Onko sinut irtisanottu töistä? Jos on niin mistä syystä?
Olen saanut potkut kahdesti ja mietin, onko se yleistäkin. Tuttavapiirissä ei ole ketään, joka olisi tietääkseni laitettu pois ns. omasta syystään.
Ekan kerran olin nuorena hoitoalalla, kesätyö. Asiakkaat asuivat kukin omassa asunnossaan. Parin viikon jälkeen sain potkut, koska jätin töitä tekemättä, siis unohtelin. Näin se varmasti oli. Minun oli tosi vaikea hahmottaa, mitä pitää kenenkin luona tehdä. Lakanat jäi viemättä pyykkiin ja jalat rasvaamatta yms. Muistilaputkaan ei pelasta, jos ei kunnolla hahmota asioita. Alman luona tee näitä ja näitä juttuja ja tarvittaessa nämä. Pertin luona nämä ja nämä ja ma+pe nämä. Olihan se noloa, että muut nuoret tuntuivat paremmin ottavan hommat haltuun ja minä vain unohtelin, jopa kesken asiakkaan luona olemisen saatoin unohtaa, kuka tämä nyt olikaan ja mitä kaikkea piti tehdä.
Toisen kerran sain potkut asiantuntijatyöstä koeajalla. Työnantajan mielestä työ ei täyttänyt sovittuja tavoitteita. Olisin voinut riitauttaakin, koska jäi epäselväksi, mitä konkreettisesti jäi tekemättä. Minä kuitenkin aina selvitin, jos en osannut/hallinnut jotain. Omalla vapaa-alallakin harjoittelin erään ohjelman käyttöä, koska se oli minulle uusi.
Mistä syistä muut ovat saaneet potkut?
Kommentit (86)
Mansikkapellolta saatiin lähtöpassit kesken kaiken. Oli kuuma kesä, minkä takia mansikat kypsyi suunnilleen yhtä aikaa. Ensin oli liikaa mansikkaa, ettei ehtinyt poimia ja osa mätänivät pellolle ja sitten kunnon mansikan määrä romahti. Yhtenä aamuna omistaja vaan kutsui porukan koolle ja ilmoitti, että puolet lähtee, koska kaikille ei riitä niin paljon poimimista, että kunnon ansioille pääsisi. Mä olin yksi niistä, jotka sai lähtöpassit.
Kerran myyntihommista kun en myynyt tarpeeksi. Olin liian rehellinen myyjäksi. Ja kuulemma ajattelin liikaa.
Pyysin työnantajaa irtisanomaan minut vuonna 2013 yt-menettelyn yhteydessä koska en tarvinnut töitä enää.
Joku muu tarvitsi ja siitä lähtien olen ollut vapaa oravanpyörästä.
En ole myöskään kelan tai sossun asiakas enkä eläkkeellä.
Vierailija kirjoitti:
Mansikkapellolta saatiin lähtöpassit kesken kaiken. Oli kuuma kesä, minkä takia mansikat kypsyi suunnilleen yhtä aikaa. Ensin oli liikaa mansikkaa, ettei ehtinyt poimia ja osa mätänivät pellolle ja sitten kunnon mansikan määrä romahti. Yhtenä aamuna omistaja vaan kutsui porukan koolle ja ilmoitti, että puolet lähtee, koska kaikille ei riitä niin paljon poimimista, että kunnon ansioille pääsisi. Mä olin yksi niistä, jotka sai lähtöpassit.
Mä vielä kerron, mitä siitä seurasi. Olin keväällä valmistunut ammattiin ja työkkäri oli tietty innoissaan, kun sain edes mansikkapellolta töitä (työttömyystilastot kaunistuu). Kun sain lähtöpassit mansikkapellolta, jouduin tekemään monta selvitystä työkkäriin, miksi. Karenssi ensin laitettiin ja sitten poistettiin. Olin niin vihainen siitä turhasta karenssista, koska miten se voi olla muka työntekijän vika, jos työnantaja ei toimita papereita päättymisen syystä ajoissa. Mä suorastaan huusin, että vien vaikka oikeuteen, jos mulle määrätään rahaton karenssiaika sen takia, ettei mansikoita riitä poimittavaksi koko porukalle. Työkkärin mielestä mun olis pitänyt ensin neuvotella osa-aikatyötä mahdollisuudesta yms. typerää.
