Naapurin yksinäinen pappa hyökkää juttelemaan heti jos näkee minut ulkona

Vierailija kirjoitti:

Ripuloivat vois ajatella vähän sen toisenkin osapuolen kannalta. Iästä riippumatta.

Varsinkin jos housuun tulee 

Vierailija kirjoitti:

Naapurustossa asuu 2 vanhaa neitiä, jotka ovat hyvin seurankipeitä. Minä olen ajatellut, että olemalla itse aloitteellinen voin päättää, koska juttelen. Jos siis tulevat juttelemaan, niin sanon, että nyt haluan tehdä pihahommia, puhutaanko vaikka viikonloppuna? Ja sitten juttelen viikonloppuna.

Tämä on tosi huono ratkaisu, jos ei halua jutella yhtään. Mulla on jo kaksi omaa 80v mummia, jotka ovat onneksi vielä hyvissä voimissa ja haluavat jutella puhelimessa piiiiiiiitkät pätkät. Heille tietenkin vastaan aina ja kuuntelen kunnes saavat tarpeekseen. Mutta en minä ala toisten vanhuksille seuraneidiksi siihen päälle.

Nykyään on onneksi oma auto, mutta teininä sain elinikäisen yliannostuksen vieraiden vanhojen mummeleiden ja pappojen selostuksia bussipysäkeillä ja busseissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma vinkkini on seuraava:

Ensinnäkkin suosittelen uutta asennetta. Lähimmäisenrakkautta ja empatiaa on hyvä kasvattaa kanssaeläjiään kohtaan heidän vioistaan huolimatta. Tämä sama tulee kyllä takaisinpäinkin. Pappa on vanha ja yksinäinen, eikö hänen kanssaan voisi aina välillä jäädä vartiksi jutulle?

Toinen pointti on se, sinä päätät, milloin sopii jutella. Mielestäni kerran pari viikossa voisi mennä ulos ihan sillä asenteella, että nytpä menen papan kanssa jutulle ilman, että se häiritsee omaa tekemistä. Kun pääset juttelemaan hänen kanssaan ilman kiirettä ja ärsytystä, voit oppia jotain uutta hänestä ja ehkä ajatus hänestä muuttuu positiivisemmaksi. Joskus myös kun näet hänet pihallaan, mene itse hänen luokseen jutulle.

Näin toimimalla voit hyvällä omallatunnolla sanoa suoraan, kun et ehdi juttelemaan ja sinulla on muuta tekemistä, ja pappa varmasti sen ymmärtää, kun kuitenkin välillä ehdit muutaman sanan vaihtaan.

Tiivistetysti,ota tilanne haltuun. Sinä päätät millon menet oma-alotteisesti juttelemaan, ja sinä päätät milloin se ei sovi.

Ps. Jos pappaa ei ikinä näy pihalla kun sinulle sopisi, mene viemään vaikka itseleipoma omenapiirakka hänelle tai kutsu teille kahville, silloin on helpompi sanoa suoraan kun juttelut ei sovi

Miksi on pakko jutella naapurin kanssa jonka kanssa ei ole muuta yhteistä kuin katuosoite?

Ei tietenkään ole pakko. Tosin ihmisen jolle se on ylitsepääsemättömän vastenmielistä, kannattaisi mennä syvälle itseensä, ja miettiä että miksi. Miksi muut (tuntemattomat) ihmiset ovat niin vastenmielisiä. Miksi en tunne heitä kohtaan empatiaa. Millä tolalla on oma ihmisyyteni. Mitä jos itse tarvisin jonkun tuntemattoman apua tai kuuleva korvaa. Mikä minä kuvittelen olevani omassa itseriittoisuudessani ja tärkeydessäni, että minulla ei ole aikaa eikä myötätuntoa lähimmäisiäni kohtaan.

Näitä asioita on todella jokaisen syytä miettiä perusteellisesti.

