Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni vihaa lastaan ja katuu syvästi lapsen saamista :(
01.09.2014 |
Ystäväni on fiksu ja akateemisesti koulutetta empatiakykyinen nainen. Hän on joutunut todella koville lapsensa kanssa. Vaikka äiti on tasapainoinen ja hyvä äiti, lapsesta on tullut oikea hirviö. Poika on nyt 13-vuotias. Vaikeudet alkoivat noin 7-vuotiaana, kun lapsi alkoi käyttäytyä todella aggressiivisesti ja jotenkin jumiutui silloin jo väkivallan kierteeseen. Hän hakkasi luokkatovereitaan, riehui kotona leipäveitsien ja pesäpallomailan kanssa ja on uhannut useita kertoja tappaa äitinsä ja on yrittänytkin sitä. Lapsi on siis psykopaatti, vaikka hänen kasvatuksensa on ollut normaalia eikä mitään traumaattista ole hänelle tehty. Ihan kamala tilanne äidille. Ja kyllä kaikki mahdolliset terapiat ja psykologiset hoidot ja osastohoidot ja lastensuojeluilmoitukset on tehty. Kukaan ei saa tätä lasta kuriin tai tasapainoon. Pelkään, että hän jonakin päivänä oikeasti murhaa jonkun. itse en uskalla olla missään tekemisissä hänen kanssaan, sillä hän on uskomattoman arvaamaton. Koskaan ei tiedä, milloin tulee paistinpannusta päähän tai veitsi kurkulle. Mulkoilee ihmisiä vihamielisesti, potkii koiria ja rääkkää eläimiä ja tuntuu nauttivan siitä. Mielestäni tarvitsisi laitoshoitoa, mutta tuskin sekään auttaa. Toivoton tapaus.
Olkaa onnellisia, joilla on terveet ja tasapainoiset lapset. Ja muistakaa, että aina ei vanhemmissa ole vika, jos lapsi on epänormaali.
Kommentit (46)
Laitokseen vaan. Ei tuollaiset kuulu normaalien ihmisten joukkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.09.2014 klo 12:20"]
Mutta sun kaverihan tässä on naiivi, ap...
[/quote]
Mitä tarkoitat? Minun myötätuntoni on hänen puolellaan. Tiedän, että hän on yrittänyt kaikkensa. Tiedän, että hän on hyvä ja turvallinen äiti lähtökohtaisesti. Olen tuntenut hänet lapsesta asti. Hirveän vaikea tilanne. Mikä tuska, kun samaan aikaan tietysti rakastaa lastaan, mutta samalla pelkää ja vihaa ajoittain ja on totaalisen uupunut. En minä häntä naiiviksi kutsuisi. Joskus sen sijaan ihmetyttää, että jotkut luulevat, että elämässä ei ole mitään pahaa tai ikäviä asioita ei oikeasti tapahdu kenellekään ja sitten huudellaan provoksi. Miltä teistä tuntuisi, jos teidän elämäänne huudeltaisiin provoksi?
ap
Kovin olet myötätuntoinen ystävällesi. Mitähän hän sanoo huomatessaan sinun levittelevän ongelmiaan av-palstalla? Minä pistäisin välittömästi välit poikki mokoman "ystävän" kanssa.
Toivon todella, että perheessä ei ole MITÄÄN lemmikkieläintä ja että poikaa ei KOSKAAN missään tilanteessa jätetä yksin eläinten kanssa. Kammottavia tuollaiset sadistiset spykopaatit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, minulle kävi samoin kuin ystävällesi. Esikoiseni on jonkinlainen hirviö, itse veikkaan syyksi pitkittynyttä synnytystä ja epäiltyä happivajausta. Oli 2-vuotias, kun aloitti väkivallan muita kohtaan, eikä siitä ole tänäkään päivänä (lapsi alakoulussa) tullut loppua. :( Kaikkeni olen tehnyt, kuten lukemattomat avustajat, opettajat, psykiatrit, neurologit...mikään neuvo ei ole tepsinyt, psykiatrisella puolella minua syytettiin että olen aiheuttanut lapselle turvattomuuden tunnetta jne. mutta peruivat myöhemmin puheensa neurologin tutkimusten myötä...lapseni pärjäsi muiden kanssa niin huonosti, että oli vielä eskari-iässäkin puolipäivähoidossa, jossa ei pärjätty lapsen kanssa ollenkaan. Jouduin lopulta lopettamaan työni kokonaan ja omistautumaan tämän yhden tarpeille sataprosenttisesti. Elämäni kamalinta aikaa! Päivittäin huutoa, väkivaltaa, riidanhaastamista, kotipihasta karkasi jos käänsin selkäni, ja lähti vieraiden matkaan. Uhitellen palasi kotiin myöhemmin ja naureskeli pilkallisesti, kun kerroin hädissäni aikoneeni soittaa pian poliisille.
