Mies ei ymmärrä kuinka kärsin mun sairaudesta.

Mikä siinä on niin vaikeaa antaa pillua kun mies haluaa? Ahdistele sitten yksiksesi panon jälkeen, on ainakin yhdellä teistä hyvä olla.

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 15:29"]

Millä ihmiset hoitivat näitä sairauksia ja tulivat toimeen ennenkuin tämä luokiteltiin "sairaudeksi" ja sitä ruvettiin lääkitsemään kaiken maailman lääketehtaitten koelääkkeillä joilla lampaat saadaan hiljaisiksi ??

[/quote] tässä pari esimerkkiä :

-tappoivat itsensä tai kuolivat muuten ennen aikojaan

-olivat "hullujenhuoneella" saamassa lobotomian tai sähköshokkeja

Toisaalta ehkäpä sinä et ymmärrä kuinka paljon miehesi kärsii sairaudestasi.

Onko sinulla hoitokontaktia? Yhteinen käynti hoitajalle tai lääkärille voisi olla käypä idea.

Kuinka usein sä asiasta haluat keskustella. Se käy nimittäin läheisillekin raskaaksi. Mun moes halusi keskistella masennuksestaan _joka päivä_. Lopulta niissä ei enää ollut mitään uutta näkökulmaa ja keskustelu kiersi kehää päivästä toiseen, enkä mä vain osannut enää auttaa eikä miehenkään olo helpottunut siitä, että just sama keskustelu käytiin joka päivä. Läheiset kuuntelee, mutta heidän tehtävänsä ei ole toimia psykiatreina.

Sä et ymmärrä, kuinka vaikeaa miehen on olla päävikaisen kanssa. Jos se haluaa olla vaihteeksi MIES eikä mikään terapeutti?

Puhun enemmän nyt käyttäytymisestä. En juurikaan puhu sairaudesta miehen kanssa koska se ri ymmärrä. Joskus yritän vaan kertoa miltä asiat tuntuu.
Hoitosuhdetta ei ole, ei myöskään lääkitystä.
Ap

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 15:29"]

Millä ihmiset hoitivat näitä sairauksia ja tulivat toimeen ennenkuin tämä luokiteltiin "sairaudeksi" ja sitä ruvettiin lääkitsemään kaiken maailman lääketehtaitten koelääkkeillä joilla lampaat saadaan hiljaisiksi ??

[/quote]

Eristäytymällä. 

Onhan näitä peräkammarin poikia ja tyttöjä ollut iät ajat. Julkkiksissakin on paljon sellaisia, jotka ovat jossakin vaiheessa päätyneet itsehoidollisista syistä erakoitua. 

Ahdistuneisuus ei ole kiva seuralainen. Mielelläni kirmailisin huolettomana ihmisten seurassa, mutta kun se ei onnistu, vaikka kuinka tekee mieli. Lääkitys on ja toimiva hoitosuhde. Silti ahdistus on ja pysyy. Muille kuin hoitotaholle en pahasta olostani puhu. Olen oppinut pitämään suuni kiinni ja kuuntelemaan "terveiden" läheisteni valituksia ja päivittelyjä. 

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 09:38"]Puhun enemmän nyt käyttäytymisestä. En juurikaan puhu sairaudesta miehen kanssa koska se ri ymmärrä. Joskus yritän vaan kertoa miltä asiat tuntuu.
Hoitosuhdetta ei ole, ei myöskään lääkitystä.
Ap
[/quote]

No herranen aika! Hanki nyt hoitosuhde ja lääkitys niin kaikkien elämä helpottuu, myös sinun. Mistä edes olet saanut diagnoosin jos noin on?

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 09:38"]Puhun enemmän nyt käyttäytymisestä. En juurikaan puhu sairaudesta miehen kanssa koska se ri ymmärrä. Joskus yritän vaan kertoa miltä asiat tuntuu.
Hoitosuhdetta ei ole, ei myöskään lääkitystä.
Ap
[/quote]

Kuka toimii näin? Ajattele jos vaikka diabeetikko ei hoida sairauttaan ja vaan itkee miehelleen että on niin huono olo...

Jessus, hakeudu hoitoon! Kontaktia odotellessa tutustu tietoiseen läsnäoloon (mindfulnes) ja lue vaikka kirja vapaaksi ahdistuksesta. Voit varautua siihen, että ahdistuksen hoito vaatii työtä, tahallista hakeutumista hankalaan tilanteeseen ja oman ajattelun muuttamista.

Et voi vastia että miehesi hoitaisi sinua. Tarvitset ammattiapua.

En tiedä ahdistuneisuushäiriöstä juurikaan mutta saat kyllä sympatiani. Itse sairastan ms-tautia ja miehen kanssa on ollut hankaluuksia kun hän ei voi ymmärtää miltä se sairastaminen tuntuu. Välillä on inhottavia tuntemuksia ja kipuja jaloissa, voimattomuutta ja kovaa väsymystä. Mies saattaa kysyä kun kerron kivusta että oletkohan vaan yliherkkä. Se tuntuu pahalta, ihan kuin hän yrittäisi kertoa juurikin että "älä aina valita". Mies ei myöskään ymmärrä kovaa väsymystä ja turhautuu kun emme voi harrastaa niin paljon yhdessä. Seksiäkään ei ole niin paljon kuin mies haluaisi ja tästä on ollut kovia riitoja. Pahoina hetkinä nimittäin haluaisin juurikin tuota halailua ja läheisyyttä mitä sinäkin, enkä seksiä.

