Seksi parisuhteen ulkopuolella on naiselle oman tilan raivaamista
Sanoo Pauliina Seppälä Ylen ohjelmassa Vallattomia suhteita, jaksossa "Kultahääpäivä ei ole elämässä ja rakkaudessa onnistumisen merkki".
Ohjelmassa ollaan liikuttavan yksimielisiä siitä, että yhteiskunta paheksuu uskottomuutta, koska nautinnollisesta hetkestä rakastajan seurassa ei ole yhteiskunnalle taloudellista hyötyä.
Virheellinen olettamus, minusta. Yhteiskunta paheksuu uskottomuutta, koska se saattaa aiheuttaa perheen hajoamisen. Perhe on kuitenkin yhteiskunnan kannalta aika olennainen yksikkö, valtio ei voi kasvattaa kaikkia lapsia.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kylmä narsistinen ihminen ei ymmärrä, kuinka paljon pettäminen saattaa satuttaa pettyä.
Melko narsistinen asenne tällä Seppälällä.
Ei ennen ole psykopaatteja ihailtu. Ainakaan sen jälken kun ovat psykopaateiksi paljastautuneet
Yleensä ne ihmiset, joille seksi voi myös olla vain samanmieleisten ja -haluisten hetken leikkiä jopa suhteessa ollessaan jonkun ulkopuolisen kanssa, ovat melko ymmärtäväisiä niitä kohtaan, joille näin ei ole.
Aika harvoin yritetään "käännyttää" ns. demiseksuaaleja tai aseksuaaleja tai totaalisesti seksuaalisesti yhteen kumppaniin sitoutuneita tai jotenkin dissata heitä yleisellä tai yksilötasolla. Hyväksytään tuokin tapa olla.
Usein täällä näyttää siltä, että ne, joille seksi on mahdollista vain syvässä tunnesuhteessa kahden ihmisen välillä, eivät näe mitään muuta tapaa mahdolliseksi. Kutsun heitä rakkausseksifundamentalisteiksi. Muut vaihtoehdot ovat "sairaita", "lapsellisia", "kehittymättömiä", "tunnevammaisia" tai vaikka "psykopaatteja".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin miestään 17 vuotta nuorempaa tuttavaani. Heillä on yksi lapsi ja ovat päättäneet pysyä yhdessä, kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Liitto on ollut seksitön heti lapsen syntymästä lähtien.
Vaimo hakee seksinsä muualta. Vanha 53 v. mies ei yksinkertaisesti vain riitä nuorelle naiselle ja on menettänyt jo kauan sitten fyysisen vetovoimansa naisen näkökulmasta.
Anteeksi vaan, mutta kylläpä käytät epäinhimillistävää, esineellistävää ja harkitsematonta kieltä: "Vaimo hakee seksinsä muualta."
Sinä, minä tai kuka tahansa voimme toki "ymmärtää" tätä vaimoa tai ketä tahansa. Mutta järjestely on silti surullinen ja sen lisäksi mielestäni syvästi epäkunnioittava niin solmittua avioliittoa - siis LIITTOA - kuin puolisoa kohtaan.
Lisäksi tulee mieleen, että vaikka 17 vuotta on toki aika paljon, niin tuossa vaiheessa eihän 53 ole niin vanha ja samalla 36 ei suinkaan ole enää ihan nuori.
Yleensä kannattaa hakea tukea tai apua ajoissa ja vaikka myöhemminkin! Laadukasta ja maksutontakin apua on Suomessa saatavissa paljon, kuten tämä:https://parempiavioliitto.fi/tukiparityo/parisuhdepuhelin/
Lisäksi Perheasiain neuvottelukeskus eli tuttavallisesti Perheneuvonta toimii läpi Suomen..
Vaimo ehdotti miehelle avioliittoneuvolaa, mutta mies ei suostunut tähän.
Jotkut miehet vaan on vanhan oloisia jo 53-vuotiaina, tällä esimerkiksi on ongelmana lihavuus ja on jo jouduttu asentamaan sydämentahdistin "nuorelle" 53-vuotiaalle.
