Viikonloppu juopotelu ja miten siitä pääsee eroon
Sunnuntai 7:14 morkkis puskee taas päälle. Viiimeset 6 vuotta tullut juopoteltua viikonloppuisin ja loppua ei näy. Kesälomien jälkeen olin 2 viikonloppua selvinpäin. Pisin aika viimeisen 6 vuoden aikana. Taas homma lähtenyt käsistä ja huomenna on tuskaa mennä töihin. Ainoa hoito alkoholismiin on ollu v.loppuisin töissä käynti. Jos menen v.loppuna töihin en ota tippaakaan. Viikolla en ota tippaakaan. Mutta työnantaja ei suostu maksamaan edes kta palkkaa v.lopulta eli taas tuli juopoteltua perjantai ja lauantai ja nyt sunnuntaina korjataan. Samaa paskaa eri viikonloppu. Itse attelen että en välttämättä ole alkoholisti kun kuitenkin ma-pe hoidan työt kunialla, sitten PE töitten jälkeen alkaa armoton imutus.
Viikonloppuisin töistä lähtiessäni olen joutunut ajamaan liikenneympyrän läpi useita kertoja ajatuksella suoraan pääsee kotiin ja oikealle pääsee kaljakauppaan. Kaljakauppa voittaa useimmiten. Ei sitä turhaan kutsuta kuningas alkoholiksisi.
Eli jos on paskasäkki kuten minä niin mistä vitusta on muut saannut selkärankaa lopettaa v.loppu juopottelu?
Älkää sanoko jeesus tai urheilu. Otan mieluummin kaksimetrisen dildon perseeseen kuin alan jeesustelemaan tai himourheilemaan.
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Juopon elämä on näköalatonta kuten tässäkin esimerkissä. Säälittävää ruikutusta aikuiselta ihmiseltä, juoppo syyttää aina toisia jolla perustelee juomisensa. Tässäkin syy on vaimon ja työnantajan.
Tuostahan puuttuvat yhteiskunta ja anoppi. Alkoholi on pakenemiseen yksi tehokkaimpia päihteitä. Kun elämä rassaa ja haluat edes hetkeksi helpotuksen niin juominen on yksinkertaisin ratkaisu. Ei sitä turhaan sanota että kännissä velatkin tuntuu saatavilta. Ne krapulat eli hinnat jonka maksaa juomisesta on turhan kovat ja korkeat.
Aloita joku uus harrastus viikonlopuiksi.Punttia vaikka peri kertaa viikossa,hyvä alku .
Tarvit jotain pullon tilalle.
**Tässä on vastaus mitä haet AP**
.
LUE TÄMÄ TARKKAAN
.
Se mitä haet on alitajuntasi uudelleenohjelmoiminen.
.
Käytännössä tällä hetkellä teet valintoja, jotka ovat valikoituneet kaikista muista vaihtoehdoista eniten tyydyttävimmiksi. Koska olet pikkuhiljaa ja kokemusten kautta OHJELMOINUT alitajuntaasi.
.
Mutta sen voi muuttaa.
.
Mutta muutos ei tule nopeasti.
.
Olet 40v.
.
Eli olet juonut mahdollisesti jo 22v?
.
Viimeuset 6v joka vkloppu.
.
Jos et muuta tätä alitajuntasi ohjelmoitua automatisaatiota, niin varmasti alkoholisoidut.
.
Jos haluat uudelleen ohjelmoida aivosi niin siinä saattaa mennä 22 kuukautta. Yleensä muutos kestää niin monta KK kuin on vuosia tehty "vanhaa kaavaa".
.
Miten uudelleenohjelmointi tapahtuu?
.
Edullisin tapa on ostaa jonkin psykologin tekemä ohjelma , yleensä kuunneltava äänitiedosto, jota alat kuuntelemaan mahdollisimman monta kertaa päivässä. Tämän lisäksi: Mahdollisimman aikaisin aamusta SEKÄ mahdollisimman myöhään illasta. Näitä löytyy ainakin englanniksi.
.
Jos sinulta löytyy paljon rahaa niin hankkisin Kasina laitteen (sound to light machine), saa Amazonista ja jonkun äänituottajan joka osaa muuttaa em psykologin äänikirjan ruohon sound to light muotiin. Voi sen itsekin tehdä jos on halua tarpeeksi.
