Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkä ikäisenä lapsesi ei enää "tarvinnut" sinua äitinä?
15.08.2021 |
Ja älkää nyt käsittäkö väärin, toki lapsi varmastikin aina tarvitsee äitiään, mutta mietin tässä omaa rooliani, omaa elämääni ja oman elämäni rakentamista pienen lapsen yksinhuoltajana. Olen ollut lapsessa ainakin tähän asti kovin kiinni. Tuleeko jokin vaihe, jossa irroitetaan tiiviistä suhteesta puolin ja toisin, ja tapahtuuko se yhtäkkiä, hyppäyksittäin vai pikkuhiljaa? Missä iässä?
Vastaa erityisesti, jos olet yhden lapsen yh. Muutkin voivat toki vastata, on mielenkiintoista nähdä, onko vastauksissa eroa.
Kommentit (28)
MLL:n sivuilla on lapsen kehitysvaiheet kuvattuina.
Ei se tapahdu yhtäkkiä vaan pikkuhiljaa. Esikoiseni lähti nyt opiskelemaan mutta kyllä kyselee edelleen erilaisia neuvoja melkein päivittäin (lähti ulkomaille joten siksikin tarvitsee vielä).
Korona kyllä sotki sitä irtautumista, kun kökötimme kotona liki 1,5 vuotta koko perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole äiti, mutta olen opettaja. 8-10-vuotiaana lapsi alkaa jo hapuilla vähän kauemmas vanhemmasta. Lapsi tarvitsee ja haluaa ihan omia juttuja ja kehittää omia kiinnostuksenkohteita. Hakeutuu kyllä vielä syliin aina välillä. Pikkulapsuuden (2-5v) jälkeenhän lapsi jo aloittaa symbioosista irtautumisen. Toiset lapset aloittaa irtaantumisen aikaisin ja toiset ovat symbioottisia vähän pitempään, melkein koulun alkuun asti. 11-12-vuotiaana tulee jo selkeitä murrosiän merkkejä ja vanhempaan tukeudutaan enenevissä määrin vain silloin kun on hätä. Tämänkin ikäinen lapsi saattaa vielä välillä tulla syliin. 13v ylöspäin teinihän sitten elää jo ihan omaa elämäänsä. Näin siis keskimäärin. Yksilöllisiä eroja on aina. Mutta teinijutut ja esiteinijututhan tiedät jo. En siis ole äiti vielä, mutta luokanopettajan jonkin sortin kokemuksella puhun. Irtaantuminen on varmaan prosessi joka tapahtuu sykäyksittäin. Välillä pieni lapsi palaa symbioosiin ja taas irtaantuu jne. Vanhemman tehtävähän on olla tuki ja turva, mutta rohkaista pienempääkin lasta irtaantumaan lapsen omassa tahdissa ja antaa tukea siihen prosessiin. Välillä on tullut ihan kouluikäisissä lapsissa vastaan ongelmallisia perhedynamiikoita kun äiti ei ole päästänyt lapsesta irti. Näitä juttuja ollaan selvitelty ihan koulussakin psykologin kanssa.
Tähän sanoisin, että jos koulu ei tunnu luotettavalta, eikä opettaja pätevältä, siinä helposti vanhempi sitten ei anna kyllä periksi.
Nimimerkillä kokemusta on.
No, lukiolaisilla jaksamisen kanssa ongelmia. Tuli esteitä uskaltaa tehdä asioita. Tukemassa ja mukana olen ollut.
