Lue keskustelun säännöt.
En enää käännä miesten päitä, enkä haluaisikaan
03.09.2014 |
Ja sanotaan nyt heti alkuun, että luultavasti vielä kääntäisin niitä päitä, jos panostaisin paljon ulkonäkööni, mutta en halua tehdä sitä.
Olen viime aikoina pohdiskellut paljonkin aiempaa käyttäytymistäni ja sitä, miksi ihmeessä oikeasti edes aiemmin halusin kääntää miesten päitä, miksi halusin sitä huomiota ja ihailua (ulkonäkööni kohdistuvaa)? Minua katselleet miehet tuskin ihailivat sisintäni ja sitä, kuinka ihana ihminen olen. Katsoivat lähinnä rumasti sanottuna vain sitä, olenko seksikäs tai hyvännäköinen ns. "pantavaksi".
Ja miksi IHMEESSÄ haluaisin olla jonkun random-tyypin mielestä pantavannäköinen...? Nyt kun tätä mietin, niin oikein naurattaa, kuinka hölmö sitä onkaan ollut :)
Elämästäni on tullut paljon helpompaa ja jotenkin jää aikaa pohtia ja kiinnittää huomiota enemmän Merkitseviin, Oikeisiin Asioihin, kun en enää niin mieti miltä näytän (siis joo, toki pukeudun siististi, puhtaisiin ja sopiviin vaatteisiin -en tosin ole varmastikaan minkään muotibloggarin näköinen-, pidän huolta siitä että tukka on puhdas ja siististi, hampaat pesty, ja keho muutenkin puhdas.)
Mutta ei puhettakaan että viitsisin meikkailla ja yrittää värittää naamastani erilaista kuin se on. Aamulla riittää hiusten harjaus, leikkuutin lyhyemmän mallin jota ei tarvitse juuri laittaa. Kaapista valitsen aamuisin jotkut tavalliset, mukavat vaatteet (esim. farkut ja neule/tunika/t-paita).
Harrastan liikuntaa, koska haluan kehoni olevan toimiva, mutta en enää tuskaile peilin edessä ja yritä laihduttaa itseäni ihannemittoihin, jotta olisin jossain "seksikkäässä bikinikunnossa". :D (jos haluan rannalle tai uimaan, niin sittenhän menen, tavallisessa uimapuvussani. Miksi pitäisi olla seksikäs rannalla? Niiden uppo-outojen miesten ihailun saadakseen, vai?)
Itsetuntoni on ihan kunnossa ilman vieraiden miesten ihailuakin. Itse tykkään itsestäni juuri tällaisena kuin olen. En halua herätellä mitään himoja vieraissa miehissä. Oma mieheni tykkää minusta niin laitettuna kuin naturellinakin, ei ole koskaan erikseen kehunut eikä kauhistellut ulkonäköäni, ja pussaa ja halaa (ja muutakin) kanssani yhtälailla nyt kuin aiemmin kun olin laittautuneempi.
Kirjoitin tämän nyt lähinnä siksi, että relatkaa, mammat ja tykätkää itsestänne! :) Mitä te niiden muiden mielipiteillä oikein teette...? (viittaan tässä lukuisiin av-keskusteluihin jotka koskevat ulkonäköä ja pukeutumista.. esim. kauhistelua siitä, ettei vain "näytä tädiltä" yms.)
Kommentit (25)
[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 21:33"]Mun ajatukset juuri. No okei, olin tuollainen ehkä ikävuodet 14-20 ja sen jälkeen satunnaisesti. Raskaus muutti ajatukset lopullisesti 29-vuotiaana. Mitä väliä, onko jalat paksut, jos ne toimii ja voin liikkua? Tai mitä väliä roikkuuko tissit, jos ne on terveet, jne. Ja en ole ylipainoinen tai keksinyt äitiydestä tekosyytä saada olla plösö, vaan niin rankan jutun läpikäytyään arvostaa kehoaan eri lailla. Vaikka sainkin riipputissit ja 5 sitkeästi pysyvää kiloa. Ihmisten mielipiteet ei kyllä kiinnosta pätkääkään :D ennen olin sellainen, että sain jatkuvastihuomiota ja kerjäsinkin sitä.
[/quote]
Klisee, että raskauden jälkeen sitä näkee kehonsa ihan eri tavalla, siis positiivisessa mielessä. Mutta niin totta! Raskaus muuttaa kroppaa, mutta jotenkin sitä suhtautuu siihen aivan toisella tavalla lasten saannin jälkeen. Kyllä mäkin stressasin raskautuessani sitä miteb vartalo muuttuu, eikä välttämättä ole koskaan entisellään. Mutta mitä väliä sillä oikeasti on? Elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote auor="Vierailija" time="04.09.2014 klo 08:10"]Ap, mietipä tarkkaan..etkö muka saanut mitään etua kun olit nätti ja laittautunut? Ihmiset avasivat ovia, hymyilivät, kassan palvelivat ystävällisesti, sinut huomattiin!