Miten kuvittelet että se ettei pidä loputtomasta jaarittelijasta ja aikasyöpöstä ihmisestä jonka kanssa ei todellakaan ole mitään yhteistä, tarkoittaisi etteikö pitäisi muista ihmisistä, sellaisista joiden kanssa on oikeaa vuorovaikutusta, jotka kuuntelevat myös eivätkä vain puhu itsestään, sellaisista joiden kanssa on yhteistä elämänuraa tai harrastusta tai muuta mielenkiintoa, omasta perheestä ja ystävistä, työkavereista, harrastuskavereista jne. Se on vain se naapurin jaaritteleva itsekeskeinen ukko josta ei pidä.

Ymmärrätkö eron?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma vinkkini on seuraava:

Ensinnäkkin suosittelen uutta asennetta. Lähimmäisenrakkautta ja empatiaa on hyvä kasvattaa kanssaeläjiään kohtaan heidän vioistaan huolimatta. Tämä sama tulee kyllä takaisinpäinkin. Pappa on vanha ja yksinäinen, eikö hänen kanssaan voisi aina välillä jäädä vartiksi jutulle?

Toinen pointti on se, sinä päätät, milloin sopii jutella. Mielestäni kerran pari viikossa voisi mennä ulos ihan sillä asenteella, että nytpä menen papan kanssa jutulle ilman, että se häiritsee omaa tekemistä. Kun pääset juttelemaan hänen kanssaan ilman kiirettä ja ärsytystä, voit oppia jotain uutta hänestä ja ehkä ajatus hänestä muuttuu positiivisemmaksi. Joskus myös kun näet hänet pihallaan, mene itse hänen luokseen jutulle.

Näin toimimalla voit hyvällä omallatunnolla sanoa suoraan, kun et ehdi juttelemaan ja sinulla on muuta tekemistä, ja pappa varmasti sen ymmärtää, kun kuitenkin välillä ehdit muutaman sanan vaihtaan.

Tiivistetysti,ota tilanne haltuun. Sinä päätät millon menet oma-alotteisesti juttelemaan, ja sinä päätät milloin se ei sovi.

Ps. Jos pappaa ei ikinä näy pihalla kun sinulle sopisi, mene viemään vaikka itseleipoma omenapiirakka hänelle tai kutsu teille kahville, silloin on helpompi sanoa suoraan kun juttelut ei sovi

Miksi on pakko jutella naapurin kanssa jonka kanssa ei ole muuta yhteistä kuin katuosoite?

Ei tietenkään ole pakko. Tosin ihmisen jolle se on ylitsepääsemättömän vastenmielistä, kannattaisi mennä syvälle itseensä, ja miettiä että miksi. Miksi muut (tuntemattomat) ihmiset ovat niin vastenmielisiä. Miksi en tunne heitä kohtaan empatiaa. Millä tolalla on oma ihmisyyteni. Mitä jos itse tarvisin jonkun tuntemattoman apua tai kuuleva korvaa. Mikä minä kuvittelen olevani omassa itseriittoisuudessani ja tärkeydessäni, että minulla ei ole aikaa eikä myötätuntoa lähimmäisiäni kohtaan.

Näitä asioita on todella jokaisen syytä miettiä perusteellisesti.

Itse mietin millä tolalla on oma inhimillisyytesi ja empatiasi niitä kohtaan jotka kärsivät siitä etteivät saa olla kotonaan rauhassa? Ilmeisesti kuvittelet omassa itseriittoisuudessasi ja tärkeydessäsi että naapurin tuttavallisuudesta kärsivällä ei ole myötätuntoa naapuriaan kohtaan. Jos näin olisi, niin eihän siinä muuta kuin sanoisi naapurille että kuule, en välitä jutella naapureiden kanssa ollenkaan, joten sovitaanko että vain moikataan jos satutaan saman aikaan postilaatikolle? Ongelmahan tässä on juuri se, että nimen omaan ON empaattinen lähimmäsitään kohtaan, jopa siihen pisteeseen asti että mieluummin kärsii itse kuin antaa naapurinsa kärsiä, sen tuntemattoman ihmisen. Mitäpä jos se naapuri olisi itse empaattinen ja lähimmäistään ajatteleva, eikä häiritsisi häntä? Tämä ei käy, koska empatia ja inhimilisyys on varattu vain sille häiritsevälle naapurille?

Minä vaihtaisin koska tahansa naapurin kirkuvan ja kaikin tavoin häiriköivän lapsiperheen vaikka kymmeneen pappaan. Lapsiperheet ovat helvetistä.

