Raivostuttava ekaluokkalainen

Minusta tuo on melko normaalia käytöstä ekaluokkalaiselta. Tämähän on se vaihe, jolloin lapsi tekee elämänsä suurinta irtiottoa vanhemmistaan itsenäistymisen polulla. Nyt on alkanut se elämänvaihe, jossa vanhempien merkitys vähentyy radikaalisti. Tottakai se ottaa koville lapsellakin:)

Tähän prosessiin kuuluu kiukuttelu ja vanhempien ärsyttäminen mitä moninaisimmin tavoin. Jopa sellaisilla lapsilla, jotka aiemmin ovat olleet ns. helposti käsiteltäviä.

Vanhempi toimii viisaasti, mitä vähemmän provosoituu lapsen käytöksestä. 

Jäitä hattuun, älä anna lapsen huomata, että hermostut, ole kuitenkin jämäkkä.

Sopikaa aamuun yhteiset pelisäännöt,siis yhdessä tämän tyttären kanssa. Koulussakin lapset sopivat yhdessä luokan säännöt, joten sama malli kotiin, niin tuetaan toimintaa molemmissa paikoissa.

Tämäkin vaihe menee ohi.

Onko lapsi väsynyt? Kuinka monta tuntia nukkuu yössä? Meillä ekaluokkalaisen opettaja sanoi, että tarvitsevat vähintään 10h unta moni jopa 11h. Oma ekaluokkalaiseni nukkuu yleensä noin 10,5h jos ei ole poikkevan väsynyt. 

Lapsen saattaa olla vaikea ymmärtää, että koulusta ei voi enää olla ilman syytä pois. Tavaroiden heittely ja toisen satuttaminen ei kuitenkaan ole enää normaalia ekaluokkalaisen toimintaa.

Onhan se nyt kamalaa jos lapsi suuttuu ja saa raivarin! Sehän on lapsi ja opettelee tunnistamaan tunteitaan ja sinä voit opettaa mitä tehdä kun ottaa päähän tai miten hillitä itseään.

Meilläkin on tuollainen perhe kuin ap.lla mutta jos joku alkaisi tuollaisen draaman niin laskeutuisin lapsen tasolle, maadaltisin ääntä. Ottaisin auktoriteetin ja laittaisin rajat. Ja niistä saa lapsi loukkaantua!

Ekaluokkaa on käyty 3 viikkoa... meillä ainakin tyttö on koulupäivän ja ip-kerhon jälkeen aivan loppu. Henkisesti raskasta sopeutua uuteen porukkaan ja etsiä paikkaansa vaikka koulu ja kaverit on jo eskarista tuttuja. Ilmenee sillä, että on kotona paljon itsekseen, ei halua kavereita kutsua kylään ja pikku asiat saa raivostumaan meille vanhemmille. Eiköhän se tästä tasaannu kun aika kuluu. Ymmärrystä ja kuria.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 10:32"]

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 10:24"]

Lapsen kanssa on tietysti hyvä viettää kahdenkeskistäkin aikaa päivittäin, mutta minäkin jäin miettimään tuota pelihetkeä aamulla ennen koulua. Meitä äiti hoiti kotona kouluikäisiksi ja minusta (esikoisesta) tuntui aina kauhean tylsältä lähteä kouluun kun huomasi että äiti jäi sitten nuorempien kanssa leikkimään kotiin. Itse ainakin kympin aamuina olin usein kavereiden kanssa ennen koulun alkua, mentiin ulos leikkimään, katsottiin telkkaria, luettiin kirjoja jne.  

[/quote]

Meillä on kolme lasta. 2 koululaista ja yksi eskari. Jos poika ei olisi tullut kipeäksi, Niin olisi hän mennyt eskariin ja minä töihin. Ja tyttö kyllä näki miten kipeä poika on. Ei todellakaan leiki tänään mitään, eikä kyllä varmaan vielä huomennakaan. Ja tyttö vielä ymmärsi tämän.

