Hei rokotetta pelkäävä! Mistä lähteestä tietosi pääosin on lähtöisin, jonka takia pelkäät rokotetta?
Kärkkäisellä se on MV-lehti.
Onko se sinulla Seiska?
En tiennytkään, että ihmiset arvostavat Seiskaa ja MV-lehteä noin paljon
Kommentit (1369)
Vierailija kirjoitti:
En ole mikään MV-fani enkä lue aktiivisesti sitä. Mutta muistaako ap vielä vuoden 2015 tapahtumia ja sitä, että lehden esille nostamat asiat olivat todellisuutta, vaikka osa ihmisistä ei pysty sitä edelleenkään tunnustamaan. Kyllä oli noloa, kun silloinen pääministerikin uskoi silmät kirkkaina kaikkea sitä puppua, mitä alaikäisiksi tekeytyneet ikinä keksivät kertoa.
Tue ihmeessä Pietaria. Fanihan et toki ole ;)
Ylipainoisten syyllistäminenhän on kiellettyä siitä huolimatta, että ylipaino on riski monessakin mielessä. Enemmistö suomalisista aikuisista on lihavia ja koska lihavia ei voida erikseen rokottaa (=syrjintää), kaikki normaalipainoisetkin pitää rokottaa vähemmistön edustajina.
"Lihavuus ja ylipaino Suomessa
Suomalaisista 2–6-vuotiaista tytöistä 17 prosenttia ja pojista 27 prosenttia on vähintään ylipainoisia. Lihavia on samanikäisistä tytöistä 4 ja pojista 8 prosenttia.
Nuorista eli 18–29-vuotiaista aikuisista vähintään ylipainoisia on naisista 35 ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia. Samanikäisistä naisista lihavia on 19 ja miehistä 17 prosenttia.
Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista vähintään ylipainoisia on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Lihavia on naisista 28 ja miehistä 26 prosenttia. Lähes joka toinen (46 %) mies ja nainen on vyötärölihava."
Lähde edelliseen: https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/lihavuus/lihavuuden-yleis…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiesittekö, että eräs kanadalainen eläinlääkäri ja laillistettu hieroja (Grynnenburg) oli kertonut eräällä sivulla, että nanobotti ja grafeeni kun suuntaa rokotepiikistä kurvanjuureen, niin siitä on leikki kaukana. Kuulemma eliittiliskot suunnittelee, että 5geellä laitetaan nakit poksumaan ja sen jälkeen liskot aloittavat bileensä pedopizzerioiden kellareissa! Älkää nyt hyvät ihmiset ottako sitä, ellette halua, että eliitti ruokailee kirvanjämillänne. On se eliitti kyllä pirullinen. Tämä on varma tieto Eräältä sivulta, johon voi luottaa toisin kuin valtamediaan.
Kyllä. Kansojen tuhoaminen on ollut maailman rikkaimman eliitin mielessä vähintään jo ainakin sata vuotta ja sitä he ovat toteuttaneetkin omissa rapparikerhoissaan rahoittamalla erilaisia sotia, tauteja ym. Kuten nytkin tapahtuu.
On ne katalia. Onneksi löytyy loputon määrä kanadalaisia eläinlääkäreitä valmiina paljastamaan liskoeliitti ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Historia ja oma järki.
Jos historiaa katsot, niin sitten sinun pitäisi olla 100 % rokotemyönteinen.
Ja kuten varmasti jo tiedöt, niin sikarokotteen narkolepsia tuli itse viruksesta, ei rokotteesta. Myös sairastuneille on puhjennut narkolepsiaa.
Kyllä Pandemrixissa on todettu kohonnutta narkolepsiamäärää nimenomaan rokotetuilla.
En tiennytkään, että Pandemrixillä rokotetaan covidia vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaakin olla niin, että kun koronalukemat lähti jokusen aika sitten hurjaan nousuun niin sairaaloissa onkin suurin osa rokotettuja..
Taksikuski kertoi mulle yllättyneensä, miten paljon saa kokoajan viedä rokotettuja asiakkaita sairaalaan - on vaikka mitä kummaa oiretta, oikein vakaviakin. Tosi pelottavaa tuollainen.
Huutonaurua... 5/5
Miksi ihmiset uskovat tuohon salaliitto hömppään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole mikään MV-fani enkä lue aktiivisesti sitä. Mutta muistaako ap vielä vuoden 2015 tapahtumia ja sitä, että lehden esille nostamat asiat olivat todellisuutta, vaikka osa ihmisistä ei pysty sitä edelleenkään tunnustamaan. Kyllä oli noloa, kun silloinen pääministerikin uskoi silmät kirkkaina kaikkea sitä puppua, mitä alaikäisiksi tekeytyneet ikinä keksivät kertoa.