.
Tämän avulla voit uudelleenohjelmoida alitajuntasi.
.
Mutta muista että se vie kauan. Varsinkin JOS ON HYVIN VAIKEATA olla juomatta nyt viikonloppuisin. Koska ongelma on jo niin pitkällä.
.
Kun ohjelmointi edistyy niin pikkuhiljaa huomaat kuinka ei yhtäkkiä enää tee mieli viinaa. Tai alkaa maistumaan vähemmän esim 2 kaljaa illassa tms?
.
Kun ihmienn käy AIVAN pohjalla, niin sama tapahtuu ns luonnollisesti. Eli silloin alitajuntaan sijoitetaan ajatuksen siemen että kaikki tämä "MINUN HUONO TILANNE" on aiheutunut alkoholista ja se menee alitajuntaan.
.
Toivottavasti otat neuvosta kiinni ja alat tekemään käännöstä elämässäsi.
.
Terveisin Elämänmuutos-Psykologi
No minä tein sen klassisen eli aloitin urheilemaan, ryhdyin taistelulajiin - perjantaina oli pakko nukkua koska työni alkoi härön aikaisin aamulla; lauantaina ei voinut kuitenkaan ryypätä koska viikon pitkä treeni oli sunnuntaina eikä siitä olisi mitään tullut krapulassa. Olin ennen myös enemmän innostunut dildossa perseessä itsekin, enkä siis siitäkään kovin paljoa, mutta näin kävi: en ymmärrä miten kukaan saa kiksejä jostain raudan nostamisesta tai hölkkäämisestä, mutta kun voi sparrata jonkun kanssa, ah, se on hauskaa.
Mutta harrastusthan ei tarvitse olla urheilua.
Myös, käy terapeutilla, miksi ei? Jos et tosiaan pysty muuten lopettamaan kierrettä, tuskin siitä hirveästi haittaa on. Minulle se dokaaminen ei ehkä ollut niin suuri tarve - olen aika usein pitänyt sitä ennen jotain tipatonta tammikuuta, joskus maaliskuussa. Koska kännääminen on aika tylsää. Krapula on vielä tylsempää.
Vierailija kirjoitti:
Mattson kirjoitti:
Hommaa muija
Eukko ja kolme lasta löytyy. Ei ole auttanut itse asiassa menny pahempaan suuntaan kun joutuu 5 henkilön elinkustannukset maksaa ja eukko makaa himassa. Vois vaihtaa mutta ei tämmönen kohta jo 40 vuotias räkäkulli enää parempaakaan saa joten.....tyydytään siihen mitä on. Lapset on tosin kultaa
No siinä tapauksessa, haluat olla hyvä isä lapsillesi, he ansaitsevat oikean, osallistuvan ja huolehtivan isän. Ja he ovat sinulle kaikista tärkeimmät. Nyt ensimmäisenä selvität pääsi. Kysy lapsiltasi, mihin haluaisivat mennä tai mitä haluaisivat tehdä seuraavana viikonloppuna. ET aja perjantaina kaljakauppaan vaan pidät lupauksesi lapsillesi. Näytät heille, että rakastat heitä ja että he ovat tärkeintä sinulle. Saat katsoa rakkaiden lapsiesi leikkivän ja he katsovat sinua rakastaen takaisin. Jos tässä vaiheessa ei vielä tule tippa linssiin, niin ihmettelen. Sitä seuraa hyvä ja rakastettu olo, etkä tarvitse enää alkoholia.
Hei nyt täytyy kyllä antaa tsempit sinulle, että olet uskoltanut ottaa vaikeasti myönnettävän asian esille. Olet havainnut, että joka viikonloppuinen läträäminen vie sinusta viimeisetkin mehut ja ehkä se ei olekaan normaalia juoda joka viikko kännejä. Tämän asian havaitseminen saattaa muuttaa loppu elämäsi, jos vain uskollat ottaa sen ratkaisevan askeleen.