Tytön kaverit, jotka tässä lähellä asuvat nukkuvat niin myöhään, että heille ei voi leikkimään mennä. Telkkarin katsominen ei meillä aamuisin onnistu, koska sitten sitä ei haluta lopettaa ja taas on ongelma kouluun lähtemisessä. Meillä katsotaan telkkaria ainoastaan silloin kun minä teen ruokaa. Tai jos sade päivänä ei keksi tekemistä sisällä.

Eikä lapsi yksin ulkona kovin pitkään viihdy. Sen takia ajattelin, että on parempi kun tehdään jotain yhdessä, ettei tyttö ala vinkumaan, ettei ole tekemistä.

Ap

[/quote]

Vaikeaa lopettaa katsominen? Telkkarissa on sellainen on/off nappi josta katselu loppuu kuin seinään. Aiemmin kysyit, kuin lapsen saa kouluun. No vaikka kädestä raahaamalla. Teillä on hieman hämärtynyt kuka perheessä päättää. Meidän eskarissa yksi pullikoitsija nakattiin ovesta sisälle pyjamassa, kun ei suostunut pukemaan ajoissa. Oppi kerrasta, että kiukuttelemalla ei asioita saa läpi. 

Ei kannata yrittää olla liian lempeä äiti/isä joka asiassa. Aikuiset päättävät isoista asioista. Piste. Tee se ajoissa selväksi lapsellesi, koska olet ilmeisesti jo vähän myöhässä. Homma hankaloituu vanhemmiten. Lapsen juutoon ja kiukkuun ei ole kukaan vielä kuollut. Määrätietoisesti annat ohjeet ja viet tilanteet AINA loppuun.

Täällä on hyvä kun ne joiden kotona ei ole tätä raivoavaa lasta, osaavat niin hienosti kertoa kuinka tulee toimia. hoh hoijaa. No minäpä olen toiminut näillä kailla tavoilla, välillä oikein ja välillä väärin. Jos eskari-ikäinen saa raivareita joka päivä milloin mistäkin, ei siinä aina itsekään oikein osaa päätä kylmänä pitää! Vaikka koen kyllä olevani hyvä rakastava ja auktoriteetin omaava vanhempi.  Se on kyllä ihan totta että kun pystyy itse olemaan rauhallinen tilanne rauhoittuu ehkä hieman aikaisemmin.

Vinkkinä sinulle ap: Meillä lapsi yksikin aamu taas heittäytyi hankalaksi, itsellä oli kiire töihin ja kello juoksi. Laitoin kelloon aikarajan ja tuumasin että silloin lähdetään sen näköisenä mitä päällä on. Lopulta talutin kädestä pitäen hoitoon. (ja se jos joku on toimivin, nolata kavereiden edessä, tai uhata sillä) 

Nyt tietää aamulla etttä tiettyyn kellon aikaan jos ei asiat ole tapahtunut, sitte mennään. Ja se helpottanu aamua, vaikka eihän se nyt sitä vastaan vänkäämistä ole poistanut. Tsemppiä! Sekin jo helpottaa kun tietää ettei ole ainoa tämän ongelman kanssa, ja että on normaalia käytöstä tämän ikäisille temperamenttisille lapsilla. He tulevat varmasti pitämään puolensa muutenkin elämässään. :)

Lapsi hakee huomiota tällä. Sinun käytöksesi on hänelle jotenkin palkitsevaa. Mitä teet? Alatko hyssytellä tai hyvitellä, vai kilahdatko? Tyyni, reagoimaton lähestymistapa on paras. Älä kiinnitä raivoamiseen mitään huomiota, rauhallisesti vain ilmoitat että nyt mennään / syödään / tehdään läksyt. Älä peräänny tästä vaikka tyttö riehuisi kuinka. Jos särkee omat huonekalunsa viskoessaan niitä, siinäpä särkee ja elää sen jutun kanssa. 

Pikkuveljelle annat kaukosäätimen ja pulinat pois neidiltä.

Älä hermostu, älä hyvittele. Anna riehua keskenään. 