Tue ihmeessä Pietaria. Fanihan et toki ole ;)
Sinä selvästi kuulut niihin jotka eivät suostu uskomaan mitään muuta totuutta kuin omat päähänpinttymänsä.
En usko salaliittohömppään. Odotan edelleen, että jossakin vaiheessa kerrotaan syy normaalipainoisten ja perusterveiden rokottamiseksi. Syyksi ei riitä se, että ylipainoiset kokevat muuten joutuvansa syrjinnän kohteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään lähdettä, mutta rokotteen jatkuva, ylitsevuotava ylistäminen ja yksipuolinen uutisointi tekee epäluuloiseksi. Kerrotaan koronaan vakavasti sairastuneista rokottamattomista ja niistä, joilla rokotettuna oli pienet oireet joko rokotteesta tai taudista johtuen. Missä on muiden tarinat? Tunnen henkilökohtaisesti myös heitä, jotka eivät kumpaankaan ryhmään kuulu.
Myös oma terveydentila ja sairastamani sairaus mietityttää, rokotteen on kerrottu aiheuttavan samanlaisia oireita. Elimistö käy ylikierroksilla, en uskalla kokeilla mitä rokote tekee. Terkkari on väkisin varaamassa rokoteaikaa, koen sen painostuksena. Väittää että mitään riskiä ei voi kohdallani olla. Luotanko, no en.
En pidä rokotteen ympärillä vellovasta keskustelusta, joka jakaa ihmisiä kahtia. Ihmeellisiä teorioita ja syyttelyä. Tuplarokotettu, jonka luulisin olevan turvassa, on usein se hysteerisin. Ainakin somessa. Sukulaiseni soittelee joka viikko, että en ajattele muita rokottamattomana. Tietääkseni meillä ei vielä ole rokotepakkoa, mutta en uskalla edes julkisesti myöntää olevani vielä rokottamaton.
Olen nähnyt mitä korona voi pahimmillaan aiheuttaa ihan terveellekin ihmiselle.
En ole rokotekriittinen, mutta tätä yhtä rokotetta kohtaan skeptinen. Ehkä se koituu kohtalokseni, mene ja tiedä. Joka päivä ajattelen, että tänään varaan rokoteajan, mutta se jää silti tekemättä. Riittää kun luen päivän yksipuoliset uutiset.No ei, vaan sellaisena sitä tajuaa, että niin, kun ei tästä rokotteesta TULE mitään haittoja, tämä on täysin fine, niin kyllä kiukuttaa, että sitten sellaisten takia, jotka eivät ota rokotetta tautia ei saada tukahdutettua maasta. Kun siis mitään syitä olla rokottautumatta ei ole!
Ja on monta syytä ottaa se!
Mitenköhän sinunkaan sairauksiasi tullaan hoitamaan, kun ei niihin jää aikaa eikä resursseja, kun sairaaloihin virtaa jatkuvasti koronapotilaita ja tartuntaketjujen jäljitykseen menee hoitajien kaikki aika, kun ihmiset eivät toimi älyllä ja ota rokotetta?
Sä oot kyllä harvinaisen pihalla. Sanot että tästä rokotteesta ei TULE mitään haittoja, no miksi sitten justiinsa joku lehti kirjoitti että Fimealle tullut 11 000 haittailmoitusta? Ja aivan ruuhkautunut, eivätkä ole voineet käsitellä kaikkia edes. Mietippä mitä nettiin kirjoitat?
Vierailija kirjoitti:
En pelkää rokotetta, mutta katson parhaimmaksi odottaa. Mitään kiirettä ei ole koska koronan olen jo sairastanut. Ja sitten aiheeseen. Olen lukenut ihan valmistajien omat tiedot ja tutkimukset rokotteesta, näiden lääkeyhtiöiden rikostuomiot ja aiemmat petokset lääkkeistä ym. Ja siitä tehnyt johtopäätöksen, että katsotaan nyt mitä ne on, kun monessa tapauksessa on sitten paljastunut jotain.
Yeah right, älä nyt viitsi pelleillä. Näitä tutkimuksia pelkästään on kymmeniä tuhansia sivuja yhden rokotteen kohdalla, joten mistä monesta tapauksesta nyt puhut?
Erityisesti koronarokote (Pfizer) on nyt yksi maailman käytetyimmistä rokotteista (tuhansia miljoonia annettuja annoksia), eikä siitä ole seurannut käytännössä mitään pahoja haittavaikutuksia.

