Pienestä räjähtävä mies, minä ja mikäpä neuvoksi
Lueskelin muiden haasteellisia liittoja ja perhe-elämän potpurreja tuossa, ja kylläpä sitä mielenkiintoista elämäntarinaa riittää. Itsellä on aina sama pieni ongelma, muuten monet asiat mainosti. Tilanteet kai alkavat aina siitä, että jompi kumpi sanoo jotain toista ärsyttävää. Minä pysyn mielestäni paremmin aiheessa, mutta mies läväyttää ilmoille kaikki mahdolliset menneet satuttavat tapahtumat ja henkilökohtaiset loukkaukset.
Meillä sujuvat työt, aikataulut, lastenhoito, harrastukset ja toisen kanssa viihtyminen hyvin. Kumpikin tulee toisen lähelle ja pidetään huolta toisistamme. Mutta mikä on, kun pikkuasoista tulee toista päivää kestäviä megariitoja. Ollaan joo temperamenttisia ja iltsekekseisiä mielipidekimppuja molemmat, mikä auttaa kovasti :)
Viimeksi olin käymässä suihkussa, lähes valmis, ja ajattelin hyvää: päästänpä miehen pian suihkuun, kun yleensä hän menee vasta paljon myöhemmin. Huikkasin, että tulen ihan pian keittämään puuron nuoremmalle lapselle. Ei olisi pitänyt huikata: jäinkin vielä laittamaan pyykkikoneen pyörimään ja pyykkejä. Miestä ei kuulunut suihkuun - odotti tietysti, että minä tulen keittiöön, missä hän laittoi iltapalaa vanhemmalle lapselle. Kun menin sinne, nuorempi nuokkui olohuoneen lattiatyynyllä, vaikka uniaika oli jo käsillä. Mies pitää yleensä hyvin aikataulut ja on tolkun touhuaja. Kun huomasin, että hän laittaa itselleen voileipiä ja alkoi syödä, hermostuin ja sanoin, että lapsi melkein nukkuu olkkarissa, miksei anna mitä tahansa hänelle ja jos kerkeää voileipiä itselle laittamaan, olisi jo keittänyt sen. Olisi hoputtanut vaikka minua sinne. Mies hermostui siitä, ja kun hän hermostuu, mittakaava on järjetön. Minä vastailen tietysti ilkeästi hänen mielestään, vaikka yritän rauhallisesti sanoa, miten asia on ja mitä olisi voinut tehdä, ja mitä itsekin tein huonosti: lupasin, mutten tullut heti.
Miehen mielestä minä aina sanon asioista turhaan ja ärsytän. Minusta pitää voida sanoa ärsytyksensä ulos edes joskus. Miehen mielestä varmaan liian usein. Lopulta yritän olla hiljaa ja mies huutaa, kiroilee ja on itsekin kyynelsilmin, kun painelee ulos ja tulee takaisin jonkun ajan päästä. Jos yritän sovitella, hänellä saattaa kiehua vain uudelleen. Hänen on vaikea tulla sopimaan, olen kuulemma liian usein työntänyt pois, ollut viileä. Vähemmästäkin, kun kuulee olevansa niin huono. Tosin haukkui kyllä itsensäkin tosi huonoksi viimeksi, mutta vain minun sanojeni kautta. Kehun kyllä häntä usein, on todella hyvä monissa toimissaan ja hellä ja hyvä.
Ööh, miksihän tämä menee näin? Miten te muut olette parantaneet riitelytaitojanne?
Kommentit (2)
Tiedätkö, että yleisin parisuhteen ongelma-alue on viestintätaitojen vajavaisuus. Yritystä saattaa olla, mutta pariskunta viestii niin eri tavalla, että konflikiti on väistämätön. Ja tietysti, mitä pienemmästä asiasta kysymys, sitä enemmän turhauttaa.
Jos olette olleet jo melko kauan yhdessä (5v. +) ja jumitatte aina samasta asiasta, on aika puhua vakavasti - joko keskenään (lämpimästi & rakentavasti) tai puelueettoman asiantuntijan läsnäollessa. Ette voi hävitä mitään!
Sinulla kuulostaa olevan tosi mallikas kumppani tätä yhtä piirrettä lukuunottamatta, tee töitä yhteisen hyvän tulevaisuuden eteen. Tiedät varmaankin, että " pahapäisyys" usein vain lisääntyy vuosien edetessä: Nyt on aika toimia.
Tsemppiä teille!
mies ei itse tee. Hänen sovintonsa on silitellä minua ja halia, ei sanoja, vaikka on hyvä puhumaan kyllä. Minä odotan sanoja. Mielessä ovat koko ajan kaikki pahat sanat. Jos minä murahdan jostain todella pienestä, on epäoikeudenmukaista, että hän vyöryttää kaikkea mahdollista heti niskaani. Sitä ei hali paranna. Niinpä aion tällä kertaa pysytellä aika vilpoisena, kunnes hän ymmärtää sanoa jotain parantavaa, korjaavaa. Ei ole mukava vain painaa pahoja sanoja taka-alalle ja alkaa noin vain elelemään mukavaa eloa, niin mukavaa kuin se meillä voikin olla. Sovinnotkin usein hauskoja ja suloisia. Usein mies kyllä kiltisti toistaa perässä minun soivntoesitykseni sanat, kuten vaikkapa " anteeksi, että huusin ja kirosin ja hermostuin liikaa" =)
Nyt ei kyllä kiinnosta ruveta itse lässyttämään mitään, miettikööt. Kyllä minäkin mietin. On se kumma, kun tuttavaperheessä toinen älähtää, niin toinen selittää, miksi toimi tietyllä tavalla ja se riita on valmis. Meillä pääsee itse piru irti. Millaiseen hoitoon tuon voisi viedä? Itse tietysti joutaisin johonkin rennostiottamiskouluun.