Syrjäytynyt lapsi

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:49"]

Se on AP sinun tehtävä auttaa lastasi luomaan sosiaalisia kontakteja. Järjestä SINÄ synttäreitä, kutsuja, tilaisuuksia jossa lapsesi tapaa muita ikätovereitaan. Jos SINÄ istut kotona netissä syyttämässä muita niin periytät sen lapsellesi. Ymmärrätkö? Sinä olet lapsesi ensisijainen roolimalli. Kutsutko teille kotiin sinun ystäviä, sukulaisia? Käyttekö tuttavaperheiden luona kyläilemässä? Käyttekö ulkona kävelyillä, puistoissa, uimassa, kahviloissa, hesellä  tms.?

Veikkaan et vastaus on jokaiseen ei. =(

[/quote]

Sinun ei kannata veikata, pieleen meni joka kohta. Luulenpa että syy miksi tämä minua vaivaa on juuri se, että tämä tilanne kohdistuu vain yhteen lapsistamme ja hän kokee sen raskaana, koska oli päiväkoti-ikään asti täysin hyväksytty. 

Toisaalta vastauksesi selittää välinpitämättömyyttäsi. Keksit kaikki mahdolliset syyt, jotta ei tarvitsisi katsoa peiliin ja kysyä, mitä minä voisin tehdä.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:03"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:57"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:34"]

No miten sä toivoisit että teitä autettais? Mitä te olette jo tehneet asian eteen?

Jos mulla olisi kouluikäinen lapsi jolla ei olisi ainuttakaan kaveria, niin yrittäisin itse kaikkeni tilanteen korjaamiseksi; puhuisin asiasta opettajalle, yrittäisin itse järkätä kaveriseuraa lapselleni esim. patistamalla lasta ehdottamaan kaveritapaamisia luokkalaisten kanssa, koittaisin järkätä leikkiseuraa omien kavereideni lasten kanssa, harrastukset yms.

Mitä tarkoitat kun sanot että lapsi voi niin huonosti? Onko asia siltä osin hoidossa?

[/quote]

Lapsi saa terveydenhoidollista apua.

Parantavin apu olisi syrjimisen lakkaaminen ja hyväksyminen ikäryhmän mukaan. Kukaan ei halua olla syrjityn kanssa kiusaamisen pelosta, joten omalla aktiivisuudella ei ole enää merkitystä tässä vaiheessa.

Ai niin, päiväkodissa lapsella oli kaikki hyvin. Tämä helvetti alkoi koulukiusaamisen myötä koulussa.

[/quote]

MIKSI se koulunvaihto on sinulle ihan mahdoton ajatus? Siellä uudessa koulussa kukaan ei syrjisi kiusatuksi tulemisen pelossa, kun lapsellasi ei olisi mitään kiusatun syrjäytyneen mainetta... Ihan oikeasti, jos lapsellasi ei ole nykyisessä koulussa yhtään ystävää eikä ilmapiiri muutenkaan ole kovin mukava niin mitä te siinä koulunvaihdossa menettäisitte? Äläkä nyt vaan ala puhumaan mitään pitkästä koulumatkasta tai muusta ihan toissijaisesta....

[/quote]

Voi jeesus sun kanssa. Tuliko mieleen, että osa ihmisistä esim. voi asua paikkakunnalla jossa ei ole toista ala-astetta muualla kuin naapurikunnassa? Ei koulunvaihto muutenkaan ole mikään ilmoitusasia.

Ap vaikuttaa eiliseltä etä-äiti provolta. Kohta tähänkin keskusteluun putoilee yksityiskohtia hänen, lapsen tai isomummovainaan terveydentilasta tms.

Jos ap on tosissaan, niin on kyllä oudon syyllistävällä asenteella liikkeellä. Mitä hän odottaa meidän, tuikituntemattomien tekevän lapsensa hyväksi? Vieläpä näin netin välityksellä??

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:08"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:04"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:59"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:51"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:36"]

Ap:n asenne on vähän outo. Syyllistät muita lapsia ja vanhempia oman lapsesi ongelmasta? Ensinnäkin, jos lapsellasi ei ole yhtään kaveria missään: koulussa, pihapiirissä, harrastuksissa, niin kyllä siinä voi ede pienen ajatuksen suoda sillekin että miten aktiivisesti lapsi oikeasti yrittää tutustua muihin ja päästä porukoihin mukaan? Harvoin kukaan kotoa tulee hakemaan, tai pyytää leikkimään jos murjottaa jossain nurkassa. Miksi sinun lapsesi ei tee aloitetta ja soita jollekin, jos kerta toivoisi puheluita? Miksi sinun lapsesi ei järjestä synttäreitä ja kutsu niihin koko luokkaa? Tutustumiseen tarvitaan oikeasti aika paljon omaa aktiivisuutta, ja sellainen marttyyriasenne on paras keino karkottaa mahdolliset uudet tuttavuudet. Elämä on aika raakaa peliä jo lapsena.

