Opettajan wilma-valitukset, mikä idea?
Kasiluokkalaisesta murkusta tulee wilmaan päivittäin erilaisia valitusviestejä. Läksyt tekemättä, nuokkuu tunnilla ei osaalistu ja muuta sellaista. Mikä näiden viestien tarkoitus on? Ymmärrän jotenkin tuon läksyt tekemättä muta jos toistuvasti valitetaan ettei osallistu niin miksi. Eihän sille voi kotoa käsin tehdä mitään. Tulee ihan turhaa riitaa jos asiasta puhuu eikä ainakaan paranna osallistumista. kerta on ok mutta siis muutamalta opettajalta tulee valitus joka tunnilta
Ja kiitos jättäkää kasvatusaiheiset viestit väliin varsinkin jos itselläsi ei ole murkkuja tai ne ovat täydellisen hyvin käyttäyvyviä. Opettajan mielipide kiinnostaisi erityisesti
Kommentit (66)
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 17:50"]Ymmärrän mitä tarkoitat. Jotenkin näihin on niin kyllästynyt. Tyttö on vähän huithapelin puoleinen (valitettavasti minuun tullut) ja jatkuvasti saa lukea pieniä marinoita opettajilta. Kädestä pitäen en enää kasiluokkalaisen läksyjentekoa aio valvoa. Kysyn onko tehnyt ja, jos valehtelee niin oma on häpeänsä. Mikään uhkailu, lahjonta tai kiristys ei ole toiminut. Olen koittanut paasata, että tällä menolla kelpaa korkeintaan Siwan siivoojaksi. En sitten tiedä onko opettajien vaikea kestää oppilaita, jotka eivät vetele kiitettäviä? Tyttö on sellaista seiskan tasoa.
[/quote]
Tullut minuun, eli minkä teet.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 19:35"]
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 18:44"]
Ap, oletteko keskustelleet lapsen kanssa vaikeista asioista silloin, kun hän oli pienempi? Meidän pojan opettaja laittoi viestiä alakoulun ekoilla luokilla, kun poika ei jaksanut keskittyä ja puhui opetuksen päälle. Juttelimme tästä sitkeästi kotona ja mietimme yhdessä, miten koulussa tulisi käyttäytyä. Nyt alakoulun lopulla Wilmasta on tullut vain positiivista viestiä.
Toinen, mikä tuli mieleeni on teidän elämäntilanteenne muuten. Oireileeko poika jotain? Eroa? Saako olla netissä rajoituksetta? Onko kiusaamista? Nukkuuko tarpeeksi? Syökö monipuolisesti? Kaikki nämä voivat vaikuttaa, joten pojan kanssa kannattaa pitää yllä keskusteluyhteyttä, jonka virittäminen voi tosin olla vaikeaa, ellei sitä ole pitänyt yllä pienestä saakka.
[/quote]
Hauskoja nämä kasvatukselliset psykologisointiyritykset.
Ap, tiedän tasan tarkkaan mistä puhut. Itselläni on kolme lasta, yksi erittäin tunnollinen lukutoukka poika, yksi sporttinen ja koulun suhteen semitunnollinen tyttö, ja yksi vili vilperi poika. Tästä vilperistä tiesin jo hänen olessaan vauva, että hänestä tulee oma-aloitteinen oman tiensä kulkija. Hän on nopea ja älykäs, hoitaa asiat, jotka häntä kiinnostavat. Toisaalta taas vähät välittää asioista, joista hän ei ole kiinnostunut. Arvaa vaan, kenen kanssa minä olen kulkenut koulun suhteen kivikkoisen polun. Tiedän tasan tarkkaan, miltä se tuntuu, kun wilmaa ei enää halua avata pelkän negatiivisen palautteen takia. Ja sen, kun on eskarista asti puhuttu ja selitetty ja perusteltu ja vaadittu ja huudettu ja juteltu ja pyydetty. Uhattu, lahjottu, kiristetty.. eikä mikään muutu. Siinä eivät av-mammojen psykologisoinnit kuulkaa auta.