Kerroit, että ainakin osittain syy juomiseen on siinä, että vaimosi ei osallistu taloudelliseen ylläpitämiseen rahallisesti. Siitäkin kannattaa jossakin vaiheessa keskustella puolison kanssa asiallisesti ja ratkaisukeskeisesti, ei syytellen. Eikä varsinkaan kannata vierittää syytä omasta juomisesta toisen niskoille, sillä jokaisen juominen on AINA oma valinta. Ei kukaan ulkopuolinen kaada juomaa kurkustasi alas. Syitä voi keksiä oman itsensä ulkopuolelta, mutta tosiasiassa viinan himo eli jano on se, joka sinutkin saa juomaan. Ja nyt se tärkein asia eli miten janon sitten saa sammumaan? Se on hyvin yksinkertainen homma. Ja tässä se nyt tulee. Ohje, jota pitää noudattaa orjallisesti huonoista päivistä huolimatta: Jano lähtee juomattomuudella. Oikeasti. Tiukasti vain korkki kiinni ja pidät sen kiinni, vaikka mikä tulisi. Tulet huomaamaan 3-4 viikon päästä, että jano on hävinnyt ja tilalle on tullut hyvä olo, henkisesti sekä fyysisesti. Ja mietit varmaan, että mitä ihmettä sitä sitten tekee viikonloppuisin, jos ei juo. Tuleeko elämästä tylsää? Häviääkö kaikki hauskuus? Ei, ei ja ei. Hieman aikaa se ottaa, kun et välttämättä heti keksi mitään kivaa tekemistä. Mutta kokeile aluksi vaikka lasten kanssa puuhailua, nikkarointia, pelejä ja ehkä vaimon kanssa iltalenkkejä. Löydä joku harrastus, josta voisit pitää vaikka ruoanlaitto. Tärkeintä, että pidät mielen avoinna ja suhtaudut uusiin asoihin positiivisesti. Sieltä se uuden elämän rytmi sitten löytyy ja se on kerta kaikkiaan mahtava tunne ja kaikkea muuta kuin tylsää! :)

Viime syksynä oli 2 kuukautta juomatta. Elämä ei muuttunut mitenkään. Ei paremmaksi eikä huonommaksi.
Mutta muutitko mitään muuta asiaa kuin juomisen? Pointti onkin siinä, että löytää elämälleen jotain muuta sisältöä kuin juomisen. Huomasit varmaan sen kahden kuukauden aikana eron henkiseen olotilaan? Ja fyysiseenkin. Joka tapauksessa viina ei ole ratkaisu ongelmiisi. Jos se hetkellisesti helpottaa oloasi, se kuitenkin aiheuttaa noidankehän, josta ei pääse pois. Yritä löytää se ongelman ydin äläkä lähde hoitamaan sitä viinalla. Ehkä tässä kohtaa olisi hyvä käyttää ammattilaisen keskusteluapua, esim työterveyden psykologin apua, jos tunnet itsesi alakuloiseksi ja koet tyytymättömyyttä elämääsi kohtaan. Olikohan se Einsteinin sanoin:" Tekemällä koko ajan samoja asoita ei voi olettaa, että pääsisi joskus eri loppu tulokseen." Yritä ottaa itseäsi niskasta kiinni ja hae apua. Juomattomuus on varmasti hyvä askel oikeaan suuntaan, mutta pahan olon pohja tulee selvittää.
Sinulla on jo kaikki vastaukset esittämääsi kysymykseen itselläsi. Päätös on omasi.
Jos päätöksesi on jatkaa märkää linjaa:
- Tee testamentti.
- Tee hoitotahto, jos haluat yrittää vaikuttaa jollain tasolla hoitoasi tai esim. kertoa etteivät suotta elvytä.
- Tee edunvalvontavaltakirja, sillä vaimosi ei ehkä jaksa tai kykene päättämään asioistasi kun et itse enää kykene. Tällä valtuutat jonkun mahdollisesti luotettavan henkilön huolehtimaan asioidesi hoitamisesta säällisesti.
- Älä säästele vanhuuseläkekettä varten tai suunnittele tulevaisuutta, sillä se on turhaa.
Menestystä valitsemallesi tielle.
Mä en lähtisi heti kokonaan lopettamaan vaan keksimään ensin perjantaille jotain tekemistä mistä itse pitää. Jos ei kirkko tai urheilu kiinnosta niin sitten jokin harrastus tai vapaaehtoistyö. Tai sitoudut viemään vaikka joka pe perheen syömään jonnekin mäkkiin jos lompakko kestää.
