Palstailevat opettajat, auttakaa noviisia!

Ap täällä taas. Tulin kertomaan kuulumisia ja valamaan uskoa muihin samassa tilanteessa oleviin. Olen nyt onnistunut jonkin aikaa sitkeästi noudattamaan periaatetta, jonka mukaan teen kaikki työt koululla, vaikka pääsisinkin sitten aika myöhään kotiin. Tämä todella toimii! Olen saanut tiukalla työaikarutiinilla ylitse pursuavan stressin kuriin. Menen koululle joka arkipäivä hieman ennen kahdeksaa aamulla ja rupean hommiin, alkoivat oppitunnit sitten jo aamusta tai vasta iltapäivällä. Teen vähintään kahdeksan tunnin työpäivän, mutta jos akuutteja töitä on paljon, teen yhdeksän- tai kymmentuntisen. Tärkeintä on, että kun tulen kotiin, olen VAPAA. Ja se tuntuu ihanalta! Suosittelen kokeilemaan. En tiedä, kuinka pitkään tämä tekniikkani pitää. Kaatuukohan kurssien loppuun, kun koe- ja ainepumaskat iskevät, mutta aion yrittää pysytellä siellä koululla ja tulla sitten kotiin nimenomaisesti vain ja ainoastaan rentoutumaan. "Tee-milloin-ja-missä-haluat" -tekniikka ei sopinut minulle. Kodista tuli työpaja. Nyt on toisin.

ap

Up

Mä olen yrittänyt pitää samaa periaatetta, eli työt tehdään töissä ja vapaa-ajalla voi tehdä mitä sitten haluaakin. Itsekään en kestä sitä, että työt jatkuvasti kolkuttavat takaraivossa. Oletko ap (ja tietty muutkin tätä lukevat aineenopet) koulusi ainoa äikän ja S2-ope vai saatko tukea toiselta/toisilta äikän opettajilta? Itse opetan aika isossa koulussa ja meillä onneksi monta äikän opea, joista on ollut valtava tuki niin materiaalien kuin henkisen tuen suhteen.

Edellinen siis viesin nro 29 kirjoittaja.

Hienoa ap! Nuo nivaskakasat ovat niin tuttuja, eikä niitä voi mitenkään ulkoistaa. Salaisuus on varmaankin myös se, että oppisi käyttämään tuntienkin aikana tyhjät hetket hyödyksi. Itse huomaan olevani liian läsnä ja saatavilla. Kun oppilaat tekevät tehtäviä, olisi hyvä jos itsekin osaisi samalla tehdä korjausurakkaa...

Auttakaa minuakin, olen ihan vastavalmistunut tuore keltanokka! :) Nyt valmistuttuani olen tehnyt lyhyitä päivän tai pari kestäviä sijaisuuksia. Ongelmana minulla on kurinpidolliset asiat. Miten ihmeessä saan pidettyä kuria yläkoulun puolella? Maanantaina viimeksi kun olin yläkoulussa, yhdellä luokalla oli poika, joka nauroi, metelöi ja huusi kuin palosireeni ja näin hallitsi koko luokkaa, eikä opetuksesta tullut mitään. Yritin saada häntä hiljaiseksi, mutta mikään ei auttanut. Vasta kun menin hänen viereensä, katsoin silmiin ja keskustelin, hän hiljeni ehkä pariksi sekunniksi...huoh!

Mitä keinoja opettajalla ylipäätään on luokan hallitsemiseksi? Jos esim. poistaa häiritsevän oppilaan luokasta, niin mitä sitten jos hän luvatta poistuu koulun alueelta ja satuttaa itsensä, miten nämä vastuukysymykset oikein menevät? 

Entä miten menettelette silloin, jos ihan selvästi osa luokasta oikein haluaa tulla poistetuksi luokasta? Se ei ole heille rangaistus vaan palkinto, koska pääsevät pois tunnilta. Opiskelukaverilleni oli käynyt niin, että poistettuaan häiritsevän oppilaan, tämä oli pistänyt kunnon shown pystyyn siellä käytävällä, oli laittanut kännykän täysille ja metelöinyt.