Vierailija kirjoitti:
En ole äiti, mutta olen opettaja. 8-10-vuotiaana lapsi alkaa jo hapuilla vähän kauemmas vanhemmasta. Lapsi tarvitsee ja haluaa ihan omia juttuja ja kehittää omia kiinnostuksenkohteita. Hakeutuu kyllä vielä syliin aina välillä. Pikkulapsuuden (2-5v) jälkeenhän lapsi jo aloittaa symbioosista irtautumisen. Toiset lapset aloittaa irtaantumisen aikaisin ja toiset ovat symbioottisia vähän pitempään, melkein koulun alkuun asti. 11-12-vuotiaana tulee jo selkeitä murrosiän merkkejä ja vanhempaan tukeudutaan enenevissä määrin vain silloin kun on hätä. Tämänkin ikäinen lapsi saattaa vielä välillä tulla syliin. 13v ylöspäin teinihän sitten elää jo ihan omaa elämäänsä. Näin siis keskimäärin. Yksilöllisiä eroja on aina. Mutta teinijutut ja esiteinijututhan tiedät jo. En siis ole äiti vielä, mutta luokanopettajan jonkin sortin kokemuksella puhun. Irtaantuminen on varmaan prosessi joka tapahtuu sykäyksittäin. Välillä pieni lapsi palaa symbioosiin ja taas irtaantuu jne. Vanhemman tehtävähän on olla tuki ja turva, mutta rohkaista pienempääkin lasta irtaantumaan lapsen omassa tahdissa ja antaa tukea siihen prosessiin. Välillä on tullut ihan kouluikäisissä lapsissa vastaan ongelmallisia perhedynamiikoita kun äiti ei ole päästänyt lapsesta irti. Näitä juttuja ollaan selvitelty ihan koulussakin psykologin kanssa.
Oletko luokanopettaja vai aineenopettaja?
En tiedä mitä haet. Kyllähän lapsi kouluiässä ja harrastuksissaan tietenkin on enemmän irti minusta ja aikaa omillekkin menoille on erilailla. Kuitenkin edelleen 16-vuotiaskin lapseni tarvitsee vielä tasaisesti aikuisen tukea ja läheisyyttä. Jonkun joka välittää ja katsoo kuitenkin vielä perään. En usko sen tarpeen äidin rakkauteen koskaan loppuvan, vaikka lapsi hiljalleen omilleen muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on 19- ja 16-vuotiaat ja kyllä he edelleen tarvitsevat vanhempiaan. Aivotkin kehittyvät 25-vuotiaiksi. Tarvitsemisen muoto vain muuttuu vuosien myötä. Koronan takia moni asia on nyt muuttunut kyllä, esimerkiksi me kuskaamme edelleen ihan eri tavalla kuin jos olisi normitilanne.
Ja tietenkin irtautuminen tapahtuu vähitellen. Etkö itse muka ole ollut koskaan lapsi tai teini?
Minulla 21 ja 19 v, ja vanhempi ei enää tarvitse äitiä. Nuorempi on viimeisen vuoden sisällä itsenäistynyt roimasti ja pärjäisi jo ilman minua. Vielä vuosi sitten ajattelin, ettei pärjäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla 21 ja 19 v, ja vanhempi ei enää tarvitse äitiä. Nuorempi on viimeisen vuoden sisällä itsenäistynyt roimasti ja pärjäisi jo ilman minua. Vielä vuosi sitten ajattelin, ettei pärjäisi.
Tässä on esimerkki takertuvasta vanhemmasta, joka ei päästä irti ennen kuin on pakko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla 21 ja 19 v, ja vanhempi ei enää tarvitse äitiä. Nuorempi on viimeisen vuoden sisällä itsenäistynyt roimasti ja pärjäisi jo ilman minua. Vielä vuosi sitten ajattelin, ettei pärjäisi.
Tässä on esimerkki takertuvasta vanhemmasta, joka ei päästä irti ennen kuin on pakko.
No ei ole. Opettajako siellä paasaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt ymmärrä? Vanhimmat lapseni on 20v ja 21v, asuvat omillaan ja yhä tarvitsevat äidin neuvoja ja opastusta. Elämässä aina kannattaa kysyä luotettavilta ihmisiltä jotka on sinua vanhempia, omaa enemmän elämänkokemusta ja haluvat sinulle hyvää. Jos en jotain tiedä niin ainakin tiedän mistä kysyä ja jos en tiedä sitäkään niin otetaan yhdessä selvää.
Mulla on sellainen äiti, joka väkisin yrittää tyrkyttää itseään aikuisten lasten elämään uskotellen meille, ettemme pärjää ilman häntä. Todella ärsyttävä ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sellainen äiti, joka väkisin yrittää tyrkyttää itseään aikuisten lasten elämään uskotellen meille, ettemme pärjää ilman häntä. Todella ärsyttävä ihminen.
