Poikaystävä haluaa hallita? Osa 2

Kirjoitin tänne muutama kuukausi sitten seuraavan aloituksen, eli "Poikaystävä haluaa hallita?" http://www.vauva.fi/keskustelu/3983321/ketju/poikaystava_haluaa_hallita 

Sain paljon vastauksia että minun pitäisi olla varuillaan ja olen ollutkin. On mennyt aika hyvin suhteessa koko kesän ja olen ollut onnellinen. Suhde on tuntunut toimivan hyvin ja olin jo unohtanut koko jutun.

Päätimme kuukausi sitten muuttaa yhteen ja hänen käytöksensä on sen jälkeen pahentunut. Ei asuta vielä yhdessä mutta n. 2kkden kuluttua pitäisi muuttaa. Viimeiset 4 viikkoa on ollut yhtä tuskaa. Tässä kaksi esimerkkiä:

- Olimme kaupungilla ja näin vanhoja tuttuja, joita en olisi halunnut nähdä. Olin siis hieman kireällä tuulella juuri sillä hetkellä. Kun poikaystävä yritti selittää jotain juttua, hermostuin ja tokaisin "mitä sitten?" kireään sävyyn. Minuutin päästä rauhotuin ja kysyin "niin mitä olitkaan sanomassa?" ja hän murjotti loppuillan ja syytti minua siitä että olen kiukkuinen enkä hallitse itseäni ja mitä minun kanssani pitäisi tehdä kun olen täysin hallitsematon! Tästä käytiin pitkä keskustelu ja lopputulos oli se että minun päässäni on vikaa ja minulla on tunteiden hallinnan kanssa jotain ongelmia, koska en voinut aikuismaisesti sanoa hänelle "ei nyt". Vaikka YHDEN ainoan kerran vain tokaisin kiukkuisesti "mitä sitten?" enkä ollut ilkeänä muuten tai huutanut tai kiukutellut mitään. Pikemminkin itselläni oli sillä hetkellä vain "huono hetki" kuunnella hänen juttuaan.

- Muutama päivä oli mennyt niin, ettei meidän välillä ollut ollut kunnolla hellyyttä, enkä ollut saanut häneltä paljoakaan tunnetta, että han rakaistaisi minua vaikka olin yrittänyt olla hänelle rakastavainen ja antaa mahdollisuuksia olla minulle rakastava. Pyysin että poikaystävä halaisi minua, kun olimme julkisella paikalla. Hän sanoi ettei nyt. Myöhemmin illalla pyysin että hän voisi pitää minua hyvänä. Aika vaillinaista hänen hellyytensä minua kohtaan oli, joten kävin masentuneena nukkumaan. Heräsin keskellä yötä siihen, että hän kolisteli vihaisesti jotain tavaroita ja nousin kysymään että "kulta, mikä hätänä?". Hän kertoi minulle, että hän ei jaksa minun epävarmaa ja rakkautta vaativaa luonnettani ja sitä että aina pitäisi olla todistelemassa rakkautta minulle, että olen kuulemma kuluttavaa seuraa ja jos pyydän häneltä rakkaudenosoitusta niin se on kuulemma merkki siitä että "en luota hänen rakkauteensa". Olin täysin järkyttynyt ja yritin selittää, että minulla on rakkaudentarve eikä se aikaisemmin ole tuottanut hänelle ongelmia näyttää rakkauttaan minulle. Taas pitkä keskustelu, joka päättyi siihen, että minulla on joku tunnevika joka saa minut anelemaan liikaa rakkautta häneltä eli syy vain minussa.

Olen hajalla ja täysin rikki. En tunne olevani rakkauden arvoinen, vaan vaativa lapsellinen yliherkkä kakara, vaikka en sellainen tietääkseni ole. Toisaalta tuntuu etten ole enää varma itsestäni ja vielä vähemmän miehestä. Hän on usein niin ihana minua kohtaan mutta yhä useammin saan ihan valtavasti pa**aa niskaani ja se vie todella paljon voimia. Olen joutunut kerran jopa hakemaan töistä sairaslomaa pariksi päivää, kun olin niin väsynyt erääseen tällaiseen tilanteeseen, jossa mies haukkui minut niin totaalisesti ja rauhallisesti perusteli minulle uuden vian. Hän ei siis huuda hauku vaan haukkuu keskustelemalla ja "järkeilemällä" minulle miksi syy on minussa ja mikä syy on, ja sanon vastaan mitä vain, hänellä on aina parempi perustelu, ja silloinkin kun se ei ole parempi, se on hänen mielestään parempi ja minä olen vaikea ihminen joka kiistää ongelman. :(  Olen väsynyt kuulemaan todella kipeitä minuun liittyviä hänen tulkintoja minun vajavaisuuksistani. Minä myös kaipaisin enemmän rakkautta, alussa sitä oli paljon enemmän. Kyllä hän joskus ilkeilynsä jälkeen hieroo minua vähän aikaa tai sanoo että "vaikka meillä oli tällainen pikku kina, niin tiedäthän että silti rakastan sinua".

Minusta nämä ei tunnu miltään pikku kinoilta, vaan miehen saarnoilta ja hiljaiselta vihalta, joka hajoittaa minua henkisesti pala palalta.