Mitä mahd. vedetöntä evästä?
Ylioppilaskirjoitukset ovat siis ensi viikolla ja siellä tulisi istua melkein sen 6h. Ongelmana kuitenkin järkyttävä yleisten vessojen kammo, pystyn kuitenkin koulussa pidättämään kun päivät ovat yleensä olleet lyhyitä kun käyn neljässä vuodessa, eli 2-3h/päivä. En haluaisi nälässä kärvistellä yo-kokeessa ja ajattelin juoda vain ihan minimaalisen määrän vettä ylppäreissä, mutta mitä siis voin syödä? Joku jogurtti pissattaa aika nopeasti kun niin paljon vettä, ja myöskin sämpylä jossa kurkkua, tomaattia yms. saa vessahädän. Yleensä jos tulee pienikin hätä niin alan stressaamaan. Vessassa käynti ei ole mahdollista, etenkin kun valvoja tulee oven taakse.
Kommentit (55)
sokerista saa energiaa, palasokeria mukaan.
Vaipat? Joo aika radikaalia, mutta harkitse ihmeessä; mun oli kerran pakko mennä virtsatientulehduksessa tärkeeseen työhaastikseen, ratkaisin asian vuoraamalla pöksyt maxisiteillä. Eikun lorottelemaan.
Vettä olisi hyvä saada ihan normaalisti. Aivot eivät toimi ilman vettä kunnolla. Samoin syödä pitää päivän aikana. Sinun pitäisi juomisen väliin jättämisen sijaan miettiä, miten voisit hoitaa vessareissun kirjoitusten aikana. Mielestäni voisit luottamuksella puhua jonkun opettajasi kanssa tästä ongelmasta. Toiseksi olisi hyvä mennä tutustumaan koulun vessoihin ennen kirjoituksia. Niissähän ei oikeasti ole mitään pelättävää. Luultavasti teidänkin koulussa on ihan omat koppinsa jokaiselle vessassa kävijälle.
mulla helpotti kun opettelin pissaamaan hiljaa :) toki riippuu mikä se on, mikä vessoissa ahdistaa.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2014 klo 09:40"]
Vettä olisi hyvä saada ihan normaalisti. Aivot eivät toimi ilman vettä kunnolla. Samoin syödä pitää päivän aikana. Sinun pitäisi juomisen väliin jättämisen sijaan miettiä, miten voisit hoitaa vessareissun kirjoitusten aikana. Mielestäni voisit luottamuksella puhua jonkun opettajasi kanssa tästä ongelmasta. Toiseksi olisi hyvä mennä tutustumaan koulun vessoihin ennen kirjoituksia. Niissähän ei oikeasti ole mitään pelättävää. Luultavasti teidänkin koulussa on ihan omat koppinsa jokaiselle vessassa kävijälle.
[/quote]
Meidän koulussa on niin paljon kirjoittajia että joudutaan mennä muualle kirjoituksiin. En pääse tämän kirjoituspaikan vessoihin tutustumaan ollenkaan etukäteen :(
Sinä joka ehdotit vaippaa. Tuntuu niin epätoivoiselta että varmaan voisin kohta oikeasti sellaistakin alkaa miettiä... ahdistaa. :/
T. Ap
[quote author="Vierailija" time="13.09.2014 klo 09:35"]
Vaipat? Joo aika radikaalia, mutta harkitse ihmeessä; mun oli kerran pakko mennä virtsatientulehduksessa tärkeeseen työhaastikseen, ratkaisin asian vuoraamalla pöksyt maxisiteillä. Eikun lorottelemaan.
[/quote]
saitko paikan? Toivottavasti sait...
Ap herranjumala menet vessaan ja kusaset ja thats it. Säälittävää touhua. Vai että vaippa, voi jösses tätä maailmaa. Nyt hyvänen aika menet sinne vessaan, ei kukaan kiinnitä huomiota tai katso kelloa että ap oli vessassa 5 minuuttia! Ja miksi välität siitä mitä muut ajattelee?! Elämä on paljon helpompaa kun ei välitä muista ja mitä ne ajattelee. Joku vessakammo ja paskat. Et vain uskalla mennä sinne. Itseäsi niskasta kiinni. NOT A BIG DEAL.
Kiva varmaan siinä sit pisuta, mitä jos tampooni olis pitänyt vaihtaa, olisko valvoja tullu kattomaan ettei siihen ole kirjotettu matikan kaavoja.
Kirjoituksista kotiuduttu! En syönyt eilen klo 20 jälkeen mitään, kävin aamulla kahdesti vessassa ennen kirjoituksiin lähtöä ja sitten kirjoituksissa söin 4 näkkäriä ja pari proteiinipatukkaa, kello taisi olla 11 tai 12 kun otin ihan vähän maitoa. Klo 13.30 uskalsin hörpätä runsaammin vettä ja söin myslipatukkaa päälle. Kirjoitin 20 sivua enemmän tai vähemmän asiaa (ei saisi koskaan googlata vastauksia jälkikäteen kun sitten hävettää ja vituttaa kun vastasi väärin...) ja pärjäsin ainakin nämä ekat kirjoitukset ilman vessaan menemistä. Vessavalvoja oli mies niin ei olisi ollut toivoakaan vessaan menosta... keskiviikkona toiset kirjoitukset, katsoo miten silloin pärjään :) kiitokset kaikille auttajille!
T. Ap
Voisitko laittaa tenat housuun, jos sattuu vahingossa lirahtamaan jotain. Ei olisi niin nolo ainakaan. Tosi kurja ongelma sulla kyllä :(
tavallisia pähkinöitä (ei paahdettuja eikä suolapähkinöitä ei chilipähkinöitä, ne janottavat)
43, et voisi olla hyödyttömämpi. :)
T. Ap
Pähkinä-kuivahedelmäsekoitusta.