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 11:48"]

Täällä on hyvä kun ne joiden kotona ei ole tätä raivoavaa lasta, osaavat niin hienosti kertoa kuinka tulee toimia. hoh hoijaa. No minäpä olen toiminut näillä kailla tavoilla, välillä oikein ja välillä väärin. Jos eskari-ikäinen saa raivareita joka päivä milloin mistäkin, ei siinä aina itsekään oikein osaa päätä kylmänä pitää! Vaikka koen kyllä olevani hyvä rakastava ja auktoriteetin omaava vanhempi.  Se on kyllä ihan totta että kun pystyy itse olemaan rauhallinen tilanne rauhoittuu ehkä hieman aikaisemmin.

[/quote]

Noh, meiltäkin löytyy kotoa eskarilainen jolla tuntuu välillä olevan ikuinen uhmaikä päällä. En tiedä olenko sitten jo niin turtunut tuohon kiukutteluun milloin mistäkin, että minua nimenomaan helpottaa se tieto että kunhan itse pysyn passiivisena ja rauhallisena niin ei se lapsi siinä kauaa jaksa vängätä - ei siis mikään ongelma pitää sitä omaa päätä kylmänä. 

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 11:48"]

Täällä on hyvä kun ne joiden kotona ei ole tätä raivoavaa lasta, osaavat niin hienosti kertoa kuinka tulee toimia. hoh hoijaa. No minäpä olen toiminut näillä kailla tavoilla, välillä oikein ja välillä väärin. Jos eskari-ikäinen saa raivareita joka päivä milloin mistäkin, ei siinä aina itsekään oikein osaa päätä kylmänä pitää! Vaikka koen kyllä olevani hyvä rakastava ja auktoriteetin omaava vanhempi.  Se on kyllä ihan totta että kun pystyy itse olemaan rauhallinen tilanne rauhoittuu ehkä hieman aikaisemmin.

Vinkkinä sinulle ap: Meillä lapsi yksikin aamu taas heittäytyi hankalaksi, itsellä oli kiire töihin ja kello juoksi. Laitoin kelloon aikarajan ja tuumasin että silloin lähdetään sen näköisenä mitä päällä on. Lopulta talutin kädestä pitäen hoitoon. (ja se jos joku on toimivin, nolata kavereiden edessä, tai uhata sillä) 

Nyt tietää aamulla etttä tiettyyn kellon aikaan jos ei asiat ole tapahtunut, sitte mennään. Ja se helpottanu aamua, vaikka eihän se nyt sitä vastaan vänkäämistä ole poistanut. Tsemppiä! Sekin jo helpottaa kun tietää ettei ole ainoa tämän ongelman kanssa, ja että on normaalia käytöstä tämän ikäisille temperamenttisille lapsilla. He tulevat varmasti pitämään puolensa muutenkin elämässään. :)

[/quote]

Nolaat lapsen hänen kavereiden edessä? Hommaa kasvatuskirja jos et muuten osaa!

Vastasin jo ja meillä on kolmas lapsi ja kaikki ovat kyllä ajallaan temppuilleet. Eloisia muksuja meillä niin usko että en ole vaan tullut lämpimikseni puhumaan. Lapsi saa oppia ymmärtämään tunteitaan ja hallitsemaan niitä. Nimenomaan sen kautta sitten pääsee sitten jatkossakin kouluun vaikka harmittaa.

Piti vielä kirjoittaa että edellisen illan harrastukset tms kiire voi väsyttää lasta tai hän tahtoo muuten tankata läheisyyttäsi? Mutta pääseekö siihen kiukuttelematta? Miten teillä puhutaan ja huomioidaan?