Varmaan siksi kun sinäkään et edes osaa vielä lukea.
Tarvita ja tarvita. Missä vaiheessa lapsi ei enää tule tai mahdu syliin, vaan siirrytään haleihin, TÄMÄ on minusta iso virstanpylväs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen 19, toinen 25-vuotiaana olivat täysin itsellisiä miehiä.
Se on kovin lapsikohtaista. Usein lapsi pystyy itsenäistymään ja kypsymään aikaisin, kun on pakko.
Asun itse pienehkössä maakuntakaupungissa. Tänne tulee joka vuosi ympäröiviltä maaseutualueilta lukioon ja ammattikouluun melko runsaasti 16-vuotiaita, jotka asuvat arjet omillaan. Eräs läheiseni (nyt jo aikuinen) oli 16-vuotias, kun muutti käytännössä täysin itsenäiseen elämään, koska perheessä oli ristiriitoja. Jos huoltajan allekirjoitusta tarvittiin, asia hoidettiin postitse, tai sitten hän vain yksinkertaisesti väärensi allekirjoituksen.
Hän oli jo sitä ennen ollut hyvin itsenäinen, alakoulun ekaluokasta asti hoitanut kouluunlähdön sekä koulusta palaamisen ja läksyt, iltapäivä- tai aamupäiväkerhoja ei ollut, koulumatka oli pitkä, ensin noin 2 km jalkaisin, sitten lähes 45 min bussilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla 21 ja 19 v, ja vanhempi ei enää tarvitse äitiä. Nuorempi on viimeisen vuoden sisällä itsenäistynyt roimasti ja pärjäisi jo ilman minua. Vielä vuosi sitten ajattelin, ettei pärjäisi.
Tässä on esimerkki takertuvasta vanhemmasta, joka ei päästä irti ennen kuin on pakko.
No ei ole. Opettajako siellä paasaa?
13-vuotiaana oltiin muinoin jo sodassa. Siihen nähden lapsesi ovat suoraan sanottuna jälkeenjääneitä.
Vierailija kirjoitti:
Se on kovin lapsikohtaista. Usein lapsi pystyy itsenäistymään ja kypsymään aikaisin, kun on pakko.
Asun itse pienehkössä maakuntakaupungissa. Tänne tulee joka vuosi ympäröiviltä maaseutualueilta lukioon ja ammattikouluun melko runsaasti 16-vuotiaita, jotka asuvat arjet omillaan. Eräs läheiseni (nyt jo aikuinen) oli 16-vuotias, kun muutti käytännössä täysin itsenäiseen elämään, koska perheessä oli ristiriitoja. Jos huoltajan allekirjoitusta tarvittiin, asia hoidettiin postitse, tai sitten hän vain yksinkertaisesti väärensi allekirjoituksen.
Hän oli jo sitä ennen ollut hyvin itsenäinen, alakoulun ekaluokasta asti hoitanut kouluunlähdön sekä koulusta palaamisen ja läksyt, iltapäivä- tai aamupäiväkerhoja ei ollut, koulumatka oli pitkä, ensin noin 2 km jalkaisin, sitten lähes 45 min bussilla.
Vielä 80-luvulla oli ihan normaalia, että lapsi osasi itse mennä kouluun ensimmäisellä luokalla, katsoa vaatteet edellisenä päivänä valmiiksi. Jotenkin vaikuttaa, että siitä ajasta lapset ovat taantuneet, myös älykkyys on alentunut tutkimusten mukaan. Itse kävin 10-vuotiaana bussilla harrastuksissa ja olin tällöin jo hyvin itsenäinen. Sylissä en taatusti viihtynyt enää yli 7-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla 21 ja 19 v, ja vanhempi ei enää tarvitse äitiä. Nuorempi on viimeisen vuoden sisällä itsenäistynyt roimasti ja pärjäisi jo ilman minua. Vielä vuosi sitten ajattelin, ettei pärjäisi.
Tässä on esimerkki takertuvasta vanhemmasta, joka ei päästä irti ennen kuin on pakko.