Lapsi asuu nykyään laitoksessa. Minun jaksamiseni loppui. Sairasloman kautta osastohoitoon sekä äiti että lapsi. Minä pääsin pois ja yritän nyt jatkaa elämääni, lapsi jumittaa samoissa ongelmissa vuodesta toiseen eikä käytöksessä näy minkäänlaista muutosta. Tietyissä jutuissa on n. 2-vuotiaan tasolla. Viimeksi kun juttelin hänen uuden omahoitajansa kanssa, hän sanoi lähtiessäni että ymmärtää täysin, miksi lapsi on heillä.
En syytä ystävääsi tai läheisiään mistään, mutta joskus perheissä voi olla pinnan alla jotain, mistä ei kukaan perheen ulkopuolelta tiedä. Ihana, lempeä äiti voi olla pirullisen hienotunteisen väkivallan harrastaja tai isukki kohdella perhettään epäreilusti(petettyjä lupauksia, itsekkyyttä jne.)
Mutta mietitytti hieman, miksi oireilu on alkanut siinä 7 vuoden ikäisenä? Millainen lapsi on ollut tätä ennen? Ja millainen hän on, kun aggressiot ei ole päällä? Kuinka käytös muuttuu eri tilanteissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kuusitoista vuotias poika, joka on väkivaltainen. En jaksa rakastaa häntä enää. Viimeiset neljä vuotta olen ollut täysin jaksamisen rajoilla. Laittaakko laitokseen vai ei? Pojalla on todettu asperger, adhd ja tourette. Viimeisimmissä tutkimuksissa adhd ja tourette tippuivat pois, mutta asperger pysyi. Poika ei ymmärrä miksi hänen pitää rajoittaa pelaamistaan tai ajatella minkä ikäisiin tyttöihin ottaa kontaktia...
Väkivallan puuskia on jonkun verran rajoittanut uhkaus viikkorahan poistosta. Vaikka poistamisen jälkeen saattaa tulla lyöntejä, on hän pikkuhiljaa oppinut, ettei saa tahtoaan lävitse. Ennen hän varasti rahaa, mutta nykyään olen siirtynyt kokonaan visa elektronin käyttäjäksi, joten ei pysty varastamaan.
Olen yrittänyt parhaani ja se ei riitä mihinkään. Olen suostunut perheneuvolaan, lastensuojeluun, perhetyöhön, terapioihin, lastenpsykiatriseen osastoon ja erityiskouluun. Osa on toiminut hieman ja osa ei ollenkaan. Monta vuotta kuuntelin miten kaikki oli minun vikaani. Lastenpsykiatrinen osasto oli varmaan ensimmäinen paikka jossa minua kuunneltiin, että mitä olin tehnyt ja yrittänyt.
Lasken päiviä, jolloin hän lähtee. Silloin minä ja nuorempi lapsi muutetaan johonkin todella kauas, ettei uhkailu ja kiristys ala. Poikani on hyvin älykän ja hän pelaa mielellään ihmisillä. Hän ei tunne aitoa iloa tai surua. Hän pitää ihmisistä silloin kun hyötyy heistä jotain. Esim sairaita ja vammaisia hän ei arvosta lainkaan. Juuri yhtenä päivänä hän luennoi minulle miten minun olisi pitänyt abortoida nuorempi lapseni, kun hän ei kykene samaan koulussa kuin hän, vaan kärsii oppimishäiriöistä. Nuorempi lapsi on kuitenkin minun elämäni onni ja jos häntä ei olisi minä en tiedä miten olisin jaksanut jatkaa. Vaikka hän on "hidas" hän on kiltti ja hyväkäytöksinen.