Vierailija kirjoitti:

Tajuat sitten joskus kun olet yksinäinen mummo tätäkin pappaa.

Ei se noin mene. Vain teistä hölöttävistä yltiöekstroverteista tulee noita yksinäisiä piinapappoja -ja mummoja. Teistä, joille mikä hyvänsä vuorovaikutus on parempaa kuin yksinolo, koska yksin ollessa voisi joutua vaikka ajattelemaan.

Toiset meistä kaipaavat vain laadukasta vuorovaikutusta. Sitä ei tarjoa vastentahtoisen naapurin tai kaupan kassan kanssa jutustelu.

Sitäpaitsi erakkoluonteet yleensä vaan erakoituu lisää vanhemmiten. Toisin kuin te säälittävät hölöttäjät, jotka vanhemmiten tarvitsette enemmän ja enemmän jatkuvaa päänsilitystä ja paijausta.

Vierailija kirjoitti:

Missä empatia? Se vanha kuoma kärsii yksinäisyydestä. Anna sen mennä pitämään monologia siihen ja vastaan vaa "mm" "joo" ja "niin"

Vanha kuoma kärsii yksinäisyydestä ja minun ominaisuuteni puolestaan on olla introvertti. Jonninjoutavien rupattelu vieraan ihmisen kanssa ei lisää omaa hyvinvointiani. Miksi vain papan yksinäisyydellä olisi väliä? Kaipaan työpäivän jälkeen omaa aikaa ajatusteni, äänikirjani, musiikin, omien hommien ja latautumisen parissa, en kuunnellen yksipuolisesti papan jorinoita sairauksistaan ynnä muusta.

Vierailija kirjoitti:

Missä empatia? Se vanha kuoma kärsii yksinäisyydestä. Anna sen mennä pitämään monologia siihen ja vastaan vaa "mm" "joo" ja "niin"

Eiköhän se pappa ole oikeustoimikelpoinen ihminen. Eli vastuussa itsestään ja yksinäisyydestään. Varsinkin vanhemmissa ikäluokissa kun alkaa olla kolme naista yhtä miestä kohti, on ihan omaa surkeutta jos on yksin.

En ole ikinä tajunnut, miksi vanhoja pitäisi jotenkin sääliä. Ainakin meidän suvussa kaikilla on pysynyt nuppi terävänä loppuun saakka, joten miten hemmetissä vanhan yksinäisyys olisi jonkun muun vika kuin hänen itsensä? Mikään ei estä vaikka 90-vuotiasta lataamasta tinderiä, jos niin seuraa kaupaa. Ikä ei ole mikään este oppia uusia asioita.

Nämä yksinäiset ovat niitä, jotka eivät itse viitsi mitään, uhriutuvat vaan jonkun muun pitäisi kaikki eteen tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajuat sitten joskus kun olet yksinäinen mummo tätäkin pappaa.

Yksinäisten olisi hyvä löytää toinen toisensa, eikä kiusata viattomia naapureita

Tosiaan, miksi yksinäiset ja joutilaat eivät kahvittelisi keskenään omenapuun alla tai kyläilisi toistensa kotona? Heillä olisi varmaan paljon yhteistä keskenään, enemmän kuin lapsiperhearkea elävien naapureiden kanssa.

Miksi muuten aina luullaan, että juuri nuorten naisten on annettava aikaansa ja ystävällisyyttään muille? Miksi miehiä ei kiusata tulemalla jaarittelemaan?

Koska ne yksinäiset ei haluakaan kuunnella sitä toista yksinäistä, vaan haluu puhua vain itsestään ja että kaikki muut vain kuuntelee niitä tuntikausia.

Juuri näin. En ole koskaan tavannut yksinäistä ihmistä, joka ei osoittautuisi äärimmäisen itsekeskeiseksi märisijäksi.

Siihen on syynsä, miksi päätyy yksinäiseksi.

Enkä siis tarkoita sellaista, joka on valinnut yksinolon koska tykkää siitä. Vaan näitä, jotka hyökkäävät kiinni kehen hyvänsä ventovieraaseen, kun on niin kova seurankaipuu.

