Onko SINUA kiusattu koulussa?

en ole nähnyt kiusaajia kokuluaikojen jälkeen. Elämänpiiri on nykyään toinen.

joten asia rauhoittui pikkuhiljaa jo siellä.. mutta silti VIELÄKIN, JOS satun näkemään tiettyjä heistä, HE eivät katso vieläkään silmiin jostain syystä, eivätkä nyökkää--naurettavia.. minä vain katson ja vähän hymyilen.. olen siis heidän yläpuolellaan ja nautin siitä.. siis säälin heitä. Tai ehkä en enää sitäkään.. mietin vain, millaisiahan ihmisiä heistä on tullut...



anteeksi he eivät ole pyytäneet kunnolla lopuksi (joskus ala-asteella opettajan painostuksesta puristivat jonossa kättäni anteeksipyyntönä!!!????? joka vain pahensi tilannetta)..mutta itse olen heille jo antanu anteeksi.. olivathan he aika lapsellisia silloin,..

Osa kiusaajista yrittää moikkailla, mutta kävelen heidän ohi nenä pystyssä. En ole päässyt yli.

Jos joku tulisi pyytämään anteeksi, antaisin kyllä, mutta sanoisin, etten ikinä unohda....

Annoin takaisin vaikka olin melko hiljainen. Olivat ns. " kavereita" ja lemppasivat matkastaan toisen kaverin välityksellä kun en ollut tarpeeksi " kova" heidän seuraansa. Alkuun suretti (ihme kyllä) mutta löysin paljon mukavampia kavereita. Näihin kahteen luuseriin en ole ollut yhteyksissä sen jälkeen vaikka toinen pari vuotta myöhemmin olkapääkseen yritti saada.

tosin ihan hyvin olen pärjäillyt, vakityö, naimisissa ja kaksi nättiä lasta. Voisin sanoa kiusaajilleni, että toivottavasti heidän lapsensa säästyy kiusaamiselta.... en tiedä mitä he nykyään tekevät, asumme varman eri puolilla Suomea. Paskasakkia!!

Tyttöjen meno nyt on sellaista selkäänpuukotusta tuossa iässä, että en jaksanut kantaa kaunaa murrosiästä yli päästyäni. Mutta kyllä koen, että mua kiusattiin yläasteiässä, tosin tajusin sen kiusaamiseksi vasta aikuisena asioita taaksepäin mietittyäni. Yksi kaveri päätti ns. lempata mut pois porukasta, kertoi valhellisia juoruja ja mustamaalasi mua selän takana minkä kerkesi. Jouduin lopulta etsimään kokonaan uudet ystävät. Veikkaan, että monikaan ei sitä ainakaan koulussa tajunnut tai siis kokenut kiusaamiseksi, kun en ollut sulkeutunut vaan ennemmin teennäisen vahva (ja eksyksissä). Onneksi lukiossa oli uudet kaverit ja uusi elämä, kiusaamisvaihe jäi siksi lyhyeksi. Itsetuntoon jäi kolaus, mutta sitä nyt joutuu yksi sun toinenkin nainen yleensä paikkaamaan aikuistumisen kynnyksellä... Nyt aikuisaikuisena koen olevani aidosti vahva, kun olen sinut itseni ja elämäni kanssa. Matka oli pitkä, mutta opettavainen =) Katkeruutta en koe, ennemminkin olen katsonut myös itse peiliin ja miettinyt, miten voisin yrittää auttaa omia lapsiani, että he eivät joutuisi kokemaan samaa.

Toisen kanssa välit selvitettiin ala- ja yläasteen välisenä kesänä ja yläasteella oltiin taas kavereita. Toisen kanssa en ole ollut sen jälkeen missään tekemisissä. Kaupan kassalla oli ainakin pari vuotta sitten töissä.

Ihan ilman mitään syytä. En siis ollut todellakaan mikään jakorasia tai muutakaan sellaista. Mulla vaan sattui olemaan paljon poikia/miehiä kavereina. Ja niitä " kiusaajia" varmaan vitutti se niin paljon kun eivät tunteneet kyseisiä tyyppejä :)

Ja kun on keskivertoa nätimpi, niin väkisinhän on huora tai muu vastaava....huoh



Nykyään katson säälittävästi " kiusaajia" , koska mulla on mies ja kohta 2 lasta. Eli hyvä elämä.

Ja arvatkaas miten kiusaajilla on mennyt????? ;)

Ysiluokalla tilanne alkoi jo hieman helpottamaan.



En ole yläasteen jälkeen nähnyt kiusaajiani, joten en tiedä miten suhtautuisin tilanteeseen, jos heitä kasvotusten näkisin.

Todennäköisesti olisin vittumainen, koska en ole päässyt kiusaamisesta vieläkään yli, vaikka aikaa on kulunut jo kymmenen vuotta :(

Aivan kuin ei olisi tehnyt menestyksensä eteen mitään. Myös fyysisen puutteen vuoksi kiusattiin.

enkä ole nähny kiusaajia sen koommin,yläasteen jälkeen siis..." Pieniä" ihmisiä ovat mun silmissä....