Sain aikanaan potkut Helsingin Sanomien jakajana, kun ohje oli että lehdet on jaettava klo 02-06.
No, mulla oli kahden ja puolen tunnin rundi, aloitin kolmen jälkeen jolloin ehdin ennen kuutta loppuun.
Pomo poltti päreensä. Yhtäkkiä piti kuulemma aloittaa kahdelta.
Kahdesti vakituisesta paikasta tuotannollistaloudellisista syistä. Ensimmäisellä kertaa työpaikan toimipiste lopetettiin kokonaan, toisella kertaa vähitellen parin vuoden aikana ja olin niitä viimeisiä irtisanottuja.
YT-neuvottelut, tuotannollis-taloudelliset syyt.
Yt:t ”taloudellisista ja tuotannollisista” syistä. Läpinäkyvä totuus irtisanomiseeni oli kuitenkin se, kun olin uskaltanut olla asiallisesti ja perustellen eri mieltä toimitusjohtajan kanssa isosta toimintamallin muutoksesta. Hän otti sen henkilökohtaisesti loukkaantumalla. Myös toinen henkilö, joka oli kanssani julkisesti samaa mieltä, irtisanottiin.
No, se oli lopulta onnenpotku, jatkoin pian toisessa, saman alan yrityksessä, mikä menestyi edellistä paremmin ja kilpailutilanteessa reilusti jyräsikin sen, mistä minut irtisanottiin. Vähän olin vahingoniloinen, tunnustettava on.
Olin kerran pikkupomona alle 2:n kuukauden pihatayöpätkää tekemässä kaukaisessa paikassa, jonne julkisliikenteellä kesti menomatka jotain 2,5 tuntia ja paluumatka melkein 4 tuntia aikataulusyistä. Yksi kesätyöntekijä aukoi aina päätänsä, niin mainitsin pomolleni, etten taida jaksaa. Se purki sitten mun työsuhteen koeajalla, mistä olin vain tosi iloinen.
Sain potkut ravintolatyöstä kuukauden jälkeen keväällä 2020, syyksi annettiin koronatilanne, mutta luulen, että olisin saanut lopputilin muutenkin. Siinä vaiheessa olisi jo pitänyt pystyä pyörittää koko puljua täysin yksin ja omatoimisesti, mutta mulla ei ollut sellaista varmuutta, vaan halusin osata kaikki osa-alueet kunnolla, ennen kuin otan kaiken omalle vastuulleni.
Olin raksasiivoojana ja se oli niin paska työ, että tuli päivän aikana aina pari kaljaa juotua. Kerran työpäällikkö puhallutti ja sain monoa. Ei sitä paskaa selvänä kestä. Päösin onneksi liiton rahoille ja pidin kolmen kuukauden loman.
On irtisanottu tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Tosiasiassa siksi, että olin "tallonut" pomon varpaat! Tämän hän aivan kadenkesken kertoi minulle.
Tuotannollis-taloudellisista syistä. Onneksi olin jo niin vanha, että pääsin ennenaikaiselle eläkkeelle.
Minulle on tehty selväksi, että nyt olisi paras ottaa itse lopputili.. en mielestäni ollut tehnyt mitään väärää, tein työni hyvin, mutta esimies ei vain tykännyt minusta.
Hän teki kaikkensa savustaessaan minua ulos.. vahti, naljaili, vihjaili, arvosteli, etsi virheitä, syytti ja levitteli perättömiä juttuja.
Vuoden kestin murtumatta ja sitten oli annettava periksi ja sanoin itseni irti.
Tämän jälkeen minusta tuli todella varovainen. Meni luotto ihmisiin ja oikeudenmukaisuuteen.