Mutta lapsen tarvitsee saada näyttää tunteensa ja tottakai niitä pitäisi jaksaa meidän vanhempien sitten ohjata. Lapsen kanssa voi puhua -ja opetella seuraamaan myös omia tunteitaan :D

No voi onneksi olet niin hyvä äiti että menet juurikin niiden kasvatusoppaiden mukaan. Ai niin mutta niitäkinhän on vain tuhansia, ja jokaisessa erilaiset ohjaat. En nolaa lastani, vaan lapsi tietää että joutuu nolatuksi oman käytöksesnsä vuoksi. Eli nolaa itse itsensä käytöksellää. Kun tietyt asiat vaan täytyy hoitaa niin silloin toi nolaus on aika toimiva. Väittäisinpä että vastaava toimii myös murrosikäisten kanssa, jos lapsi ei tule sovittuna aikana kotiin, hän tietää että tullaan hakemaan. Ja joku kerta sitten mennään hakemaan ja voin vannoa että ens kerralla tulee ajoissa kotiin ettei vain joudu noloon tilanteeseen kavereiden edessä. Tämä on minun kavastuskirjastani, toiminu tähän asti eikä ole lapsella vielä ainakaan mitään traumoja ilmenny.

Enköhän kuitenkin osaa lapseni kasvattaa, yritin vain aiemmassa viestissäni sanoa, että kun lapsia on niin monenlaisia. Eivätkä he vanhemmat joiden lapset vähemmän temperamenttisia, pysty vain ymmärtämään niitä tilanteita kun lapsi raivoaa ja etenkin jos se päivittäistä. Herkästi sitten lähdetään syyttelemään vanhempien kasvatusta ja ohjaamaan kasvatuskirjojen hankintaan. Toivottavasti ette muutkaan raivoavien lasten vanehemmat niistä syyllisty, vaan ymmärrätte että lapsia on moneenlähtöön niin kuin meitä aikuisiakin. ja varmasti te parhaanne teette ja osaatte toimia, joskus vaan voi tulla päivä milloin tuntuu että keinot loppuu. Mutta seuraavana päivänä ne saattaa olla taas toimivia!

Kun lapsi alkaa kiukkuamaan, huomioin häntä mahdollisimman vähän. Otan ensin katsekontaktin ja kerron mitä seuraavaksi tehdään. Pakataan reppu, puetaan päälle ja mennään kouluun. Sen jälkeen en sano enää sanaakaan, enkä katso lasta silmiin. Jos lapsi ei itse tee näitä asioita. Otan kädestä kiinni ja vien lapsen tekemään ne. Edelleenkään en sano mitään enkä katso lapseen.

Kaikki onnistuu siihen saakka kun lapsi seisoo vaatteet päällä ja reppu selässä eteisessä. Sen jälkeen tulee ilmoitus. "En mene mihinkään".

Ilmeisesti en toimi oikein koska tämä ei toimi. Onko kenelläkään käytännön vinkkejä, miten saan lapsen tälläisinä aamuina lähtemään kouluun? Eikö tosiaan ole muita vaihtoehtoja kuin raahata lapsi autoon ja luokkaan?

En halua toimia kuten tänä aamuna. Otin puhelimen esille ja ilmoitin soittavani poliisin viemään tytön kouluun, koska sieltä ei saa olla pois ilman syytä. En vain enää keksinyt mitään muuta.

Nuoremmat lapsemme menevät sänkyihinsä jo puoli kahdeksalta. Ensin ekaluokkalainen selailee satukirjoja 15 minuuttia kun peittelen eskarilaisen ja luen iltasadun. Hän nukahtaa aina n. 19.45. Sitten menen peittelemään ekaluokkalaisen ja luen sadun. Klo:20.00 on jo unessa. Ja heräävät aamulla itsekseen seitsämältä.

Ja jokainen lapsistani saa olla huomioni keskipisteenä vähintään puoli tuntia päivässä. Sen jälkeen vielä sitten on tuo oma satuhetki ja vierekkäin lepäily illalla. Syliin pääsee yleensä kun haluaa.

Muuten vietetään sitten aikaa perheenä. Isänsä kanssa ovat myös yleensä kahdestaan puolisen tuntia päivässä. Tyttö tykkää rakennella isänsä kanssa autotallissa kaikennäköistä. Vanhin poika haluaa pelata sählyä ja nuorempi potkia palloa..

Minun kanssani haluavat yleensä vain jutella, piirtää yhdessä tai pelailla jotain. Joskus myös leipoa.