Olen kai jotenkin herkillä, mutta melkein tuli tippa linssiin kun tätä luin. On hienoa, kun saman alan ihmiset tukevat toisiaan. Tällaista varmasti moni opettaja kaipaisi verkon ulkopuolellakin. Itsekin opetan, vaikka toisessa kontekstissa. Ja voi kuinka tutuilta monet ongelmat kuulostava. Ja kuinka järkeviltä nämä vastaukset. Kiitos!

31: tökkäsin vahingossa peukku alas -kohtaa enkä saa sitä enää pois. Oikeasti tykkäsin vinkistäsi. Olen itse ollut äikänope jo 15 vuotta ja nautin työstäni todella. Teinit ovat ihan mahtavia... Ja nyt kun itse hallitsee asiat ja menetelmät, tietää mikä toimii ja mikä ei, miten rytmittää tekemiset tunnilla ja vuoden mittaan.. voin olla itse rento ja luova. Ajatus kulkee, tuntisuunnitelma muuttuu lennosta paremmaksi, kun tulee kesken kaiken hyvä idea , joka kumpuaa nuorista itsestään. 

Tärkeintä on välittäminen: osoita, että pidät oppilaistasi, se kantaa joka tilanteessa. Jos sinusta tuntuu, ettet pidä jostakusta, tartu ongelmaan heti, juttele nuoren kanssa kaksin. 

Noin pienissä sijaisuuksissa ei auta valitettavasti yhtään mikään, vaikka olisi millainen auktoriteettiluonne muuten. Voit toki komentaa idiootteja, mutta jos he eivät tottele, sille ei mahda mitään. Kaikkein parasta on komentaa kerran ja jättää sitten kyseiset oppilaat täysin vaille huomiota. Joskus huutelu lakkaa tai ainakin lievenee, kun et enää kiinnitä huomiota siihen etkä provosoidu huonosta käytöksestä. Voit muuttaa esim. istumajärjestystä niin, että mölyapinat menevät takariviin, ja sitten opetat edempänä olevia, jotka haluavat osallistua tuntiin.

Jos oppilaan komentaa ulos luokasta, hänelle pitää sanoa, että hänen kuuluu seistä/istua heti oven ulkopuolella niin, että opettaja voi välillä käydä vilkaisemassa ja ohjaamassa hänen opiskeluaan. Poistettava oppilaskin kun on oikeutettu opetukseen. Jos oppilas siitä huolimatta lähtee omille teilleen, se ei sitten enää ole sinun vikasi.

Tunnin tai päivän sijaisuudet ovat hirveitä, jos kohdalle osuu huonokäytöksinen luokka. On paljon helpompaa, kun on pidempi sijaisuus, esim. yksi jakso, lukukausi tai lukuvuosi. Silloin voi ainakin vedota siihen, että sinä olet se, joka antaa arvosanan, joten käytöksen on parasta parantua.

Ap, minäkin olen äikänope. Kirjoitin siis (kännykällä järkyttäviä kirjoitusvirheitä tehden) jonkun aiemman viestin siitä, miten olen nyt toista vuotta työssäni, ja hiukan (mutta vain hiukan) jo helpottaa viime vuoteen verrattuna.

Äidinkieli ja kirjallisuus todella on haastava aine jäsentää ja ottaa haltuun. OPS haroo joka suuntaan, aikaa tuntuu aina olevan liian vähän, "kaikki" tuntuu tärkeältä... Eikä koskaan tunnu olevan aikaa pysähtyä ihan niiden perustaitojen (ymmärtävä lukeminen, erilaisten tekstien tuottaminen, kielenhuolto) äärelle kyllin pitkäksi aikaa. Olen joutunut rakentamaan omat tapani ilman valmiita malleja tai tukea koulun vanhoista käytänteistä, joten hommaa on riittänyt ihan perusteissakin.

Hallitsen kaaosta ja lääkitsen omaatuntoani rakentamalla tiettyjä rutiineja. Tutut saattavat nyt tunnistaa minut näistä esimerkeistä, mutta antaa mennä, jos saat näistä jotain apua.

