään tarvitse kärsiä vain siksi, että "sillä ei sit oo ketään muutakaan ja sen sydän särkyy, jos mäkään en oo enää sen kaveri" Ei vaikka olis kuin hemmetin yksinäinen se toinen toveri. Saa sit ollakin, jos ei osata käyttäytyä. 

Ihan sama vaikka mä olenkin sitten se ilkeä ihminen, joka ei välitä. Sen verran välitän omastani, etten anna hänen satuttaa itseään.

Tarkoitukseni on nyt tulla tähän aapeen tueksi. Minun lapseni oli myös syrjitty ja onneton. Ei kutsuttu synttäreille, ei huolittu leikkeihin mukaan. Opettaja ei nähnyt kiusaamista, koska luokkakaverit syyttivät siitä lasta itseään, eikä tämä näyttänyt onnettomuuttaan oikealla tavalla (se näkyi kyl, mutta väärällä lailla). Lapsi teki kaikkensa, kaikilla tietämillään ja oppimillaan keinoilla, saadakseen kavereita ja hyväksyntää, mutta ei sitä tullut. Sen sijaan ennen mukava ja rauhallinen poika alkoi oppia väkivaltaiseksi - kai se oli jotenkin loogista, että kun häntä tönittiin ja potkittiin, hän oletti sen olevan oikeampi tapa ottaa kontaktia ikätovereihinsa ja kokeili sitten sitä. Ei liene yllättävää, että meni entistä pahemmin pieleen. 

Tilanne muuttui vasta kun luokan opettaja vaihtui viidennellä, ja uusi opettaja otti luokan ryhmäyttämisen työkseen. Siihen meni puoli vuotta, ja homma alkoi toimia.

joo. Meidän lapsssa on vikaa. Vo olla kasvatuksessakin, en osaa sanoa kun lapsia on vain yksi, mutta ainakin sillä todettiin noiden vuosien aikana aspergerrin oireyhtymä ja kiusaaminen laukaisi myös paniikkihäiriön, joka epäilemättä ei jatkossa auttanut asiaa. Ongelma ei kuitenkaan ratkennut poistamalla aspergeris tai lapsen outoutta, eikä siirtämällä erityisluokalle (sitäkin kokeiltiin välissä hetki, mutta oli niin hirveä katastrofi, että oli palattava takaisin vanhalle luokalle) vaan sillä, että opettaja teki typnsä. Ja osa luokkakaverien vanhemmista. Osa sanoi suoraan, kuten tässä ketjussakin, että vika on minun, joten hänen lapsensa ei tarvitse yrittää edes normaalia sivistynyttä käytöstä.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:34"]

No miten sä toivoisit että teitä autettais? Mitä te olette jo tehneet asian eteen?

Jos mulla olisi kouluikäinen lapsi jolla ei olisi ainuttakaan kaveria, niin yrittäisin itse kaikkeni tilanteen korjaamiseksi; puhuisin asiasta opettajalle, yrittäisin itse järkätä kaveriseuraa lapselleni esim. patistamalla lasta ehdottamaan kaveritapaamisia luokkalaisten kanssa, koittaisin järkätä leikkiseuraa omien kavereideni lasten kanssa, harrastukset yms.

Mitä tarkoitat kun sanot että lapsi voi niin huonosti? Onko asia siltä osin hoidossa?

[/quote]

Lapsi saa terveydenhoidollista apua.

Parantavin apu olisi syrjimisen lakkaaminen ja hyväksyminen ikäryhmän mukaan. Kukaan ei halua olla syrjityn kanssa kiusaamisen pelosta, joten omalla aktiivisuudella ei ole enää merkitystä tässä vaiheessa.