En ikinä huuda lapsilleni, ei se hyödytä mitään. Asiat menee paremmin perille rauhallisella äänellä sanottuna.

Normaalisti kyllä lapset tottelevat ja kunnioittavat minua vanhempana. Nämä muutamat aamut tämän yhden lapsen kanssa vain aiheuttaa ongelmia. En vain tiedä kuinka toimia.

Tämähän kiukutteluhan kuuluu tuohon ikään ja menee ohi aikanaan.. Olisipa se aikanaan jo nyt..

Ap

Jaa-a. Ja kaikki av-mammat silti toivovat niitä tyttöjä. Onneksi minulla on poika!

"Kiva" kuulla että muillakin on tälläistä.

Meillä on erittäin vahvatahtoinen tokaluokkalainen, jolle ei tahdo löytyä toimivia keinoja. Mikään mikä on toiminut kahden isomman lapsen kanssa ei toimi. Ei palkkiot, ei rangaistukset

Kouluun lähtö onnistuu, koska siitä olen ilmoittanut ettei siinä ole vaihtoehtoja, sinne mennään. Jos myöhästyy taksista (ovat siis koulukuljetuksen parissa) äiti vie, taluttaa kädestä pitäen luokan ovelle kuin päiväkotiin aikoinaan. Ja se pahin kaikesta, äiti tulee näillä vaatteilla. Olen siis yleensä aamusin kuin räjähdyksen jäljiltä mikäli olen kotona lasten lähtiessä kouluun, saunatakki tai yöpaita päällä, tukka hapsottaen jne. Sitä ajatustakaan lapsi ei kestä eli silloin sujahtaa vaatteet päälle, toki kiukutellen ja tavaroita paiskoen mutta aina on ehditty taksiin.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 10:23"]

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 09:43"]

Taas oli niin ihana ja rauhallinen aamu...Not!

Meillä kaikki lapset ovat hyvin itsepäisiä, mutta tämä toisiksi vanhin on aivan mahdoton.

Viime yönä pikkuveli sairastui, ja pitää loppuviikon lomaa eskarista.

Juttelin pikkuveljen kanssa nyt aamulla, että katsoo rauhassa telkkaria sen aikaa kun minä hoidan pari työjuttua (lyhyt puhelinpalaveri, sähköpostin tarkistus ja muutama muu pikkujuttu)

Neiti ekaluokkalainen raivostui tästä ja ilmoitti, että ei aio harjata hiuksiaan, pakata reppuaan eikä todellakaan mene kouluun, koska pikkuveli saa kaukosäätimen itselleen.

Näitä tälläisia raivostumisia tapahtuu pari kertaa viikossa. Aina joku ihan pikkujuttu. Esim. lempivillatakki on pesussa. Tai ei saa laittaa legginssejä, koska ulkona on viileää.

Joka kerta raivostuessaan ilmoittaa, ettei mene kouluun ja minä en enää tiedä mitä tehdä.

En jaksa enää näitä aamuja.

Tänään uhkasin soittaa poliisit viemään tytön kouluun kun en muutakaan keinoa keksinyt, miten tytön saisi kouluun lähtemään.

Ja kyse ei ole siitä, että ei haluaisi kouluun mennä. Tytöllä on paljon kavereita, kertoilee paljon koulusta ja tykkää siitä. Yleensä jopa harmittaa jos ei tullut läksyä.

Auttakaa minua. Miten minun pitäisi toimia ensi kerralla, kun tyttö on tuolla päällä?

Yleensä sen huomaa jo heti aamusta, että taas on noustu väärällä jalalla sängystä ja koko päivä sitten on aivan mahdoton. Tuo kiukkuaminen ei siis unohdu koulupäivän aikana, vaan jatkuu heti kun tulee kotiin.

Ja sitten ärsytetään pikkuveljeä, kieltäydytään tekemästä läksyjä, vängätään joka asiasta, ollaan tahallaan toisten tiellä ja lopulta yleensä käy niin, että tyttö satuttaa jotakuta ja joutuu loppupäiväksi arestiin omaan huoneeseen.