Ja firman pomo ei itse ole ottanut koronarokotetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään lähdettä, mutta rokotteen jatkuva, ylitsevuotava ylistäminen ja yksipuolinen uutisointi tekee epäluuloiseksi. Kerrotaan koronaan vakavasti sairastuneista rokottamattomista ja niistä, joilla rokotettuna oli pienet oireet joko rokotteesta tai taudista johtuen. Missä on muiden tarinat? Tunnen henkilökohtaisesti myös heitä, jotka eivät kumpaankaan ryhmään kuulu.
Myös oma terveydentila ja sairastamani sairaus mietityttää, rokotteen on kerrottu aiheuttavan samanlaisia oireita. Elimistö käy ylikierroksilla, en uskalla kokeilla mitä rokote tekee. Terkkari on väkisin varaamassa rokoteaikaa, koen sen painostuksena. Väittää että mitään riskiä ei voi kohdallani olla. Luotanko, no en.
En pidä rokotteen ympärillä vellovasta keskustelusta, joka jakaa ihmisiä kahtia. Ihmeellisiä teorioita ja syyttelyä. Tuplarokotettu, jonka luulisin olevan turvassa, on usein se hysteerisin. Ainakin somessa. Sukulaiseni soittelee joka viikko, että en ajattele muita rokottamattomana. Tietääkseni meillä ei vielä ole rokotepakkoa, mutta en uskalla edes julkisesti myöntää olevani vielä rokottamaton.
Olen nähnyt mitä korona voi pahimmillaan aiheuttaa ihan terveellekin ihmiselle.
En ole rokotekriittinen, mutta tätä yhtä rokotetta kohtaan skeptinen. Ehkä se koituu kohtalokseni, mene ja tiedä. Joka päivä ajattelen, että tänään varaan rokoteajan, mutta se jää silti tekemättä. Riittää kun luen päivän yksipuoliset uutiset.No ei, vaan sellaisena sitä tajuaa, että niin, kun ei tästä rokotteesta TULE mitään haittoja, tämä on täysin fine, niin kyllä kiukuttaa, että sitten sellaisten takia, jotka eivät ota rokotetta tautia ei saada tukahdutettua maasta. Kun siis mitään syitä olla rokottautumatta ei ole!
Ja on monta syytä ottaa se!
Mitenköhän sinunkaan sairauksiasi tullaan hoitamaan, kun ei niihin jää aikaa eikä resursseja, kun sairaaloihin virtaa jatkuvasti koronapotilaita ja tartuntaketjujen jäljitykseen menee hoitajien kaikki aika, kun ihmiset eivät toimi älyllä ja ota rokotetta?Sä oot kyllä harvinaisen pihalla. Sanot että tästä rokotteesta ei TULE mitään haittoja, no miksi sitten justiinsa joku lehti kirjoitti että Fimealle tullut 11 000 haittailmoitusta? Ja aivan ruuhkautunut, eivätkä ole voineet käsitellä kaikkia edes. Mietippä mitä nettiin kirjoitat?
Sinne tullut ehkä paljon ilmoituksia, mutta suurin osaa niistä on tasoa kipeä patti kädessä tai kuumetta pari päivää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka on tutkittu, että rokotteiden teho laskee muutamia prosentteja aika nopeasti, ne ovat kuitenkin tehokkain tapa estää vakava sairastuminen. Mutta eivät ole niin tehokkaita (Deltan aikana) estämään tartuntoja, kuin on luultu.
Kun vakavia sairastumisia on vähemmän, ei tarvita sairaanhoidon riittämisen vuoksi tehdä kovia rajoituksia. Mutta siitähän nämä rokotevastaiset uneksivat, että saisi olla vinkumassa ulkonaliikkumiskiellossa.
Minulle riittää se, että on ollut niin mukavaa kuukausi, kun riskiryhmäläisenä ei ole juuri ollut pelkoa sairaalaan joutumiselle. Maskeja käytän, etten tartuttaisi ketään muuta, jos satun saamaan oireettoman virustartunnan.
Vakavia sairastumisia on vähemmän, koska virus on heikentynyt siitä mitä se oli vuosi sitten. Deltamuunnos suurimmalla osalla tartunnan saaneista täysin oireeton ja lopuilla lieväoireinen, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Päinvastoin, deltamuunnos on suunnilleen yhtä oireinen ja vakavia sairastapauksia on esimerkiksi alle keski-ikäisissä enemmän. Miksi julkaista väärää tietoa täällä?
Täällä on kymmenien suomalaisten todistus rokotteen vaaroista!
Vierailija kirjoitti:
Olen TK lääkäri, töissä kaupungilla. Työn puolesta en voi esittää omia epäilyjä. Yllättävän monille tullut oireita ja piikkiproteiini vaikutusmekanismit elimistössä ei ole yksinkertainen asia, keskustellut kollegojen ja tutkijoiden kanssa. Tämä on liian riskaabeli piikki. Hyvin erilainen kuin normaalit turvalliset rokotteet.