Energiavampyyreitä kaikki tyynni. Jos ei kykene antamaan muille ihmisille mitään, ei ole oikeutta niiltä mitään ottaakaan. Ja nuo vaan ottavat, ottavat ja ottavat.

Mikä mahtaa olla ap:n ammatti? Ei varmaan tekemisissä ihmisten eli missään kontakteissa.

Tuollaisen kuvan sain.

Avaat suus: "mulla on tässä nyt näitä pihatöitä, jotka ajattelin ehtiä tekemään rauhassa, kun vauva nukkuu!" Sitten vaan hommiin.

Mä olen ottanut tavakseni jutustella naapurin herran kanssa kerran pari viikossa. Ihan erikseen hänelle aikaa ja sitten saan tehdä nuo muut askareet rauhassa. Kivahan se on jutustella ja kuunnella vanhoja juttuja naapurustosta (naapureista) kahvikupposen äärellä. Sain myös hänelle vinkattua eräästä kohtaamispaikasta, jossa nyt tyytyväisenä käy kolmesti viikossa.

Olen saanut uuden ystävän tässä vuosien varrella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajuat sitten joskus kun olet yksinäinen mummo tätäkin pappaa.

Yksinäisten olisi hyvä löytää toinen toisensa, eikä kiusata viattomia naapureita

Tosiaan, miksi yksinäiset ja joutilaat eivät kahvittelisi keskenään omenapuun alla tai kyläilisi toistensa kotona? Heillä olisi varmaan paljon yhteistä keskenään, enemmän kuin lapsiperhearkea elävien naapureiden kanssa.

Miksi muuten aina luullaan, että juuri nuorten naisten on annettava aikaansa ja ystävällisyyttään muille? Miksi miehiä ei kiusata tulemalla jaarittelemaan?

Koska ne yksinäiset ei haluakaan kuunnella sitä toista yksinäistä, vaan haluu puhua vain itsestään ja että kaikki muut vain kuuntelee niitä tuntikausia.

Juuri näin. En ole koskaan tavannut yksinäistä ihmistä, joka ei osoittautuisi äärimmäisen itsekeskeiseksi märisijäksi.

Siihen on syynsä, miksi päätyy yksinäiseksi.

Enkä siis tarkoita sellaista, joka on valinnut yksinolon koska tykkää siitä. Vaan näitä, jotka hyökkäävät kiinni kehen hyvänsä ventovieraaseen, kun on niin kova seurankaipuu.

Energiavampyyreitä kaikki tyynni. Jos ei kykene antamaan muille ihmisille mitään, ei ole oikeutta niiltä mitään ottaakaan. Ja nuo vaan ottavat, ottavat ja ottavat.

Taidat olla ilkein tyyppi, jonka mä olen ikinä kohdannut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä rivarissa on sama juttu. Vanha pappa hyökkää aina nähdessään juttusille. Olen ottanut hänen kanssaan väsytystaktiikan eli jaarittelen takaisin niin kauan, että hän luovuttaa ja perääntyy. 

Tuohan verottaa sinulta paljon aikaa ja henkisiä voimavaroja.

Otan sen leikkinä. Eikä minulla ole niin kiire, ettenkö voisi yksinäiselle papalle jutella. 

Kiva että olet tuollainen Parempi Ihminen.

Toisilla meillä on kuitenkin oma elämä, omat menot ja tekemiset. Ja toisten meistä myös tarvitsee välttämättä saada olla yksin toisinaan.

Vierailija kirjoitti:

Juuri sinunkaltaistesi ihmisten takia on niin paljon yksinäisiä ihmisiä. Paetaan kun joku haluaa jutella normaalisti ja heti mietitään miten siitä maanvaivasta pääsee eroon. Aika moni vanhus päätyy itsemurhaan yksinäisyyden ja arvottomuudentunteen takia.

Jos ihminen ei ole vaikkapa 80 vuodessa keksinyt, miten ystävystytään ja miten huolehditaan ITSE omasta emotionaalisesta hyvinvoinnista, varmaan joutaakin vaihtaa hiippakuntaa.