[/quote]

Oletko koskaan lukenut lehdestä, kun synttäreille ei tulekaan kukaan?

Miksi oletat, että lapseni ei yritä itse? 

Oletko koskaan perehtynyt koulukiusaamiseen ja syrjäytymiseen?

Kiinnostaako aihe sinua edes sen vertaa, että tietäisit, ketkä on oman lapsesi koulun kiusatut ja syrjäytyneet vai eikö se asia kuulu sinulle? Sinulla on siis oikeus olla välinpitämätön? Juuri sinunlaistesi asenteen vuoksi lapseni elämänhalu on mennyt.

[/quote]

No olen itseasiassa yhteiskuntatieteiden maisteri, joten opinnoissani on paneuduttu syrjäytymiseen PALJON. Gradunikin itseasiassa sivusi aihetta. Satun tietämään mm. sen, että syrjäytymiskierteestä on kyllä mahdollista päästä pois olemalla itse aktiivinen ja sosiaalinen, vaikka vähän väkisin. Ehkä niitä synttäreitä ei ihan ensimmäiseksi kannata järjestää, mutta esimerkiksi se koulunvaihto ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto. Kehenkään ei ole sisäänasennettu mitään syrjäytymisominaisuutta, jonka takia syrjäytyisi aina vain uudelleen ja uudelleen kovasta vastaantaistelusta huolimatta. Uudessa koulussa lapsesi pääsisi hyvin suurella todennäköisyydellä kaveripiireihin ihan normaalisti mukaan, kun saisi ns. uuden alun. Rohkeasti vaan koulunvaihtoon, ja lapsi ITSE ja AKTIIVISESTI tutustumaan toisin lapsiin, avoimin mielin, ei marttyyrina tai valmiiksi syrjäytyneeksi itsensä luokitellen.

[/quote]

Lukisin mielelläni gradusi - varsinkin kun näkemyksesi on täysin ristiriidassa muun lukemani kirjallisuuden kanssa. Oletan kuitenkin, että haluat pysyä nimettömänä...

[/quote]

Graduni aiheena ei ole syrjäytyminen eikä koulukiusaaminen, mutta syrjäytymistä siinä sivutaan kuitenkin. En tiedä mitä tutkimuksia oikein olet lukenut, mutta syrjäytyminen EI ole mikään loppuelämän tila josta ei pääsisi pois. Syrjäytynyt voi olla passivoitunut oman tilanteensa takia, mutta sinun tehtäväsi vanhempana on nyt sysätä se lapsi tutustumaan muihin. 

[/quote]

ja sinun tapauksessasi puhutaan enemmän yksinäisyydestä kuin syrjäytymisestä. Ne eivät ole sama asia, eivät toki sulje toisiaan pois mutta eivät myöskään ole toistensa välttämättömiä seurauksia tai edellytyksiä.  Syrjäytymisestä puhutaan yleensä silloin, kun siteet yhteiskunnan valtavirtaan katkeaa. Periaatteessa esimerkiksi ihminen, jolla on paljon ystäviä, mutta joka ei käy töissä eikä opiskele voi olla syrjäytynyt. En näkisi lastasi syrjäytyneeksi, kun hänellä on kuitenkin perhe ja hän käy myös koulua. Enemmänkin yksinäinen hän on ja ehkä eristäytynyt.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:11"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:03"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:57"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:34"]

No miten sä toivoisit että teitä autettais? Mitä te olette jo tehneet asian eteen?

Jos mulla olisi kouluikäinen lapsi jolla ei olisi ainuttakaan kaveria, niin yrittäisin itse kaikkeni tilanteen korjaamiseksi; puhuisin asiasta opettajalle, yrittäisin itse järkätä kaveriseuraa lapselleni esim. patistamalla lasta ehdottamaan kaveritapaamisia luokkalaisten kanssa, koittaisin järkätä leikkiseuraa omien kavereideni lasten kanssa, harrastukset yms.

Mitä tarkoitat kun sanot että lapsi voi niin huonosti? Onko asia siltä osin hoidossa?

[/quote]

Lapsi saa terveydenhoidollista apua.

Parantavin apu olisi syrjimisen lakkaaminen ja hyväksyminen ikäryhmän mukaan. Kukaan ei halua olla syrjityn kanssa kiusaamisen pelosta, joten omalla aktiivisuudella ei ole enää merkitystä tässä vaiheessa.

