Lue keskustelun säännöt.
Eksistentiaalinen kriisi. Kun maailma ja ihmiset ei olleetkaan, mitä kasvoit uskomaan.
17.08.2021 |
Vuosikymmen takana aikuisen elämää, töitä, opintoja, asuntoja, ihmissuhteita ja harrastuksia. Tämän ajan voisi oikeastaan summata toteamalla, ettei mikään usein ole ihan miltä näyttää. Olen tehnyt monenlaisia hommia ja tutustunut monenlaisiin ihmisiin. Osa heistä on ollut hyvissä asemissa ja välillä mediassakin esillä. Suurin osa näistäkään ihmisistä ei ole ihan mitä esittävät olevansa, ja voivat käyttätyä todella ikävästikin ns. kulissien takana. On jokseenkin tragi-koomista välillä lukea näiden ihmisten Instagram -mietelauseita, joita jakavat, kun tietää totuuden siitä, miten oikeasti toimivat muita ihmisiä kohtaan.
Samoin työelämässä tapahtuvaan jatkuvaan hyväksikäyttöön, kieroiluun ja siihen muuhun ns. oheistoimintaan kuten juorupiireihin, olen aivan loppu. Menin ensimmäistä kertaa töihin, kun olin 16v. Olin pitkälle aikuisiällä sitä mieltä, että töitä pitää tehdä ja minulla oli hyvä työmoraali. Lopulta kuitenkin huomasin, ettei se vaikuta yhtään mihinkään. Ylennyksen saa se, joka lähinnä hilluu tupakkapaikalla ja käy shoppailemassa työajalla, kunhan on pomon kaveri. Sitten on kaikki nämä nollasopimukset, vuokratyöt ja muut epämääräiset kuviot, joissa olet periaatteessa töissä, mutta käytännössä työtön. Ei niillä saa normaalin työelämän tuomaa taloudellista turvaa ja varmuutta. Silti kaikessa säästetään nykyään, ihmisissä säästetään. Olet yhdentekevä.
Kaikenlaisia epämääräisiä tyyppejä, kuvioita, kusetuksia, kusetuksen yrityksiä on tässä vuosien varrella tullut vastaan ihan riittämiin. Se että itse pyrit toimimaan oikein ja reilusti ei tosiaan takaa yhtään mitään. Lopulta oppii epäilemään ihan kaikkea ja sekin on kuluttavaa. Mutta ei voi luottaa, koska heti kun luottaa saa näpeilleen. Siperia opettaa.
Lapsena ja koulussa opetetaan, että maailma on tietynlainen ja pitää toimia ja käyttäytyä tietyllä tavalla, koska se on oikein. Käytöstä jopa arvioidaan arvosanalla. Silti maailma ei ole sellainen, ei varmaan ikinä ole ollut. Monet aikuiset toimii ja käyttäytyy rumasti muita kohtaan ja tässä maailmassa röyhkeys jopa palkitaan.
Kärsin pitkään tästä ristiriidasta oman kasvatuksen sekä arvomaailman ja havaitsemani todellisuuden välillä, enkä ole vieläkään oppinut ihan elämään sen kanssa. Miten tällaisesta kriisistä pääsee yli ja mihin suuntaan tästä voi kasvaa?
Kommentit (79)
Olen aina tiennyt, että pahoja ja ilkeitä ihmisiä on olemassa. Se ei minusta tunnu juuri miltään.
Eniten satuttaa tavallisten ihmisten pahantahtoisuus, itsekkyys sekä lempeyden ja kiltteyden puute.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet onnistunut elämään lapsuutesi ja teinivuotesi varsin pumpulissa, jos vasta aikuisena olet huomannut, että kaikki ihmiset eivät olekaan kivoja ja ystävällisiä. Olen jo 60v ja kun menin kansakouluun vuonna 1968, jo silloin oli koulukiusaamista yms ikävää. En siis missään vaiheessa ole kuvitellut, että maailma olisi vaaleanpunainen pilvenhattara, jossa kaikki varauksetta rakastavat toinen toisiaan.
