Perin v:mäistä tällainen, alkaa olla mitta täysi :(
Viime pe alkoi jokin tauti sillä ja siten että työpäivän jälk ruokailu kotona jäi kesken kun mahaan alkoi niin sattumaan ja kuvotti, painuin punkkaan ja nukuin 1h verran. Herättyäni pahin kuvotus oli ohi mutta olin koko loppuillankin aivan naatti. Vkonloppu meni heikohkolla ruokahalulla, lihassäryillä, jopa niin kovilla tuolla selkäpuolella että itku tuli, päänsäryllä yms. Ma eli eilen menin normisti töihin, hieman heikko olo ja pari x päänsärkyä jonkin aikaa ja edelleen ruokahalu omituisen onneton. Tänään sama juttu ja puolenpäivän aikaan olo oli tosi heikko. Iltapäivällä sitten piti lähteä kotiin 1h ennen kuin aika olisi ollut koska juoksin pytylle oksentamaan muttei oikein mitään tullut ulos kun vatsa ilm aika tyhjä. Nyt siis kotiin tultuani pakotin itseni syömään hieman ja nukahdin sohvalle josta heräsin hetki sitten. Päätä särkee niin että otin lääkettä. Ja lapsen vanhempainilta kutsuu, pakko yrittää raahautua sinne kun uusi luokanvalvoja ym.
Siis onko mulla flunssa ja joku oksennustauti samaan aikaan pyrkimässä päälle tai päällä? kummassakaan ei sttten kuitenkaan hirveän vahvoja oireita mutta kuitenkin sellaisia oireita että olo on esim nyt aika kamala:/ Ei sitten millään viitsisi olla töistä pois, mutta...ja miksei tää jo tokene, kuitenkin pvä nro5 jo menossa niin että kaikkia noita oireita on!
Kommentit (6)
Teeppä raskaustesti. Oisko iltatähti tulossa?
Raskauteen tarvitaan kaiketi seksiä ja sitä lajia ei ole ollut sitten toukokuun eikä silloinkaan ehkäisy pettänyt.
ap
Eikö kellään muulla ole ollut tai olisi parhaillaan vastaavaa?
ap