Ai niin, päiväkodissa lapsella oli kaikki hyvin. Tämä helvetti alkoi koulukiusaamisen myötä koulussa.

[/quote]

MIKSI se koulunvaihto on sinulle ihan mahdoton ajatus? Siellä uudessa koulussa kukaan ei syrjisi kiusatuksi tulemisen pelossa, kun lapsellasi ei olisi mitään kiusatun syrjäytyneen mainetta... Ihan oikeasti, jos lapsellasi ei ole nykyisessä koulussa yhtään ystävää eikä ilmapiiri muutenkaan ole kovin mukava niin mitä te siinä koulunvaihdossa menettäisitte? Äläkä nyt vaan ala puhumaan mitään pitkästä koulumatkasta tai muusta ihan toissijaisesta....

[/quote]

Voi jeesus sun kanssa. Tuliko mieleen, että osa ihmisistä esim. voi asua paikkakunnalla jossa ei ole toista ala-astetta muualla kuin naapurikunnassa? Ei koulunvaihto muutenkaan ole mikään ilmoitusasia.

[/quote]

Sitten sinne naapurikuntaan? Ja koulunvaihdon kyllä saa ihan lähes ilmoittamalla vaan, kun sanoo että nykyisessä koulussa ei ole ystäviä ja kiusataan. 

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:14"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:11"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:03"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:57"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:34"]

No miten sä toivoisit että teitä autettais? Mitä te olette jo tehneet asian eteen?

Jos mulla olisi kouluikäinen lapsi jolla ei olisi ainuttakaan kaveria, niin yrittäisin itse kaikkeni tilanteen korjaamiseksi; puhuisin asiasta opettajalle, yrittäisin itse järkätä kaveriseuraa lapselleni esim. patistamalla lasta ehdottamaan kaveritapaamisia luokkalaisten kanssa, koittaisin järkätä leikkiseuraa omien kavereideni lasten kanssa, harrastukset yms.

Mitä tarkoitat kun sanot että lapsi voi niin huonosti? Onko asia siltä osin hoidossa?

[/quote]

Lapsi saa terveydenhoidollista apua.

Parantavin apu olisi syrjimisen lakkaaminen ja hyväksyminen ikäryhmän mukaan. Kukaan ei halua olla syrjityn kanssa kiusaamisen pelosta, joten omalla aktiivisuudella ei ole enää merkitystä tässä vaiheessa.

Ai niin, päiväkodissa lapsella oli kaikki hyvin. Tämä helvetti alkoi koulukiusaamisen myötä koulussa.

[/quote]

MIKSI se koulunvaihto on sinulle ihan mahdoton ajatus? Siellä uudessa koulussa kukaan ei syrjisi kiusatuksi tulemisen pelossa, kun lapsellasi ei olisi mitään kiusatun syrjäytyneen mainetta... Ihan oikeasti, jos lapsellasi ei ole nykyisessä koulussa yhtään ystävää eikä ilmapiiri muutenkaan ole kovin mukava niin mitä te siinä koulunvaihdossa menettäisitte? Äläkä nyt vaan ala puhumaan mitään pitkästä koulumatkasta tai muusta ihan toissijaisesta....

[/quote]

Voi jeesus sun kanssa. Tuliko mieleen, että osa ihmisistä esim. voi asua paikkakunnalla jossa ei ole toista ala-astetta muualla kuin naapurikunnassa? Ei koulunvaihto muutenkaan ole mikään ilmoitusasia.

[/quote]

Sitten sinne naapurikuntaan? Ja koulunvaihdon kyllä saa ihan lähes ilmoittamalla vaan, kun sanoo että nykyisessä koulussa ei ole ystäviä ja kiusataan. 

[/quote]

Ja sinulla on mahdollisuus esim. vuorotyöläisenä ja yksinhuoltajana ajaa lapsi päivittäin 30-40 kilometrin päähän (tämä olisi ollut omalla ala-asteella etäisyys) sekä myös hakea hänet sieltä? Tai ajattaa lasta taksilla, kunta kun ei tule tällaisessa tapauksessa koulukyytiä järjestämään? Taidat olla melkoinen oman elämäsi supersankari ja supermamma :)

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:11"]

Ap vaikuttaa eiliseltä etä-äiti provolta. Kohta tähänkin keskusteluun putoilee yksityiskohtia hänen, lapsen tai isomummovainaan terveydentilasta tms.