Löysin aivan ihanan työn jossa oli hyvä ja reilu esimies. 10 vuotta olin töissä ja töihin oli ihana mennä. Sitten tämä esimies jäi eläkkeelle ja tilalle tuli uusi henkilö.
Hänestä tuli tuon savustuspaikan esimies tunnelmat ja tämän vuoksi sanoin itseni irti ennenkuin mitään suurempaa ehti edes sattua.
Nyt uudessa työssä jälleen jossa olen osa massaa ja saan tuntea oloni turvalliseksi.
Kaksi kertaa.
Huoltoasemalta ja kahvilasta.
Huoltsikka uhkaili potkuilla kun ei pidä mun asenteesta (?) niin ilmoitin etten tule enää, olisivat irtisanoneet kyllä muuten.
Kahvilasta nuorena, eivät osanneet perehdyttää ja kertoa mitä odottivat minulta. Irtisanoivat koeajan viimeisenä päivänä, joka oli muistaakseni keskiviikko.
Työvuorolistan piti olla esillä jo alkuviikosta, mutta potkuni haluttiin jostain syystä pimittää minulta vikaan päivään asti. Olisivat nyt reilusti sanoneet että mistä kiikastaa ja hyvissä ajoin kertoneet ratkaisunsa.
Jotkut nuoret ottavat nopeasti ja näppärästi hommat heti haltuun ja kaikki sujuu, itse en sellainen ollut vaan olisin tarvinnut vielä paljon ohjausta näin työuran alussa. En myöskään kysyttäessäkään saanut perusteluja irtisanomiselle. Näin jälkikäteen sen kyllä ymmärrän etten sopinut ehkä porukkaan ja omaksunut asioita tarpeeksi nopeasti, mutta silloin tuo oli kova isku.
Kuulin myös että itse yrittäjä ja hänen työntekijänsä ilkkuivat irtisanomistani ja minua jälkikäteen työllistyessäni lähellä sijaitsevaan kilpailevaan yritykseen.
Kypsää menoa. Tällä ketjulla on kuulemma myös tapana koeajoilla kausiluontoisesti kierrättää työntekijöitä, kyse saattoi olla siitäkin.
Käsittämätöntä miten yrittäjänä toimiva aikuinen ihminen voi olla noin pikkumainen. Luulisi hänenkin ymmärtävän että 18 v ei vielä ole työelämän menossa mukana ja ihan p*rseestä potkaista mitään selittelemättä pellolle.
Ja joo, koeajat jännittää edelleen tuon paikan takia. Tekisi mieli laittaa mestan nimi tähän ja antaa ihan julkiset kurat.
Kahdesti. Ensimmäisellä kerralla työnantaja pisti pillit pussiin. Toisella kerralla tuotannolliset ja taloudelliset syyt.
Kesätöistä 16v sain 5min aikaa poistua kun kysyin ylityö- ja pyhäkorvausten perään. Maksoivat sitten jälkikäteen kun silloinen ely-keskusta vastaava taho oli soitellut sinne ja mulla oli esittää työaikakirjanpito edelliseltäkin kesältä. Teettivät ihan säännöllisesti 10h päiviä 7 päivää viikossa.
Kerran. Koko putka pistettiin kiinni. Itse olen myös vienyt lapun vain kerran. Tämä on aika hyvin yli 20v uralla IT-alalla!
Vierailija kirjoitti:
YT-neuvottelut, tuotannollis-taloudelliset syyt.
Ilmoitin itseni vapaaehtoiseksi. Oli 6 kk irtisanomisaika ja silloin vielä 500 päivää ansiosidonnaista. Ihan kiva loma ja sitten kilpailijalle töihin paremmalla palkalla.
Ei ehkä ihan vastaava kokemus, mutta määräaikaisen työsopparin jälkeen ei uusittu enää. Olin tyytyväinen, koska työnkuva ei ollut sitä, mistä oli puhuttu ja siksi oma motivaatio hukassa.