Tietenkään vaimon avioliiton ulkopuolinen suhde ei ole tunteeton. Ovat seksikumppanimiehen kanssa samalla aaltopituudella ja samalla alalla, myös huumori yhdistää heitä. Ei suhteessa ole muuta ongelmaa, kuin että se estää naimatonta miestä löytämästä vaimoa itselleen.
Jos se on kummallekin osapuolelle ok niin mikäs siinä mutta jos kumpi tahansa päättää kävellä toisen yli oman tilan takia ja silti kuvittelee ettei kotona mikään muutu niin voi varautua pettymykseen
Uskollisuus on näköjään tuntematon käsite niin monelle. Ihmekään kun perheet hajoaa
Vierailija kirjoitti:
Ydinperhekäsitys on murskattava koska se on yhteiskunnallista arvokonservatismia.
-feministi
Jep. Lapset perheissä on varmaan samaa mieltä.
Jännä kuinka feministeiksi itseään kutsuvat aina vihaavat jotain. Miehiä, totaalista tasa-arvoa, yksilön vastuuta, nyt ydinperhettä.
Pai pai.
Täytyy sanoa että nämä Ylen jännät naiset ovat marginaalia. Jutut sitä samaa tasoa, kuin mitä kuullut vanhan KGB agentin suusta joka haastatteluissaan kertoo miten länsimainen yhteiskunta hajotetaan muutamassa sukupolvessa.
Ei kuulu omaan tuttavapiiriin nämä naiset.
Ihmettelen Ylen jatkuvaa agendajournalismia. Puolueeton uutisointi on vähissä.
Nainen 40v.
Seläntakana toimiminen on mielestäni se loukkaava asia. Se, että vaimoni haluaisi naida toisen miehen kanssa ei niinkään kunhan ehkäisyasiat olisi hoidettu niin, että ei tuo kotiin tauteja eikä lisäänny selkäni takana toisen miehen kanssa. Jos vaimoni nyt ilmoittaisi, että haluaisi naida miehen ka ssa x niin varmaan se järjestyisi ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Uskollisuus on näköjään tuntematon käsite niin monelle. Ihmekään kun perheet hajoaa
Uskollisuus parisuhteessa on uskonnon pakottamia väestönhallintakeinoja. Ensin keksitään asia, johon ihmiset eivät luonnostaan kykene sitoutumaan, ja sitten aletaan vaatia sitä korkeamman voiman haluamana asiana, ja lopuksi syyllistetään silloin, kun se ei onnistu. Nykyään uskonto on enemmän vaihtunut "ajatelkaa nyt lasten parasta!" -mantraan.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin miestään 17 vuotta nuorempaa tuttavaani. Heillä on yksi lapsi ja ovat päättäneet pysyä yhdessä, kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Liitto on ollut seksitön heti lapsen syntymästä lähtien.
Vaimo hakee seksinsä muualta. Vanha 53 v. mies ei yksinkertaisesti vain riitä nuorelle naiselle ja on menettänyt jo kauan sitten fyysisen vetovoimansa naisen näkökulmasta.
Kun palstaa kuulostelee, tuo seksin saanti on naisille ongelma kaiken ikäisissä suhteissa. Nuorten miesten testot on poikkeuksellisen alhaisia. Ojasta allikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kylmä narsistinen ihminen ei ymmärrä, kuinka paljon pettäminen saattaa satuttaa pettyä.
Melko narsistinen asenne tällä Seppälällä.
Ei ennen ole psykopaatteja ihailtu. Ainakaan sen jälken kun ovat psykopaateiksi paljastautuneetYleensä ne ihmiset, joille seksi voi myös olla vain samanmieleisten ja -haluisten hetken leikkiä jopa suhteessa ollessaan jonkun ulkopuolisen kanssa, ovat melko ymmärtäväisiä niitä kohtaan, joille näin ei ole.
