Lapsiperheiden vkl on ihan hel#£ttiä ?

Joo. Ei saa levätä eikä nukkua. Raskasta se on.

Oli joskus sama tunne, mutta sitten muutin elämää. Jos väsytti, oli ok ostaa puolivalmista. Kukaan ei pakota sukuloimaan, siitä voi kieltäytyä. Aloin viettämään viikonlopun niin kuin meille sopi.

Tehtiin mitä huvitti, ei ollut odotuksia ja ainoa suunnitelma viikonlopuille oli ottaa rennosti.

Muuta teidän viikonloput. Vain itse voit vaikuttaa elämäsi mielekkyyteen.

No helvetiltä tuo ainakin kuulostaa. Tiesin etten jaksa tuollaista ja valitsin lapsettomuuden.

Meillä on tosi kivaa viikonloppuisin. Lapset käy joko kavereillaan tai kaverit tulee meille leikkimään. Siinä on itsellä aikaa levätä. Käydään usein jossain retkellä, metsässä eväiden kanssa tai vaikka uimassa. Lapsilla on yleensä lauantaisin leffailta. Tehdään naposteltavat heille ja saunan jälkeen elokuva tai sarja pyörimään. Sillä aikaa saan rauhassa saunoa itse ja mennä sitten omaan makkariin lukemaan kirjaa viinilasin kanssa. Ei valittamista.

Lasten kanssa ”kärsii” nyt nuorena aikuisena. Mutta lapset kasvaa ja lähtee. Sitten se kääntyy ehkä toisinpäin?

Meillä on kolme lasta ja elämä on oikein mukavaa. Perhe-elämä on tosi mukavaa, lapsemme ovat toivottuja ja rakkautta riittää. Ruokaa pitää laittaa muutenkin, ei se ole ongelma ja viikonloppuna sen kanssa ei ole kiire, vaan saatamme tehdä sitä koko porukalla, grillata tai ostaa vaikka puolivalmista.

En juuri viihdytä lapsia, vaan he viihdyttävät meitä ja keksimme heidän kanssa helposti tekemistä. Mitään pakollisia sukulaisvierailuja ei tietenkään ole, mutta isovanhempien kanssa olimme kesälläkin monet kerrat ja oli aina ihanaa katsoa kuinka isovanhemmat nauravat ja leikkivät lasten kanssa ihan innoissaan!

En kaipaa oikeastaan omaa aikaa, sillä perheen aika on mukavaa. Työnikin on mukavaa ja koska en ole mikään ikäloppu ja huonokuntoinen nainen, niin jaksan oikein hyvin ilta ja viikonloput. Sama juttu on miehelläkin, ei hänelläkään ole mitään ongelmia elää ja olla. Tämäkin on asennekysymys aika pitkälle ja heikot sortuu varmasti, mutta se on tietenkin todella ikävä lapsille, jos vanhemmat ovat äkäisiä ja pettyneitä perhearkeen.

Onhan se välillä raskasta. Neuvon aikuisten pitämään omasta elämästään kiinni (suomeksi: kaikkea ei tarvitse pyörittää lasten ehdoilla). Toimii.

Meillä on ihan mukavaa. On tosi ihana mies ja helpot lapset. Kiva asuinalue ja vanhimmat lapset viettää aika paljon aikaa kavereiden kanssa tuossa pihalla ja vuorotellen lapset on kylässä naapureilla. Aika monella työ- ja harrastuskaverilla on myös lapsia, joten tavataan heitä puistoissa ja muissa ulkoillen. Ainoa asia, mistä en pidä meidän perhe-elämässä on lasten nukuttaminen. Nuorin on just siinä iässä, että ei vaan suostu siihen hommaan ollenkaan, että menee aika hyvän aikaa sitä sekoilua seuratessa. Mutta siinäkin on onneksi tunnistettava kaava, että sekoilee jonkin aikaa itsensä väsyksiin eikä se kai kovin paha ole jos puoli tuntia päivästä on sitä epämiellyttävämpää hommaa, mieskin hoitaa tota nukutusta niin ei ärsytä niin paljon. Sitten on aina 2-3 tuntia hiljaista ennen kuin mennään miehen kanssa nukkumaan ja saadaan nauttia toistemmekin läheisyydestä. Mua ei itseäni huvita muutenkaan valvoa pitkään ja viettää tolkuttoman pitkiä iltoja ystävien kanssa vaan ihan ok käy, että niitä näkee päivisin. Toki joskus järjestetään noita illanviettoja, ettei ne poissuljettuja ole. Aamutkin rentoja kun herään ensimmäisenä ja on omaa aikaa esim. lenkille. Meillä on kans nii helpot ruoat, etten koe vaivaksi tehdä. Suhtautumiskysymys, itse suhtaudun lapsiin hyvin myönteisesti. Ja ihan ehtii itekin harrastaa ja haaveilla. Joitain se oleminen toista varten kuormittaa ja ahdistaa niin, ettei kestä sitä. Toisista on kivaa, eihän mihinkään ole pakko jäädä. Mun mielestä olisi aivan helvettiä olla sinkku ja paljon yksinäni ilman, että olisin löytänyt ketään jonka elämän jakaa. Jos oltaisiin jääty lapsettomaksi niin olisi sekin aika sietämätön tilanne ollut kun olen ihan aina halunnut saada lapsia ja tehdä kaikenlaisia juttuja lasten kanssa ja yleensä suhde omaan lapseen on ihan ainutlaatuinen asia. Saa kauhistella jos oma vkl sillä muuttuu paremmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kolme lasta ja elämä on oikein mukavaa. Perhe-elämä on tosi mukavaa, lapsemme ovat toivottuja ja rakkautta riittää. Ruokaa pitää laittaa muutenkin, ei se ole ongelma ja viikonloppuna sen kanssa ei ole kiire, vaan saatamme tehdä sitä koko porukalla, grillata tai ostaa vaikka puolivalmista.