No ei ole. Opettajako siellä paasaa?
13-vuotiaana oltiin muinoin jo sodassa. Siihen nähden lapsesi ovat suoraan sanottuna jälkeenjääneitä.
Ja huudettiin äitiä kun raajoja amputoitiin. Ja osa meistä kantaa edelleen sitä sukupolvien välittämää traumaa lapsuudesta hautaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kovin lapsikohtaista. Usein lapsi pystyy itsenäistymään ja kypsymään aikaisin, kun on pakko.
Asun itse pienehkössä maakuntakaupungissa. Tänne tulee joka vuosi ympäröiviltä maaseutualueilta lukioon ja ammattikouluun melko runsaasti 16-vuotiaita, jotka asuvat arjet omillaan. Eräs läheiseni (nyt jo aikuinen) oli 16-vuotias, kun muutti käytännössä täysin itsenäiseen elämään, koska perheessä oli ristiriitoja. Jos huoltajan allekirjoitusta tarvittiin, asia hoidettiin postitse, tai sitten hän vain yksinkertaisesti väärensi allekirjoituksen.
Hän oli jo sitä ennen ollut hyvin itsenäinen, alakoulun ekaluokasta asti hoitanut kouluunlähdön sekä koulusta palaamisen ja läksyt, iltapäivä- tai aamupäiväkerhoja ei ollut, koulumatka oli pitkä, ensin noin 2 km jalkaisin, sitten lähes 45 min bussilla.
Vielä 80-luvulla oli ihan normaalia, että lapsi osasi itse mennä kouluun ensimmäisellä luokalla, katsoa vaatteet edellisenä päivänä valmiiksi. Jotenkin vaikuttaa, että siitä ajasta lapset ovat taantuneet, myös älykkyys on alentunut tutkimusten mukaan. Itse kävin 10-vuotiaana bussilla harrastuksissa ja olin tällöin jo hyvin itsenäinen. Sylissä en taatusti viihtynyt enää yli 7-vuotiaana.
Ja noin empaattinen ja tunneälyltäsi ja hoksottomiltasi kypsä sinusta kasvoikin! Eiku.
Maailma on muuttunut aika tavalla 80-luvusta. Ei kannattaisi aina tulla jankkaamaan noita ikivanhoja kultaantuneita ja eltaantuneita lapsuusmuistoja.
Alue: Aihe vapaa
En ole äiti, mutta olen opettaja. 8-10-vuotiaana lapsi alkaa jo hapuilla vähän kauemmas vanhemmasta. Lapsi tarvitsee ja haluaa ihan omia juttuja ja kehittää omia kiinnostuksenkohteita. Hakeutuu kyllä vielä syliin aina välillä. Pikkulapsuuden (2-5v) jälkeenhän lapsi jo aloittaa symbioosista irtautumisen. Toiset lapset aloittaa irtaantumisen aikaisin ja toiset ovat symbioottisia vähän pitempään, melkein koulun alkuun asti. 11-12-vuotiaana tulee jo selkeitä murrosiän merkkejä ja vanhempaan tukeudutaan enenevissä määrin vain silloin kun on hätä. Tämänkin ikäinen lapsi saattaa vielä välillä tulla syliin. 13v ylöspäin teinihän sitten elää jo ihan omaa elämäänsä. Näin siis keskimäärin. Yksilöllisiä eroja on aina. Mutta teinijutut ja esiteinijututhan tiedät jo. En siis ole äiti vielä, mutta luokanopettajan jonkin sortin kokemuksella puhun. Irtaantuminen on varmaan prosessi joka tapahtuu sykäyksittäin. Välillä pieni lapsi palaa symbioosiin ja taas irtaantuu jne. Vanhemman tehtävähän on olla tuki ja turva, mutta rohkaista pienempääkin lasta irtaantumaan lapsen omassa tahdissa ja antaa tukea siihen prosessiin. Välillä on tullut ihan kouluikäisissä lapsissa vastaan ongelmallisia perhedynamiikoita kun äiti ei ole päästänyt lapsesta irti. Näitä juttuja ollaan selvitelty ihan koulussakin psykologin kanssa.