Aika harvoin yritetään "käännyttää" ns. demiseksuaaleja tai aseksuaaleja tai totaalisesti seksuaalisesti yhteen kumppaniin sitoutuneita tai jotenkin dissata heitä yleisellä tai yksilötasolla. Hyväksytään tuokin tapa olla.
Usein täällä näyttää siltä, että ne, joille seksi on mahdollista vain syvässä tunnesuhteessa kahden ihmisen välillä, eivät näe mitään muuta tapaa mahdolliseksi. Kutsun heitä rakkausseksifundamentalisteiksi. Muut vaihtoehdot ovat "sairaita", "lapsellisia", "kehittymättömiä", "tunnevammaisia" tai vaikka "psykopaatteja".
Onhon tuo mahdollista ettei toisesta tunnu miltään kun naapurin Tiina on haarat levällään mun Timolle tai Jos Pekka laittaa Pirkkoa joka reikään.
Itse en tunne ihmisiä joihon kumppanin uskottomuus ei sattuisi ja koska kuitenkin olen monen kanssa asiasta jutellut niin uskon, että enemmistä saa todellakin pahan mielen jos kumppani pettää.
Itse kyllä kiihotun fantasiasta, että kumppani pettää, mutta todellisuudessa en. Siksi se onkin fantasia
Huh huh tuota jaksoluetteloa, kunnon mädätystä
"Syrjähyppy on ihanaa!"
"Mitä kaikki voisivat oppia avoimista suhteista?"
"Miksi vapaa seksuaalisuus ja nautinto pelottavat yhä edelleen?"
"Parisuhteeseen kannattaa satsata vähemmän"
30% lapsista on käenpoikasia.
Ilmiönä tuo ei ole uusi, se vain on tuotu näkyviin. Aivan kuten #metoo.
Entäpä mikäli pysyvä parisuhde on seksitön? Onko sitten oikein hakea sitä muualta?
Vierailija kirjoitti:
Seppälä on oikeassa. Itselläni on ihana seksisuhde Suomessa asuvan ulkomaalaisen miehen kanssa. Seksi hänen kanssaan on aivan mahtavaa. En ole kertonut suhteesta kenellekkään, en edes miehelleni, koska yhteiskunta tuntuu tuomitsevan tällaisen.
Eikös nyt ees miehelle kantsis kertoo. :D
Vierailija kirjoitti:
Taitaa tulla esiin vain osa totuudesta. Mulla on ollut neljä vuotta panojuttu lasten kaverin naimisissa olevan äidin kanssa. Itsekin olen onnellisesti naimisissa. Meidän seksi on siksi hyvää, kun sitä on vain pari kertaa kuussa ja me järkätään yhteistä aikaa pari kertaa vuodessa. Ollaan silloin kuin kaksi kyyhkyläistä ja viimeksi oltiin Tampereella viikonloppu. Se on molemmille sellainen rentoutumiskeino. Seksi on meillä ihan erilaista kuin oman vaimon kanssa. Se kestää pitkään, otetaan hitaasti ja siitä huokuu rakastelu.
Miehet, pitäkää silmät auki. Katseesta se meilläkin lähti.
"vain pari kertaa kuussa" on minusta aika paljon vaimolta varastettuna. Ennustan avioliittosi päättymistä muutaman vuoden sisään. Nämä avoimen avioliiton kokeilijat ja sarjapettäjät eivät osaa tajuta, että parisuhde muuttuu koko ajan, eikä aina tiedä, mihin suuntaan. Sen huomaa vasta vuosien päästä, että aha, sitten alettiin ajautua erilleen. Itse elin nuorena avoimessa suhteessa mieheni kanssa kunnes lasten tultua lopetetttiin se. Nyt kuusissakymmenissä näen, miten "avoimuus" vaikutti meidän suhteeseen, tärkeinä yhteen kasvamisen nuoruusvuosina, vaikka luovuttiinkin siitä lasten alkaessa tulla. Mies kuoli hiljattain, sekin antaa uusia näköaloja menneisyyteen. En voi suositella. Sekin haittaa, että avoimessa suhteessa pitää käyttää kondomia niin sivusuhteessa kuin varsinaisessa. Ihan tyhmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On huomattu että naiselle kannattaa olla se joku toinen mies. En vain koskaan tule ymmärtämään tuota naisten ajattelua ettei oma mies kiihota seksuaalisesti.