Ap, jos yhtään lohduttaa, niin meillä tilanne muuttui täysin sen jälkeen kun koulu vaihtui yläasteesta lukioon. Vaihtui koulu, paikkakunta ja opettajat. Ja poikakin varmaan kasvoi ja vanheni ja viisastuikin. Fiksu ja ihana poika, vaikka koko peruskoulu oli yhtä tervanjuontia. Kasin keväällä lakkasin lukemasta wilmaa, kun alkoi tulla syytöksiä myös kaikesta sellaisesta, joissa poika ei ollut osallisena eikä lähimaillakaan. Muutaman kerran kävimme koululla keskustelemassa opettajien ja rehtorin kanssa. Mielenkiintoista oli huomata sekin, että opettajat ovat vain ihmisiä. Oppilas, josta opettaja ei pidä, saa helpommin negatiivista palautetta kuin oppilas, joka on opettajalle neutraali tai josta opettaja pitää.
Kannattaa muuten tutustua prof. Keltikangas-Järvisen tutkimuksiin opettajien ja oppilaiden vuorovaikutuksesta ja siitä, kuinka se määrittää ison osan koulun arvosanoista.
Ap tsemppiä!
[/quote]
Aha, eli sun mielestä hyvä vastaus ap:n viestiin olisi: jatka samaan malliin, et voi kuitenkaan asialle yhtään mitään. Lapsi kulkee omia polkujaan ja kaikenlainen keskustelu on turhaa. Voit ignoorata Wilmaviestit! Kyllä se lukiossa tajuaa, niinkuin meidän poika.
Eiköhän se ehdottamani keskustelun ylläpitäminen ole kuitenkin parempi vaihtoehto, kun ap nimenomaan tuntuu karttelevan sitä. Sen tiedän - ihan omasta lapsuudesta ja sen aikaisista koulukokemuksista - etteivät vanhemmat voi vaikuttaa kaikkeen lapsen huonoon käytökseen koulussa. Kuitenkin asenne, ettei kotoa käsin voisi tehdä mitään, on mielestäni väärä. Ja toisaalta, vaikka oma lapsesi ei olisi käytöksellään oireillut olosuhteisiin liittyviä asioita, voi ap:n lapsen käytöksen taustalla olla jotain tällaista.
Opettaja myös vastaa: totta kai se nuokkumismerkintä täytyy laittaa jokaiselta kerralta erikseen eikä vain kerran. Onhan se nyt aivan eri asia, jos oppilas kerran on väsynyt tunnilla kuin että nuokkuminen ja läksyjen tekemättömyys on jatkuvaa ja jokapäiväistä.
Wilmaan ei tule kommentoida mitään lapsen persoonaan liittyvää eikä mitään mielipideasioita. Tuntimerkintöjen tulee olla ihan vain opettajan omaan havaintoon perustuvia faktoja: viittasit tänään tunnilla usein, osallistuit tunnilla keskusteluun, sait kaikki tehtävät jo tunnilla valmiiksi, sinulla ei ollut vihkoa mukanasi, et ollut tehnyt läksyjäsi, puhuit monta kertaa opettajan ja luokkakaverin päälle, vaikka opettaja huomautti asiasta monta kertaa. Siis ihan vain raportointia tunnin tapahtumista. Nämä merkinnät tosiaan näkyvät opettajalle, oppilaalle itselleen, ryhmänohjaajalle/luokanvalvojalle sekä useimmiten vanhemmille.
Ihan ensimmäiseksi Wilma-merkintöjen on tarkoitus kertoa oppilaalle, että hänen toimintansa tunnilla huomataan ja rekisteröidään. Wilma-merkintöjä opettaja voi sitten katsastaa pidemmältä ajalta ja nähdä esimerkiksi jonkin kurssin yleistilanteen tietyn oppilaan kohdalla. Läksyjen tekeminen kuuluu tuntiaktiivisuuteen ja kaikki muukin tuntiaktiivisuus vaikuttaa arvosanaan, joillakin opettajilla tuntiaktiivisuus muodostaa jopa 20 - 25 prosenttia kurssin arvosanasta. Ryhmänohjaaja seuraa Wilmaa ohajattaviensa osalta ahkerasti, ja jos vaikuttaa siltä, että jollakulla on ongelmia, ryhmänohjaaja osaa puuttua. Mikäli suoranaisia etenemis- ja oppimisvaikeuksia ilmenee, näkee Wilmasta helposti, mikä oppilaan tilanne on lähimenneisyydessä ollut. Sitten Wilma-viestit näkyvät myös vanhemmille. Ne seuraavat, jotka tahtovat. Monet tahtovat.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 18:25"]Jotenkin tuntuu,että nuorelta otetaan vastuu itseltä pois,kun lähetetään vaan wilmaviestiä.
