Seksi parisuhteen ulkopuolella on naiselle oman tilan raivaamista
Sanoo Pauliina Seppälä Ylen ohjelmassa Vallattomia suhteita, jaksossa "Kultahääpäivä ei ole elämässä ja rakkaudessa onnistumisen merkki".
Ohjelmassa ollaan liikuttavan yksimielisiä siitä, että yhteiskunta paheksuu uskottomuutta, koska nautinnollisesta hetkestä rakastajan seurassa ei ole yhteiskunnalle taloudellista hyötyä.
Virheellinen olettamus, minusta. Yhteiskunta paheksuu uskottomuutta, koska se saattaa aiheuttaa perheen hajoamisen. Perhe on kuitenkin yhteiskunnan kannalta aika olennainen yksikkö, valtio ei voi kasvattaa kaikkia lapsia.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ja miehellä on yhteinen sopimus, että muidenkin kanssa saa harrastaa seksiä. Miehellä on yksi tai kaksi vakikumppania, itselläni parin vuoden suhde.
Ilman tätä päätöstä olisimme eronneet jo aikoja sitten ja siitä olisivat eniten kärsineet lapset.
Eli olette lasten takia näennäisesti yhdessä.
Eikä lapset varmasti huomaa, ei varppina. Taitaa olla tämäkin sopimus vain naisen talouden turvaamiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin miestään 17 vuotta nuorempaa tuttavaani. Heillä on yksi lapsi ja ovat päättäneet pysyä yhdessä, kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Liitto on ollut seksitön heti lapsen syntymästä lähtien.
Vaimo hakee seksinsä muualta. Vanha 53 v. mies ei yksinkertaisesti vain riitä nuorelle naiselle ja on menettänyt jo kauan sitten fyysisen vetovoimansa naisen näkökulmasta.
Anteeksi vaan, mutta kylläpä käytät epäinhimillistävää, esineellistävää ja harkitsematonta kieltä: "Vaimo hakee seksinsä muualta."
Sinä, minä tai kuka tahansa voimme toki "ymmärtää" tätä vaimoa tai ketä tahansa. Mutta järjestely on silti surullinen ja sen lisäksi mielestäni syvästi epäkunnioittava niin solmittua avioliittoa - siis LIITTOA - kuin puolisoa kohtaan.
Lisäksi tulee mieleen, että vaikka 17 vuotta on toki aika paljon, niin tuossa vaiheessa eihän 53 ole niin vanha ja samalla 36 ei suinkaan ole enää ihan nuori.
Yleensä kannattaa hakea tukea tai apua ajoissa ja vaikka myöhemminkin! Laadukasta ja maksutontakin apua on Suomessa saatavissa paljon, kuten tämä:https://parempiavioliitto.fi/tukiparityo/parisuhdepuhelin/
Lisäksi Perheasiain neuvottelukeskus eli tuttavallisesti Perheneuvonta toimii läpi Suomen..
Vaimo ehdotti miehelle avioliittoneuvolaa, mutta mies ei suostunut tähän.
Jotkut miehet vaan on vanhan oloisia jo 53-vuotiaina, tällä esimerkiksi on ongelmana lihavuus ja on jo jouduttu asentamaan sydämentahdistin "nuorelle" 53-vuotiaalle.
Tietenkään vaimon avioliiton ulkopuolinen suhde ei ole tunteeton. Ovat seksikumppanimiehen kanssa samalla aaltopituudella ja samalla alalla, myös huumori yhdistää heitä. Ei suhteessa ole muuta ongelmaa, kuin että se estää naimatonta miestä löytämästä vaimoa itselleen.
Tuota pitäisin aika isona ongelmana. Jää pian luu käteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ja miehellä on yhteinen sopimus, että muidenkin kanssa saa harrastaa seksiä. Miehellä on yksi tai kaksi vakikumppania, itselläni parin vuoden suhde.
Ilman tätä päätöstä olisimme eronneet jo aikoja sitten ja siitä olisivat eniten kärsineet lapset.
Eli olette lasten takia näennäisesti yhdessä.