En juuri viihdytä lapsia, vaan he viihdyttävät meitä ja keksimme heidän kanssa helposti tekemistä. Mitään pakollisia sukulaisvierailuja ei tietenkään ole, mutta isovanhempien kanssa olimme kesälläkin monet kerrat ja oli aina ihanaa katsoa kuinka isovanhemmat nauravat ja leikkivät lasten kanssa ihan innoissaan!

En kaipaa oikeastaan omaa aikaa, sillä perheen aika on mukavaa. Työnikin on mukavaa ja koska en ole mikään ikäloppu ja huonokuntoinen nainen, niin jaksan oikein hyvin ilta ja viikonloput. Sama juttu on miehelläkin, ei hänelläkään ole mitään ongelmia elää ja olla. Tämäkin on asennekysymys aika pitkälle ja heikot sortuu varmasti, mutta se on tietenkin todella ikävä lapsille, jos vanhemmat ovat äkäisiä ja pettyneitä perhearkeen.

Ei se mikään asennekysymys ole, jos molemmat vanhemmat ovat terveitä ja hyvinjaksavia. Ymmärrät kai, että kaikilla ei käy yhtä hyvin ja teillä on käynyt tuuri, että olette löytäneet toisenne, halunneet molemmat pysyä parisuhteessa toistenne kanssa, pysyneet terveinä ja saaneet helpot ja mukavat, arvaan että myös suht terveet lapset.

Mitä ihmettä? Ota rennommin, tee viikolla samalla vaivalla pari kertaa tupla-annokset jotain helppoa ruokaa, niin että la ja su on se valmista. Pataruuat, laatikot, tai iso kastike johon sitten vaan pastaa keität. Loput valmisruokaa. Jätä ne sukuloinnit. Relax.

Ottaa vaan rennosti eikä pingota. Ei tarvi aina olla valmis lapsia varten ja ne pahimmat vuodet menee kyllä nopeasti ohi. Kello kaulassa ja siivousfriikkinä olisin tullut hulluksi. Oma elämä jatkukoon.  

Miksi niitä lapsia pitää tehdä jos ei halua? Ja miksi elämää pitää suorittaa joidenkin odotusten mukaan jos ei halua?

Täh? Meillä kai on rentoa ja ihanaa.

No miksi on sitten pakko viihdyttää ja vierailla koko ajan, älä tee sitä. Isot lapset osaavat itsekin keksiä tekemistä tai paperille ideoita. Onhan siellä toinenkin vanhempi.

Sääliksi käy lähinnä lapsiperheiden naapureita. He ovat viattomia.

Eikä lapsia kannata totuttaa viihdyttämiseen,jos heitä on parikin,voivat leikkiä keskenään.

Ovatko lapset kuitenkaan se oikea syy ahdinkoon? Kirjoituksesta osui silmään, että ap on perjantaina "ihan väsynyt työviikosta". Ura ja työelämä ja oma hyvinvointi kuntoon ensin niin riittää voimia tavalliseen elämään viikonloppuisin. Jos paukut on ihan loppu perjantaina ja koko viikonloppu pitäisi levätä ja kaikki aktiviteetit uuvuttavat ja ärsyttävät, ollaan hyvää vauhtia matkalla kohti ylirasitustilaa ja työuupumusta. Syitä on monenlaisia kuten liikaa töitä tai liian henkisesti kuormittava työ, liian vähän liikuntaa, liian heikko palautuminen ja liian vähän unta, tylsistyminen ja epämotivoiva työ jne

Omalla kohdallani auttoi, kun tajusin, että voihan sitä lastenhoitajankin palkata satunnaisesti, jotta saa nukkua/ käydä lenkillä tai vaikka vaan ruokakaupassa ilman lapsia ihan rauhassa itsekseen.

Olen parin pienen lapsen yh, ja tähän asti lapset on aina kulkeneet mukanani töissä (työ sellaista, minne voi lapset mukaan ottaa), opiskelen yliopistossa, pääasiassa etänä joten lapset minun seurassani kotona 24/7. Pienempi nukkuu hyvin, isompi heräilee monta kertaa yössä eikä usein rauhoitu päiväunillekaan. Hieman aloin väsyä, mutta sitten ymmärsin, että voin tosiaan käyttää lastenvahtia ns. omaan vapaa-aikaani enkä vain silloin kun on pakollinen tentti, minne lapset eivät voi tulla mukaan.

Toistaiseksi olen käynyt kerran yksin kampaajalla ja kerran kirjastossa lukemassa ilman lapsia, mutta kummasti sain voimaa jo noistakin ja ehkä myöhemmin lapset voisivat säännöllisesti olla lastenhoitajan kanssa vaikka kerran viikossa sen pari tuntia.

Nautin kyllä kuitenkin lasteni seurasta ja ikävöin heitä aivan liikaa erossaolo ollessa, mutta väsymys on toisinaan aika kovaa etenkin ekstrahuonon yön jälkeen.

Opettele rallattamaan rapulassa niin elämä kohenee

Kyllä se siitä helpottaa, kun muksut yli 10 vuotiaita. Meillä saa mies nykyään huomiota ihan eri tavalla kuin joitakin vuosia sitten. Yhä on kyllä välillä vähän katkera, kun jäi vähän huomiota vaille lasten ollessa pienempiä. Ollaan ihan rakastuttu uudelleen, jos näin voi sanoa.