Keskustelkaa siellä koulussakin nuoren kanssa hyvät opettajat.tehän saatte vielä palkankin siitä.
Kyllä lapsen itsekin täytyy ottaa vastuu omasta koulutuksesta.
Toki vanhempienkin pitää olla perillä asioista,mutta liika holhoaminen ei johda mihinkään.
[/quote]
no tota... kyllähän se on vanhempien tehtävä, opettaa lapselle se vastuunkanto omasta toiminnasta ja elämästä. vaikkei siitä palkkaa saakkaan.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 20:02"]
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 19:35"]
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 18:44"]
Ap, oletteko keskustelleet lapsen kanssa vaikeista asioista silloin, kun hän oli pienempi? Meidän pojan opettaja laittoi viestiä alakoulun ekoilla luokilla, kun poika ei jaksanut keskittyä ja puhui opetuksen päälle. Juttelimme tästä sitkeästi kotona ja mietimme yhdessä, miten koulussa tulisi käyttäytyä. Nyt alakoulun lopulla Wilmasta on tullut vain positiivista viestiä.
Toinen, mikä tuli mieleeni on teidän elämäntilanteenne muuten. Oireileeko poika jotain? Eroa? Saako olla netissä rajoituksetta? Onko kiusaamista? Nukkuuko tarpeeksi? Syökö monipuolisesti? Kaikki nämä voivat vaikuttaa, joten pojan kanssa kannattaa pitää yllä keskusteluyhteyttä, jonka virittäminen voi tosin olla vaikeaa, ellei sitä ole pitänyt yllä pienestä saakka.
[/quote]
Hauskoja nämä kasvatukselliset psykologisointiyritykset.
Ap, tiedän tasan tarkkaan mistä puhut. Itselläni on kolme lasta, yksi erittäin tunnollinen lukutoukka poika, yksi sporttinen ja koulun suhteen semitunnollinen tyttö, ja yksi vili vilperi poika. Tästä vilperistä tiesin jo hänen olessaan vauva, että hänestä tulee oma-aloitteinen oman tiensä kulkija. Hän on nopea ja älykäs, hoitaa asiat, jotka häntä kiinnostavat. Toisaalta taas vähät välittää asioista, joista hän ei ole kiinnostunut. Arvaa vaan, kenen kanssa minä olen kulkenut koulun suhteen kivikkoisen polun. Tiedän tasan tarkkaan, miltä se tuntuu, kun wilmaa ei enää halua avata pelkän negatiivisen palautteen takia. Ja sen, kun on eskarista asti puhuttu ja selitetty ja perusteltu ja vaadittu ja huudettu ja juteltu ja pyydetty. Uhattu, lahjottu, kiristetty.. eikä mikään muutu. Siinä eivät av-mammojen psykologisoinnit kuulkaa auta.
Ap, jos yhtään lohduttaa, niin meillä tilanne muuttui täysin sen jälkeen kun koulu vaihtui yläasteesta lukioon. Vaihtui koulu, paikkakunta ja opettajat. Ja poikakin varmaan kasvoi ja vanheni ja viisastuikin. Fiksu ja ihana poika, vaikka koko peruskoulu oli yhtä tervanjuontia. Kasin keväällä lakkasin lukemasta wilmaa, kun alkoi tulla syytöksiä myös kaikesta sellaisesta, joissa poika ei ollut osallisena eikä lähimaillakaan. Muutaman kerran kävimme koululla keskustelemassa opettajien ja rehtorin kanssa. Mielenkiintoista oli huomata sekin, että opettajat ovat vain ihmisiä. Oppilas, josta opettaja ei pidä, saa helpommin negatiivista palautetta kuin oppilas, joka on opettajalle neutraali tai josta opettaja pitää.
Kannattaa muuten tutustua prof. Keltikangas-Järvisen tutkimuksiin opettajien ja oppilaiden vuorovaikutuksesta ja siitä, kuinka se määrittää ison osan koulun arvosanoista.
