Lue keskustelun säännöt.
Vihaan niin älyttömästi elämän kaavoittajia
04.09.2014 |
Joillain on sellainen ajatusmaailma, että elämässä on tietty kaava, miten asiat menevät. Minä jos joku olen huomannut, että elämä ei TODELLAKAAN ole mikään kaava, joka toistaa itseään. Minulla on tietyissä asioissa heikohkot lähtökohdat mutta elämä on silti kääntynyt hyväksi. Ette ymmärrä pointtia? No, antakaas kun valotan asiaa. Toivon, ettei asianomainen koskaan eksy tähän ketjuun... Minulla ja eräällä henkilöllä on totaalisen erilaiset elämänkatsomukset. Vasta nyt sen ymmärrän. Hänen mielipiteensä (totuutensa) on se, että jos menettää yhden vuokralaisen niin se on katastrofi ja uutta vuokralaista on vaikea löytää. En nyt sen tarkemmin viitsi kertoa yksityiskohtia. Kuitenkin hänellä on ajatus, että siitä mitä on nyt, täytyy pitää kiinni kaikin voimin tai tapahtuu kamalia asioita ja elämä menee sekaisin ja kaikki on kaaosta ja katastrofia. Oma ajatukseni on, että nyt on näin ja viikon päästä voi olla toisin, mutta kaikki järjestyy. Uskon loputtomasti tyhjillään seisoviin vuokra-asuntoihin yhtä paljon nuin joulupukkiin. En kerta kaikkiaan ymmärrö sellaista kaavamaista järkeistämistä, jonka logiikalla asiat ovat mustavalkoisia ja kun tekee näin, niin tapahtuu noin ja piste. Olen aina ollut tällainen suht huoleton eläjä, uskon luonnostani että kaikki järjestyy. En koskaan epäile sitä. En myöskään arvota rahaa yhtä korkealle kuin joskus teininä. Näen esim. 200 € pikku summana jos menetän vain sen mutta saan pitää läheiseni ja olla terve. Kuulostaa toki teennäiseltä, mutta erään surullisen tapauksen johdosta se on minulle totisinta totta. Kun taas elämän kaavailija näkee 200:den euron menetyksen asiana, joka aiheuttaa sitä, tätä ja tuota ja elämä menee raiteiltaan, koska nyt ollaan 200 € köyhempiä. Tämä asia on vaikea selittää ymmärrettävästi etenkin, kun en halua jakaa yksityiskohtia. Mutta asia, jota en käsitä on tosiaan se, että elämää ajatellaan
kaavana ja luullaan olevansa ennustajia.
Kommentit (11)
Jotenkin tuntuu että et ole ihan rehellinen itsellesi, jos sulla ei aidosti olisi mitään "elämän kaavoitusta" vastaan ei tämä aihe herättäisi näin voimakkaita tunteita. Tuntuu että sulla voi olla aika voimakkaastikin odotuksia että elämä menisi tietyn kaavan mukaan, ehkä alitajuisesti, ja siitä kumpuaa tämä katkeruus ja negatiiviset tunteet. Tässä vain ajatuksia viestisi pohjalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isä vois olla tuo 200 eurosta hermostuva, mäkin olin ennen. Mutta en ole enää... Olen oppinut, ettei sillä OIKEASTI saavuta mitään. Mutta koska isäni on mulle muuten rakas, en jaksa hermostua erilaisuudestamme :D Tai sanotaanko niin, että isälle voin rauhassa valittaa eikä hän sano oikeastaan mitään. Asia purettu. Mutta siis ylisaidat tuttavat olisivat ihmistyyppi, jota en varmaan jaksaisi, pakko myöntää. Meillä siis myös vuokra-asuntoja, tai mulla vaan yksi, isällä useampia.
Niin, siis mä näen tuon toiminnan eräänlaisena saituutena. Ei ole ikään kuin varaa luottaa siihen, että asiat järjestyvät. Mun isäni pontimena on oikeastaan vain rahanmenetys, se sattuu häneen vähintään yhtä paljon ja yhtä pienessä mittakavassa kuin Aku Ankan Roope-Setään. Kai hän sentään elämään muuten luottaa... Mutta auta armias jos näköpiirissä on senttienkin häviö niin sitten taivutaan vaikka sadalle mutkalle, että sitä menetystä ei tule.
4
[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 19:28"]Jotenkin tuntuu että et ole ihan rehellinen itsellesi, jos sulla ei aidosti olisi mitään "elämän kaavoitusta" vastaan ei tämä aihe herättäisi näin voimakkaita tunteita. Tuntuu että sulla voi olla aika voimakkaastikin odotuksia että elämä menisi tietyn kaavan mukaan, ehkä alitajuisesti, ja siitä kumpuaa tämä katkeruus ja negatiiviset tunteet. Tässä vain ajatuksia viestisi pohjalta.
[/quote]
Siis häh? Minullahan ON elämän kaavoitusta vastaan jotain ja paljon onkin. Minullekin raha on tärkeää ja haluan edistyä elämässä, mutta tiedän ettei elämässä ole mitän tiettyä kaavaa. Tai jos olisi, niin minäkin olisin nyt tyhjän päällä ja ilman ammattia.
Ah mä luulin, että tulisit puhumaan siitä kuinka joku haluaa suunnitella elämänsä niin hyvin kuin etukäteen pystyy, ja sitten kouluttautua, kerätä varallisuutta, tehdä lapsia, ostaa asunnon jne niin että on esim tarpeeksi rahaa elättää lapset ja laittaa eläkepäiviä varten jotain sukanvarteen. Sellainen on mielestäni järkevää ja pitkäjänteisen ihmisen merkki, eikä ärsytä lainkaan, vaan on mielestäni ihailtavaa.