Valitettavasti näin se menee nykyään valtaossassa suhteita. Aiemmin miehet eivät ole tätä tajunneet, eivätkä vanhemmat miehet sitä vieläkään halua hyväksyä. Nuorissa ~20-v alkaa olla jo naisten seksuaalisuus paremmin tunnettua ja sitä mukaa parisuhteet tulevat jäämään maginaaliseksi ilmiöksi.
Tuohon vielä naisille nykyaikana pakolliset l*sboleikit päälle, niin ei ihme jos nuoret miehet turhautuvat. Jatkossa tulee olemaan vielä nykyistäkin enemmän seksielämästä paitsi jääviä miehiä, kun nämä lisääntyvissä määrin "ei-pariutumishaluiset" naiset ovat vuorotellen harvalukuisten alfojen ruuvattavana. Itse asiassa tilannehan on nyt hyvin pitkälti sama, paitsi että 30 ikävuoden korvilla naiset sitten etsivät jonkun paremmin elättäjäksi kelpaavan miehen.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin miestään 17 vuotta nuorempaa tuttavaani. Heillä on yksi lapsi ja ovat päättäneet pysyä yhdessä, kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Liitto on ollut seksitön heti lapsen syntymästä lähtien.
Vaimo hakee seksinsä muualta. Vanha 53 v. mies ei yksinkertaisesti vain riitä nuorelle naiselle ja on menettänyt jo kauan sitten fyysisen vetovoimansa naisen näkökulmasta.
Ei tuo nainenkaan ihan untuvikko ole, ja tuntuu hassulta, että viisikymppinen mies olisi "vanha". Ehkä teinin tai hyvin nuoren naisen näkökulmasta. Ellei sitten ole lihonut niin kuin miehet nykyään tekee, nuoretkin.
On myös hieman omistuista odottaa täysi-ikäisyyteen asti..mikä maaginen luku se 18 v on? Miksei 17 v? Tai 16 v?
Tätä palstaa lukiessa mietin onko meillä vaimon kanssa ainoa toimiva suhde tässä maassa, saati ainoa jolla on vielä ns. perinteiset arvot suhteen pohjana...
Seksiä kumpikin saa niin paljon kuin haluaa toisiltaan (ja se on mahtavaa).
Työskentelemme yhdessä lastemme hyvän elämän eteen.
Emme riitele. Mutta ihmettelemme yhdessä yläkerran naapurien jokapäiväistä huutamista.
Arvotamme oman perheemme kaiken yläpuolelle.
Tämä keskustelu aiheuttaa fyysistä pahoinvointia.
Parisuhteen ulkopuolinen seksi voi toimia parisuhdetta ja sen osapuolia positiivisesti palvelevana asia mielestäni lähinnä vain silloin, kun osapuolet ovat sinällään suhteen seksiin (määrä ja laatu) ja omaan kumppaniin tyytyväisiä, mutta avoimesti ja yhteisymmärryksessä (ei välttämättä konkreettisesti yhdessä) hakevat piristystä ja vaihtelua ulkopuolelta.
Jos motiivina on huono tai liian vähäinen seksi tai muu yleinen tyytymättömyys kumppaniin, suhteeseen tai omaan elämäänsä, niin ollaan huonolla pohjalla helposti. Jännitteitä odotettavissa lähes takuuvarmasti.
Tasan ei mene tässäkään nallekarkit. Ne, joilla on jo paljon, saavat helpoimmin vielä lisäjännitystä. Niiden, joilla seksuaalinen halu toiseen edellyttää vahvaa tunnesuhdetta.... tuskin kannattaa edes yrittää mitään sivukuvioita.