Ai niin, päiväkodissa lapsella oli kaikki hyvin. Tämä helvetti alkoi koulukiusaamisen myötä koulussa.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:51"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:36"]

Ap:n asenne on vähän outo. Syyllistät muita lapsia ja vanhempia oman lapsesi ongelmasta? Ensinnäkin, jos lapsellasi ei ole yhtään kaveria missään: koulussa, pihapiirissä, harrastuksissa, niin kyllä siinä voi ede pienen ajatuksen suoda sillekin että miten aktiivisesti lapsi oikeasti yrittää tutustua muihin ja päästä porukoihin mukaan? Harvoin kukaan kotoa tulee hakemaan, tai pyytää leikkimään jos murjottaa jossain nurkassa. Miksi sinun lapsesi ei tee aloitetta ja soita jollekin, jos kerta toivoisi puheluita? Miksi sinun lapsesi ei järjestä synttäreitä ja kutsu niihin koko luokkaa? Tutustumiseen tarvitaan oikeasti aika paljon omaa aktiivisuutta, ja sellainen marttyyriasenne on paras keino karkottaa mahdolliset uudet tuttavuudet. Elämä on aika raakaa peliä jo lapsena.

[/quote]

Oletko koskaan lukenut lehdestä, kun synttäreille ei tulekaan kukaan?

Miksi oletat, että lapseni ei yritä itse? 

Oletko koskaan perehtynyt koulukiusaamiseen ja syrjäytymiseen?

Kiinnostaako aihe sinua edes sen vertaa, että tietäisit, ketkä on oman lapsesi koulun kiusatut ja syrjäytyneet vai eikö se asia kuulu sinulle? Sinulla on siis oikeus olla välinpitämätön? Juuri sinunlaistesi asenteen vuoksi lapseni elämänhalu on mennyt.

[/quote]

No olen itseasiassa yhteiskuntatieteiden maisteri, joten opinnoissani on paneuduttu syrjäytymiseen PALJON. Gradunikin itseasiassa sivusi aihetta. Satun tietämään mm. sen, että syrjäytymiskierteestä on kyllä mahdollista päästä pois olemalla itse aktiivinen ja sosiaalinen, vaikka vähän väkisin. Ehkä niitä synttäreitä ei ihan ensimmäiseksi kannata järjestää, mutta esimerkiksi se koulunvaihto ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto. Kehenkään ei ole sisäänasennettu mitään syrjäytymisominaisuutta, jonka takia syrjäytyisi aina vain uudelleen ja uudelleen kovasta vastaantaistelusta huolimatta. Uudessa koulussa lapsesi pääsisi hyvin suurella todennäköisyydellä kaveripiireihin ihan normaalisti mukaan, kun saisi ns. uuden alun. Rohkeasti vaan koulunvaihtoon, ja lapsi ITSE ja AKTIIVISESTI tutustumaan toisin lapsiin, avoimin mielin, ei marttyyrina tai valmiiksi syrjäytyneeksi itsensä luokitellen.

Vanhempien pitää huolehtia lasten sosiaalisista ympyröistä! Alkaen päiväkodista, jatkuen kouluikään, kutsua kavereita, sopia kyläilyjä, ottaa kaveri mukaan uimahalliin, huvipuistoon jne. Lisäksi pitää puhua tosi paljon kiusaamisesta, miten toimia kiusattuna ja sivustakatsojana, miten tunnistaa kiusaaminen. Miksi vanhemmat eivät toimi näin?

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:41"]

Sympatiseerasin APta, kunnes luin tuon oudon "et varmaan myöskään luovuta verta" kommentin. Jotenkin tosi oudosti sanottu, ja kertoo APn arvomaailmasta. Jotain hämärää tästä voi nyt rivien välistä lukea ...

[/quote]

Mielestäni verenluovuttajat välittävät muista. Ja jos joku ei välitä, niin ei hän varmaan auta muita myöskään tuolla tavoin. Ehkä huonosti ilmaistu. En tiedä, mitä verenluovutus kertoo arvomaailmastani? Olen aina ajatellut, että se on hyvä juttu. Ehkä olen väärässä ja lopetan senkin, eihän meitäkään muut auta.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:57"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:34"]

No miten sä toivoisit että teitä autettais? Mitä te olette jo tehneet asian eteen?

Jos mulla olisi kouluikäinen lapsi jolla ei olisi ainuttakaan kaveria, niin yrittäisin itse kaikkeni tilanteen korjaamiseksi; puhuisin asiasta opettajalle, yrittäisin itse järkätä kaveriseuraa lapselleni esim. patistamalla lasta ehdottamaan kaveritapaamisia luokkalaisten kanssa, koittaisin järkätä leikkiseuraa omien kavereideni lasten kanssa, harrastukset yms.

Mitä tarkoitat kun sanot että lapsi voi niin huonosti? Onko asia siltä osin hoidossa?

