IS: Juuso, 23 on sijoittanut kaikki opintolainansta - On voitolla kolmen opiskeluvuoden jälkeen jo 5000 euroa
Opiskelija miksi et tee samoin kuin Juuso? Eikö ilmainen raha kiinnosta?
Kommentit (321)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset toimii juurikin noin.
Sama täällä. Vanhin on jo valmistunut ja sai osan lainasta "anteeksi" eli kun valmistuu tavoiteajassa, valtio hyvittää muutamalla tuhannella eurolla. Opintolainansa sijoittamalla saa mukavan pesämunan työelämän alkuun, vaikka sijoituskohde olisi joku indeksirahasto. Opiskeluaikana voi käydä osa-aikatöissä ja siten varmistaa itselleen mahdollisuuden ostaa ruokaa ja omilla lapsilla oli kotoa saatu asuntoetu eli vanhempien ostama asunto, josta maksoivat teoreettista vuokraa, mutta nostivat maksimiasumistuen.
Kaikille opiskelijoille ei ole osa-aikatöitä. Ja jos meinaa valmistua tavoiteajassa hyvällä osaamisella ja arvosanoilla, ne illat pitäisi käyttää esseiden kirjoittamiseen, lukemiseen ja muuhun kotona tehtävään opiskeluun.
Lisäksi tulorajat rajoittaa sitä että sellainen opiskelija, joka ei oikeasti saa tukea vanhemmilta, ei tienaa riittävästi tullakseen oikeasti toimeen. Tuo opiskelijan taloudellinen loukku on toisille hyvin vaikea.

Kaikki eivät ole syntyneet tällä tavalla kultalusikka suussa.
Näin on. Kaikkien vanhemmat eivät ymmärrä, että rahaa ei saa mukanaan, joten sillä voi tasoittaa lastensa elämää. Työntekokaan ei onnistu kaikilta, osa ei yksinkertaisesti viitsi ja silloin käy niin, ettei ole paljoa lapsillekaan tukea antaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset toimii juurikin noin.
Sama täällä. Vanhin on jo valmistunut ja sai osan lainasta "anteeksi" eli kun valmistuu tavoiteajassa, valtio hyvittää muutamalla tuhannella eurolla. Opintolainansa sijoittamalla saa mukavan pesämunan työelämän alkuun, vaikka sijoituskohde olisi joku indeksirahasto. Opiskeluaikana voi käydä osa-aikatöissä ja siten varmistaa itselleen mahdollisuuden ostaa ruokaa ja omilla lapsilla oli kotoa saatu asuntoetu eli vanhempien ostama asunto, josta maksoivat teoreettista vuokraa, mutta nostivat maksimiasumistuen.
Kaikille opiskelijoille ei ole osa-aikatöitä. Ja jos meinaa valmistua tavoiteajassa hyvällä osaamisella ja arvosanoilla, ne illat pitäisi käyttää esseiden kirjoittamiseen, lukemiseen ja muuhun kotona tehtävään opiskeluun.
Lisäksi tulorajat rajoittaa sitä että sellainen opiskelija, joka ei oikeasti saa tukea vanhemmilta, ei tienaa riittävästi tullakseen oikeasti toimeen. Tuo opiskelijan taloudellinen loukku on toisille hyvin vaikea.
Kyllä töissä voi käydä opintojen ohessa ihan täysipäiväisesti ja silti valmistua tavoite ajassa hyvin arvosanoin ja vapaa aikaakin jää ihan riittävästi:)
Itse olin hölmö, enkä sijoittanut opintolainaa, vaan matkustelin ja käytin kodin remontointiin.
Opintoja tuetaan Suomessa niin hyvin, että tuollainen ruikuttaminen taloudellisesti loukusta on vaan noloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset toimii juurikin noin.
Sama täällä. Vanhin on jo valmistunut ja sai osan lainasta "anteeksi" eli kun valmistuu tavoiteajassa, valtio hyvittää muutamalla tuhannella eurolla. Opintolainansa sijoittamalla saa mukavan pesämunan työelämän alkuun, vaikka sijoituskohde olisi joku indeksirahasto. Opiskeluaikana voi käydä osa-aikatöissä ja siten varmistaa itselleen mahdollisuuden ostaa ruokaa ja omilla lapsilla oli kotoa saatu asuntoetu eli vanhempien ostama asunto, josta maksoivat teoreettista vuokraa, mutta nostivat maksimiasumistuen.
Kaikille opiskelijoille ei ole osa-aikatöitä. Ja jos meinaa valmistua tavoiteajassa hyvällä osaamisella ja arvosanoilla, ne illat pitäisi käyttää esseiden kirjoittamiseen, lukemiseen ja muuhun kotona tehtävään opiskeluun.