Myöskään se urheilu ei ole täysin huono idea, esim. lauantaina kun herää selvänä ja on aikaa niin lähtee lenkille tai kaupungille perheen kanssa.
Eli ehdotan, että ainakin nyt perjantain pyhität jollekin muulle kuin juomiselle. Lauantainakaan et aloita juomista heti vaan illasta vaikka klo 18 jälkeen. Tällä tavalla voit jo hieman paremmin heti ja siitä voit kohta lisää vähentää juomista.
Kun koet aamuja selvänä niin saat motivaatiota viettää kokonaisia viikonloppuja selvänä tai tipattoman kuukaudenkin.
Yksi vaihtoehto on laittaa viinaan menevät rahat muuhun eli esim. säästöön, ruokaan, kodin hankintoihin jne. niin ettei missään ole ylimääräistä ostaa alkoholia.
Myös sen Alkon ympyrän ohittaminen on nyt tärkeä asia eli perjantaina keskity ajamaan suoraan himaan pysähtymättä. Lauantaina kerkeät vielä hyvin alkuillasta Alkoon jos on pakko mennä.
Aivan kuten laihduttajillakin on niin sinunkin kannattaa tehdä juomisesta vaikeampaa. Itse joskus mietin, että ostan juomaa varastoon vaikka perjantaina ja juon lauantaina. Joopajoo, tuota nyt ei usko kukaan. Ei syömishäiriöinenkään syö seuraavana päivänä herkkuja tai normaalikaan laihduttaja vaan se todennäköisesti repsahtaa saman tien vetämään saatavilla olevat mässyt.
Kyse on addiktiosta ja juoppo voi olla vaikkei katuojassa vielä olisikaan. Sitä päivää odotellessa, että keksivät kunnon lääkkeen alkoholismiin.
Vierailija kirjoitti:
Mutta muutitko mitään muuta asiaa kuin juomisen? Pointti onkin siinä, että löytää elämälleen jotain muuta sisältöä kuin juomisen. Huomasit varmaan sen kahden kuukauden aikana eron henkiseen olotilaan? Ja fyysiseenkin. Joka tapauksessa viina ei ole ratkaisu ongelmiisi. Jos se hetkellisesti helpottaa oloasi, se kuitenkin aiheuttaa noidankehän, josta ei pääse pois. Yritä löytää se ongelman ydin äläkä lähde hoitamaan sitä viinalla. Ehkä tässä kohtaa olisi hyvä käyttää ammattilaisen keskusteluapua, esim työterveyden psykologin apua, jos tunnet itsesi alakuloiseksi ja koet tyytymättömyyttä elämääsi kohtaan. Olikohan se Einsteinin sanoin:" Tekemällä koko ajan samoja asoita ei voi olettaa, että pääsisi joskus eri loppu tulokseen." Yritä ottaa itseäsi niskasta kiinni ja hae apua. Juomattomuus on varmasti hyvä askel oikeaan suuntaan, mutta pahan olon pohja tulee selvittää.
Vaikutti se sitten että veetutti tavallistakin enemmän. Ottaa kyllä muutenkin päähän lähes jatkuvasti ja ahdistaa. Niistä on turhaa lääkärille valittaa. Se on mielialalääkkeet ja näkemiin. Nykyajan ratkaisu kaikkiin ongelmiin terveydenhuollossa.
Viime syksynä oli 2 kuukautta juomatta. Elämä ei muuttunut mitenkään. Ei paremmaksi eikä huonommaksi.[/quote]
Hyvä alku. Ensin lopetetaan juominen ja sitten ollaan juomatta loppuelämä. Elämä on joko tylsää tai löydät uuden addiktio, ehkä merkityksellistä tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei nyt täytyy kyllä antaa tsempit sinulle, että olet uskoltanut ottaa vaikeasti myönnettävän asian esille. Olet havainnut, että joka viikonloppuinen läträäminen vie sinusta viimeisetkin mehut ja ehkä se ei olekaan normaalia juoda joka viikko kännejä. Tämän asian havaitseminen saattaa muuttaa loppu elämäsi, jos vain uskollat ottaa sen ratkaisevan askeleen.