Ap tsemppiä!
[/quote]
Aha, eli sun mielestä hyvä vastaus ap:n viestiin olisi: jatka samaan malliin, et voi kuitenkaan asialle yhtään mitään. Lapsi kulkee omia polkujaan ja kaikenlainen keskustelu on turhaa. Voit ignoorata Wilmaviestit! Kyllä se lukiossa tajuaa, niinkuin meidän poika.
Eiköhän se ehdottamani keskustelun ylläpitäminen ole kuitenkin parempi vaihtoehto, kun ap nimenomaan tuntuu karttelevan sitä. Sen tiedän - ihan omasta lapsuudesta ja sen aikaisista koulukokemuksista - etteivät vanhemmat voi vaikuttaa kaikkeen lapsen huonoon käytökseen koulussa. Kuitenkin asenne, ettei kotoa käsin voisi tehdä mitään, on mielestäni väärä. Ja toisaalta, vaikka oma lapsesi ei olisi käytöksellään oireillut olosuhteisiin liittyviä asioita, voi ap:n lapsen käytöksen taustalla olla jotain tällaista.
[/quote]
Sanoinko noin? En sanonut. kerroin oman kokemukseni ja toivotin ap:lle tsempit. Tämä liittyen psykologisointiin siitä, onko ap kenties osannut keskustella lapsensa kanssa tai onko perheessä ongelmia. Tai syökö lapsi hyvin. Kunhan kerroin, että meidän perheessä on kolme täysin erilaista lasta. Olosuhteet ja kasvatukselliset lähtökohdat ovat samat. Silti lapseni ovat täysin erilaisia. Ja heistä yhden kanssa olen tuskaillut läpi peruskoulun ja tuskastunut negatiivisiin wilmaviesteihin. Positiivisia ei tullut juuri koskaan, vaikka kokeesta olisi tullut kymppi. Niin ja käytösnumero oli aina 8, eli normi, joten ei hän mikään maailman pahin käyttäytyjäkään ollut. Ei vaan koskaan osannut olla mielinkielin tietyille opettajille.
Oli hauska nähdä alapeukkujen määrä heti kommenttini jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 18:31"]
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 17:42"]Huono kasvatus!! [/quote] No ei ole! Olin koulussa ihan samanlainen koska ei vaan kiinnostanut. Kotioloissa ja kasvatuksessa ei vikoja. Anna lapsellesi jokin hyvä syy, miksi kannattaa keskittyä tunteihin. Pelkkä "täytyy opiskella ja saada hyvät numerot että pääsee töihin" -selitys ei ollut ainakaan mulle tarpeeksi hyvä. Muhun tehosi se, että hyvistä koenumeroista sain "palkkaa", eli kympistä kympin, ysistä sain muistaakseni 7 euroa, kasista vitosen ja siitä pienemmistä en mitään. Voisit vaikka ehdottaa, että jos viikkoon ei tule Wilmassa huomautuksia käytöksestä niin palkitset jotenkin (en tarkoita isoja rahasummia tai muuta lellimistä). Ajan mittaan sitten vähän muutat sopimusta jne. Itsellä parani koulumenestys 7. luokasta 9. luokkaan verrattuna huimasti koska minun yksilöllinen motivaattorini oli palkkio hyvistä numeroista ja hyvästä käytöksestä. Sain kerran jopa vuoden tsempparin stipendin!
[/quote]
miksi tätä alapeukutetaan?
Mukavaa lukea, että suurin osa vanhemmista kuitenkin tajuaa merkintöjen tarkoituksen. Kyllähän me opettajat tosiaan toivomme, että asioista keskustellaan kotona ja esim. valvotaan nukkumaanmenoaikaa. Lisäksi merkinnät kertovat muille opettajille ja erityisesti luokanvalvojalle lapsen tilanteesta. Itse yritän myös laittaa positiivista palautetta mahdollisimman usein.
Wilma ei kaikkialla ole oppilaan itsensä käytössä. Koulussamme oppilaat eivät näe wilmaa lainkaan.
