Jos puoliso menehtyy, milloin mielestäsi on oikea aika aloittaa uusi suhde?

Vierailija kirjoitti:

Jos puoliso on vakavasti sairas niin kannattaa aloittaa seuraava suhde jo tämän elinaikana. Silloin ei ole tarvetta kuoleman jälkeen näin toimia koska silloin aivan kamalan tuomittavaa muiden mielestä. 

Jos oikeasti rakastaa kuolevaa kumppaniaan, niin en ymmärrä, miten joku pystyy samaan aikaan etsimään jo uutta puolisoa. Ei se toki minulle kuulu, jokainen tehkööt miten haluaa. Voi olla, ettei kaikki pysty olemaan yksin, vaan tarvitsevat jonkun aina rinnalleen. Joskus vaan voi jäädä surutyö kesken ja se tulee sitten pinnalle myöhemmässä vaiheessa.

Jos tämä asia on sinulle omakohtainen sinun kannattaisi varmaan keskustella nuorten leskien vertaistukiryhmissä tai vaikka terapeutin kanssa. Ajattelen siis että kysymys on siitä että milloin ihminen on itse valmis uuteen suhteeseen. 

Jos taas kysyt siksi että haluat päättää onko sopivaa paheksua leskeä juokse jorpakkoon.

No ei välttämättä aina se leski hakemalla etsi uutta puolisoa vaan elämä tuo tullessaan kaikenlaista ja joskus vaan sattuu löytymään se uusi nopeastikin. Äidilleni kävi leskeksi jäätyään niin että rakastuikin jo tuttuun mieheen, joka oli eronnut pitkästä liitostaan. Mun mielestä ihan hyvä ettei jäänyt pitkäksi aikaa yksin…

Vierailija kirjoitti:

Suru pitäisi käsitellä. Olen töissä kriisikeskuksessa, ja valitettavan usein puolisonsa yllättäen menettäneet aloittavat uuden suhteen 1-4 kk kuluttua puolisonsa kuolemasta. Ahdistuvat ja pelkäävät yksinoloa. Tilanne on vaan väärin molemmille osapuolille, toinen kun on vain laastari. Suru pitää käsitellä ensiksi. Lisäksi, jos on alaikäisiä lapsia, pitäisi lapsien tunteet ottaa huomioon. Tiedän useita tapauksia, joissa uusi kumppani muuttaa taloon alle puolen vuoden sisällä isän tai äidin kuolemasta. Lapsi ei ole mitenkään päässyt vanhemman menetyksestä yli niin äkkiä.

Tätä ei moni näytä käsittävän. Asia on silloin eri, jos tunteet puolisoa kohtaan ovat kuolleet aikoja sitten ja ollaan oltu yhdessä pelkästään esim. lasten takia.

Vierailija kirjoitti:

Noin vuoden päästä. En tajua ihmisiä jotka ovat kovasti rakastaneet puolisoon ja kuolema ollut kova sohkki, mutta sitten kuitenkin nopeasti on uusi suhde käynnissä. Siinä ei paljon ole kunnioitusta menehtynyttä kohtaan. Jos oikeasti rakasti toista, niin ei silloin ole heti valmis uuteen suhteeseen. Ei tarvitse loppuelämää yksin olla tai vuosiakausia, mutta jotakin rajaa. Lisäksi joidenkin ihmisten olisi hyvä opetella elämään ihan itsekseen eikä aina olla parisuhteessa. Ei osata olla yksin vaan aina on pakko olla joku. 

Itse tiedän tapauksen jossa nuorehko mies kuoli yllättäen. Leski alkoi seurustella uuden miehen kanssa 3kk päästä. Vastenmielistä.

Minusta sinä olet vastenmielinen.

No eipä tällaiseen voi mitään oikeaa sanoa. Itselläni puoliso on menehtynyt ja en tosiaan ajattele, että oma menetelmäni olisi kaikille sopiva tapa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka seuraavana päivänä.

Etkö malttaisi odottaa edes hautajaisten jälkeiseen päivään?  Minusta aivan tavallisenkin parisuhteen päätyttyä on kohtuullista pitää ns. suruaikaa, miettiä vähän asioista eikä rynnätä suin päin uuteen suhteeseen. Huvittavaa miten nopeasti jotkut julkkikset tuntuvat löytävän "uuden rakkaan" entisen suhteen päätyttyä.

Ei koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin vuoden päästä. En tajua ihmisiä jotka ovat kovasti rakastaneet puolisoon ja kuolema ollut kova sohkki, mutta sitten kuitenkin nopeasti on uusi suhde käynnissä. Siinä ei paljon ole kunnioitusta menehtynyttä kohtaan. Jos oikeasti rakasti toista, niin ei silloin ole heti valmis uuteen suhteeseen. Ei tarvitse loppuelämää yksin olla tai vuosiakausia, mutta jotakin rajaa. Lisäksi joidenkin ihmisten olisi hyvä opetella elämään ihan itsekseen eikä aina olla parisuhteessa. Ei osata olla yksin vaan aina on pakko olla joku. 