- Viikon teos / asia / klassikko: Jokaisen luokka-asteen jokaisen luokan viikon eka tunti alkaa lyhyellä (n. 5 min) suullisella esitelmällä. Seiskalla se on kirjavinkkaus (syksyllä vielä open pitämä, keväällä ja ylemmillä luokka-asteilla aina oppilaiden pitämä), kasilla mikä tahansa asia maan ja taivaan välillä (ikärajojen ja soveliaisuuden puitteissa), ysiluokalla maailmankirjallisuuden klassikko (jota ei tarvitse lukea, vain lyhyesti esitellä vaikkapa Shakespeare ja kertoa, miksi Romeo ja Julia kannattaa tuntea). Esitelmävuorot jaetaan lukukauden alussa, yleensä arpomalla, ja esityksen saa toteuttaa myös tekemällä oman videon. Tässä katetaan monta OPSin asiaa yhdellä kertaa: puheviestintää, esiintymisen ja vuorovaikutuksen taitoja, palautteen antamista ja ihan asiasisältöjä. Ysit tulevat käytännössä opettaneeksi toisilleen muuten aika raskaan paketin kirjallisuushistoriaa. Minä taas pysyn kärryillä nuorten arjesta ja kiinnostuksenkohteista kuunnellessani "viikon asioita". Saan hyviä lukuvinkkejä nuorten esittelemistä kirjoista, ja pystyn uskottavasti suosittelemaan niitä eteenpäin, kun vinkki on alkujaan tullut nuorelta lukijalta. Nämä tuokiot ovat viime vuoden kokemusten perusteella tykättyjä myös oppilaiden parissa.

- Kirjoituksia: Teetän vihkon kääntöpuolelle säännöllisesti luovan kirjoittamisen harjoituksia. Tekstit ovat "sormiharjoituksia", joita ei arvioida numeroin tai lueta ääneen, ellei oppilas itse sitä halua (monet tosin lukevat mielellään juttujaan toisilleen ja nauttivat näistä harjoituksista kovasti). Viime vuonna ehdin teettää näitä harjoituksia seiskaluokkalaisilla jopa viikottain (yleensä viikon vikan tunnin viimeiset 5 min), mutta pari kertaa kuussakin tuottaa jo jatkuvuuden tunteen ja mukavan määrän erilaisia tekstejä vuoden mittaan. Aiheet tulevat suoraan luovan kirjoittamisen puolelta (esim. tajunnanvirtaa/pakkokirjoittamista, kuvailua jne.), mutta välillä harjoitellaan myös tietystä otsikosta kirjoittamista tai jotain viime tunteina opeteltua (tehdään vaikkapa adjektiivitarina, kirjoitetaan haikuja ja tankoja, kauhu- tai salapoliisitarina tms.). Tämä on myös tärkeää eriyttämistä: heikommille toimii omatasoisena lisäharjoituksena, edistyneille tarjoaa mahdollisuuden päästää kykynsä lentoon ja kehittyä kirjoittamisen eri osa-alueissa.

Muista, etteivät yläkoululaiset ole opettamiesi asioiden kannalta "tabula rasa" - itse tein viime vuonna sen virheen, että lähdin ikään kuin oletuksesta, että kaikki pitäisi pystyä opettamaan alusta asti. Tosiasiassa jo alakoulussa käydään suurin osa kieliopin keskeisistä käsitteistä, jopa tärkeimmät lauseenjäsenet, sijamuodot jne. Tämän syksyn oivallukseni onkin ollut, että oppilaiden ennakkotiedot kartoittamalla saatetaan päästä pisteeseen, jossa vaikkapa kunnallisen OPSin vähimmäisvaatimukset jossain tietyssä asiassa voi katsoa kuitatuiksi muutamalla oppitunnilla, ja pääsemme saman tien syvemmälle aiheessa. Näin kävi, kun laitoin tänä syksynä kasiluokkalaiset toiminnallisesti tuottamaan omat käsityksensä viihdekirjallisuuden genreistä - viime vuonna tahkosin ehkä kuukauden verran asioita, jotka olisi voinut koota suoraan oppilailta meitä kaikkia inspiroivassa aivoriihessä! Tietysti täytyy vielä varmistaa, että heikommatkin pääsevät kärryille ja opittu jäsennetään yhteisesti vaikkapa kirjoittamalla peruspointit vihkoon.