Kerroit, että ainakin osittain syy juomiseen on siinä, että vaimosi ei osallistu taloudelliseen ylläpitämiseen rahallisesti. Siitäkin kannattaa jossakin vaiheessa keskustella puolison kanssa asiallisesti ja ratkaisukeskeisesti, ei syytellen. Eikä varsinkaan kannata vierittää syytä omasta juomisesta toisen niskoille, sillä jokaisen juominen on AINA oma valinta. Ei kukaan ulkopuolinen kaada juomaa kurkustasi alas. Syitä voi keksiä oman itsensä ulkopuolelta, mutta tosiasiassa viinan himo eli jano on se, joka sinutkin saa juomaan. Ja nyt se tärkein asia eli miten janon sitten saa sammumaan? Se on hyvin yksinkertainen homma. Ja tässä se nyt tulee. Ohje, jota pitää noudattaa orjallisesti huonoista päivistä huolimatta: Jano lähtee juomattomuudella. Oikeasti. Tiukasti vain korkki kiinni ja pidät sen kiinni, vaikka mikä tulisi. Tulet huomaamaan 3-4 viikon päästä, että jano on hävinnyt ja tilalle on tullut hyvä olo, henkisesti sekä fyysisesti. Ja mietit varmaan, että mitä ihmettä sitä sitten tekee viikonloppuisin, jos ei juo. Tuleeko elämästä tylsää? Häviääkö kaikki hauskuus? Ei, ei ja ei. Hieman aikaa se ottaa, kun et välttämättä heti keksi mitään kivaa tekemistä. Mutta kokeile aluksi vaikka lasten kanssa puuhailua, nikkarointia, pelejä ja ehkä vaimon kanssa iltalenkkejä. Löydä joku harrastus, josta voisit pitää vaikka ruoanlaitto. Tärkeintä, että pidät mielen avoinna ja suhtaudut uusiin asoihin positiivisesti. Sieltä se uuden elämän rytmi sitten löytyy ja se on kerta kaikkiaan mahtava tunne ja kaikkea muuta kuin tylsää! :)Viime syksynä oli 2 kuukautta juomatta. Elämä ei muuttunut mitenkään. Ei paremmaksi eikä huonommaksi.
Ei noin lyhyessä ajassa ehdi. Muuta kuin antaa läheisille turhaa toivoa.
Jos vietit sen ajan peukaloita pyöritellen, niin ei ihme että kyllästyit. Pelkkä liikunnan lisääminen olisi ollut plussaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta muutitko mitään muuta asiaa kuin juomisen? Pointti onkin siinä, että löytää elämälleen jotain muuta sisältöä kuin juomisen. Huomasit varmaan sen kahden kuukauden aikana eron henkiseen olotilaan? Ja fyysiseenkin. Joka tapauksessa viina ei ole ratkaisu ongelmiisi. Jos se hetkellisesti helpottaa oloasi, se kuitenkin aiheuttaa noidankehän, josta ei pääse pois. Yritä löytää se ongelman ydin äläkä lähde hoitamaan sitä viinalla. Ehkä tässä kohtaa olisi hyvä käyttää ammattilaisen keskusteluapua, esim työterveyden psykologin apua, jos tunnet itsesi alakuloiseksi ja koet tyytymättömyyttä elämääsi kohtaan. Olikohan se Einsteinin sanoin:" Tekemällä koko ajan samoja asoita ei voi olettaa, että pääsisi joskus eri loppu tulokseen." Yritä ottaa itseäsi niskasta kiinni ja hae apua. Juomattomuus on varmasti hyvä askel oikeaan suuntaan, mutta pahan olon pohja tulee selvittää.
Vaikutti se sitten että veetutti tavallistakin enemmän. Ottaa kyllä muutenkin päähän lähes jatkuvasti ja ahdistaa. Niistä on turhaa lääkärille valittaa. Se on mielialalääkkeet ja näkemiin. Nykyajan ratkaisu kaikkiin ongelmiin terveydenhuollossa.
Alkoholi vähentää välittäjäaineiden syntymistä ➡️ ahdistus lisääntyy.
Se pitää hoitaa ensin ja juurisyyt selvittää.
Millaista työsi on?