Miten pääset kriisistäsi eroon? Tekemällä omasta elämästäsi mahdollisimman mukavaa ja keskittyä siihen. Joskus - esimerkiksi töissä - joutuu olemaan tekemisissä sellaistenkin ihmisten kanssa, joista ei pidä. Tähän auttaa ammattimaisuus. Eli hoidetaan työt, mutta muuten ei olla tekemisissä. Vapaa-ajan seurakseen sitten valitsee ihmisiä, joiden seurassa ihan oikeasti viihtyy. Hyvään elämään riittää muutama mukava ihmissuhde, ei tarvitse olla mitään isoa "sydänystävien" porukkaa. Itseään ei myöskään kannata verrata muihin. Aina joku on kauniimpi, hoikempi, varakaampi, onnekkaampi jne. Ja joka päivä syntyy ihmisiä, jotka jonain päivänä päihittävät sut mennen tullen kaikessa, mitä teet ja olet.
Olen 55 vuotias ja keskustelin samasta asiasta terapeuttini kanssa, miten en vielä tässäkään iässä ole päässyt yli siitä mihin minut lapsena kasvatettiin ja millaista elämä on todellisuudessa niin kuin ap kuvaili.
Terapeuttini mielestä me kaikki käymme saman kriisin läpi ja joka ei koskaan tule loppumaankaan.
Mietin yhä terapeuttini ajatusta ja siitä on aikaa nyt noin vuosi. HÄn saattaa olla oikeassa?
Ehkäpä elämisen taika onkin siinä, että me saamme jonkinlaiset eväät elämäämme varten lapsuudessa ja nuoruudessa. Uskomme, mitä meille sanotaan pitäen tietysti sisällään murrosiän kapinat ja omat kokeilut. Elämänkokemuksemme ei nuorena riitä vielä krititoimaan saamiamme oppeja ja osaisimme kysellä, että miksi ja mitä varten.
Mitä enemmän itsenäistymme, identiteettimme vahvistuu, sitä enemmän punnitsemme kokemaamme ja näkemäämme. Sisäinen minämme kohtaa ulkoisen minämme myötä ristiriitaa arvojemme ja syvällisempien ajatuksiemme myötä. Joku saattaa siinä vaiheessa muuttaa Lappiin erakoksi todeten, että nyt on hyvä olla ja "teen sitä mitä tahdon ja tunnen oikeaksi".
Omalla kohdallani olen todennut, että mitä selkeämmät elämänarvot minulla on ja mitä enemmän toimin niin kuin uskon järkeväksi sen enemmän myös osaan toimia oikein välittämättä muista. Elämä jatkaa kulkuaan niin kuin ennenkin ja ihmiset toimivat yhtä tyhmästi kuin ennenkin, mutta se mitä en arvosta ei myöskään tartu ihooni mukaan. Esitän ajatukseni ja mielipiteeni perustellusti.Se riittää. Voin omalla elämäntavallani pitää elossa ne hyvät asiat, joita maailman pitäisi pitää sisällään. Voin niin vahvemmin ja energisemmin.
Mutta ja kuten terapeutti totesi minäkin saatan olla vuoden päästä ihan eri mieltä ikuisen prosessini kanssa.
No mä opin jo koulussa, että kiusaaja hiljennetään käyttämällä häneen samoja keinoja eikä mitään diipadaapa kivakoulukeskusteluja. Että silleen..ei tää maailma sovi liian kiltille ihmiselle.
Olen miettinyt samoja juttuja ja minusta on tullutkin aikuisena todella kyyninen. Sekin on raskasta, kun suhtautuu lähtökohtaisesti jokaiseen ihmiseen siten,että hän on ikävä selkään puukottaja, toisin sanoin olen menettänyt kykyni luottaa ihmisiin.