Rakenna muutenkin mahdollisimman paljon siltoja ja linkkejä oppilaiden oman maailman, muiden oppiaineiden sisältöjen ja opettamasi asian välille. Itse esimerkiksi luetutan kaseilla sotaan liittyvää kirjallisuutta samaan aikaan tai vähän sen jälkeen, kun he historiassa ovat käsitelleet maailmansotia - en aikaisemmin. 

Oletko muuten liittynyt FB:ssa erilaisiin äidinkielenopettajien ryhmiin? Itse en niitä vielä viime vuonna huomannut, mutta tänä syksynä liityin varmaan viiteen erilaiseen (käytä hakutoimintoa ja äikkä-sanan variaatioita, niin todennäköisesti löydät ryhmiä). Sieltä olen saanut hyviä käytännön vinkkejä. Esimerkiksi nettioppimispeli Kahoot toimii tosi hyvin äikässä (moni ope, minä mukaan lukien, on tehnyt sinne jo äikän pelejä), ja Prezi-esitykset elävöittävät kivasti opetusta varsinkin, jos käytössä on älytaulu.

Tuo töiden pitäminen työpaikalla toimii tiettyyn rajaan asti, mutta varaudu silti jättisumaan siinä vaiheessa, kun useampi luokka palauttaa samoihin aikoihin kirjoitelmia tai kokeita. Jos pystyt mitenkään välttämään sen, että pöydälläsi on esim. useamman luokka-asteen kirjoitelmat samaan aikaan, tee se! Ei ole kivaa korjata muutaman päivän aikana sataa kirjoitelmaa.

Annetaan itsellemme armoa! Yritän ainakin itse ajatella niin, että vaikken aina onnistuisikaan täydellisesti, olen kuitenkin kaikkine näine pohdintoineni ihan hyvä ope jo siksi, että nautin työstäni ja oppilaiden kohtaamisesta vilpittömästi. Joku sanoikin open persoonan tärkeydestä, ja olen samaa mieltä. Kipinän voi joko sytyttää tai tappaa, ja oppilaan jatkon kannalta se sytytetty kipinä voi olla sata kertaa tärkeämpi kuin jokin yksittäinen tiedonmurunen suomalais-ugrilaisista kielistä tai verbien moduksista.

Sinun ei tarvitse tehdä sellaisia tuntisuunnitelmia sekkari kädessä kuin ohjaavalle opettajalle norssissa. Mutta kyllä jokainen tunti on jollakin tavalla valmisteltava. Jos olet täysin pihalle, niin alta aikayksikön luokassa vallitsee täysi kaaos. Eli ainakin silmäile opetettava asia läpi ja jos siihen liittyy harjoituksia, käy ne läpi, että tiedät, mistä on kysymys.

Jos ja kun joudut kuitenkin tekemään kotonakin ainakin näin aluksi koulutöitä, pidä huoli, että sinulle jää myös vapaa-aikaa. Omalta kohdaltani voin kertoa, että kun aloin saada rutiinia suunnittelutyöhön, yritin aina selvitä koulutöistä kuuden uutisiin mennessä. Sitten voi vetää lonkkaa tai lähteä harrastuksiin. Muuten ei jaksa. Koeviikot / kaudet ovat tietysti luku sinänsä. Silloin kuluu aikaa, esim. lukion vieraan kielen kokeen tekemiseen voi kepeästi kulua koko päivä, vaikka olisi valmistakin materiaalia. Mutta kyllä se siitä!

up

[quote author="Vierailija" time="18.09.2014 klo 09:49"]

Meillä on jaksomuotoinen lukuvuosi. Suunnittelen ohjelman muiden oppiaineiden mukaan, mikäli mahdollista. Kun uskonnossa käsitellään myyttejä, niitä käsitellään myös äidinkielessä. Kun englannissa käsitellään lauseenvastikkeita, niitä on myös äikässä. Kun historiassa on 1900-luvun vaihde, äikässä on sortokausien kirjallisuutta jne.