Ihan oikeasti, vanhat ihmiset on AIKUISIA. Tiedäthän, se elämänvaihe missä meidän oletetaan olevan itse vastuussa itsestämme, myös emotionaalisesta hyvinvoinnistamme. Jos olemme yksinäisiä, etsimme sellaista seuraa, joka meidän kanssamme tahtoo olla, emme piinaa haluttomia lähentelyllämme.

Vai käytkö sinä miesnaisketjuissakin selittämässä, miten inhat naiset ajavat nuoria miehiä itsetuhoon, kun eivät anna säälistä pesää kaikille jotka ymmärtävät ilmaista olevansa vailla? Samasta asiasta tässä on viime kädessä kyse. Piina ja maanvaiva kuvittelee muiden ihmisten olevan itselleen jotain velkaa, eikä tule mieleen vilkaista peiliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma vinkkini on seuraava:

Ensinnäkkin suosittelen uutta asennetta. Lähimmäisenrakkautta ja empatiaa on hyvä kasvattaa kanssaeläjiään kohtaan heidän vioistaan huolimatta. Tämä sama tulee kyllä takaisinpäinkin. Pappa on vanha ja yksinäinen, eikö hänen kanssaan voisi aina välillä jäädä vartiksi jutulle?

Toinen pointti on se, sinä päätät, milloin sopii jutella. Mielestäni kerran pari viikossa voisi mennä ulos ihan sillä asenteella, että nytpä menen papan kanssa jutulle ilman, että se häiritsee omaa tekemistä. Kun pääset juttelemaan hänen kanssaan ilman kiirettä ja ärsytystä, voit oppia jotain uutta hänestä ja ehkä ajatus hänestä muuttuu positiivisemmaksi. Joskus myös kun näet hänet pihallaan, mene itse hänen luokseen jutulle.

Näin toimimalla voit hyvällä omallatunnolla sanoa suoraan, kun et ehdi juttelemaan ja sinulla on muuta tekemistä, ja pappa varmasti sen ymmärtää, kun kuitenkin välillä ehdit muutaman sanan vaihtaan.

Tiivistetysti,ota tilanne haltuun. Sinä päätät millon menet oma-alotteisesti juttelemaan, ja sinä päätät milloin se ei sovi.

Ps. Jos pappaa ei ikinä näy pihalla kun sinulle sopisi, mene viemään vaikka itseleipoma omenapiirakka hänelle tai kutsu teille kahville, silloin on helpompi sanoa suoraan kun juttelut ei sovi

Miksi on pakko jutella naapurin kanssa jonka kanssa ei ole muuta yhteistä kuin katuosoite?

Ei tietenkään ole pakko. Tosin ihmisen jolle se on ylitsepääsemättömän vastenmielistä, kannattaisi mennä syvälle itseensä, ja miettiä että miksi. Miksi muut (tuntemattomat) ihmiset ovat niin vastenmielisiä. Miksi en tunne heitä kohtaan empatiaa. Millä tolalla on oma ihmisyyteni. Mitä jos itse tarvisin jonkun tuntemattoman apua tai kuuleva korvaa. Mikä minä kuvittelen olevani omassa itseriittoisuudessani ja tärkeydessäni, että minulla ei ole aikaa eikä myötätuntoa lähimmäisiäni kohtaan.

Näitä asioita on todella jokaisen syytä miettiä perusteellisesti.

On hyvä myös miettiä: Miksi asetan itseni toisten yläpuolelle? Miksi en kykene sietämään erilaisuutta? Miksi empatiani ylettyy vain tietynlaisiin ihmisiin? Miksi en ymmärrä, että toisilla ihmisillä on suurempi oman ajan ja tilan tarve kuin minulla, ja se on okei? Miksi ajattelen, että juuri minun näkemykseni empatiasta ja inhimillisestä kohtelusta on se ainoa oikea?

Eikös sitä neuvota hankkiutumaan eroon ihmissuhteista, jotka kokee itselleen myrkyllisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma vinkkini on seuraava:

Ensinnäkkin suosittelen uutta asennetta. Lähimmäisenrakkautta ja empatiaa on hyvä kasvattaa kanssaeläjiään kohtaan heidän vioistaan huolimatta. Tämä sama tulee kyllä takaisinpäinkin. Pappa on vanha ja yksinäinen, eikö hänen kanssaan voisi aina välillä jäädä vartiksi jutulle?