Jossain määrin minua on helpottanut ajatus, että ihmisen perusluonteeseen nyt vain kuuluu itsekkyys. Eikä kukaan lopulta ole itsekkäämpi kuin toinen, koska kaikki me toimimme lopulta itsekkäistä lähtökohdistamme, meitä vain motivoi eri asiat. Esimerkkinä nyt vaikka pariskunta, jonka toinen osapuoli pettää ja toinen antaa anteeksi. Kumpikaan ei ole itsekkäämpi, kuin toinen. Se anteeksi antajakin toimii itsekkäistä lähtökohdista, milloin mistäkin motiivista (haluaa nostaa itseään muita paremmaksi, hyötyy parisuhteesta suoraan taloudellisesti tai mitä ikinä).
Jokainen meistä punnitsee jatkuvasti hyödyt ja haitat asioista ja poikkeuksetta valitsee sen, mikä itselle on eduksi. Ei ole olemassa epäitsekästä ihmistä. Kiva ihminen on kiva, koska hyötyy siitä jotenkin. Hyöty voi olla vain se, että ei pystyisi elämään itsensä kanssa, jos tietäisi olevansa kusipää. Kusipää on kusipää ihan samasta syystä, hän hyötyy siitä, että on kusipää. Toinen ei ole toista parempi tai huonompi. Minä pyrin elämään siten, että pystyn katsomaan itseäni peilistä ja seisomaan tekojeni takana. Ja ihan täysin itsekkäistä syistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olitko sinä teininä sosiaalinen ja menevä j ännätyttö? 🥺
Emmä jaksa enää lukea noin pitkiä jaarituksia. Opetelkaa tiivistämään!
Olen huomannut, että vain vähän on tärkeää elämässä. Siihen kannattaa panostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minusta on turha miettiä muiden tekemistä ja tekemättä jättämistä, siihen kun ei voi itse vaikuttaa. Niin kuin aiemminkin jotkut kirjoittivatkin niin tärkeintä on elää omien arvojen mukaan.
Jos itselle on tärkeää esim. tehdä työnsä hyvin, niin keskittyy siihen eikä muiden tekemisiin. Jos itse alkaa tekemään huonosti, niin paha mieli jää siitä vain itselle ja vaikea olla itsensä kanssa.
Ja sama ihan kaikessa elämässä.
Riippuu varmaan alastakin aika paljon, omalla alallani en ole törmännyt suoranaiseen kusettamisen mentaliteettiin tai räikeään oman edun tavoitteluun ja muiden kaltoinkohteluun. Se on selvää, että ihmisiä löytyy maailmasta joka lähtöön ja tapahtuu uskomattoman pahaa paskaa josta en halua edes tietää. Keskityn omaan elämääni ja yritän elää oman etiikkani mukaisesti. Keskityn pieneen elämääni, enkä kanna maailman huolia harteillani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin opin karvaasti, että vaikka sitoutuisit työpaikkaan, työpaikka ei sitoudu sinuun. Otan siksi kiitollisuudella vastaan hyvät herket ja olen ystävällinen muille, mutta tiedostan, että voin töistäni pudota tyhjän päälle milloin vain.
Lapset rakastavat pieninä vanhempiaan aidosti. Lasten kanssa minulla on ollut elämäni parhaat hetket. Myös järjestötoiminnasta on löytynyt hyviä ja vilpittömiä ihmisiä.
Suurin pettymys on ollut kaksoisstandardien jatkuvan olemassa olon tajuaminen ja kylähullujen tapaisten mielenterveyspotilaiden(?) pääseminen politiikan huipulle tuhoamaan kaikki mihin koskevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo mutta sillä erolla, että olen aina tiennyt tuon kaiken. Onneksi Jeesus pelastaa minut tästä kaikesta paskasta taivaaseen.
Peukut pystyyn!
Ikävä vaan että iso osa uskiksista on samaa paskaa, vähän eri paketissa. Jätetään elämättä ja sitten halveksitaan enemmän tai vähemmän avoimesti niitä, jotka ei muumioidu koteihinsa odottamaan tuomiopäivää ja toljottamaan jeesuskanavia telkkarista.
Sitä tekopyhyyden määrää ei kestä kakomatta.