[/quote]

Tulin tuolta toisesta ope-ketjusta tätä lukemaan ja mun mielestä on todella hienoa, että aiheita käsitellään samaan aikaan useassa eri aineessa! Oli ihan pakko tämä tulla kertomaan, jotenkin se kuulostaa niin hienolta, että joku jaksaa tällaista miettiä ja toteuttaa. Ei mun aikana koulussa ikinä ollut tälläistä, eikä silloinkaan kun tein nuorena sijaisuuksia useammassakin ala-koulussa.

Tervehdys jälleen! Huh-huh, mitenkä sitä saisi pidettyä tämän pään kasassa ja kylmänä? En ole tinkinyt säännöstäni olla tuomatta töitä kotiin, mutta nyt taas jostain syystä stressitasot ovat aika korkealla. Olen tosi väsynyt työpäivän jälkeen. Sillä tavoin hervottoman, itkuherkän väsynyt. Ehkäpä syyslomalla kerkiää ladata akkuja. Tsemppiä taas kaikille kohti joulua ponnisteleville kollegoille!

ap

Nostetaan taas ketjua, jos vaikka joku muukin kaipaisi tsemppejä, kun illat pimenevät ja syyslukukausi sen kuin tiivistyy tahdiltaan. Minä olen nyt jo sen verran tuttu tämän töiden aloittamiseen liittyvän alkujärkytyksen kanssa, että osaan suhtautua siihen vähän paremmin kuin aiemmin. Työt eivät ole häiritsevässä määrin tunkeneet iltaisin kotiin ainakaan konkreettisesti. Mielessä koulujutut kyllä pyörivät, ja usein huomaankin, että minun on vaikea saada unta. Nukun kevyesti ja herään hieman liian aikaisin. En osaa täysin rentoutua, vaikka tilanne jotenkin kotrollissa onkin. Olen aika väsynyt. Ihan fyysisesti.

Tällä hetkellä minua pohdituttaa eniten se, miten pärjään tämän väistämättömän riittämättömyyden tunteen kanssa. Mitä taktiikoita voin käyttää, että osaan ottaa sen vastaan? Olen tässä kurssien kuluessa huomannut, että tätä työtä oppii tekemällä, ja vasta sitten osaa asiat käytännössä, kun on itse kokeillut (ja töpännyt). Täysin uutta opittavaa tulee niin kauan, kuin riittää kursseja, joita en ole koskaan missään muodossa vielä opettanut. Samaten yhtä kauan joudun kohtaamaan kaikki ne "kantapään kautta" -erheet, joita väkisin tulee, kun tekee sellaista, mistä ei vielä ole käytännön kokemusta.

Kysynkin teiltä kokeneet opettajat: Koitko itsesi vastavalmistuneena ja juuri open työhön päässeenä jossain määrin osaamattomaksi ja missä vaiheessa opettajan uraa tämä osaamattomuuden tai riittämättömyyden kokemus lientyi tai haihtui? Olitko urasi alkuvaiheessa niin uusien asioiden ja työmäärän lamaannuttama, että epäilit, pidätkö edes työstäsi? Missä vaiheessa opit pitämään, jos epäilyksiä oli?