[/quote]

Lapsi saa terveydenhoidollista apua.

Parantavin apu olisi syrjimisen lakkaaminen ja hyväksyminen ikäryhmän mukaan. Kukaan ei halua olla syrjityn kanssa kiusaamisen pelosta, joten omalla aktiivisuudella ei ole enää merkitystä tässä vaiheessa.

Ai niin, päiväkodissa lapsella oli kaikki hyvin. Tämä helvetti alkoi koulukiusaamisen myötä koulussa.

[/quote]

MIKSI se koulunvaihto on sinulle ihan mahdoton ajatus? Siellä uudessa koulussa kukaan ei syrjisi kiusatuksi tulemisen pelossa, kun lapsellasi ei olisi mitään kiusatun syrjäytyneen mainetta... Ihan oikeasti, jos lapsellasi ei ole nykyisessä koulussa yhtään ystävää eikä ilmapiiri muutenkaan ole kovin mukava niin mitä te siinä koulunvaihdossa menettäisitte? Äläkä nyt vaan ala puhumaan mitään pitkästä koulumatkasta tai muusta ihan toissijaisesta....

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:59"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:51"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:36"]

Ap:n asenne on vähän outo. Syyllistät muita lapsia ja vanhempia oman lapsesi ongelmasta? Ensinnäkin, jos lapsellasi ei ole yhtään kaveria missään: koulussa, pihapiirissä, harrastuksissa, niin kyllä siinä voi ede pienen ajatuksen suoda sillekin että miten aktiivisesti lapsi oikeasti yrittää tutustua muihin ja päästä porukoihin mukaan? Harvoin kukaan kotoa tulee hakemaan, tai pyytää leikkimään jos murjottaa jossain nurkassa. Miksi sinun lapsesi ei tee aloitetta ja soita jollekin, jos kerta toivoisi puheluita? Miksi sinun lapsesi ei järjestä synttäreitä ja kutsu niihin koko luokkaa? Tutustumiseen tarvitaan oikeasti aika paljon omaa aktiivisuutta, ja sellainen marttyyriasenne on paras keino karkottaa mahdolliset uudet tuttavuudet. Elämä on aika raakaa peliä jo lapsena.

[/quote]

Oletko koskaan lukenut lehdestä, kun synttäreille ei tulekaan kukaan?

Miksi oletat, että lapseni ei yritä itse? 

Oletko koskaan perehtynyt koulukiusaamiseen ja syrjäytymiseen?

Kiinnostaako aihe sinua edes sen vertaa, että tietäisit, ketkä on oman lapsesi koulun kiusatut ja syrjäytyneet vai eikö se asia kuulu sinulle? Sinulla on siis oikeus olla välinpitämätön? Juuri sinunlaistesi asenteen vuoksi lapseni elämänhalu on mennyt.

[/quote]

No olen itseasiassa yhteiskuntatieteiden maisteri, joten opinnoissani on paneuduttu syrjäytymiseen PALJON. Gradunikin itseasiassa sivusi aihetta. Satun tietämään mm. sen, että syrjäytymiskierteestä on kyllä mahdollista päästä pois olemalla itse aktiivinen ja sosiaalinen, vaikka vähän väkisin. Ehkä niitä synttäreitä ei ihan ensimmäiseksi kannata järjestää, mutta esimerkiksi se koulunvaihto ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto. Kehenkään ei ole sisäänasennettu mitään syrjäytymisominaisuutta, jonka takia syrjäytyisi aina vain uudelleen ja uudelleen kovasta vastaantaistelusta huolimatta. Uudessa koulussa lapsesi pääsisi hyvin suurella todennäköisyydellä kaveripiireihin ihan normaalisti mukaan, kun saisi ns. uuden alun. Rohkeasti vaan koulunvaihtoon, ja lapsi ITSE ja AKTIIVISESTI tutustumaan toisin lapsiin, avoimin mielin, ei marttyyrina tai valmiiksi syrjäytyneeksi itsensä luokitellen.

[/quote]

Lukisin mielelläni gradusi - varsinkin kun näkemyksesi on täysin ristiriidassa muun lukemani kirjallisuuden kanssa. Oletan kuitenkin, että haluat pysyä nimettömänä...

2 sivu