Lue keskustelun säännöt.
Ymmärtääkö noin keskimäärin 75+ ikäinen että joskus kuolee?
20.08.2021 |
Mietin vaan, kun suvussa tällainen 76v joka luulee elävänsä ikuisesti, ja puhuukin että on vielä ainakin 40 vuotta tässä aikaa. Tai ”katsotaan parinkymmenen vuoden päästä”
Voihan ollakin että elää sen 40v, ei sitä kukaan tiedä. Mutta onko tavallista että tuossa iässä luulee olevansa kuolematon?
Kommentit (41)
Fakta on että kun tähän maailmaan on syntynyt niin on kuolemakin edessä jossain vaiheessa. Luonnonlaki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei tosiaan ole huumoria, niin on kyllä aika erikoista ajatella, että elää ilman muuta kaikkien aikojen pisimmän ihmiselämän Suomessa.
Ilman optimismia se ei tapahdu. Ne jotka hokevat kuolevansa, niin miten se vaikuttaa? Vaikuttavatko ajatukset jossain määrin elämään.
Joku viisas joskus sanoi, että jos koko ajan ajattelee sitä, että kohta kuolee, on oikeastaan jo kuollut. Eli ihan kamalasti en omaan kuolevaisuuteeni takertuisi. Kuolinsiivous tosin on hyvä homma! Kiva elääkin niin, ettei ole hulluna jotain sälää.
Olen 73 vuotias ja toistaiseksi kaikissa sielun ja jopa ruumiin voimissa. Olen tiedostanut jo kymmeniä vuosia sitten, että voin kuilla vakk minuutin kuluttua tai kymmenien vuosien kuluttua. Se on täysin luonnollista. Ei tänne kukaan ole jäänyt.
Elän just nyt onnellisena ja kiitollisena tästäkin upeasta päivästä.
Okno se tosiaan niin ,että oas nuorista ja keski-ikäisistä on niin uskomattoman tyhmiä. Etteivät tajua näitä asioita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sitten ymmärrä huumoria lainkaan.
Ei ole huumoria. Tämän henkilön lapsi oli esim ehdottanut että haluaako eduvalvontavaltakirjaa. Vanhempi suuttui ja sanoi että kysy uudestaan 30 vuoden päästä. Ei ole vitsi nyt kyseessä.
Eli sorhauduit toisen kukkarolle ja nyt suututtaa kun aikookin hoitaa omaisuuttaan itse? Hyi olkoonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tiennyt jo 5-vuotiaasta lähtien, että voin kuolla koska vaan, sillä siskoni kuoli vajaa 2-vuotiaana. Tavallaan on elämä osittain jäänyt elämättä, kun on ajatus ollut koko ajan mielessä. Nyt olen 58-vuotias. Isäni kuoli tapaturmaisesti äkkiseltään, kun oli 60-vuotias eli siihen on vielä pari vuotta aikaa. Äiti kuoli liikenneonnettomuuden jälkeen 72-vuotiaana. Kyllä kait suurin osa tietää kuolevansa eli aika outo aloitus.
Kyseinen henkilö sairastaa jo geriatrista sairautta. Tunnen ainakin yhden rouvan, jolla on kipuja monien sairauksiensa johdosta ja toivoo, että Taivaan Isä ottaisi jo pois kärsimästä. Muistatteko lehtiotsikon: "Miksi mun piti tähänkin päivään herätä?"
Tavallista on, että keski-ikäinen sanookin : "jos täss eletään.."
Hyvä olisi, jos jokainen valitsisi henkilön, joka hoita raha-asiat, jos tilanne niin vaatii. Paperi tehdään etukäteen ja lääkärintodistuksen perusteella käräjäoikeus asian päättää. Jos ei valitse ketään, kukaan ei hoida asioita. Virkahenkilön valinta vie aikansa. Erityisesti sinkun pitäisi asia hoitaa, perheellisillä on sentään sukua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa tämä henkilö pelkää kuolemaa niin paljon, että sanoo sen takia näin.
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Kuulostaa vanhempiltani. Ovat yli 70-vuotiaita.
Vanhempiltani?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kait kukaan jaksa sellaistakaan, että voi voi pian tässä kuolen.. päivästä toiseen...
Moni 75-vuotias on tänä päivänä hyvässä kunnossa. Hoitavat asiansa ja ovat aktiivisia. Oikeastaan kunnon vanhuksista voi alkaa puhua vasta 80-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkeen muuhun saa kuolla, mutta koronaan ei.