Jos ap on tosissaan, niin on kyllä oudon syyllistävällä asenteella liikkeellä. Mitä hän odottaa meidän, tuikituntemattomien tekevän lapsensa hyväksi? Vieläpä näin netin välityksellä??

[/quote]

Myönnän, että olen kasvattanut asennevamman. Pahoittelen, etten pysty sitä kokonaan kätkemään. Tiedän myös, ettei lapseni ole ainoa lajissaan. Ihan vaan halusin herättää teitä miettimään, voisitteko itse tehdä omassa ympäristössänne jotain, pyytää sen ruman/lihavan/ärsyttävän/oudonkin lapsen leikkimään. Mutta kuten tiesin, ette te voi ja se on näköjään minun vika. 

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:03"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:57"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:34"]

No miten sä toivoisit että teitä autettais? Mitä te olette jo tehneet asian eteen?

Jos mulla olisi kouluikäinen lapsi jolla ei olisi ainuttakaan kaveria, niin yrittäisin itse kaikkeni tilanteen korjaamiseksi; puhuisin asiasta opettajalle, yrittäisin itse järkätä kaveriseuraa lapselleni esim. patistamalla lasta ehdottamaan kaveritapaamisia luokkalaisten kanssa, koittaisin järkätä leikkiseuraa omien kavereideni lasten kanssa, harrastukset yms.

Mitä tarkoitat kun sanot että lapsi voi niin huonosti? Onko asia siltä osin hoidossa?

[/quote]

Lapsi saa terveydenhoidollista apua.

Parantavin apu olisi syrjimisen lakkaaminen ja hyväksyminen ikäryhmän mukaan. Kukaan ei halua olla syrjityn kanssa kiusaamisen pelosta, joten omalla aktiivisuudella ei ole enää merkitystä tässä vaiheessa.

Ai niin, päiväkodissa lapsella oli kaikki hyvin. Tämä helvetti alkoi koulukiusaamisen myötä koulussa.

[/quote]

MIKSI se koulunvaihto on sinulle ihan mahdoton ajatus? Siellä uudessa koulussa kukaan ei syrjisi kiusatuksi tulemisen pelossa, kun lapsellasi ei olisi mitään kiusatun syrjäytyneen mainetta... Ihan oikeasti, jos lapsellasi ei ole nykyisessä koulussa yhtään ystävää eikä ilmapiiri muutenkaan ole kovin mukava niin mitä te siinä koulunvaihdossa menettäisitte? Äläkä nyt vaan ala puhumaan mitään pitkästä koulumatkasta tai muusta ihan toissijaisesta....

[/quote]

Kyllä lapsestamme jo näkee, että on maailma kolhinut. Eri asia olisi, jos näin ei olisi.

Surullista :(

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:59"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:51"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:36"]

Ap:n asenne on vähän outo. Syyllistät muita lapsia ja vanhempia oman lapsesi ongelmasta? Ensinnäkin, jos lapsellasi ei ole yhtään kaveria missään: koulussa, pihapiirissä, harrastuksissa, niin kyllä siinä voi ede pienen ajatuksen suoda sillekin että miten aktiivisesti lapsi oikeasti yrittää tutustua muihin ja päästä porukoihin mukaan? Harvoin kukaan kotoa tulee hakemaan, tai pyytää leikkimään jos murjottaa jossain nurkassa. Miksi sinun lapsesi ei tee aloitetta ja soita jollekin, jos kerta toivoisi puheluita? Miksi sinun lapsesi ei järjestä synttäreitä ja kutsu niihin koko luokkaa? Tutustumiseen tarvitaan oikeasti aika paljon omaa aktiivisuutta, ja sellainen marttyyriasenne on paras keino karkottaa mahdolliset uudet tuttavuudet. Elämä on aika raakaa peliä jo lapsena.

[/quote]

Oletko koskaan lukenut lehdestä, kun synttäreille ei tulekaan kukaan?

Miksi oletat, että lapseni ei yritä itse? 

Oletko koskaan perehtynyt koulukiusaamiseen ja syrjäytymiseen?

Kiinnostaako aihe sinua edes sen vertaa, että tietäisit, ketkä on oman lapsesi koulun kiusatut ja syrjäytyneet vai eikö se asia kuulu sinulle? Sinulla on siis oikeus olla välinpitämätön? Juuri sinunlaistesi asenteen vuoksi lapseni elämänhalu on mennyt.