Toinen pointti on se, sinä päätät, milloin sopii jutella. Mielestäni kerran pari viikossa voisi mennä ulos ihan sillä asenteella, että nytpä menen papan kanssa jutulle ilman, että se häiritsee omaa tekemistä. Kun pääset juttelemaan hänen kanssaan ilman kiirettä ja ärsytystä, voit oppia jotain uutta hänestä ja ehkä ajatus hänestä muuttuu positiivisemmaksi. Joskus myös kun näet hänet pihallaan, mene itse hänen luokseen jutulle.

Näin toimimalla voit hyvällä omallatunnolla sanoa suoraan, kun et ehdi juttelemaan ja sinulla on muuta tekemistä, ja pappa varmasti sen ymmärtää, kun kuitenkin välillä ehdit muutaman sanan vaihtaan.

Tiivistetysti,ota tilanne haltuun. Sinä päätät millon menet oma-alotteisesti juttelemaan, ja sinä päätät milloin se ei sovi.

Ps. Jos pappaa ei ikinä näy pihalla kun sinulle sopisi, mene viemään vaikka itseleipoma omenapiirakka hänelle tai kutsu teille kahville, silloin on helpompi sanoa suoraan kun juttelut ei sovi

Miksi on pakko jutella naapurin kanssa jonka kanssa ei ole muuta yhteistä kuin katuosoite?

Ei tietenkään ole pakko. Tosin ihmisen jolle se on ylitsepääsemättömän vastenmielistä, kannattaisi mennä syvälle itseensä, ja miettiä että miksi. Miksi muut (tuntemattomat) ihmiset ovat niin vastenmielisiä. Miksi en tunne heitä kohtaan empatiaa. Millä tolalla on oma ihmisyyteni. Mitä jos itse tarvisin jonkun tuntemattoman apua tai kuuleva korvaa. Mikä minä kuvittelen olevani omassa itseriittoisuudessani ja tärkeydessäni, että minulla ei ole aikaa eikä myötätuntoa lähimmäisiäni kohtaan.

Näitä asioita on todella jokaisen syytä miettiä perusteellisesti.

Miten kuvittelet että se ettei pidä loputtomasta jaarittelijasta ja aikasyöpöstä ihmisestä jonka kanssa ei todellakaan ole mitään yhteistä, tarkoittaisi etteikö pitäisi muista ihmisistä, sellaisista joiden kanssa on oikeaa vuorovaikutusta, jotka kuuntelevat myös eivätkä vain puhu itsestään, sellaisista joiden kanssa on yhteistä elämänuraa tai harrastusta tai muuta mielenkiintoa, omasta perheestä ja ystävistä, työkavereista, harrastuskavereista jne. Se on vain se naapurin jaaritteleva itsekeskeinen ukko josta ei pidä.

Ymmärrätkö eron?

Se naapurin yksinäinen vanha ukko on myös lähimmäisesi, asuuhan n lähellä sinua. Ei tässä ketään ole pyydetty uhraamaan elämäänsä toisten puolesta, vaan suhtautuun välittämisellä ja myötätunnolla heikoimpiin lähimmäisiinsä. Katsos sitä on lähimmäisenrakkaus, että näkee yhteistä jonkun kanssa siitä syystä, että hänkin on ihminen.

Toivottavasti naapurin ukko ei ole palstan hopeakettu. Hyökkäävyys viittaisi siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma vinkkini on seuraava:

Ensinnäkkin suosittelen uutta asennetta. Lähimmäisenrakkautta ja empatiaa on hyvä kasvattaa kanssaeläjiään kohtaan heidän vioistaan huolimatta. Tämä sama tulee kyllä takaisinpäinkin. Pappa on vanha ja yksinäinen, eikö hänen kanssaan voisi aina välillä jäädä vartiksi jutulle?

Toinen pointti on se, sinä päätät, milloin sopii jutella. Mielestäni kerran pari viikossa voisi mennä ulos ihan sillä asenteella, että nytpä menen papan kanssa jutulle ilman, että se häiritsee omaa tekemistä. Kun pääset juttelemaan hänen kanssaan ilman kiirettä ja ärsytystä, voit oppia jotain uutta hänestä ja ehkä ajatus hänestä muuttuu positiivisemmaksi. Joskus myös kun näet hänet pihallaan, mene itse hänen luokseen jutulle.