Onko sitä wilmas pakko lukea, jos ei kiinnosta? Sanoisit opettajalle suoraan, ettet voi asialle mitään etkä näin ollen aio välittää wilman viesteistä.
opet todellakin ovat vain ihmisiä ja töissä tekevät työtään (sis.merkinnät wilmaan) yleisten käytäntöjen mukaan. En usko että ketään opettajaa oikeasti henkilökohtaisesti kiinnostaa parantaako sun poikasi tahtia vai jatkaako samaa linjaa. Opelle on varmasti vapaa-ajallaan yksi lysti sun lapsesi koulumenestys tai koulun jälkeinen tulevaisuus. Koulussa openkin on vain tehtävä niin kuin on tehtävä. Niinhän itsekin teet töissäsi, jos töissä käyt. Jos et käy, niin ei ihme ettet tajua koulun olevan joillekin oikea työpaikka.
Sitten sitä vasta itkettäisiinkin, jos koulusta ei tulis soittoja tai viestejä ja lapsi jäisi yllättäen ilman peruskoulun päättötodistusta.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 17:50"]Ymmärrän mitä tarkoitat. Jotenkin näihin on niin kyllästynyt. Tyttö on vähän huithapelin puoleinen (valitettavasti minuun tullut) ja jatkuvasti saa lukea pieniä marinoita opettajilta. Kädestä pitäen en enää kasiluokkalaisen läksyjentekoa aio valvoa. Kysyn onko tehnyt ja, jos valehtelee niin oma on häpeänsä. Mikään uhkailu, lahjonta tai kiristys ei ole toiminut. Olen koittanut paasata, että tällä menolla kelpaa korkeintaan Siwan siivoojaksi. En sitten tiedä onko opettajien vaikea kestää oppilaita, jotka eivät vetele kiitettäviä? Tyttö on sellaista seiskan tasoa.
[/quote]
Opettajilla ei todellakaan ole vaikeuksia kestää tavallisia oppilaita, olivat he sitten alle tai yli keskitason. Kympin oppilailta vaaditaan myös aktiivisuutta tunnilla, muuten 10:n kokeista ei ole iloa, vaan arvosana laskee.
Lapsesi tapauksessa tuo "passiivinen vastarinta" kuulostaa todella huolestuttavalta. Koulunkäynti on lapsen työtä, ja se on yhteistyötä. Antisosiaalinen mullotus ei sinne kuulu. Eri aineisiin panostetaan tietenkin omien resurssien ja mielenkiintojen mukaan, mutta minimipanos on pakollinen. Vaikka tytärtä ei jokin aine kiinnostaisi, luokassa on sellaisia, joita kiinnostaa, ja heitä yhteistyöhaluton käytös häiritsee.
Itse olen koulunkäyntiavustaja ja laitan myös merkintöjä wilmaan. Oma periaate on, et jokaisessa lapsessa on jotain hyvää ja myös koti ansaitsee tietää sen. Eli enemmin löysä keltainen heti, kun jotain hyvää sanottavaa kuin kokoaikainen naputus huonosta käytöksestä. Se synnyttää hyvän ketjun, ope kehuu lasta wilmassa, vanhempi lukee viestin ja kehuu lasta, lapsi tuntee onnistuneensa ja käyttäytyy tunnilla paremmin. Vahvistaa myös lapsen ja vanhemman välejä, kun vanhempi kokee onnistuneensa kasvatuksessa, kun koulusta tulee kehuja.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 18:28"][quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 17:46"]No nuokkuu kun asia ei kiinnosta. Asiasta puhuttu ja pahentaa vaan tilannetta koulusa. Samana pivänä toiselta opelta voi tulla että aktiivisesti mukana tunnilla.Toivosin tosiaan että ope ottais yhteyttä jos on tarvetta. Murkku sanoi et jotkut opettejat valittaa myös kavereista koko ajan wilmassa
Mut tuo muistiinpanojuttu selittää asian, kiits
[/quote]
Jos oppiaine ei kiinnosta niin ei se ole opettajan vika. Ihan sama kiinnostaako oppilasta tai ei niin kaikkia oppiaineita on opiskeltava. Ei opet valita vaan ilmoittaa alaikäisen vanhemmalle miten koulussa menee. Aika erikoista että vanhempi aikuinen ihminen on nuoren puheiden mukaan vietävissä. Opettajan tehtävä on varmistaa että oppilas oppii mahdollisimman hyvin eikö se ole myös sinun tavoitteesi nuoresi kohdalla? Opettajilla ei ole muuta tavoitetta nuorilla sitä vastoin voi olla.