Eikä lapset varmasti huomaa, ei varppina. Taitaa olla tämäkin sopimus vain naisen talouden turvaamiseksi?
Isän ja äidin tapa olla yhdessä on eka malli lapsille, jotka lukevat kehon kieltä. Onko mallinne niin hyvä, että voit suositella lapsillesikin?
Vierailija kirjoitti:
Seläntakana toimiminen on mielestäni se loukkaava asia. Se, että vaimoni haluaisi naida toisen miehen kanssa ei niinkään kunhan ehkäisyasiat olisi hoidettu niin, että ei tuo kotiin tauteja eikä lisäänny selkäni takana toisen miehen kanssa. Jos vaimoni nyt ilmoittaisi, että haluaisi naida miehen ka ssa x niin varmaan se järjestyisi ihan ok.
Kiihottaisiko se sinua? Ihan vähäsen?
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo nainenkaan ihan untuvikko ole, ja tuntuu hassulta, että viisikymppinen mies olisi "vanha". Ehkä teinin tai hyvin nuoren naisen näkökulmasta. Ellei sitten ole lihonut niin kuin miehet nykyään tekee, nuoretkin.
Mutta onneksi nuoret naiset eivät ole pursuavia mätisäkkejä, huh!
En nyt ymmärrä mistä nämä ihmiset vauhkoavat. Historia on asia erikseen, mutta käsittääkseni tänä päivänä länsimaisissa yhteiskunnissa ihminen voi ihan vapaasti olla sitoutumatta monogamiseen parisuhteeseen tai parisuhteeseen yleensäkään. Ihan vapaasti saa rapottaa menemään niin monen kumppanin kanssa kuin haluaa. Ja jos tämän hetkinen kumppani ei ajatukselle lämpene niin mikään ei estä eroamasta jos tämä kerta on niin tärkeä asia.
Melko perseestä syyllistää ihmisiä jotka haluavat elää yksiavioisessa suhteessa. Ei minun haluni yksiavioisuuteen ole keneltäkään pois millään tavalla, kun en pakota ketään siihen. Kyllä minulla on täysi oikeus kertoa kumppanilleni että jos olen parisuhteessa, niin haluan sen olevan yksiavioinen. Jos tämä ei sovi, niin kumppanini on täysin vapaa eroamaan minusta ja etsimään sitä mitä haluaa.
Erilaisille parisuhteille on varmasti tilansa kunhan molemmat osapuolet ovat selvillä säännöistä ja sitä mitä on käynnissä. Itse haluan kaiken siltä yhdeltä ihmiseltä. Haluan, että nainen on ystäväni, uskottuni ja rakastajani enkä pyydä yhtään vähempää kuin mihin olen itse valmis sitoutumaan. Haluja ja ihastumisia parisuhteesta ulospäin voi tulla, mutta se on elämää. Noita tunteita ei voi hallita, mutta teot voi.
Ehkä sitten olen marttyyri tai jotenkin seksuaalisesti sulkeutunut, mutta minä nautin seksistä paremmin tunteiden kanssa ja arvostan itseäni enemmän uskollisena ja sitoutuneenä ihmisenä. Olkoon sitten niin, että olen itsekkäistä syistä uskollinen. Ehkä tuo on peruja lapsuuden petetyistä lupauksista, mutta viime kädessä ihmisen pitää toimia niin, että on itseensä tyytyväinen ja mikään määrä irtoseksiä ei minulla korvaa sitä tunnetta, että olen pettänyt ihmisen, joka on minulle tärkeä. Tiedän sen, koska nuorena tapailuasteella erehdyin sänkyyn baarista pokatun naisen kanssa ja tunsin, että olin pettänyt naisen, jota kohtaan minulla oli tunteita. Tuo tunne on pitänyt minut uskollisena suhteissani.
Loppujen lopuksi kyse ei minusta ole siitä, mitä pettämisessä tapahtuu sukupuolielimien tasolla ja onko vain "pelkkää seksiä" vaan siinä, että pettää ihmisen, joka antaa sydämensä ja minuutensa toisen haltuun. Mitä se kertoo ihmisestä, joka vaarantaa nuo toiselta ihmiseltä "pelkän seksin" takia.
