Miten ennen pärjätty ilman lasten harrastuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessa koko kylän muksut meni yhteisellä sopimuksella luisteleen, pelaan jääkiekkoa, jalkapalloa, pesäpalloa, leikittiin illat ulkona yhdessä. Nykyään kaikki pitää olla ohjattua. Pyhäkoulu ja jokin kerho oli ainoat missä käytiin. Pyhäkoulussa lähinnä kun sai niitä lammastarroja jota liimattiin sellaseen tauluun.

Asun Helsingin keskustassa. Meillä on taloyhtiössä todella paljon lapsia. Tiedätkö miksi he eivät lähde yhteisellä sopimuksella luistinradalle tai pelaamaan jalkapalloa? Koska jokainen on pihalla jomman kumman vanhempansa kanssa. Tänä päivänä pikkulapsia ei jätetä yksin pihalle. Niillä vanhemmilla on työpäivän jälkeen muitakin asioita tehtävänä kuin lähteä lapsijoukkoa spontaanisti vahtimaan.

Onneksi ei asuta Helsingissä niin lapset voi olla keskenään ulkona.

Vierailija kirjoitti:

Käsitys siitä, että mikä on "harrastus" on muuttunut vuosikymmenten varrella. Nykyään se on ohjattu ja maksullinen toiminto johon lapsi kyyditetään. Ennen taas se oli mikä tahansa vapaa-ajan tekeminen.

Tämä.

Lapsena rakentelin kaikenlaisia laitteita(vaihtelevalla menestyksellä) koulun kirjaston kirjoista löytämieni ohjeiden avulla, seikksilin veljen kanssa metsässä, rakentelimme majoja, kiipeilimme puissa, osallistuimme maatilan töihin...

Koulun kirjastosta ja myöhemmin kunnankirjastosta lainasin muutakin luettavaa.

Ohjatut harrastukset ovat valtava bisnes.

70-luvulla oli kyllä ohjattuja harrastuksia, mutta yleensä yksi harrastus per lapsi. Kerran viikossa joku juttu ja muuten leikittiin kavereitten kanssa.

Nykyään monilla lapsilla on kalenteri täynnä harrastuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai osaavat leikkiä ja urheilla ilman ohjausta, mutta etkö tosiaan keksi yhtään hyvää syytä ohjatuille harrastuksille? Itse ainakin näen hyvänä että on joku aiheeseen perehtynyt ohjaaja. Vaikea olisi oppia uusia juttuja jos ei edes tiedä mitä ne on (esim vaikka jalkapallon säännöt, harhautukset, tiimipelaaminen...)

Jotenkin ei ole häirinnyt, että olen mennyt elämän läpi tietämättä jalkapallon sääntöjä. Ei muuten häirinnyt äitiäkään, vaikka se ei osannut varmaan minkään pallopelin sääntöjä. :) Aika kallista lystiä se harhautusten opettelu.

M

Hie osti olet mennyt läpi elämän ymmärtämättä esimerkkejä. En alkanut jokaista maailman harrastusta yksityiskohtineen listaaamaan. Mutta jos et ole kaivannut koskaan mitään lisäoppia mistään niin hyvät sulle.[/quotte

Urheilu on leikkimistä, jos ei sitä tee työkseen. Työnä vain harva sillä tienaa hyvin. Sen puoleen ei sen oppimisesta hyödy mitään, ja kuntoilla voi ilman sääntöjäkin. Olen ihan käynyt kouluja ja oppinut sitä sun tätä, jotain hyödyllistä ja jotain hyödytöntä. Urheilijoita eu koulu aina niin kiinnostanut. Joukkuepelien harrastamista markkinoidaan terveyssyillä ja sillä, että oppii tulemaan toimeen toisten kanssa. Miksi sitten juuri joukkueurheilijat nuuskaavat, pitävät rälläbileitä ja ovat aggressiivisia?

Koulussa ei pelattu jalkapalloa yhtään kertaa. Pelattiin ekalla ja tokalla neljää maalia, kolmannella pesistä, sitten pitskua ja lopuksi taas pesistä. En oppinut sääntöjä. Koripalloa, en muista siitä mitään. Lentopalloa, joku vieressä aina huusi "mä otan, mä otan". Tylsiä leikkejä. Saahan sitä leikkiä kukin mitä haluaa mutta on kai joku postimerkkeily olisi kehittävämpää.