[/quote]
Olet sairas!
[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 08:29"]
[quote auor="Vierailija" time="04.09.2014 klo 08:10"]Ap, mietipä tarkkaan..etkö muka saanut mitään etua kun olit nätti ja laittautunut? Ihmiset avasivat ovia, hymyilivät, kassan palvelivat ystävällisesti, sinut huomattiin! [/quote] Olet sairas!
[/quote]
Tai sitten puhun omasta kokemuksesta
Ap kirjoittaa aivan kuin minun näppikseltäni. :)
Olin nuoruudessani todella epävarma, ja vaihdoin tyyliäni sen mukaan että varmasti tykättäisiin. Ilman meikkiä en liikkunut missään, koska koin oloni epävarmaksi ilman meikkiä. Kun täytin 30 vuotta ja aloin opiskelemaan, huomasin että se käytänkö meikkiä vai ei on yhdentekevää. JOS saisikin miesten huomiota, niin mitä sillä huomiolla tekisin? Jos laittaisin paidan jossa avonainen kaula-aukko, niin saisin kyllä huomiota. Tai rintani saisivat.
Esineellistämällä itsensä, luomalla itsestään seksuaalisen objektin nainen pitää kiinni menneisyydestä ja vanhoista, patriarkaalisista arvoista. Kautta aikojen naiset ovat ehostautuneet toisia ihmisiä varten, useimmiten miehiä varten. Nyt somesukupolven myötä naiset ovat ryhtyneet kilpailemaan keskenään, ja miesten huomion kalastelu verhotaan siten että nyt ehostetaan toisia NAISIA varten. Nainen koetaan uhkana, ja naisten keskinäisestä kauneuskisasta on tullut miesten keskinäisen "pullistelun" ja kukkotappelun veroinen taistelu.
Toisten ihmisten miellyttämiseen käytetty energia on aina pois jostain muusta, ja tämän olen huomannut opinnoissani. Nyt päiväni ovat yksinkertaisesti niin täynnä muuta johon kohdistaa energiani, että minulla ei ole aikaa pohtia miltä NÄYTÄN. Koska peseydyn päivittäin, ja laitan hiukseni siistiksi ja pukeudun puhtaisiin vaatteisiin, en haise pahalta, niin koen olevani sen verran neutraali että on helppoa keskittyä tekemisiin. Ei tarvitse miettiä katsooko joku, tykkääkö joku tai ihaileeko joku. Kukaan ei ole kateellinen, eikä toivo minulle pahaa koska en ole uhkana kenellekään.
Haluan ansioita tekojeni perusteella, en ulkoisten avujeni. Olen aloittanut kuntosalilla käymisen että jaksan paremmin, mutta en hypetä sitä. Teen sen vain itseäni varten, en todistaakseni että kykenen saavuttamaan "sikspäkin".
Elämäni on helpottunut suunnattomasti kun oivalsin, että elämässä ulkoiset seikat edustavat kirjaimellisesti sitä pintapuolta. Kaikki tärkeä ja merkityksellinen on siellä alla. Kuulostaa kliseeltä, mutta tuon asian sisäistäminen vaatii oikeasti asiaan perehtymistä. Se ei ole vain sanoja.
Kun tyttäreni oli 9-vuotias (sain hänet hyvin nuorena) hän sanoi minulle että häntä nolottaa koska meikkaan liikaa. Vanhempainillassa olin ainoa äiti joka oli meikannut, ja jonka vaatteet olivat "valmiina vaikka baariin". Tunsin ylemmyyden tuntoa näitä muita äitejä kohtaan, ja ajattelin että olen heitä parempi. Miehelleni sanoin että voi helvetti mitä mammoja, ja väheksyin heitä koska he eivät olleet laittautuneet. Tyttäreni sanat saivat minut kuitenkin tolaltani. Hänen mielestään oli noloa että hänen äitinsä oli ainoa joka näytti sellaiselta, ja hän toivoi että meikkaisin vähemmän. Siitä syystä vähensinkin aika rajusti meikkaamista, ja ymmärsin että omalla esimerkilläni näytän tyttärelleni että naisen KUULUU näyttä siltä, hänen täytyy meikata ollakseen hyvä ja että ulkoiset seikat ovat oikeasti merkityksellisiä.
Häpeän entistä minääni, häpeän sitä pinnallista, typerää naista joka olin. Nykyisin olen mielestäni parempi esimerkki modernista naisesta, kannustan tytärtäni tekemään oikeasti merkityksellisiä asioita, ja iloitsen siitä että hän ei nauti meikkaamisesta, koreilusta tai itsensä esittelystä. Olen oppinut lapseltani paljon, vähintään yhtä paljon kuin yliopistossa.
Uskallan väittää, että kerään katseita myös meikittä ja arkivaatteissa. Mutta hyvä, että joku muukin viihtyy ilman kamalaa pakkelikerrosta.