Näin toimimalla voit hyvällä omallatunnolla sanoa suoraan, kun et ehdi juttelemaan ja sinulla on muuta tekemistä, ja pappa varmasti sen ymmärtää, kun kuitenkin välillä ehdit muutaman sanan vaihtaan.

Tiivistetysti,ota tilanne haltuun. Sinä päätät millon menet oma-alotteisesti juttelemaan, ja sinä päätät milloin se ei sovi.

Ps. Jos pappaa ei ikinä näy pihalla kun sinulle sopisi, mene viemään vaikka itseleipoma omenapiirakka hänelle tai kutsu teille kahville, silloin on helpompi sanoa suoraan kun juttelut ei sovi

Miksi on pakko jutella naapurin kanssa jonka kanssa ei ole muuta yhteistä kuin katuosoite?

Ei tietenkään ole pakko. Tosin ihmisen jolle se on ylitsepääsemättömän vastenmielistä, kannattaisi mennä syvälle itseensä, ja miettiä että miksi. Miksi muut (tuntemattomat) ihmiset ovat niin vastenmielisiä. Miksi en tunne heitä kohtaan empatiaa. Millä tolalla on oma ihmisyyteni. Mitä jos itse tarvisin jonkun tuntemattoman apua tai kuuleva korvaa. Mikä minä kuvittelen olevani omassa itseriittoisuudessani ja tärkeydessäni, että minulla ei ole aikaa eikä myötätuntoa lähimmäisiäni kohtaan.

Näitä asioita on todella jokaisen syytä miettiä perusteellisesti.

Itse mietin millä tolalla on oma inhimillisyytesi ja empatiasi niitä kohtaan jotka kärsivät siitä etteivät saa olla kotonaan rauhassa? Ilmeisesti kuvittelet omassa itseriittoisuudessasi ja tärkeydessäsi että naapurin tuttavallisuudesta kärsivällä ei ole myötätuntoa naapuriaan kohtaan. Jos näin olisi, niin eihän siinä muuta kuin sanoisi naapurille että kuule, en välitä jutella naapureiden kanssa ollenkaan, joten sovitaanko että vain moikataan jos satutaan saman aikaan postilaatikolle? Ongelmahan tässä on juuri se, että nimen omaan ON empaattinen lähimmäsitään kohtaan, jopa siihen pisteeseen asti että mieluummin kärsii itse kuin antaa naapurinsa kärsiä, sen tuntemattoman ihmisen. Mitäpä jos se naapuri olisi itse empaattinen ja lähimmäistään ajatteleva, eikä häiritsisi häntä? Tämä ei käy, koska empatia ja inhimilisyys on varattu vain sille häiritsevälle naapurille?

Niin että sinun mielestäni vastauksistani ilmenee jotain sen suuntaista, että näille naapureille pitäisi olla saatavilla 247 itsensä uhraten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajuat sitten joskus kun olet yksinäinen mummo tätäkin pappaa.

Ei se noin mene. Vain teistä hölöttävistä yltiöekstroverteista tulee noita yksinäisiä piinapappoja -ja mummoja. Teistä, joille mikä hyvänsä vuorovaikutus on parempaa kuin yksinolo, koska yksin ollessa voisi joutua vaikka ajattelemaan.

Toiset meistä kaipaavat vain laadukasta vuorovaikutusta. Sitä ei tarjoa vastentahtoisen naapurin tai kaupan kassan kanssa jutustelu.

Sitäpaitsi erakkoluonteet yleensä vaan erakoituu lisää vanhemmiten. Toisin kuin te säälittävät hölöttäjät, jotka vanhemmiten tarvitsette enemmän ja enemmän jatkuvaa päänsilitystä ja paijausta.

Ainoa mikä on säälittävää, on tuo ylimielisyytesi ja itsesi nostaminen muiden yläpuolelle. Kuulostat aivan älyttömän katkeralta ja onnettomalta ihmiseltä.