Mitä mieltä olette siitä että seiskaluokkalainen
on paljon yksin kotona öitäkin?
Kommentit (7)
Tosin poikkeuksia on, joita luulisi henkisen kehityksen mukaan vanhemmaksi.
Vanhemmat ovat aina mökillä kun äidillä vapaata (vuorotyössä, viikolla vapaita) ja isä ei ole työelämässä. Ei muita kotona asuvia sisaruksia.
Minun mielestä joskus tuon ikäinen voisi olla yhden yön yksinkin, mutta kun tämä on viikoittaista ja arkena. Viikonlopuiksi kyllä ottavat mukaan.
ap
Yksi tapaus ei ojaan kaada, mutta tuo ei ole normaalia.
kasvatusalan ammattilainen
Oli vasta kuudennella luokalla. Ei suostunut lähtemään mökille, vanhemmat olettivat, että aikuiset sisarukset huolehtivat lapsesta (ilman että edes informoivat aikuisia sisaruksia siitä, että lapsi on yksin kotona) Sai olla monta päivääkin putkeen. Oli siis sekä viikolla että viikonloppuina. Ja kaiken lisäksi siis aikuiset sisarukset asuivat eri paikkakunnilla, joten olisi pitänyt olla ennustaja kyetäkseen tietämään milloin lapsi on yksin kotona ja milloin sinne tarvittaisiin joku perään katsomaan. Vanhemmat eivät siis ottaneet mitään paineita siitä, onko joku perään katsomassa vai ei. Rahaa jätettiin ja ruokaa. Puhelimella ei edes aina saanut vanhempia korvessa olevasta mökistä kiinni, kun ei linkit riittäneet sinne saakka.
sellainen jonka perään ei erityisesti tarvitse katsoa. Ei ole tyyppinä kenkään vietävissä. Kuitenkin olen sitä mieltä että tuon ikäinen tarvitsee vanhmpia läsnä. Nuori soitti minulle viime viikolla kun ei osannut päättää meneekö flunssassa kouluun vai ei kun ei saanut vanhempiaan puhelimella kiinni.
-ap
Seiskaluokkalainen on 13?