Mutta eipä noilla hihhuleillakaan todellisia ystäviä ole. Itse en halua kuulua minkään sortin lahkoon oli kyse sitten new agesta, satanisteista tai jumaluuksien palvojista. Osa pakenee todellisuutta ja osa oikeuttaa moraalittomuutensa jollain yli-ihmispaskalla.
Kyllä se niin on että ihmiskunta elää pitkälti valheessa. Yhteiskuntajärjestelmä on yhtä vakaa kuin korttitalo ja talousjärjestelmä yksi iso pyramidihuijaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin pettymys on ollut kaksoisstandardien jatkuvan olemassa olon tajuaminen ja kylähullujen tapaisten mielenterveyspotilaiden(?) pääseminen politiikan huipulle tuhoamaan kaikki mihin koskevat.
Persoonallisuushäiriöiset ovat siitä ikäviä että ovat mestareita naamioitumaan normaaleiksi, terveiksi ja hyviksi ihmisiksi. Saavat ympäristönsä vaan voimaan erittäin huonosti. Työpaikoilla nämä tyypit ovat oikea syöpä koska puolustautuvat taitavasti kaikkea arvostelua vastaan. Raha ja valta heitä motivoivat, ja jos ovat paskaduuneissa, levittävät huonoa oloa ympäristöönsä. Vaikka vaan olemalla läpeensä falskeja.
Pitäisi olla persereikä itse viihtyäkseen nykyisessä meiningissä. Osa varmaan muuttuukin sellaiseksi ihan vaan jaksaakseen masiinan rattaissa.
Vierailija kirjoitti:
Olet onnistunut elämään lapsuutesi ja teinivuotesi varsin pumpulissa, jos vasta aikuisena olet huomannut, että kaikki ihmiset eivät olekaan kivoja ja ystävällisiä. Olen jo 60v ja kun menin kansakouluun vuonna 1968, jo silloin oli koulukiusaamista yms ikävää. En siis missään vaiheessa ole kuvitellut, että maailma olisi vaaleanpunainen pilvenhattara, jossa kaikki varauksetta rakastavat toinen toisiaan.
Miten pääset kriisistäsi eroon? Tekemällä omasta elämästäsi mahdollisimman mukavaa ja keskittyä siihen. Joskus - esimerkiksi töissä - joutuu olemaan tekemisissä sellaistenkin ihmisten kanssa, joista ei pidä. Tähän auttaa ammattimaisuus. Eli hoidetaan työt, mutta muuten ei olla tekemisissä. Vapaa-ajan seurakseen sitten valitsee ihmisiä, joiden seurassa ihan oikeasti viihtyy. Hyvään elämään riittää muutama mukava ihmissuhde, ei tarvitse olla mitään isoa "sydänystävien" porukkaa. Itseään ei myöskään kannata verrata muihin. Aina joku on kauniimpi, hoikempi, varakaampi, onnekkaampi jne. Ja joka päivä syntyy ihmisiä, jotka jonain päivänä päihittävät sut mennen tullen kaikessa, mitä teet ja olet.
Ap tässä nyt. Olen siis entinen koulukiusattu kaiken muun lisäksi. Jaksoin ne vuodet, kun ajattelin että ihmiset kasvaa ja kypsyy. Eli aikuisena elämä on erilaista. Oltaisiin jotenkin viisaampia ja erilaisia.
Toisekseen, en itsekään aina pidä kaikista, mutta pyrin olemaan vähintään asiallisen neutraali ja reilu muita kohtaan, koska mielestäni aikuinen ammattilainen osaa käyttäytyä työpaikallaan. Järkytyksekseni olen havainnut, että todella moni ei näin ajattele eikä toimi- ihan johtajista duunareihin. Niin lapsellista ja naurettavaa käytöstä on tullut nähtyä ja koettua ihan nimittelystä tantrumeihin ja tavaroiden heittelyyn.