Pakko itsekin yrittää vähentää. Lomalla lähti käsistä ja olo on henkisesti nyt krapulassa karmea. Pitäis keksiä jotain muuta tekemistä, mistä sais samanlaiset kicksit. Toisaalta nää krapulat alkaa olee sellaisia, ettei pää kestä. Kroppa taitaa nyt tosissaan haluta, että vähennän ja roimasti. Selvinpäin on vaan niin tylsää...

Koronan myötä alkanut menemään enemmän. Kulutus vaan kasvaa. En ole ketään vanhoja tuttuja nähnyt joten en tiedä miltä nykyään näytän..
Vierailija kirjoitti:
Hei nyt täytyy kyllä antaa tsempit sinulle, että olet uskoltanut ottaa vaikeasti myönnettävän asian esille. Olet havainnut, että joka viikonloppuinen läträäminen vie sinusta viimeisetkin mehut ja ehkä se ei olekaan normaalia juoda joka viikko kännejä. Tämän asian havaitseminen saattaa muuttaa loppu elämäsi, jos vain uskollat ottaa sen ratkaisevan askeleen.
Kerroit, että ainakin osittain syy juomiseen on siinä, että vaimosi ei osallistu taloudelliseen ylläpitämiseen rahallisesti. Siitäkin kannattaa jossakin vaiheessa keskustella puolison kanssa asiallisesti ja ratkaisukeskeisesti, ei syytellen. Eikä varsinkaan kannata vierittää syytä omasta juomisesta toisen niskoille, sillä jokaisen juominen on AINA oma valinta. Ei kukaan ulkopuolinen kaada juomaa kurkustasi alas. Syitä voi keksiä oman itsensä ulkopuolelta, mutta tosiasiassa viinan himo eli jano on se, joka sinutkin saa juomaan. Ja nyt se tärkein asia eli miten janon sitten saa sammumaan? Se on hyvin yksinkertainen homma. Ja tässä se nyt tulee. Ohje, jota pitää noudattaa orjallisesti huonoista päivistä huolimatta: Jano lähtee juomattomuudella. Oikeasti. Tiukasti vain korkki kiinni ja pidät sen kiinni, vaikka mikä tulisi. Tulet huomaamaan 3-4 viikon päästä, että jano on hävinnyt ja tilalle on tullut hyvä olo, henkisesti sekä fyysisesti. Ja mietit varmaan, että mitä ihmettä sitä sitten tekee viikonloppuisin, jos ei juo. Tuleeko elämästä tylsää? Häviääkö kaikki hauskuus? Ei, ei ja ei. Hieman aikaa se ottaa, kun et välttämättä heti keksi mitään kivaa tekemistä. Mutta kokeile aluksi vaikka lasten kanssa puuhailua, nikkarointia, pelejä ja ehkä vaimon kanssa iltalenkkejä. Löydä joku harrastus, josta voisit pitää vaikka ruoanlaitto. Tärkeintä, että pidät mielen avoinna ja suhtaudut uusiin asoihin positiivisesti. Sieltä se uuden elämän rytmi sitten löytyy ja se on kerta kaikkiaan mahtava tunne ja kaikkea muuta kuin tylsää! :)
Ei tölkissä ole korkkia.
Iiseltäni loppui alkoholin käyttö karmeisiin kankkusiin. Jos ne olisivat olleet edes siedettäviä niin ottaisin vieläkin, oli niin kivaa hommaa ja tapahtumarikasta.
Kankkusiin liittyi vielä migreeni, ja oksentelu, niin tuntui, että tähän taitaa kuolla.
Elämä ilman alkoholia on huomattavasti tylsempää, mutta en tosiaan pysty ottamaan pientäkään määrää enää. Muiden juominen ei mua häiritse.
Ap ongelma on vaikea rasti, ehdottaisin jonkinlaista katkaisua. Aa on monelle ollut toimiva, kai sinne voi mennä, vaikka ei ole ihan pohjallakaan.
Kuulostaa siltä, ettei sulla ole mitään mielekästä tekemistä viikonloppuisin, joten juopottelet tylsyyteen.
Itse en käytä lainkaan alkoholia. On niin paljon tehtävää aina vko.loppuisin, sellaista mukavaa ettei sitä voi edes juoda.