[/quote] opettamistapa vaikuttaa aika paljon siihen kiinnostaako aihe vai ei. Ottakaa opet myös vastuuta kehittää opetustapoja! Ope joka vaan kopio opeoppaan jutut taululle ei osaa opettaa.
Missä koulussa koulunkäyntiavustaja saa laittaa viestejä? Saako he nähdä kaikki merkinnätkin kaikista oppilaista sitten?
Ei meidän koulussa koulunkäyntiavustajat mitään merkintöjä laita.
Onpas täällä vilkas keskustelu, poikkesin vielä tauolla lukemaan. Olen vuorotöissä enkä voi aina vahtii et läksyt tehtynä. Taso noin 7,5 eli ei ihan toivotonta. Keskusteltu ollaan viimeisen vuoden aikanaaika monta kertaa mun sen seurauksena tilanne vaan pahenee näillä tietyillä tunneilla. Merkinnöistä ei siis hyötyä siinä mielessä ku murkku haluaa antaa takaisin opelle. Ei fiksua mut millä saat sen uskomaan. Vaikeudet alko seiskan keväällä, pahin murkku muutenkin menossa
Iso kiitos 36/49 tsempeistä, Meillä tosiaan toinen lapsi nelosella ja aina läksyt tehty ja koulussa ei koskaan mitään ongelmia eli ei tää ihan voi olla kasvatuskysymyskään. Kouuavistajalla kans hyvä näkökulma.
ap
Kotona on hyvä olla tietoinen, ettei sitten tarvitse ihmetellä hylättyä arvosanaa tai vitosta... Itse kommentoin oikeastaan wilmaan kahdesta syystä.
1.Toivon tietenkin, että kotiväellä olisi teiniin joku ote (aika monella on kuitenkin koti, joka tarttuu moisiin huomautuksiin tiukasti esim.pelikiellolla, viikkorahan menetyksellä tms.) on tietysti niitäkin koteja, joilla ei ole otetta omaan lapseensa (ap?). En oleta, että koti tekisi minun työtäni eli koen kyllä motivoinnin ja kurinpidon ensisijaisesti omaksi tehtäväkseni, mutta yhdessähän näitä kasvatetaan.
2. Merkkaan asioita wilmaan, jotta teinin koulunkäynnistä tulee realistinen kuva luokanvalvojalle, kuraattorille yms.teinin asioita hoitavalle. Lisäksi tuollaisten kuvaamasi kaltaisten teinien kohdalla palaveerataan tilanteesta kuitenkin jossain vaiheessa ja silloin tarvitaan jotain konkreettista, mistä voidaan keskustella. Sama koskee tulossa olevia oppilashuoltoryhmiä, lastensuojeluilmoituksia, sossutapaamisia yms. joille kuuluu tieto koulun sujumisesta.
vastasinko kysymykseen?
T.Yläkoulun ope
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 20:58"]
1.Toivon tietenkin, että kotiväellä olisi teiniin joku ote (aika monella on kuitenkin koti, joka tarttuu moisiin huomautuksiin tiukasti esim.pelikiellolla, viikkorahan menetyksellä tms.) on tietysti niitäkin koteja, joilla ei ole otetta omaan lapseensa (ap?).
...
2. Lisäksi tuollaisten kuvaamasi kaltaisten teinien kohdalla palaveerataan tilanteesta kuitenkin jossain vaiheessa ja silloin tarvitaan jotain konkreettista, mistä voidaan keskustella. Sama koskee tulossa olevia oppilashuoltoryhmiä, lastensuojeluilmoituksia, sossutapaamisia yms. joille kuuluu tieto koulun sujumisesta
T.Yläkoulun ope
[/quote]
Johan on yläkoulun opella asenne. Hienoa. Mahtava ennakkoasenne! Olen varma, että välität sen menestyksellisesti Wilman kautta kaikille niille, joista olet vastaavan asenteen mielessäsi kehittänyt. Vai kuinka?
Jestas kun nyt kiiltää, mitäs mitäs? Ai mutta sehän onkin mammojen kruunu, joka siellä kiiltelee ja silmiä häikii. Erinomaisia kasvattajia palsta pullollaan.