Oletko jo allekirjoittanut pelastetaan lapset - vetoomuksen? Sinne ja omalla nimellä mieluiten jotta tiedetään kenen vastaaotolle ei kannsta mennä.
No niin HÖR HÖT. Tänään 19.8 MTV:n uutisissa täysin selkeä viesti hoidossa olleista koronapotilaista - kolme yliopistosairaalaa joissa Turusta ja Tampereelta lukemat, Helsingistä vahvistus samansuuntaisista lukemista:
Valtaosa potilaista rokottamattomia, yhden rokotteen saaneita vähän, kahden rokotteen saaneita häviävän vähän.
Kohta joku jooga-Irma tulee vaihtamaan puheenaihetta tyyliin mUTta Varmaan rokotettuja sAiraaloissa vaikka kuinka1!!!1! Älkää yrittäkö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään lähdettä, mutta rokotteen jatkuva, ylitsevuotava ylistäminen ja yksipuolinen uutisointi tekee epäluuloiseksi. Kerrotaan koronaan vakavasti sairastuneista rokottamattomista ja niistä, joilla rokotettuna oli pienet oireet joko rokotteesta tai taudista johtuen. Missä on muiden tarinat? Tunnen henkilökohtaisesti myös heitä, jotka eivät kumpaankaan ryhmään kuulu.
Myös oma terveydentila ja sairastamani sairaus mietityttää, rokotteen on kerrottu aiheuttavan samanlaisia oireita. Elimistö käy ylikierroksilla, en uskalla kokeilla mitä rokote tekee. Terkkari on väkisin varaamassa rokoteaikaa, koen sen painostuksena. Väittää että mitään riskiä ei voi kohdallani olla. Luotanko, no en.
En pidä rokotteen ympärillä vellovasta keskustelusta, joka jakaa ihmisiä kahtia. Ihmeellisiä teorioita ja syyttelyä. Tuplarokotettu, jonka luulisin olevan turvassa, on usein se hysteerisin. Ainakin somessa. Sukulaiseni soittelee joka viikko, että en ajattele muita rokottamattomana. Tietääkseni meillä ei vielä ole rokotepakkoa, mutta en uskalla edes julkisesti myöntää olevani vielä rokottamaton.
Olen nähnyt mitä korona voi pahimmillaan aiheuttaa ihan terveellekin ihmiselle.
En ole rokotekriittinen, mutta tätä yhtä rokotetta kohtaan skeptinen. Ehkä se koituu kohtalokseni, mene ja tiedä. Joka päivä ajattelen, että tänään varaan rokoteajan, mutta se jää silti tekemättä. Riittää kun luen päivän yksipuoliset uutiset.No ei, vaan sellaisena sitä tajuaa, että niin, kun ei tästä rokotteesta TULE mitään haittoja, tämä on täysin fine, niin kyllä kiukuttaa, että sitten sellaisten takia, jotka eivät ota rokotetta tautia ei saada tukahdutettua maasta. Kun siis mitään syitä olla rokottautumatta ei ole!
Ja on monta syytä ottaa se!
Mitenköhän sinunkaan sairauksiasi tullaan hoitamaan, kun ei niihin jää aikaa eikä resursseja, kun sairaaloihin virtaa jatkuvasti koronapotilaita ja tartuntaketjujen jäljitykseen menee hoitajien kaikki aika, kun ihmiset eivät toimi älyllä ja ota rokotetta?Sä oot kyllä harvinaisen pihalla. Sanot että tästä rokotteesta ei TULE mitään haittoja, no miksi sitten justiinsa joku lehti kirjoitti että Fimealle tullut 11 000 haittailmoitusta? Ja aivan ruuhkautunut, eivätkä ole voineet käsitellä kaikkia edes. Mietippä mitä nettiin kirjoitat?
Sinne tullut ehkä paljon ilmoituksia, mutta suurin osaa niistä on tasoa kipeä patti kädessä tai kuumetta pari päivää.
Kuka idiootti sellaisia ilmoituksia jakaisi lähteä tekemään?
Muun muassa Prizerin entisen johtajan Dr. Michael Yeadonin vuoksi en usko K-rokotteeseen vaikka kaikki muut rokotteet olen ottanutkin.
(Oli Prizerin johtajana 1995-2011 välisenä aikana.)
Katso sinäkin hänen haastattelu:
"Älä ota koronarokotetta – Dr. Michael Yeadon"
Linkki ei tule läpi, mutta vajaan 1h haastattelu löytyy tuolla nimellä.