Vierailija kirjoitti:
On huomattu että naiselle kannattaa olla se joku toinen mies. En vain koskaan tule ymmärtämään tuota naisten ajattelua ettei oma mies kiihota seksuaalisesti.
No minkäs sille voi jos ei kiihota? Teknisesti hyvä ja huolehtiva rakastaja mutta kaikki muu puuttuu. Ei arjen hellyyttä, ei käsikkäin kävelyä, ei suutelua, ei silittelyä, ei rakastelun jälkeistä köllimistä, ei yhdessä nukkumaan menoa eikä yhdessä heräämistä (elämme täysin eri aikataulussa).
Mä vaan tarvitsen jotain muuta kuin sen tunnin räpläämisen ja panon ja ennenkaikkea haluan antaa sitä toiselle mutta mies ei halua että häntä kosketaan. Siksi ei ymmärrä minunkaan tarvettani.
Muuten ihana mies, täydellinen kumppani ja perheenisä. Olemme olleet yhdessä jo 25v, em asiat kärjistyy vuosi vuodelta.

Ja sitä hellyyttä ja läheisyyttähän sinä saatkin joltain satunnaispanolta, joka haluaa vain käyttää sinua seksiin?
Vierailija kirjoitti:
En nyt ymmärrä mistä nämä ihmiset vauhkoavat. Historia on asia erikseen, mutta käsittääkseni tänä päivänä länsimaisissa yhteiskunnissa ihminen voi ihan vapaasti olla sitoutumatta monogamiseen parisuhteeseen tai parisuhteeseen yleensäkään. Ihan vapaasti saa rapottaa menemään niin monen kumppanin kanssa kuin haluaa. Ja jos tämän hetkinen kumppani ei ajatukselle lämpene niin mikään ei estä eroamasta jos tämä kerta on niin tärkeä asia.
Melko perseestä syyllistää ihmisiä jotka haluavat elää yksiavioisessa suhteessa. Ei minun haluni yksiavioisuuteen ole keneltäkään pois millään tavalla, kun en pakota ketään siihen. Kyllä minulla on täysi oikeus kertoa kumppanilleni että jos olen parisuhteessa, niin haluan sen olevan yksiavioinen. Jos tämä ei sovi, niin kumppanini on täysin vapaa eroamaan minusta ja etsimään sitä mitä haluaa.
Boldasin. En nyt ihan heti muista tuollaista täältä lukeneeni. (No en nyt tavaa koko vauvaa päivittäin enkä edes pidempiäjuttuja aina edes kiinnostavista aiheista.)
Kyllähän täällä enemmän kuraa, halventavia kommentteja ja alapeukkua saavat, ne jotka poikkeavat perinteisestä monogamiasta ajatuksin tai kerrotuin teoin.
Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa jonkun "demiseksuaalin" tai monogaamikon arvostelu, käännytys tai halveksunta. On erilainen kuin minä. No problem.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ja miehellä on yhteinen sopimus, että muidenkin kanssa saa harrastaa seksiä. Miehellä on yksi tai kaksi vakikumppania, itselläni parin vuoden suhde.
Ilman tätä päätöstä olisimme eronneet jo aikoja sitten ja siitä olisivat eniten kärsineet lapset.
Eli olette lasten takia näennäisesti yhdessä.
Eikä lapset varmasti huomaa, ei varppina. Taitaa olla tämäkin sopimus vain naisen talouden turvaamiseksi?
Isän ja äidin tapa olla yhdessä on eka malli lapsille, jotka lukevat kehon kieltä. Onko mallinne niin hyvä, että voit suositella lapsillesikin?
Emme riitele mutta emme myöskään rakasta toisiamme. Välit ovat asialliset joskin hieman etäiset, perheenä kuitenkin teemme asioita. En nyt näe miksi tämä olisi jotenkin huonompi vaihtoehto lasten kannalta kuin "reilu" eroaminen.
Eli olette lasten takia näennäisesti yhdessä.