[/quote]

No olen itseasiassa yhteiskuntatieteiden maisteri, joten opinnoissani on paneuduttu syrjäytymiseen PALJON. Gradunikin itseasiassa sivusi aihetta. Satun tietämään mm. sen, että syrjäytymiskierteestä on kyllä mahdollista päästä pois olemalla itse aktiivinen ja sosiaalinen, vaikka vähän väkisin. Ehkä niitä synttäreitä ei ihan ensimmäiseksi kannata järjestää, mutta esimerkiksi se koulunvaihto ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto. Kehenkään ei ole sisäänasennettu mitään syrjäytymisominaisuutta, jonka takia syrjäytyisi aina vain uudelleen ja uudelleen kovasta vastaantaistelusta huolimatta. Uudessa koulussa lapsesi pääsisi hyvin suurella todennäköisyydellä kaveripiireihin ihan normaalisti mukaan, kun saisi ns. uuden alun. Rohkeasti vaan koulunvaihtoon, ja lapsi ITSE ja AKTIIVISESTI tutustumaan toisin lapsiin, avoimin mielin, ei marttyyrina tai valmiiksi syrjäytyneeksi itsensä luokitellen.

[/quote]

Kuinka monesta syrjäytyneestä lapsesta sinulla on käytännön kokemusta? Minä nyt kuitenkin mielummin seuraan tässä asiassa psykologien ja lääkärien näkemyksiä kuin sinun. Kuten jo aloittaessani sanoin, en halua neuvoja, vaan haluan tietää miksi ihmiset ovat välinpitämättömiä.

Mitä syitä porukan ulkopuolelle jäämiseen koulumaailmassa? Erityispiirteitä?

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:26"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:59"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:51"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:36"]

Ap:n asenne on vähän outo. Syyllistät muita lapsia ja vanhempia oman lapsesi ongelmasta? Ensinnäkin, jos lapsellasi ei ole yhtään kaveria missään: koulussa, pihapiirissä, harrastuksissa, niin kyllä siinä voi ede pienen ajatuksen suoda sillekin että miten aktiivisesti lapsi oikeasti yrittää tutustua muihin ja päästä porukoihin mukaan? Harvoin kukaan kotoa tulee hakemaan, tai pyytää leikkimään jos murjottaa jossain nurkassa. Miksi sinun lapsesi ei tee aloitetta ja soita jollekin, jos kerta toivoisi puheluita? Miksi sinun lapsesi ei järjestä synttäreitä ja kutsu niihin koko luokkaa? Tutustumiseen tarvitaan oikeasti aika paljon omaa aktiivisuutta, ja sellainen marttyyriasenne on paras keino karkottaa mahdolliset uudet tuttavuudet. Elämä on aika raakaa peliä jo lapsena.

[/quote]

Oletko koskaan lukenut lehdestä, kun synttäreille ei tulekaan kukaan?

Miksi oletat, että lapseni ei yritä itse? 

Oletko koskaan perehtynyt koulukiusaamiseen ja syrjäytymiseen?

Kiinnostaako aihe sinua edes sen vertaa, että tietäisit, ketkä on oman lapsesi koulun kiusatut ja syrjäytyneet vai eikö se asia kuulu sinulle? Sinulla on siis oikeus olla välinpitämätön? Juuri sinunlaistesi asenteen vuoksi lapseni elämänhalu on mennyt.

[/quote]

No olen itseasiassa yhteiskuntatieteiden maisteri, joten opinnoissani on paneuduttu syrjäytymiseen PALJON. Gradunikin itseasiassa sivusi aihetta. Satun tietämään mm. sen, että syrjäytymiskierteestä on kyllä mahdollista päästä pois olemalla itse aktiivinen ja sosiaalinen, vaikka vähän väkisin. Ehkä niitä synttäreitä ei ihan ensimmäiseksi kannata järjestää, mutta esimerkiksi se koulunvaihto ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto. Kehenkään ei ole sisäänasennettu mitään syrjäytymisominaisuutta, jonka takia syrjäytyisi aina vain uudelleen ja uudelleen kovasta vastaantaistelusta huolimatta. Uudessa koulussa lapsesi pääsisi hyvin suurella todennäköisyydellä kaveripiireihin ihan normaalisti mukaan, kun saisi ns. uuden alun. Rohkeasti vaan koulunvaihtoon, ja lapsi ITSE ja AKTIIVISESTI tutustumaan toisin lapsiin, avoimin mielin, ei marttyyrina tai valmiiksi syrjäytyneeksi itsensä luokitellen.

[/quote]

Kuinka monesta syrjäytyneestä lapsesta sinulla on käytännön kokemusta? Minä nyt kuitenkin mielummin seuraan tässä asiassa psykologien ja lääkärien näkemyksiä kuin sinun. Kuten jo aloittaessani sanoin, en halua neuvoja, vaan haluan tietää miksi ihmiset ovat välinpitämättömiä.