Minun pitää nimittäin tunnustaa, etten tällä hetkellä voi sanoa nauttivani työstäni kovin paljon. Työ on lähinnä elämässäni se asia, jo stressaa ja kuormittaa kaikkein eniten. Kokonaisuudesta irrotettuina pidän kyllä yksittäisistä työtehtävistä - luovat hommat, kuten tehtävien ja tuntien suunnittelu on oikeassa moodissa mukavaa ja oppilaiden kohtaamisesta saa usein kivoja hetkiä, vaikka vaikeaakin olisi. Kokonaisuutena työ kuitenkin tuntuu taakalta. Olen pettynyt siihen, että tunnen näin. Tämänhän piti olla minun alani, se, josta olen kiinnostunut ja jossa olen hyvä.

ap

Tää ketju on ainakin mulle ollut hyvää tsemppiä! Virtuaalista vertaistukea. Eikös meidän ap ole vain paras uskoa, että ainoa tie näistä alun hankaluuksista on ylöspäin? Jaksamista!

t. Nuori opettaja minäkin

Hei opet!

Sellainen juttu kiinnostaisi tietää erilaisia käytäntöjä siitä, että miten toimitte, kun oppilaat pitäisi jättää hetkeksi luokkaan keskenään. Esimerkiksi tilanteessa, jossa jotain olisi unohtunut työhuoneeseen ja se pitäisi käydä hakemassa tms. Onko joku, joka ei poistu luokasta ollenkaan? Millaisissa tilanteissa ja minkä mittaisiksi hetkiksi luokan voi jättää yksin? Entä milloin ei luokasta lähdetä?

[quote author="Vierailija" time="02.10.2014 klo 07:29"]

Hei opet!

Sellainen juttu kiinnostaisi tietää erilaisia käytäntöjä siitä, että miten toimitte, kun oppilaat pitäisi jättää hetkeksi luokkaan keskenään. Esimerkiksi tilanteessa, jossa jotain olisi unohtunut työhuoneeseen ja se pitäisi käydä hakemassa tms. Onko joku, joka ei poistu luokasta ollenkaan? Millaisissa tilanteissa ja minkä mittaisiksi hetkiksi luokan voi jättää yksin? Entä milloin ei luokasta lähdetä?

[/quote]

Minun luokkani on lähellä opettajanhuonetta. Jätän luokan oven apposen auki, että ohi kulkijat näkevät sisään, ja jätän jonkun oppilaan "vastuuseen". Sanon siis leikilläni (niin että oppilaatkin ymmärtävät leikiksi), että sinä Pekka olet nyt vastuussa siitä, että kukaan ei mene hyppäämään ikkunasta. Sitten olen kipaissut monistamaan tms. Kun jättää oppilaat työn touhuun, he tekevät yleensä tehtäviä ihan nätisti.

Pari kertaa on tullut pakottava tarve poistua luokasta kesken koetunnin ihan pariksi sekunniksi, ja silloin olen pyytänyt käytävällä välituntiaan viettävää lukiolaista seisomaan hetken luokan ovensuussa katsomassa, ettei kukaan lunttaa. Yläkoulun oppilaat uskovat, kun sanotaan, ja ovat kiltisti, vaikka vain joku tuntematon katselee ovensuussa :). Tiedän kyllä, että vastuu on vain ja ainoastaan minulla.

Jos on ollut kyseessä joku aivan hirveä luokka, siis sellainen tuleva tappajaporukka, silloin en ole luokasta lähtenyt. Olen sitten monistanut tehtäviä välitunnilla ja laittanut seuraavan tunnin opettajan mukaan luokalle menemään.

Päivitystä tilanteeseen! Ap siis täällä taas kirjoittaa. Mitenkäs te muut opettajat, kokeneet ja uudet, joko joululoma siintää silmissä? Minä olen tällä hetkellä aivan huikean paljon paremmin tasapainossa kuin alkusyksystä. Työlästä on, mutten enää pelkää menettäväni mielenterveyttäni. Edelleen koen rasittavaksi sen, etten pysty tekemään asioita niin hyvin, kuin tiedän, että periaatteessa voisi. Pitää vain kuitenkin hyväksyä se, että tämä ensimmäinen vuosi on opettelua. Ensi vuonna parannan ja voin olla entistä ylpeämpi itsestäni.

Tsemppejä edelleen kaikille muille puurtajille! Muistetaan: täydellisyys on tylsää. :)

ap

Tämä ketju on ihan mahtava! T. Kohta valmis ruotsinope