Itse tiedän tapauksen jossa nuorehko mies kuoli yllättäen. Leski alkoi seurustella uuden miehen kanssa 3kk päästä. Vastenmielistä.

Minusta sinä olet vastenmielinen.

Oikeassahan tuo ylläoleva kirjoittaja on. Surutyö pitäisi tehdä ensin loppuun ja ei sitä käydä läpi parissa kuukaudessa, jos kuollut puoliso oli oikeasti rakas. Ihmiset ja tilanteet ovat kuitenkin erilaisia.

Menetin mieheni 10 vuotta sitten. Rakastuin lähipiirissäni olevaan mieheen noin 3 kuukauden kuluttua hautajaisista. Tämä

suhde kesti noin pari vuotta ja oli tietyllä tapaa virhe. Näin jälkikäteen ajateltuna kaipasin kovasti läheisyyttä ja toisen läsnäoloa. En oikein osannut olla yksin. Joku asiantuntija täällä kirjoitti, että surutyö jää monesti kesken, jos löytää uuden liian nopeasti. Omalta kohdaltani voin allekirjoittaa tämän väitteen. Toivon, ettei kukaan ala nyt pätemään virheideni takia, koska jos et ole itse ollut kyseisessä tilanteessa, niin et voi ymmärtää, miltä rakkaan ja pitkäaikaisen elämänkumppanin menettäminen tuntuu. Jokainen myös suree omalla tavallaan, eikä ole oikeaa tai väärää tapaa.

Mies tarvitsee seksiä, joten aika piakkoin. 4 kertaa viikossa pitäisi ainakin saada.

Minä jäin reilu vuosi sitten leskeksi ja pienten lasten kanssa yksin. Rakastin vaimoani yli kaiken ja tein kaikkeni, että hänellä olisi ollut hyvä olla. Sairaus kuitenkin oli vahvempi; vei liikuntakyvyn ja ymmärryksen ympäröivästä maailmasta. Olisi melko naivia ajatella, että kaiken sen jälkeen mitä on joutunut käymään läpi, ei saisi enää haaveilla uudesta suhteesta tai että joku ulkopuolinen määrittäisi sen, koska olen valmis aloittamaan uuden suhteen. Sen aika on sitten kun siltä tuntuu ja eteen osuu sellainen ihminen kenen kanssa haluan arjen jakaa, ja joka haluaa astua minun elämään.

Tässä keskustelussa jotenkin annetaan ymmärtää, että seurusteleva leski olisi kärsimätön petturi, joka vaihtaa puolisonsa heti tilaisuuden tullen toiseen. Todellisuudessa kuollut puoliso kulkee mukana ajatuksissa ja lapsissa koko loppuelämän.

En kutsuisi deittiä kotiin ennen kuin kalmo on viety pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin vuoden päästä. En tajua ihmisiä jotka ovat kovasti rakastaneet puolisoon ja kuolema ollut kova sohkki, mutta sitten kuitenkin nopeasti on uusi suhde käynnissä. Siinä ei paljon ole kunnioitusta menehtynyttä kohtaan. Jos oikeasti rakasti toista, niin ei silloin ole heti valmis uuteen suhteeseen. Ei tarvitse loppuelämää yksin olla tai vuosiakausia, mutta jotakin rajaa. Lisäksi joidenkin ihmisten olisi hyvä opetella elämään ihan itsekseen eikä aina olla parisuhteessa. Ei osata olla yksin vaan aina on pakko olla joku. 

Itse tiedän tapauksen jossa nuorehko mies kuoli yllättäen. Leski alkoi seurustella uuden miehen kanssa 3kk päästä. Vastenmielistä.

Minusta sinä olet vastenmielinen.

Oikeassahan tuo ylläoleva kirjoittaja on. Surutyö pitäisi tehdä ensin loppuun ja ei sitä käydä läpi parissa kuukaudessa, jos kuollut puoliso oli oikeasti rakas. Ihmiset ja tilanteet ovat kuitenkin erilaisia.

Jotkut tarvitsevat ystävän apua surutyöhön. Ja joillekin puoliso on se ainoa ihminen, jota pystyy pitämään läheisenä ystävänä. Tällaiselle uusi liitto voi tuoda apua.