Minun tautiini ei varsinaisesti ole lääkettä, vaan minun täytyy vain opetella elämään oireideni kanssa. Olisiko sinun sairauteesi jotain apua? Luulisin toki että jos sinulla on diagnoosi olet jo käynyt ammatti-ihmisen kanssa juttelemassa. Tsemppiä kovasti! Jos haluat jonkun ulkopuolisen jonka kanssa voi purkaa tuntemuksiaan kannattaa netissä etsiä joku sairauteesi liittyvä foorumi. Saisit ymmärrystä ihmisiltä jotka kamppailevat samanlaisten asioiden kanssa. Tai jos nakkaat vaikka tänne sähköpostiosoitteesi niin minäkin voisin sun kanssa höpötellä kun meillä on melko samanlainen tilanne :)

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 10:28"]En tiedä ahdistuneisuushäiriöstä juurikaan mutta saat kyllä sympatiani. Itse sairastan ms-tautia ja miehen kanssa on ollut hankaluuksia kun hän ei voi ymmärtää miltä se sairastaminen tuntuu. Välillä on inhottavia tuntemuksia ja kipuja jaloissa, voimattomuutta ja kovaa väsymystä. Mies saattaa kysyä kun kerron kivusta että oletkohan vaan yliherkkä. Se tuntuu pahalta, ihan kuin hän yrittäisi kertoa juurikin että "älä aina valita". Mies ei myöskään ymmärrä kovaa väsymystä ja turhautuu kun emme voi harrastaa niin paljon yhdessä. Seksiäkään ei ole niin paljon kuin mies haluaisi ja tästä on ollut kovia riitoja. Pahoina hetkinä nimittäin haluaisin juurikin tuota halailua ja läheisyyttä mitä sinäkin, enkä seksiä.

Minun tautiini ei varsinaisesti ole lääkettä, vaan minun täytyy vain opetella elämään oireideni kanssa. Olisiko sinun sairauteesi jotain apua? Luulisin toki että jos sinulla on diagnoosi olet jo käynyt ammatti-ihmisen kanssa juttelemassa. Tsemppiä kovasti! Jos haluat jonkun ulkopuolisen jonka kanssa voi purkaa tuntemuksiaan kannattaa netissä etsiä joku sairauteesi liittyvä foorumi. Saisit ymmärrystä ihmisiltä jotka kamppailevat samanlaisten asioiden kanssa. Tai jos nakkaat vaikka tänne sähköpostiosoitteesi niin minäkin voisin sun kanssa höpötellä kun meillä on melko samanlainen tilanne :)
[/quote]

Kyllä ahdistuneisuutta voidaan hoitaa - sekä lääkityksellä että terapialla. Ap on vaan jostain syystä päättänyt olla hoitamatta omaa sairauttaan...

A) Ahdistushäiriö ei ole sairaus vaan nimensä mukaan häiriö B) häiriö jota voidaan hoitaa aivokemiaan vaikuttavilla lääkkeillä C) Kognitiivisella psykotrapialla D) Itsehoito ryhmiin hakeutuminen hoitokontaktin kautta auttaa useita saamaan oireisiin hallintaa ja arkeen sujuvuutta E) Henkilökohtainen mielipiteeni on, ettei valittaa saa jos ei itseään auta, ymmärrän miestäsi hyvin ja sympatiat on hänen puolella lujasti, hae apua, menkää yhdessä! Tsemppiä!

Mars lääkäriin! Jos sinulla on ongelma niin hae terveydenhuollosta apua, jos miehen kanssa ei senkään jälkeen ole hyvä olla, niin kannattaa lopettaa suhde.

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 15:07"]Jospa ottaisit itseäs vaan niskasta kiinni aikuinen ihminen. Eipä ollut moista vinkumista parikymmentä vuotta sitten. Heti kun keksittiin että pieni ahdistuneisuus on sairaus ja lihavuus diabetes niin yllättäen joka toinen vässykkä suomessa nojaa näihin sairauksiin kun pitäisi jotain elämässään saada aikaan. Lopeta vinkuminen ja yritäppä saada selkä kerrankin suoraksi. 
[/quote]

Onko tuollainen typeryys miten kivuliasta?

Juurikin näin ^^ . Aikuiset ihmiset vinkuu kun hieman tuntuu ikävältä. Lapsista tulee varmaan myös todella vahvoja persoonia.

Minä elän juurikin tuosta samasta häiriöstä kärsivän ihmisen kanssa. Hänellä on hoitosuhde, ei lääkitystä. Säännnöllisestä terapista on selkeästi apua ja silti joka ikinen päivä kotona pitää jauhaa näitä samoja asioita. Joo o, ei saa lomaa, mutta olisi kiva joskus viettää "normaalia aikaa" vaikka vain yksi ilta, eikä niin että jokainen keskustelu kiertää kehää toisen asioissa. Jos en osaa auttaa, vastata tai arvata mitä toinen haluaa minun sanovan saan mökötystä rangaistukseksi. Teidänlaisten ihmisten kanssa on aivan saamarin rasittavaa elää. 

Täällä eräs joka kärsii myös ahdistushäiriöstä, paniikkihäiriöstä ja traumaperäsestä stressihäiriöstä. Joka päivä on kamppailu minulle.