Mutta onhan tuollainen oikeasti rasittavaa, jos toinen pelkää jokaisen pikkumenetyksen päättyvän katastrofaalisesti, eikä ole minkäänlaista luottamusta siihen että asiat järjestyy. Mutta tuohan tarkoittaa sitä että mitään ei juurikaan saa ikinä aikaan, kun ei koskaan uskalla aloittaa mitään uutta ja ottaa riskejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tuokin toinen ääripää, että sinulla on jonkinlainen lapsenusko siihen, että kyllä asiat aina järjestyvät, vaikka näyttäisi kuinka kamalalta. Koska totuushan on, etteivät ne asiat todellakaan aina järjesty, eikä kaikki aina käänny hyväksi, vaikka kuinka odottaisi niin käyvän.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 19:39"]
[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 19:28"]Jotenkin tuntuu että et ole ihan rehellinen itsellesi, jos sulla ei aidosti olisi mitään "elämän kaavoitusta" vastaan ei tämä aihe herättäisi näin voimakkaita tunteita. Tuntuu että sulla voi olla aika voimakkaastikin odotuksia että elämä menisi tietyn kaavan mukaan, ehkä alitajuisesti, ja siitä kumpuaa tämä katkeruus ja negatiiviset tunteet. Tässä vain ajatuksia viestisi pohjalta. [/quote] Siis häh? Minullahan ON elämän kaavoitusta vastaan jotain ja paljon onkin. Minullekin raha on tärkeää ja haluan edistyä elämässä, mutta tiedän ettei elämässä ole mitän tiettyä kaavaa. Tai jos olisi, niin minäkin olisin nyt tyhjän päällä ja ilman ammattia.
[/quote]
En ole toi jota lainasit, mutta mun mielestä sun kaverisi ei ole niinkään tyyppi esimerkki elämää kaavoittavasta ihmisestä, vaan pelokkaasta ja elämää pelkäävästä ihmisestä. Elämää "kaavoittava" ts suunnitteleva ei pelkää tulevaa ja mahdollisia vastoinkäymisiä, sillä hän useimmiten toimii niin että niiden riski on todella pieni tai laskettu suunnitelmiin mukaan. En tiedä onko meillä eri käsitys elämän kaavoittamisesta, mutta mulla tulee mieleen että joko a.)sulla ärsyttää kaverisi ihmisenä (esim hänen huolehtiminen, pelot, stressaminen), ja vetasit nyt ton elämän kaavoittamisen vaan joksikin selityksesi siihen b.) sulla oikeasti ärsyttää "kaavamainen" elämä, ja keksit hieman huonohkon esimerkin sitä valoittamaan. Ja jos kyseessä on b, niin yleensä sellaiset kumpuaa juurikin siitä, että itse esim pelkää muiden arvostelua, ja haluaa puolustautua hyökkäämäällä mahdollisia arvostelijoita vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsena ja nuorena voi elää huoletonta hälläväliä elämää. Vanhemmiten huoleton ja mukava elämä vaatii rinnalle kaavoitusta ja suunnittelua. Läpi elämän ei voi haahuilla mentaliteetilla "nyt on tilanne tämä. Huomenna kaikki voi olla toisin."
Spontaani ja impulsiivinen elämä on mukavaa aikansa, mutta jos vielä 40-vuotiaana olisi joka päivä aloitettava "alusta", eikä elämässä olisi mitään pysyvyyttä, olisi se kaikkea muuta kuin huoletonta. Kun elämässä on kaavat kunnossa ja tukipilarit kasassa, voi siitä tehdä huoletonta ja välillä irtaantua kokonaan arjesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh, taidat sitten vihata mua melko paljon ;) Olen positiivinen ja iloinen ihminen, kykenen näkemään ikävissäkin asioissa jotakin hyvää. Kuitenkin olen melko takakireä ja suunnitelmallinen tyyppi, en kovinkaan huoleton ja spontaani.
Mulla on vähän sellaista kaltevan pinnan ajattelua toisinaan, jos jokin asia menee pieleen, pelkään että siitä lähtee onnettomien sattumusten sarja liikkeelle. Oon miettinyt, vaikuttaako mun lapsuus tuohon. Lapsuuteni oli melko sekava: kotona oli väkivaltaa, mielenterveysongelmia, rahaongelmia ym. Perjantaina jääkaappiin ilmestyneistä viinipulloista seurasi vanhempien humaltuminen, tappelua, lemmikkien karkaamisia ja jopa tulipaloja. Opin jo penskana, ettei asiat todellakaan itsestään ja automaattisesti vaan järjesty hyvin. Opin jo pienestä pitäen sellaiseksi ylihuolehtijaksi.
Toisaalta sellainen on mielestäni ärsyttävää, että on joku luulo jostakin asiasta ja sitten siihen luuloon perustuen heittäydytään dramaattiseksi ilman että edes yritetään tarkastaa tietoa tai etsiä ratkaisua asiaan. Suhteettomuudentaju kohtaa tiedon puutteen. Esimerkiksi kaverini väitti ettei voi saada asuntolainaa jollei pariskunnan molemmilla osapuolilla ole vakkarityötä. Hän ei suostu millään uskomaan ettei asia ole noin mustavalkoinen joka tilanteessa muttei toisaalta viitsi tarkistaa tietojaan.
Näin on.