Kaksi perushoitoa vaativaa, mutta laiminlyötyä mummoa ei ole mitään jos säästetään yhden koronapotilaan henki.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuossa iässä yleisempää ole puhuminen tyyliin "ensi kesänä voisi tehdä näin, jos nyt täällä ollaa vielä tekemässä"
Mun toiset isovanhemmat edusti/edustaa tätä tyyliä. "Voi voi onkohan tää viimeinen joulu nytten sitten" "On se kivaa nähdä ees kerran kuussa katsos kun ei tässä enää kauaa olla" "En kyllä ole enää näkemässä tapahtumaa X 2 vuoden päästä"
He pitivät tätä lapsuudestani asti. Ja yhä ovat hengissä, 20v myöhemmin. Toinen tosin on muistisairas mutta toinen porskuttaa 90vuotiaana menemään. Toi on vaan henkistä väkivaltaa. Pienenä mulle tuli tosi ahdistunut olo noista vaikka tiesin, että kuka vaan voi kuolla koska vaan. Kuolema täyty ottaa esiin jopa mun synttäreillä. "Olipa kivaa, että päästiin nää sun 18v päiväskin näkemään, eipä taida olla enää montaa vuotta meillä..." Ahdistavaa ja ärsyttävää huomion kerjäystä!
Toiset isovanhemmat taas ovat/olivat (toinen kuollut) humoristisia, jotka kyllä tiedostavat/tiedostivat ikänsä mutta suunnittelivat rohkeasti asioita esim. 10v päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Kuulostaa vanhempiltani. Ovat yli 70-vuotiaita.
Huoh! Anoppi täyttää sata, asuu omassa kodissaan ja muisti on parempi kuin itselläni. Kotihoito käy kerran päivässä ja sillä mummeli selviää. Vanhin poikansa on 76 eikä ikinä päältäpäin uskoisi. Joillakin on hyvät geenit. Nykyiset kasikymppiset ovat niinkuin entiset viisikymppiset.
Missä teille nuoremmille on taattu yhtään päivää elämää, tai edes tämän päivän loppuun!? Ei missään, ei kenellekkään. Sen kun muistaa, elää tämän hetken ja antaa toisten elää omaa elämäänsä, jokaisen ainoaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuossa iässä yleisempää ole puhuminen tyyliin "ensi kesänä voisi tehdä näin, jos nyt täällä ollaa vielä tekemässä"
Mun toiset isovanhemmat edusti/edustaa tätä tyyliä. "Voi voi onkohan tää viimeinen joulu nytten sitten" "On se kivaa nähdä ees kerran kuussa katsos kun ei tässä enää kauaa olla" "En kyllä ole enää näkemässä tapahtumaa X 2 vuoden päästä"
He pitivät tätä lapsuudestani asti. Ja yhä ovat hengissä, 20v myöhemmin. Toinen tosin on muistisairas mutta toinen porskuttaa 90vuotiaana menemään. Toi on vaan henkistä väkivaltaa. Pienenä mulle tuli tosi ahdistunut olo noista vaikka tiesin, että kuka vaan voi kuolla koska vaan. Kuolema täyty ottaa esiin jopa mun synttäreillä. "Olipa kivaa, että päästiin nää sun 18v päiväskin näkemään, eipä taida olla enää montaa vuotta meillä..." Ahdistavaa ja ärsyttävää huomion kerjäystä!
Toiset isovanhemmat taas ovat/olivat (toinen kuollut) humoristisia, jotka kyllä tiedostavat/tiedostivat ikänsä mutta suunnittelivat rohkeasti asioita esim. 10v päähän.
Mun sukulaiset ovat kanssa jauhaneet tätä, että tämä voi olla viimeinen joulu jne. Aika syyllistävää ja ahdistavaa.
Kuulin kesällä kun eräs 92-vuotias sanoi, ettei hänellä voi enää hirveän monta vuotta elinaikaa olla. Hän sanoi, että hänelle se on selvää, mutta että hänen noin 70-vuotiaat lapset ei ymmärrä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Missä teille nuoremmille on taattu yhtään päivää elämää, tai edes tämän päivän loppuun!? Ei missään, ei kenellekkään. Sen kun muistaa, elää tämän hetken ja antaa toisten elää omaa elämäänsä, jokaisen ainoaa.
Uskoisin että ap tarkoitti ihan viisasta varautumista tulevaan. Muistisairaus kun iskee, ei enää ole oikeustoimikelpoinen ja voi joutua vaikka kenen vedättämäksi. Kannattaa hoitaa asia kuntoon, kun järki vielä pelaa. Oman edun vuoksi on hyvä miettiä, kuka hoitaa asiat, kun itse ei siihen syystä tai toisesta kykene. Sellainen tilanne voi nuorenkin ihmisen eteen yllättäen vaikka tapaturman seurauksena.
AP ei näytä ymmärtävän että ajattelukyky säilyy useimmilla kuolemaan saakka, itsellenikin se tuli yllätyksenä kun omat vanhempani ikääntyvät, että kuinka virkeänä voi pysyä vielä vanhuksena
Aika alentuva toi kysymyksenasettelu. "Ymmärtääkö, että joskus kuolee," totta kai ymmärtää. Toinen asia on se, haluaako sen hyväksyä, haluaako sitä ajatella, haluaako sen kohdata. Hän selvästikin toivoo elävänsä hyvin pitkän elämän, eikä koe vielä olevansa sellaisessa kunnossa, jossa tarvitsisi edunvalvojaa. Miksi muuten sitä häneltä kysellään, onko dementiaa tai muita oireiluja, jotka estävät täysipainoista toimimista yhteiskunnan jäsenenä? Voisiko näitä asioita keskustella sensitiivisesti?