Neuloin ystävän vauvakutsuille pupun-hahmon, se oli hetken päästä myynnissä nettikirpparilla
Osui silmään kun googletin eläinhahmoja, joita mahdollisesti neulon tuleviin vauvajuhliin (pari kaveria raskaana) Tuli kyllä paha mieli tuosta :(
Kommentit (288)
Olisi mukavaa jos käsityöt palautettaisiin tekijälle. Niitä on joku voinut parhaimmassa tapauksessa tehdä hartaudella montakin kuukautta.
Jos anoppi olisi tehnyt saman pupun, olisi kaikissa vastauksissa sanottu, että anopin antamat lahjat nyt saakin myydä pois, ne on kehnoja kaikki.
Tämä nyt on vaan taas huono provo. Ap katosi kuin pieru saharaan, ei aikomustakaan keskustella. Miksi te menette näihin huonoihin? Onko palstan taso jo niin alhaalla että näistäkin vaan väännetään väkisin keskustelu kun oikeat avaukset on vielä huonompia?
Meille myös tuttu toi omasta mielestään ihanan neulomansa pupun. Se oli jotain sekoitelankaa, joten kun leikkasin nappisilmät ja korvat pois, siitä sai hyvän kertakäyttöisen siivoussienen. Sillä oli kätevä hinkata keittiössä kaakelit puhtaiksi ja samoin uunin pesussa se oli ehdoton.
Miksi ihmeessä lahjat on sellaisia, että niitä pitää jemmata kaapissa, vaikka niitä ei aio ikinä ottaa varsinaiseen käyttöön?
Mitä se ap sulle kuuluu mitä sille pupulle tapahtuu? Aika moni saa lahjoja, jotka ei syystä tai toisesta miellytä. Itse minimalistina laitan surutta kaikki kiertoon mitä en itse halua. Näin tavara pääsee sinne missä sitä käytetään tai halutaan eli win win. Lahjaasi ja vaivannäköäsi varmasti arvostetaan, se ei silti tarkoita että sun antamat tavarat pitäisi ikuisesti säilyttää. Jos ei tykkää niin ei tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt on vaan taas huono provo. Ap katosi kuin pieru saharaan, ei aikomustakaan keskustella. Miksi te menette näihin huonoihin? Onko palstan taso jo niin alhaalla että näistäkin vaan väännetään väkisin keskustelu kun oikeat avaukset on vielä huonompia?
Vaikka tämä kyseinen tapaus olisikin keksitty, niin tällaista kuitenkin tapahtuu oikeastikin ja ihmiset haluavat keskustella ja jakaa kokemuksiaan.
Me kudotiin peruskoulussa opelle kaulahuivi. Jokainen oppilas kutoi pätkän ja sitten se yhdistettiin pitkäksi. Joku aika sen jälkeen samainen löytyi kirpparilta myynnissä. Ostettiin se ja vietiin opelle takaisin. Oli melko noloa tietty opelle.
Nyt aikuisena ymmärrän että tilanne oli kurja, mutta sen ostaminen takaisin ja vielä palauttaminen opelle oli kyllä naurettavaa.
Nyt on kyse ystävästäsi. Joko annat anteeksi tai sitten et, mutta en kyllä kaverin kanssa tuosta keskustelisi. Pahoitat molempien mieltä vielä enemmän. Tehty mitä tehty. Kaveri ei halunnut pupua vaikka se onkin surullista tietty. Mutta näin se vain meni. Ei hän tietenkään voinut pupua sinullekaan palauttaa.
Oliko varmasti se sama?
Mutta on täälläkin ollut juttua käsitöitä tuputtavista ihmisistä, se vain on rasittavaa. Niillä ei tee mitään ja ne pölyttyvät kaapissa.
No nyt tiedät, että mitään käsityötä tai arvokasta ei heille kannata antaa. Jos on pakko jotain lahjaksi ostaa (mieluiten ei) , ostat halvinta jostain Tokmannilta tai kirpparilta.
Vierailija kirjoitti:
Oliko varmasti se sama?
Mutta on täälläkin ollut juttua käsitöitä tuputtavista ihmisistä, se vain on rasittavaa. Niillä ei tee mitään ja ne pölyttyvät kaapissa.