Ja siellä huoneessakaan ei olla nätisti. Potkitaan seiniä ja ovea, heitellään huonekaluja, paiskotaan kaapin ovia ja lopulta yritetään karata ikkunasta.

En jaksa enää näitä päiviä..

apua!

[/quote]

mikä ihme tyttöjen geeneissä on että ovat tuollaisia kiukkuprinsessoja pienestä pitäen   

[/quote]

Kiukkuiset , v-mäiset pikkuprinsessat ovat av-mammojen jälkekäisiä.

Tekstejä kun seuraa, ei ole mikään ihme että lapsista kasvaa hirviöitä,

erityisesti miesvihaajien kasvattamat pikku prinsessat.

Lukaisepa muutama ketju, aiheesta kuin aiheesta , niin ymmärrät kyllä.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 09:43"]

Taas oli niin ihana ja rauhallinen aamu...Not!

Meillä kaikki lapset ovat hyvin itsepäisiä, mutta tämä toisiksi vanhin on aivan mahdoton.

Viime yönä pikkuveli sairastui, ja pitää loppuviikon lomaa eskarista.

Juttelin pikkuveljen kanssa nyt aamulla, että katsoo rauhassa telkkaria sen aikaa kun minä hoidan pari työjuttua (lyhyt puhelinpalaveri, sähköpostin tarkistus ja muutama muu pikkujuttu)

Neiti ekaluokkalainen raivostui tästä ja ilmoitti, että ei aio harjata hiuksiaan, pakata reppuaan eikä todellakaan mene kouluun, koska pikkuveli saa kaukosäätimen itselleen.

Näitä tälläisia raivostumisia tapahtuu pari kertaa viikossa. Aina joku ihan pikkujuttu. Esim. lempivillatakki on pesussa. Tai ei saa laittaa legginssejä, koska ulkona on viileää.

Joka kerta raivostuessaan ilmoittaa, ettei mene kouluun ja minä en enää tiedä mitä tehdä.

En jaksa enää näitä aamuja.

Tänään uhkasin soittaa poliisit viemään tytön kouluun kun en muutakaan keinoa keksinyt, miten tytön saisi kouluun lähtemään.

Ja kyse ei ole siitä, että ei haluaisi kouluun mennä. Tytöllä on paljon kavereita, kertoilee paljon koulusta ja tykkää siitä. Yleensä jopa harmittaa jos ei tullut läksyä.

Auttakaa minua. Miten minun pitäisi toimia ensi kerralla, kun tyttö on tuolla päällä?

Yleensä sen huomaa jo heti aamusta, että taas on noustu väärällä jalalla sängystä ja koko päivä sitten on aivan mahdoton. Tuo kiukkuaminen ei siis unohdu koulupäivän aikana, vaan jatkuu heti kun tulee kotiin.

Ja sitten ärsytetään pikkuveljeä, kieltäydytään tekemästä läksyjä, vängätään joka asiasta, ollaan tahallaan toisten tiellä ja lopulta yleensä käy niin, että tyttö satuttaa jotakuta ja joutuu loppupäiväksi arestiin omaan huoneeseen.

Ja siellä huoneessakaan ei olla nätisti. Potkitaan seiniä ja ovea, heitellään huonekaluja, paiskotaan kaapin ovia ja lopulta yritetään karata ikkunasta.

En jaksa enää näitä päiviä..

apua!

[/quote]

Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa. Näin se vain menee, ihan sama mitä tämän päivän kermapersevellihousuidioottikasvatustieteilijät sanovat.

Minusta ap on liiankin hyvä vanhempi. Hän  ymmärtää lasta, ei suutu, ei huuda, pelaa, viettää kahdenkeskistä aikaa. Siis aivan oppikirjatapaus.

Minä olen virheellisempi äiti. Suutun ja huudankin joskus. Mutta osaan pyytää myös anteeksi ja yhdessä pohditaan, miksi nyt homma meni niin kuin meni. Meidänkin lapsista löytyy temperamenttia, mutta kun emme ole vanhempina niin virheettömiä ja ymmärtäväisiä, ei se homma koskaan mene tuohon pisteeseen. Jos ei tottele, kuulee siitä kyllä ja heti.