[/quote]

No tapaan heitä ja perheitään työssäni päivittäin. Työskentelen lastensuojelussa.

Tuntuuko teistä kenties vaikealta kohdata sitä, että on olemassa lapsia/nuoria jotka ovat niin murtuneita, että JärjestäSynttäritAloitaHarrastusJutteleIhmisille OleIloinenHymyileHuolehdiItsestäsi -tyyliset tsemppipuheet eivät enää auta?? Kun on yritetty, omien resurssien ylärajoille, niitä synttärikutsuja, juttelua, iloisuutta, kaverustumista, harrastuksia. Ihan sama onko kiusaamisen syy ollut alunperin "oikeutettu" (ylipaino, aspergeroireet, silmälasit...) jossain vaiheessa se sitkeinkin lapsi väsyy. Tällaisessa tilanteessa auttaisi vain ansaitsematon rakkaus, se että se hylkiökin tulisi joskus hyväksytyksi ja otetuksi mukaan porukkaan ihan omilla ehdoillaan, ilman vaatimuksia olla sellainen tai tällainen, reipas tai harrastavainen.

Ap, I feel you. Omia lapsia ei ole (tuskin tuleekaan) mutta omasta lapsuudesta on eväsreppuun tarttunut se pohjaton yksinäisyys, se ahdistus kun teki kaikkensa (oma mottoni kutosluokalla oli "lujalla yrittämisellä voi voittaa kaikki esteet") ja silti ei kelvannut, ei tullut hyväksytyksi. Omassa koulussa oli hyvät opet ja hyvinvoivista nuorista välitettiin tosi lujasti, kiusatut ja yksinäiset sen sijaan saivat murtua ja sairastaa rauhassa.

[/quote]

ja sinun tapauksessasi puhutaan enemmän yksinäisyydestä kuin syrjäytymisestä. Ne eivät ole sama asia, eivät toki sulje toisiaan pois mutta eivät myöskään ole toistensa välttämättömiä seurauksia tai edellytyksiä.  Syrjäytymisestä puhutaan yleensä silloin, kun siteet yhteiskunnan valtavirtaan katkeaa. Periaatteessa esimerkiksi ihminen, jolla on paljon ystäviä, mutta joka ei käy töissä eikä opiskele voi olla syrjäytynyt. En näkisi lastasi syrjäytyneeksi, kun hänellä on kuitenkin perhe ja hän käy myös koulua. Enemmänkin yksinäinen hän on ja ehkä eristäytynyt.

[/quote]

Minä kysyin, miksi ihmiset eivät välitä syrjäytyneestä lapsesta. Sinä perustelet minulle, miksi lapsemme ei ole syrjäytynyt. Onko välinpitämättömyyden taustalla siis kieltoreaktio? Vanhemmat kiistävät tosiasiat, koska eivät kykene hyväksymään itsessään välinpitämättömyyttä muita kohtaan? 

Jos olisit lukenut kaikki viestit, niin varmaan olisit huomannut, että lapsi saa terveydenhuollollista apua syrjäytymiseen. Se ei vaan poista sitä faktaa, että tehokkain hoito olisi se, että joku soittaisi leikkimään.

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:20"]

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:11"]

Ap vaikuttaa eiliseltä etä-äiti provolta. Kohta tähänkin keskusteluun putoilee yksityiskohtia hänen, lapsen tai isomummovainaan terveydentilasta tms.

Jos ap on tosissaan, niin on kyllä oudon syyllistävällä asenteella liikkeellä. Mitä hän odottaa meidän, tuikituntemattomien tekevän lapsensa hyväksi? Vieläpä näin netin välityksellä??

[/quote]

Myönnän, että olen kasvattanut asennevamman. Pahoittelen, etten pysty sitä kokonaan kätkemään. Tiedän myös, ettei lapseni ole ainoa lajissaan. Ihan vaan halusin herättää teitä miettimään, voisitteko itse tehdä omassa ympäristössänne jotain, pyytää sen ruman/lihavan/ärsyttävän/oudonkin lapsen leikkimään. Mutta kuten tiesin, ette te voi ja se on näköjään minun vika. 

