Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Naisen ja työkaverin torjuminen tyylikkästi

Vierailija
13.09.2014 |

Kertokaapa arvon rouvat, neidit ja mammat miten selvitän tilanteen kaikkien kannalta parhaalla tavalla...

 

Eli asiantuntijaorganissatiossamme olemme palkanneet lahjakkaan nuoren naisen, jolla uskon olevan suuri tulevaisuus. Kieltämättä. Naisen, joka on aivan liikaa suurimmalle osalle miehistä. Liian koulutettu. Liian hyvätuloinen. Liian kaunis. Toisaalta, naisen, joka on riittävän hyvä työpaikkansa aika armottomiin vaatimuksiin ja josta tahdomme  pitää kiinni.

 

Ongelmani on nyt se, että olen hänen esimiehensä ja tämä nuori tähti on turhan kiinnostunut minusta. Vaikka en nyt menekään pidemmälle yksityiskohtiin, en hae hänen kaltaistaan naista, enkä tahdo sotkeutua työkavereihini (tämä olisi noin kymmenes kerta). Hän on taas ilmeisen vakuuttunut, että kaltaiseni mies on juuri mitä hän tarvitsee. Tämäkin taitaa perustua ammatillisen osaamisen lisäksi siihen, että vietin vuoden Afghanistanissa käytännössä huolehtimassa siitä, että tytöt pääsivät kouluun, jota hän tuntuu suuresti ihailevan. 

 

Mutta kertokaapa miten olisi parasta tehdä tälle nuorehkolle, 27-vuotiaalle, naiselle selväksi se, että hän on nähdäkseni hyvä tulevaisuuden lupaus, mutta en tahdo koskea häneen seksuaalisesti?

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
13.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alku oli aika hyvä, mutta meni överiksi. Mikä siinä on, että ei osata hyviä provoja kirjoittaa...? Voi sinua ressukkaa, onneksi sulla on syö tärkeä ja merkityksellinen työ. MUAAAHHHAAAAA....

Vierailija
2/15 |
13.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sano että on liian ruma sun makuun, kyllä ymmärtää pysyä riittävän kaukana

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
13.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on ainakin työpaikalla selkeät kirjalliset säännöt tuollaisiin juttuihin:

1. Esimies ja alainen eivät saa seurustella, olla naimisissa, olla läheisiä -> jos näin käy, niin toinen siirretään toisiin tehtäviin.

2. Ei saa lähestyä seksuaalisesti toista ilman toisen hyväksyntää.

3. Kaikkia alaisia pitää kohdella samanarvoisesti.

Eli laadit tällaiset ohjeet yms. kirjallisena kaikille. Eiköhän uraohjusnainen tajua, mikä on työpaikan henki.

Vierailija
4/15 |
13.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato. Ja eli ap:ssa.

Vierailija
5/15 |
13.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sano sille, notta oot homppeli.

Vierailija
6/15 |
13.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keskustele arvoistasi ja sano suoraan, ettet arvosta sellaista ihmistä, joka sekaantuu työkavereihin. Eiköhän tajua...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
13.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keskityt työasioihin ja vältät itse kaikenlaista flirttailua. Eli pidät asialinjan.

 

Hauska veto muuten tuo Afganistan. ;) En usko hetkeäkään että olit siellä oikeasti, koska et kertoisi sellaista täällä. 

Vierailija
8/15 |
13.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmoita, että teillä on avec tilaisuus ja haluaisit tavata typyn poikaystävän vaimosi kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
13.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Periaate - työkavereiden kanssa ei seurustella

Vierailija
10/15 |
13.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Kouluun, jota hän tuntuu suuresti ihailevan"? Mitä koulua alaiseksi niin kovasti ihailee?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
13.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisko sanallinen ilmaisu mitään?

Että ihmiset on uusavuttomia nykyään.

Vierailija
12/15 |
13.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoitetaanko Afghanistan h:lla?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
13.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiukka asialinja. Ei flirttiä, ei vitsailua, ei jutustelua muista kuin pakollisista työasioista. Vastaat niukasti, jos aloittaa keskustelua mistään muusta. Ei hymyjä. Ei kosketuksia. Kamoon, kyllä mies osaa olla tylyn asiallinen, jos haluaa.

Vierailija
14/15 |
13.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kai tällainenkin ongelmaksi voi muodostua, mutta miten tosiaan tuo sanallinen ilmaisu, vaikka vähän imarrellen, että olet upea, mutta työkaverit nyt vain eivät käy? Yksikään nainen ei tuosta hajoile.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
13.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.09.2014 klo 22:04"]

Kertokaapa arvon rouvat, neidit ja mammat miten selvitän tilanteen kaikkien kannalta parhaalla tavalla...

 

Eli asiantuntijaorganissatiossamme olemme palkanneet lahjakkaan nuoren naisen, jolla uskon olevan suuri tulevaisuus. Kieltämättä. Naisen, joka on aivan liikaa suurimmalle osalle miehistä. Liian koulutettu. Liian hyvätuloinen. Liian kaunis. Toisaalta, naisen, joka on riittävän hyvä työpaikkansa aika armottomiin vaatimuksiin ja josta tahdomme  pitää kiinni.

 

Ongelmani on nyt se, että olen hänen esimiehensä ja tämä nuori tähti on turhan kiinnostunut minusta. Vaikka en nyt menekään pidemmälle yksityiskohtiin, en hae hänen kaltaistaan naista, enkä tahdo sotkeutua työkavereihini (tämä olisi noin kymmenes kerta). Hän on taas ilmeisen vakuuttunut, että kaltaiseni mies on juuri mitä hän tarvitsee. Tämäkin taitaa perustua ammatillisen osaamisen lisäksi siihen, että vietin vuoden Afghanistanissa käytännössä huolehtimassa siitä, että tytöt pääsivät kouluun, jota hän tuntuu suuresti ihailevan. 

 

Mutta kertokaapa miten olisi parasta tehdä tälle nuorehkolle, 27-vuotiaalle, naiselle selväksi se, että hän on nähdäkseni hyvä tulevaisuuden lupaus, mutta en tahdo koskea häneen seksuaalisesti?

[/quote]

 

tämänhän on pakko olla trolli. Jos noin nuori nainen olsii kaikkea tuota mitä sanot, hän ei olisi kiinnostunut sinusta, luuserista,joka roikkuu av-palstalla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yksi yhdeksän