On rasittavaa olla täydellisen vanhemman lapsi. Kun aikuinen toimii aina oikein ja ymmärtää lapsen käytöstä, saa lapsi käsityksen, että voi oikeasti sanoa ja tehdä mitä vaan, kun sitä ymmärrystä aina löytyy. Rajoja kokeillaan niin paljon kuin ikinä sallitaan. En nyt suosittele karjumaan tai uhkailemaan tai tekemään muutakaan luonteesi vastaista mutta suosittelen miettimään, voisitko olla äitinä vähän virheellisempi ja erehtyväisempi. Ehkä lapsi saisi viestiä, että muutkin välillä kiukuttelevat ja selviävät siitä silti, pyytävät anteeksi ja ottavat oppia.

mobiili

Olen nyt ihan aidosti oma itsesi. Lapsesi näkee tuon oppikirjatoiminnan läpi (vähintään puoli tuntia yhteistä aikaa, ikinä en huuda jne.). Lapsesi hakee sulta aitoa reaktiota, suuttumista, tunteiden näyttöä, aitoutta. Tuolla kasvatuksella opetat lapsillesi, että negatiivisten tunteiden näyttäminen on väärin. Vaikka et niin sanokaan, lapsi vaistoaa sen olemuksestasi.

Rentoudu, älä suorita äitiyttä kello kädessä.

En huuda ikinä kenellekkään. Isäni huusi minulle jatkuvasti kun olin pieni. Huusi jos kävi vahinko, Huusi jos sairastuin,huusi jos kaaduin pyörällä tai hiihtäessä. Huusi, jos en aamulla jaksanut heti herätä. Ihan joka asiasta. Ja äitiä siis minulla ei ole ollutkaan. Ihan isäni kasvattama olen.

Kun huomasin odottavani lasta, luin kaikki äitiydestä ja vanhemmuudestä kertovat kirjat, mitä lähikirjastosta löytyi. En missään nimessä halunnut olla samanlainen vanhempi kuin isäni. Tai pahimmassa tapauksessa äitini. Minullahan ei ollut minkäänlaista käsitystä, minkälainen on hyvä äiti tai hyvä isä. Sen tiesin että omien vanhempieni kaltaiset ei ole hyviä vanhempia.. Olin hyvin nuori, juuri muuttanut poikaystäväni (nykyisen mieheni) kanssa yhteen. Minulla ei ollut kavereita samassa elämäntilanteessa.

Kyllä minäkin joskus suutun. Mutta en ilmaise asiaa huutamalla enkä riehumalla. Sanon suoraan miksi minulle tuli paha mieli ja miksi olen vihainen. En osaa kiukutella. Olen muutnkin hyvin tasainen luonne..

Pärjään oikein hyvin poikieni kanssa. Murkku ja eskari.. Työ tyttö nyt aiheuttaa harmaita hiuksia..

Kyllä me tästäkin selvitään... Jotenkin.

Ap

Täällä on paljon hyviä vinkkejä, mutta tässä yksi lisää: Kestä lapsen kiukku ja pidä pääsi. Älä anna periksi. 

Jotkut asiat vaativat aikaa, kuten isoksi tytöksi kasvaminen. Lapsi ei varmaan ole lukenut niitä kasvatusoppaita eikä ymmärrä, että pitäisi käyttöohjeiden mukaan toimia. Sinäkin saat suuttua, mutta muista sitten pyytää anteeksi ja halata, jos niin käy. Näin lapsi saattaa oppia hyväksymään tunteensa, näkee vastareaktiot ja ymmärtää, ettei se olekaan maailman loppu, kun kiukuttaa.

Rangaistuksetkin voivat toimia, mutta vain jos niistä pidetään kiinni, esim. aresti ettei pääse kavereiden kanssa leikkimään. Palkkion kannattaa olla mahdollisimman pikainen, esim. samalle illalle osuva. Tarrataulut vaativat myös, yllätys, yllätys, pitkäjänteisyyttä.