Totta, eihän vauva leluja tarvitse.
Ostaisin sen pupun ja palauttaisin raadeltuna postilaatikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Mitä se ap sulle kuuluu mitä sille pupulle tapahtuu? Aika moni saa lahjoja, jotka ei syystä tai toisesta miellytä. Itse minimalistina laitan surutta kaikki kiertoon mitä en itse halua. Näin tavara pääsee sinne missä sitä käytetään tai halutaan eli win win. Lahjaasi ja vaivannäköäsi varmasti arvostetaan, se ei silti tarkoita että sun antamat tavarat pitäisi ikuisesti säilyttää. Jos ei tykkää niin ei tykkää.
Lahja oli vauvalle. Saiko hän valita, tykkääkö vai ei?
Tässä on kyseessä vauva, mutta valitettavasti ne itsetehdyt lelut ei oikeen nykymukeloille kelpaa. Ei ole tarpeeksi pehmeitä ja kivan värisiä ja mukavaa materiaalia. Joku villalangasta virkattu nalle pistelee ikävästi unilelunakin. Hapsulangoista tehdyt menee vähän paremmin.
No minun on ollut pakko laittaa joitain saatuja käsitöitä kiertoon, kun ei kaikkea vaan voi millään jemmata. Meillä esim. lapsilla paha kissa-allergia, ja jos kissan omistaja antaa itse neulomaansa, valitettavasti siinä mukana tulee älyttömät määrät eläinpölyä, ja sellaista on mahdotonta niin tehokkaasti puhdistaa, että sen saisi allergiavapaaksi. Voisiko olla joku vastaava selitys?
Lisäksi toki esim. valmiiksi liian pienet tai ihmeellisen malliset villasukat, kun villasukkiakin toki itse ostamme lapsille tarpeelliset, lisäksi lahjaksi tulee useita pareja sieltä sun täältä.
Minäkin olisin ostanut sen takaisin ja myös pitänyt itselläni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ihan sattumalta kaikista miljoonista netissä myytävistä tavaroista silmiisi osui juuri tuo tekemäsi esine. 0/5, ei jatkoon.
Ja hah, eikö muka voi? Minulle kävi jokseenkin samoin, tosin neulomani nalle löytyi paikalliselta kirpparilta, josta ostin sen takaisin itselleni 50 centillä. Olisittepa nähneet tuttavani ilmeen, kun hän huomasi saamansa nallen nököttävän sohvani nurkassa:D
Mistä sinulle tullut pakkomielle päättää, millainen nalle kaverilla (tai hänen lapsellani) on? Pelottavaa. Suosittelen avun hakemista.
Vierailija kirjoitti:
Noo, minä olisin hillonnut sitä kaapin perällä pari vuotta ja sit vasta myynyt/lahjoittanut/heittänyt roskiin. Ettei tekijälle tule paha mieli.
Ei kelvotonta tarvitse kahta vuotta säilöä. Kaksi minuuttia riittää. Turhan lahjan talletus on menneen maailman tapoja.
Vierailija kirjoitti:
AP, tee niitä myyntiin. Silloin tietää kuka niitä oikeasti arvostaa.
Ja tulet huomaamaan että monet kehuu ja ihailee mutta kun tulee maksun aika, ei haluta maksaa edes materiaalien hintaa. Noin 10v kokemuksella sanon tämän.
Mä sain ystävältä lahjaksi neulotun nallen, sellainen pelkkä pää ja siitä lähti neulottu "liehuke" eli sellainen ns "unilelu" oli myös samaan sävyyn tehty tuttinauha. Sitten sain muutamat itse neulotut sukat ja niihin sopivat tumput.
Oli aivan ihanat! Lapseni on nyt 4-vuotias mutta kaikki ovat edelleen tallessa säästettynä. En paljoa ole säästänyt mutta nuo olen. Jonkun aikaa oli isosiskon nukkeleikeissä mukana mutta nyt kun ei leiki enää nukeillä niin pistin "muistolaatikkoon"
Törkeää myydä nettikirppiksellä. Ilmeisesti hieno kun oli pistänyt myyntiin? Tarkoitan että taidolla tehty. Oliko sitten väärän värinen sisustukseen tai joku muu yhtä typerä syy?