Tuttu tunne ja ainakin mulle oikeasti ahdistava. Olen lapsena tullut kiusatuksi ja lähipiirissä on todella vaikeita ihmisiä. SIlti olen aina ajatellut, että anteeksi tulee antaa, nousta asioiden yläpuolelle ja jotenkin uskonut siihen sellaiseen "lopulta hyvä voittaa"-filosofiaan, siihen, että kun muita kohtelee hyvin ja ystävällisesti ja reilusti, lopulta se johtaa siihen, että hekin alkavat olla muille ystävällisiä jne.
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sen selvemmäksi on käynyt, että ne k**ipäät porskuttaa, se, että olet ystävällinen itseäsi huonosti kohtelevalle, eli et vastaa pahaan pahalla, ei johda muuhun kuin siihen, että tuo ilkeä ihminen on vain entistä ilkeämpi, kun tajuaa että et vastaa samalla mitalla. Töissä osa rohmuaa itselleen etuja ja pakenee vastuuta, toisten ideoista otetaan pokkana kunnia, jos tilaisuus tulee jne.
Olen itse uskossa ja jotkut uskovat tuntuu käyttävän uskontoakin vain lyömäaseena tai oikeutuksena omalle huonolle käytökselleen.
Silti tuntuu mahdottomalta alkaa vastata pahaan pahalla ja vain ajaa omia etujaan, se tuntuu moraalisesti väärältä. Mutta se että kiltteydestä sakotetaan ja joutuu kärsimään, ei tunnu kovin mieltä ylentävältä ja sitä ei jaksaisi. Ymmärrän hyvin metsään erakoituvia.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt samoja juttuja ja minusta on tullutkin aikuisena todella kyyninen. Sekin on raskasta, kun suhtautuu lähtökohtaisesti jokaiseen ihmiseen siten,että hän on ikävä selkään puukottaja, toisin sanoin olen menettänyt kykyni luottaa ihmisiin.
Jossain määrin minua on helpottanut ajatus, että ihmisen perusluonteeseen nyt vain kuuluu itsekkyys. Eikä kukaan lopulta ole itsekkäämpi kuin toinen, koska kaikki me toimimme lopulta itsekkäistä lähtökohdistamme, meitä vain motivoi eri asiat. Esimerkkinä nyt vaikka pariskunta, jonka toinen osapuoli pettää ja toinen antaa anteeksi. Kumpikaan ei ole itsekkäämpi, kuin toinen. Se anteeksi antajakin toimii itsekkäistä lähtökohdista, milloin mistäkin motiivista (haluaa nostaa itseään muita paremmaksi, hyötyy parisuhteesta suoraan taloudellisesti tai mitä ikinä).
Jokainen meistä punnitsee jatkuvasti hyödyt ja haitat asioista ja poikkeuksetta valitsee sen, mikä itselle on eduksi. Ei ole olemassa epäitsekästä ihmistä. Kiva ihminen on kiva, koska hyötyy siitä jotenkin. Hyöty voi olla vain se, että ei pystyisi elämään itsensä kanssa, jos tietäisi olevansa kusipää. Kusipää on kusipää ihan samasta syystä, hän hyötyy siitä, että on kusipää. Toinen ei ole toista parempi tai huonompi. Minä pyrin elämään siten, että pystyn katsomaan itseäni peilistä ja seisomaan tekojeni takana. Ja ihan täysin itsekkäistä syistä.
On kyllä myös olemassa ihan aidosti luonteeltaan vilpittömän mukavia ihmisiä, joilla perusluonne on hyväntahtoinen. Joillain ihmisillä on myös omatunto ja kyky empatiaan. Ei siinä tavoitella konkreettista hyötyä, ja vaikka tavoiteltaisiinkin vain hyvää fiilistä, niin onhan se ihan eri mittaluokan asia kuin vaikka kusettaa joltain petoksella koko elämän säästöt.
Ihmisen käytös on aina mitta-asteikolla, eikä todellakaan kaikki olla samanlaisia. Omaa etua kun voi tavoitella tekemättä pahaa muille. Sitä kutsutaan yleensä moraaliksi. On katoava käsite nykymaailmassa, jossa narsismi on vallalla oleva arvo.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se niin on että ihmiskunta elää pitkälti valheessa. Yhteiskuntajärjestelmä on yhtä vakaa kuin korttitalo ja talousjärjestelmä yksi iso pyramidihuijaus.
