Onko sinut irtisanottu töistä? Jos on niin mistä syystä?
Olen saanut potkut kahdesti ja mietin, onko se yleistäkin. Tuttavapiirissä ei ole ketään, joka olisi tietääkseni laitettu pois ns. omasta syystään.
Ekan kerran olin nuorena hoitoalalla, kesätyö. Asiakkaat asuivat kukin omassa asunnossaan. Parin viikon jälkeen sain potkut, koska jätin töitä tekemättä, siis unohtelin. Näin se varmasti oli. Minun oli tosi vaikea hahmottaa, mitä pitää kenenkin luona tehdä. Lakanat jäi viemättä pyykkiin ja jalat rasvaamatta yms. Muistilaputkaan ei pelasta, jos ei kunnolla hahmota asioita. Alman luona tee näitä ja näitä juttuja ja tarvittaessa nämä. Pertin luona nämä ja nämä ja ma+pe nämä. Olihan se noloa, että muut nuoret tuntuivat paremmin ottavan hommat haltuun ja minä vain unohtelin, jopa kesken asiakkaan luona olemisen saatoin unohtaa, kuka tämä nyt olikaan ja mitä kaikkea piti tehdä.
Toisen kerran sain potkut asiantuntijatyöstä koeajalla. Työnantajan mielestä työ ei täyttänyt sovittuja tavoitteita. Olisin voinut riitauttaakin, koska jäi epäselväksi, mitä konkreettisesti jäi tekemättä. Minä kuitenkin aina selvitin, jos en osannut/hallinnut jotain. Omalla vapaa-alallakin harjoittelin erään ohjelman käyttöä, koska se oli minulle uusi.
Mistä syistä muut ovat saaneet potkut?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin sossussa etuuskäsittelijänä monta vuotta ja sain lopulta potkut kun en osannut tehdä töitä eli virheitä tuli paljon ja päätöksiä sain vain 1-2 päivässä, vaikka olisi pitänyt saada 5-6 päivässä. Lisäksi poissaoloja oli paljon. Kahden edellisen vuoden aikana olin töissä vain noin 40 päivää vuodessa. Lopun aikaa olin saikulla tai vuosilomalla. Ammattiliitto valitti potkuista hallinto-oikeuteen mutta ei mennyt läpi. Jouduin olemaan työttömänä kolme vuotta mutta sain pääsin sinä aikana eroon viinasta. Sitten sain töitä toisesta kunnasta. Ottaa päähän pitkä työmatka mutta oma oli vika kun viina vei.
Hienoa, ettet katkeroitunut, vaan otit elämäsi omiin käsiisi.
Saikuttaminen ei kannata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mokasin 25-vuotiaana tuoreena tiimivastaavana niin, että minut siirrettiin pois siitä työstä. Onneksi en joutunut pois koko yrityksestä. Hävettää edelleen oma käytös ja olen pahoillani, mitä tuli sanottua.
Juttu alkoi niin, että olin kollega neljälle ihmiselle. Meille päätettiin ottaa käyttöön tiimit ja joka tiimiin tiimivastaava. Se oli silloin ihan uutta koko nimike. Minut valittiin siis tiimivastaavaksi ihan ykskaks eikä ehditty selittää kunnolla tehtäväkuvaakaan.
Tunsin tiimin jäsenet siis ennestään, koska olin tullut taloon pari vuotta aiemmin ja muut olivat jo siellä. En tiedä, liekö minulla ollut huono päivä vai mitä, mutta tiesin ennestään yhden tiimiläisen kärsineen unettomuudesta ja muistakin vaivoista ja aloin puhua hänelle, että hänen työtuloksensa ei vastaa muun tiimin tulosta ja hän antaa huonoa esimerkkiä jäämällä pois töistä pikkusyistä. Hän ei ottanut sitä kovin hyvin, vaan alkoi itkeä ja sanoi, että parhaansa yrittää ja kaikki poissaolot on lääkärin määräämiä. Alkoi kaduttaa oma asenteeni jo silloin. Kuten arvata saattaa, tuli nopeasti kutsu kuulemistilaisuuteen. Olin ylittänyt valtuuteni ja siihen loppui se tiimivastaavana pesti. Pyysin anteeksi kyseiseltä työntekijältä ja saatiin sovittua asia. Edelleen se hävettää, miten saatoin olla niin tökerö.
Sinut siis laitettiin pois tuollaisen takia?! Minulla on ollut 11 vuotta lähiesimies ja on edelleen, joka möläyttelee mitä sattuu, eikä ole vielä potkittu virasta. Tässä esimerkkejä toiminnasta:
- työkaverini sanoi kahvihuoneessa, että lähtee hakemaan ab-kuurin, kun on taas virtsiitin oireita. Lähiesimies tokaisi siihen, että irtosuhteistahan ne tulehdukset tulee.
- tyhy-päivänä meillä oli iltapäivä palkallista vapaata luonnossa liikkumiseen. Lähiesimies sanoi, että tässä virastossa on tärkeämpääkin tekemistä kuin laukata metsissä keskellä työpäivää. Hän jäi toimistolle.
- tein virheen inventaariossa. Laskin vahingossa väärin. Lähiesimies sanoi, että jos on niin huono laskupää, ettei erota 7 laatikkoa 17 laatikosta, takaisin peruskouluun.Näitä esimerkkejä riittäisi vaikka kuinka. Hän on virassa oleva ja korkeasti koulutettu ihminen, jolla on osaamista ja taitoa, mutta valitettavasti ihmissuhdetaidot ei lukeudu vahvuuksiin.
Unettomuus ei ole sairausloman syy. Jos joku ei nuku yöllä, niin ei työnantajan tarvitse maksaa työntekijän päiväunia. Jos lääkäri määrää sairausloman, sillä saa olla, mutta työnantajalla ei ole palkanmaksuvelvollisuutta. Kokemusta on. Lääkäri vaihtoi työntekijän diagnoosin masennukseksi kun tämä jäi yllättäen ilman palkkaa. Sitä ei kuitenkaan tarvinnut maksaa takautuvasti. Onneksi työntekijä tajusi itse lähteä, ettei tarvinnut laittaa lähtemään. Minä en maksa kenellekään palkkaa siitä, että pystyy nukkumaan vain päiväsaikaan, jolloin pitäisi olla töissä.
Olen. Kerran nuorena syystä jota ei kerrottu, ja toisen kerran kun projektin määrärahat loppui.
En kahdeksan vuoden aikana oppinut töitäni virastossa, johon olin palkattu. Työkaverin nokkiintuivat kun kuulemma aina piti minua auttaa ja korjata virheitäni. Ei niitä voinut paljon tulla kun olin niin paljon saikulla, etten töissä kerennyt kuin käydä kääntymässä. Kun minut potkittiin pois, ei liitto lähtenyt avukseni viemään asiaan eteenpäin vaan sanoivat, että ei kannata. Ihan turhaan olin maksanut liiton maksuja. Onneksi sain karenssin jälkeen hyvän ansiopäivärahan ja pääsin sitten töihinkin. Samanlaisia kyyläjiä ovat nämäkin työkaverit.
On irtisanottu, työnantajalla ei ollut tarjota työkyvylleni sopivaa työtä pitkän saikun jälkeen. Työvuosia ehti kertyä 34 tällä työnantajalla
Hienoa, ettet katkeroitunut, vaan otit elämäsi omiin käsiisi.