[/quote]

Kun alkaa kovasti tietämään, sillä tietämyksellä on tapana vain vahvistua. Mistä sinä päättelit, että tässä kirjoittivat ne kylmäköt, jotka eivät tosiaankaan pätkääkään piittaa? Herätät hämmennystä, etkä voi estää sitä, että hämmentyneenä ihmiset alkavat udella ja ehdotella, että oletko  varmasti tehnyt kaiken tarpeellisen. Samaan aikaan provosoit kaikin voimin tätä hämmennystä muissa uhoamalla aggressiivisesti. Toiset alkavat kysellä, johtuuko lapsesi tilanne sinun ongelmistasi. Miten ajattelit sillä auttaa lapsesi asiaa? Vai kuvittelitko oikeasti saavasi jonkun tunnustamaan syntinsä tai syventyvän ajattelemaan tämän aloituksen ansioista? Eiköhän aika hyvin ole tiedossa ihmisillä, miten ahdistava tilanne on kiusatulle ja hänen läheisilleen.

Vastaahan nyt tähän: onko lapsella koulun ulkopuolisia kavereita /ystäviä? Jos ei, miksei. Sukupuoli ja ikä? Onko häntä myös kohdeltu aktiivisen huonosti vai vain väistetty?

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:27"]

Mitä syitä porukan ulkopuolelle jäämiseen koulumaailmassa? Erityispiirteitä?

[/quote]

Ei ollut mitään. Sattui vaan olemaan sopiva astinlauta kiusaajalle ja siihen ei koulu riittävän nopeasti reagoinut. Nyt kyllä vaikutukset näkyvät.

Mutta kun elämä ei vaan mene niin, että joku vaan tulee ja soittaa leikkimään jos ei itse ole aktiivisena osapuolena tutustumassa niihin ihmisiin, jotka sitten voisi soittaa leikkimään. Etkö sinä aikuisena voi auttaa ja etsiä niitä lapsia jotka tulisi leikkimään? Kai sinun työkavereilla/harrastuskavereilla/perhetutuilla/naapureilla/sukulaisilla/JOLLAIN on lapsi joka voisi tulla teille leikkimään tai jonka luona voisitte kyläillä vaikka näin aluksi? Ei kai kukaan asu missään täysin eristetyssä kuplassa jossa ei ole ketään muita lapsia kuin samalla luokalla olevat? Teksteistäsi saa sen käsityksen, että olet jo luovuttanut ja katkeroitunut ->  haet syyllistä asiaan johon ei oikeaati ole syyllisiä. Syytät ihan tuntemattomia ihmisiä asioista joille me ei voida mitään, eikä tavallaan kuulukaan voida. Sinun pitäisi nyt olla se aikuinen, joka EI luovuta, vaan taistelee lapsensa puolesta ja pitää toivoa yllä silloinkin kun lapsi ei jaksaisi. Käännä nyt hyvä ihminen jokainen kivi, soita vaikka sinä niiden luokkalaisten vanhemmille ja juttele tilanteesta heidän kanssaan? Ei ne kaikki voi olla kylmiä ja tunteettomia, vaikka sinusta siltä nyt tuntuisikin siltä. 

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:34"]

Tuntuuko teistä kenties vaikealta kohdata sitä, että on olemassa lapsia/nuoria jotka ovat niin murtuneita, että JärjestäSynttäritAloitaHarrastusJutteleIhmisille OleIloinenHymyileHuolehdiItsestäsi -tyyliset tsemppipuheet eivät enää auta?? Kun on yritetty, omien resurssien ylärajoille, niitä synttärikutsuja, juttelua, iloisuutta, kaverustumista, harrastuksia. Ihan sama onko kiusaamisen syy ollut alunperin "oikeutettu" (ylipaino, aspergeroireet, silmälasit...) jossain vaiheessa se sitkeinkin lapsi väsyy. Tällaisessa tilanteessa auttaisi vain ansaitsematon rakkaus, se että se hylkiökin tulisi joskus hyväksytyksi ja otetuksi mukaan porukkaan ihan omilla ehdoillaan, ilman vaatimuksia olla sellainen tai tällainen, reipas tai harrastavainen.

Ap, I feel you. Omia lapsia ei ole (tuskin tuleekaan) mutta omasta lapsuudesta on eväsreppuun tarttunut se pohjaton yksinäisyys, se ahdistus kun teki kaikkensa (oma mottoni kutosluokalla oli "lujalla yrittämisellä voi voittaa kaikki esteet") ja silti ei kelvannut, ei tullut hyväksytyksi. Omassa koulussa oli hyvät opet ja hyvinvoivista nuorista välitettiin tosi lujasti, kiusatut ja yksinäiset sen sijaan saivat murtua ja sairastaa rauhassa.

[/quote]

Mä toivon, että sun elämä aikuisena on löytänyt onnellisemmat urat. Sitä mä ainakin tuolle omallemme vakuutan (tai valehtelen), että aikuisten maailmassa homma ei mene niinkuin peruskoulussa. Että viimeistään silloin löytyy jotain parempaa. 