Vierailija kirjoitti:

Menetin mieheni 10 vuotta sitten. Rakastuin lähipiirissäni olevaan mieheen noin 3 kuukauden kuluttua hautajaisista. Tämä

suhde kesti noin pari vuotta ja oli tietyllä tapaa virhe. Näin jälkikäteen ajateltuna kaipasin kovasti läheisyyttä ja toisen läsnäoloa. En oikein osannut olla yksin. Joku asiantuntija täällä kirjoitti, että surutyö jää monesti kesken, jos löytää uuden liian nopeasti. Omalta kohdaltani voin allekirjoittaa tämän väitteen. Toivon, ettei kukaan ala nyt pätemään virheideni takia, koska jos et ole itse ollut kyseisessä tilanteessa, niin et voi ymmärtää, miltä rakkaan ja pitkäaikaisen elämänkumppanin menettäminen tuntuu. Jokainen myös suree omalla tavallaan, eikä ole oikeaa tai väärää tapaa.

Ei se mikään virhe ollut. Se oli sinun tapasi selviytyä

Mutta asiasta toiseen. Me ihmiset olemme niin erilaisia. Itse olen tyyppiä, joka ei koskaan ole helposti rakastunut. Joten jos jäisin leskeksi, en kovin helpolla usko, että rakastuisin uudelleen ja aloittaisin suhteen kovin äkkiä. Viihdyn ihan liikaa yksinäni ja itseni kanssa.

Ystäväni on taas täysin erilainen. On kokenut monta rakkautta elämässään. Kun erosi avioliitostaan, oli jo tulisesti rakastunut kahden viikon päästä. Tästä ei tullut mitään, niin kohta taas rakastui. On eron jälkeen ehtinyt seurustella monta kertaa ja tulisesti ja aidosti rakastunut joka kerta.

Jokaisen tunne-elämä on erilaista. Joskus olen hieman kateellinenkin ollut ystäväni kyvystä rakastua helposti niin syvästi ja täysillä. Nuorena minä olin se vanhapiika kenelle ei kukaan meinannut kelvata. Ystäväni tunsi syvästi ja seurusteli periaatteessa koko ajan, mutta kohde vaihtui.

Olemme nyt kuusikymppisiä ja edelleen olen se vaikea ihminen, joka elää tässä yhdessä parisuhteessa ihan tyytyväisenä, mutta toista kertaa en kyllä jaksaisi tähän alkaa

Jokainen tietää itse itselleni oikean ajan, ei ulkopuolinen sitä voi tietää. Jollain se on heti, toisilla ei koskaan. Jokaisen omaa ratkaisua on hyvä kunnioittaa.

Mieheni kuoli 6 vuotta sitten. Osallistuin sururyhmään ja opettelin olemaan yksin. NYT on mies elämässäni asumme erillään. Näin meillä. Mikä kullekin sopii.

Hyviin tapoihin kuuluu että exän antaa kylmetä ennen kuin hyppää uuteen suhteeseen.

Puolison menetys voi tapahtua äkillisesti tai pidemmän sairauden jälkeen. Jälkimmäisessä voi olla mahdollista jutella myös mahdollisista uusista kumppaneista ja toiveista esim. lasten suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin vuoden päästä. En tajua ihmisiä jotka ovat kovasti rakastaneet puolisoon ja kuolema ollut kova sohkki, mutta sitten kuitenkin nopeasti on uusi suhde käynnissä. Siinä ei paljon ole kunnioitusta menehtynyttä kohtaan. Jos oikeasti rakasti toista, niin ei silloin ole heti valmis uuteen suhteeseen. Ei tarvitse loppuelämää yksin olla tai vuosiakausia, mutta jotakin rajaa. Lisäksi joidenkin ihmisten olisi hyvä opetella elämään ihan itsekseen eikä aina olla parisuhteessa. Ei osata olla yksin vaan aina on pakko olla joku. 

Itse tiedän tapauksen jossa nuorehko mies kuoli yllättäen. Leski alkoi seurustella uuden miehen kanssa 3kk päästä. Vastenmielistä.

Minusta sinä olet vastenmielinen.

Oikeassahan tuo ylläoleva kirjoittaja on. Surutyö pitäisi tehdä ensin loppuun ja ei sitä käydä läpi parissa kuukaudessa, jos kuollut puoliso oli oikeasti rakas. Ihmiset ja tilanteet ovat kuitenkin erilaisia.

Av-keskustelua parhaimmillaan. Ensin kommentoidaan muka-ymmärtäväisesti ja sitten lisätään törkeä todellisen motiivin paljastava loppukaneetti (esim. tässä että lesken tapa jatkaa omaa elämäänsä on "vastenmielistä") ja sitten taas jatkokommentoidaan tekeytymällä "kannattajaksi" ja antamalla jeesusteleva ristiriitainen elämänohje joka pohjautuu oikeasti omaan ihmisvihaan. 

Olet entistäkin vastenmielisempi.