Poikani on vaativuudellaan lopettanut monta ystävyyssuhdetta ja katkonut välejä sukulaisiin. Hän valehtelee asioita minusta, niin että sukulaiset vihaisivat minua. Hän onkin siinä onnistunut. Ainoat sukulaiset jotka ovat tukenani ovat äitini ja mummuni. He ovat nähneet pojan arkiminän. Tädit ja serkut juoruilevat selkäni takana huonosta äitiydestäni.
Anteeksi, jos tuli hieman sekavasti. Väsyttää jo kovasti ja pitäisi mennä nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistäkää laitoshoitoa tarvitsevat lapset laitokseen. Piste. Lapsen fyysisen tai psyykkisen sairauden tai persoonallisuushäiriön hoitaminen ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa. Mahdottomien, väkivaltaisten ihmisten paikka ei ole muualla kuin tilassa, jossa eivät vahingoita muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.09.2014 klo 21:17"]
Kovin olet myötätuntoinen ystävällesi. Mitähän hän sanoo huomatessaan sinun levittelevän ongelmiaan av-palstalla? Minä pistäisin välittömästi välit poikki mokoman "ystävän" kanssa.
[/quote]
ja täällähän kaikki heti tietää, kenestä on kyse
hohhoijaaaa....
On varmasti rankkaa, kun oma lapsi - uups eikun KAVERIN lapsi on ongelmatapaus. Meillä on tuollainen lähisukulainen, hirveän raskasta. On kauheaa pistää välit poikki verisukulaiseen sen takia, että toinen on "sairas". Mutta ei voi muuta :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaisessa laitoksessa tämän tyyppiset väkivaltaiset lapset asuvat? Miten hoitajat jaksavat heitä? Tai muut potilaat?
[quote author="Vierailija" time="01.09.2014 klo 21:17"]Kovin olet myötätuntoinen ystävällesi. Mitähän hän sanoo huomatessaan sinun levittelevän ongelmiaan av-palstalla? Minä pistäisin välittömästi välit poikki mokoman "ystävän" kanssa.
[/quote]
Samaa mietin.
No pistettäishän ne, jos vaan laitokset suostuis ottaan vastaan. Pakkohoidolle on korkea kynnys. Ei täällä kukaan hoida ennen kuin jotain tapahtuu :(.
Sori turha kommentti mutta en näe kommentteja
Psykopatia voidaan testata, eli asettaa diagnoosikin jo tuon ikäiselle. Lähinnä käyttäytymisenhallinta voi olla opittavissa jossain määrin, aito empatia tm valitettavasti ei. Yhdysvalloissa on klinikoita, jotka ovat erikoistuneet psykopatiapiirteisten lasten ja nuorten hoitoon. Terapia on kuitenkin hyvä asia, se on se millä poikaa voidaan auttaa jos jollain voidaan. Jos yhtään lohduttaa niin noin voimakas aggressio kuitenkin kertoo että pojan psyykessä on vielä jotain ehjää, vakavamman asteinen psykopaatti on kylmän laskelmoiva ja harjoittaa väkivaltaa niin salassa, ettei se näy ulkopuolisille (vrt.sarjamurhaajat). Toivoa on kuitenkin aina, varsinkin noin nuorelle. Pojan äiti tarvitsee oman keskusteluavun tai terapian, jotta jaksaa, ja muutakin tukea (esim.vertaistuki). Jos vaan mitenkään mahdollista niin ei laittaisi poikaa laitokseen, sellainen hylkäys voi olla se vika tikki pojan psyykelle. Ja vaikka näyttäisi ettei rakkaudella olisi mitään vaikutusta poikaan, niin kyllä sillä on, rakkaus on vahvin kaikista.
Jos tuo olis koira, niin kyllähän te tiiätte mitä sille olis jo tehty. Pahempi elukkahan tuo on ja pahenee varmaan koko ajan vaikka mitä kalliita yhteiskunnan hyysäyksiä on yritetty. En ihmettele että äiti vihaa elämäänsä ja lastaan.