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 22:40"]

[/quote]

Ei tuossa välttämättä ole vika kenessäkään eikä kenenkään kasvatuksessa. Aina ei vaan kemiat kohtaa, esim. nyt niillä luokkakavereilla ja sinun lapsellasi. Tietysti ne luokkakaverit voi pakottaa ottamaan lapsesi mukaan, mutta kyllähän kouluikäiset jo sen kiusallisuuden aistii ja ymmärtää kun joku tungetaan joukkoon "väkisin". Lapsesi voisi vaikka vaihtaa koulua? Uuteen kouluun voisi mennä avoimin mielin ja vihjasta opettajalle vähän etukäteen taustoista, että osaisi tehdä parhaansa uusien kaverien löytymiseksi? Uusia harrastuksia ja paljon sosiaalista toimintaa niin takuulla jostain löytyy kavereita :)

[/quote]

Kiitos vastausesta. Kumpa elämä menisikin noin ruusuisesti. Tutkimustieto valitettavasti puoltaa sitä näkemystä, että syrjäytynyt lapsi syrjäytyisi uudessakin koulussa, mikä puolestaan pahentaisi tilannetta entisestään. Harrastuksia on lapsella niin paljon kuin terveydenhoito sallii. Sekin vie oman aikansa. 

Kukaan ei vaan oikeasti välitä. Miksi?

[/quote]

Kuinka paljon sinä näet vaivaa ja välität muiden lapsista? Kun sulla kerran on useampi lapsi, ja vain tällä yhdellä menee huonosti,

Niin kysyn vaan, mitä olet tehnyt näiden " menestyvien" lastesi luokilla olevien syrjäytyneiden lasten eteen? Vai etkö välitä? Miksi?

Ja omalta kohdaltani voin sanoa, että meidän lapset kutsuu esim. synttäreilleen kaikki oman luokkansa samaa sukupuolta olevat lapset.Nytkin sanoin keskimmäiselle, että vain yhtä ei saa jättää kutsumatta, kun olisi halunnut jättää pois pojan, jonka kanssa hänellä on vähän kärhämää välillä. Riittääkö tämä, vai pitäisikö mun alkaa hoitaa sitä lasta aktiivisemmin? 

[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 23:44"]

Mutta kun elämä ei vaan mene niin, että joku vaan tulee ja soittaa leikkimään jos ei itse ole aktiivisena osapuolena tutustumassa niihin ihmisiin, jotka sitten voisi soittaa leikkimään. Etkö sinä aikuisena voi auttaa ja etsiä niitä lapsia jotka tulisi leikkimään? Kai sinun työkavereilla/harrastuskavereilla/perhetutuilla/naapureilla/sukulaisilla/JOLLAIN on lapsi joka voisi tulla teille leikkimään tai jonka luona voisitte kyläillä vaikka näin aluksi? Ei kai kukaan asu missään täysin eristetyssä kuplassa jossa ei ole ketään muita lapsia kuin samalla luokalla olevat? Teksteistäsi saa sen käsityksen, että olet jo luovuttanut ja katkeroitunut ->  haet syyllistä asiaan johon ei oikeaati ole syyllisiä. Syytät ihan tuntemattomia ihmisiä asioista joille me ei voida mitään, eikä tavallaan kuulukaan voida. Sinun pitäisi nyt olla se aikuinen, joka EI luovuta, vaan taistelee lapsensa puolesta ja pitää toivoa yllä silloinkin kun lapsi ei jaksaisi. Käännä nyt hyvä ihminen jokainen kivi, soita vaikka sinä niiden luokkalaisten vanhemmille ja juttele tilanteesta heidän kanssaan? Ei ne kaikki voi olla kylmiä ja tunteettomia, vaikka sinusta siltä nyt tuntuisikin siltä. 

[/quote]

Ihmisille on esim. tapaturmien yhteydessä luontaista kääntää jokainen kivi syytä etsiessään, koska ajatus siitä, että jotain hallitsematonta ja ansaitsematonta voisi tapahtua itselle, on liian murskaava. On luotava tapahtuneesta sellainen viitekehys, jossa itse toisin toimimalla olisi pystynyt välttämään katastrofin. EN vertaa syrjäytymistä ja tapaturmia (koska oletan että siihen tartut seuraavaksi), mutta samalla tavalla syrjäytymisen/yksinäisyyden kohtaaminen on murskaavaa. On luontaista ajatella, että jos MINÄ ITSE olisin tuossa tilanteessa, kääntäisin joka ikisien kiven kavereiden löytämiseksi ja auttaisin lasta kaikin tavoin jne.