Talousjärjestelmä on tehty päin pers*ttä. Käytännössä se ei toimi. Ei ainakaan tasa-arvoisesti ja niin, että kaikki oikeasti edes pärjäisivät ja tulisivat toimeen.
Ekonomiaa ja kaikkia muitakin, esim. poliittisia järjestelmiä pitäisi uudistaa.
Oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt samoja juttuja ja minusta on tullutkin aikuisena todella kyyninen. Sekin on raskasta, kun suhtautuu lähtökohtaisesti jokaiseen ihmiseen siten,että hän on ikävä selkään puukottaja, toisin sanoin olen menettänyt kykyni luottaa ihmisiin.
Jossain määrin minua on helpottanut ajatus, että ihmisen perusluonteeseen nyt vain kuuluu itsekkyys. Eikä kukaan lopulta ole itsekkäämpi kuin toinen, koska kaikki me toimimme lopulta itsekkäistä lähtökohdistamme, meitä vain motivoi eri asiat. Esimerkkinä nyt vaikka pariskunta, jonka toinen osapuoli pettää ja toinen antaa anteeksi. Kumpikaan ei ole itsekkäämpi, kuin toinen. Se anteeksi antajakin toimii itsekkäistä lähtökohdista, milloin mistäkin motiivista (haluaa nostaa itseään muita paremmaksi, hyötyy parisuhteesta suoraan taloudellisesti tai mitä ikinä).
Jokainen meistä punnitsee jatkuvasti hyödyt ja haitat asioista ja poikkeuksetta valitsee sen, mikä itselle on eduksi. Ei ole olemassa epäitsekästä ihmistä. Kiva ihminen on kiva, koska hyötyy siitä jotenkin. Hyöty voi olla vain se, että ei pystyisi elämään itsensä kanssa, jos tietäisi olevansa kusipää. Kusipää on kusipää ihan samasta syystä, hän hyötyy siitä, että on kusipää. Toinen ei ole toista parempi tai huonompi. Minä pyrin elämään siten, että pystyn katsomaan itseäni peilistä ja seisomaan tekojeni takana. Ja ihan täysin itsekkäistä syistä.
Ymmärrän mitä yrität sanoa, mutta mielestäni se ei käytännössä oikein ole noin. Tuolla logiikalla itsekkyyttä ei sitten oikeastaan olekaan, kaikki teot ovat itsekkyyden kannalta täysin samanarvoisia. Jos sarjamurhaaja ja hyväntekijä ovat jostain vinkkelistä moraalisesti samalla viivalla, mielestäni tämä näkökulma on silloin turha/väärässä. Minusta omastaan muille jakamisesta ei tee itsekästä se, että siitä saa samalla hyvää mieltä. Itsekkyys määräytyy sen mukaan, harkitseeko tekojensa seuraamuksia muille ja pitääkö sitä tärkeänä. Ajattelen myös, että on mahdollista välittää muista myös ihan heidän itsensä vuoksi, vaikka se onkin aika harvinaista tässä maailmassa. (Toki on silti ihan hyvä huomioida, että on ihan geneettisiä, kemiallisia jne. syitä siihen, miksi epäitsekkyys on joillekuille helpompaa kuin toisille.)
Olet oikeassa siinä, että käytännössä kaikilla ihmisillä on itsekkäitä taipumuksia, osittain jo ihan pakostakin. Usein oma selviytyminen on turvattava ensin, ja vaikea tätä on ulkopuolelta mennä moittimaan, etenkin jos ei itse ole kokenut samaa. Omassa arjessakin on usein pakko priorisoida omaa hyvinvointia. Sääli vaan, että monien itsekkyys ulottuu niin paljon "pakollisen" ohi ja ulkopuolelle.
En ole ap, mutta kyllä tuo aloitus pätee todella monelle alalle. Itselläni on kokemusta usealta alalta johtopaikoilta ja kyllä se juuri tuollaista on. Ja näin sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.