Lisäksi tulorajat rajoittaa sitä että sellainen opiskelija, joka ei oikeasti saa tukea vanhemmilta, ei tienaa riittävästi tullakseen oikeasti toimeen. Tuo opiskelijan taloudellinen loukku on toisille hyvin vaikea.
Opintolainan saa jokainen, oli ne tulot mitkä tahansa. Riittää, että saa opiskeluoikeuden ja opiskelee riittävässä tahdissa. Parhaiten työllistyvät ne opiskelijat, jotka jo opiskeluaikana ovat oman alansa töissä.
Itse ostin opiskeluaikoina opintolainoilla sukellusvarusteet. Kävin kurssin, tein töitä ja reissasin Norjassa ja Egyptissä sukeltamassa pariin otteeseen.
Mielestäni sijoitus oli oikein onnistunut näinkin ja olen saanut upeita kokemuksia elämässäni juurikin opintolainalla ja sillä sijoituksella mitä tein omaan elämääni ja harrastukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni opintolaina pitäisi evätä häneltä, miksi veronmaksajien tai lainanantajien muiden asiakkaiden pitäisi tukea Juuson toimia? Mitä lainan ehdoissa lukee?
Pitäisikö asuntolainakin evätä, jos lainanhakija voi osoittaa, että kykenee maksamaan lainansa?
Asuntolaina käytetään suoraan kohteesen, eli asuntoon? Mielestäni sijoitusasuntoihinkin pitäisi pankkien myöntää vain sijoitusmuotoisia, korkeakorkoisempia lainoja, ja jättää matalakorkoiset asuntolainat omaa kotia etsiville.
Hassua. Minulla on sijoituslainassa alempi korko kuin asuntolainassa...
Onko juuso sinkku? Vaikuttaa komealta ja järkevältä mieheltä.
Opetin omille lapsilleni että ylimääräinen opintolaina kannattaa sijoittaa. Toinen laittoi asp tilille ja toinen miettii vielä, 1. erä tuli juuri tilille. Vuoden vaihteessa näkee mitä jää yli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset toimii juurikin noin.
Sama täällä. Vanhin on jo valmistunut ja sai osan lainasta "anteeksi" eli kun valmistuu tavoiteajassa, valtio hyvittää muutamalla tuhannella eurolla. Opintolainansa sijoittamalla saa mukavan pesämunan työelämän alkuun, vaikka sijoituskohde olisi joku indeksirahasto. Opiskeluaikana voi käydä osa-aikatöissä ja siten varmistaa itselleen mahdollisuuden ostaa ruokaa ja omilla lapsilla oli kotoa saatu asuntoetu eli vanhempien ostama asunto, josta maksoivat teoreettista vuokraa, mutta nostivat maksimiasumistuen.
Saako asumistukea muka vanhemman omistamaan asuntoon?

Saa, on saanut jo pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Lapsosille pitäisi opettaa mitä tarkoittaa voitto ja tappio.
Epäilenpä, ettei Juuso ole myynyt sijoituksiaan, joten 'voitto' on pelkkää jossittelua, että jos olisi eilen myynyt, niin olisi tänään voitolla.
Mutta kiitos näille juusoille, minun sijoitusten kassavirta on positiivinen, koska koko ajan löytyy uusia juusoja, jotka ostavat kalliilla ja myyvät halvalla.
Ehkä sinulle pitäisi opettaa, mikä on osakemarkkinoilla tarkoittaa "olla voitolla". Se ei ole sama asia kuin voitto. Eikä "olla tappiolla" tarkoita sitä, että konkreettisesti sillä hetkellä (myymättä osakkeita) olisi kokenut tappion.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset toimii juurikin noin.
Sama täällä. Vanhin on jo valmistunut ja sai osan lainasta "anteeksi" eli kun valmistuu tavoiteajassa, valtio hyvittää muutamalla tuhannella eurolla. Opintolainansa sijoittamalla saa mukavan pesämunan työelämän alkuun, vaikka sijoituskohde olisi joku indeksirahasto. Opiskeluaikana voi käydä osa-aikatöissä ja siten varmistaa itselleen mahdollisuuden ostaa ruokaa ja omilla lapsilla oli kotoa saatu asuntoetu eli vanhempien ostama asunto, josta maksoivat teoreettista vuokraa, mutta nostivat maksimiasumistuen.
Saako asumistukea muka vanhemman omistamaan asuntoon?
Miksi ei saisi?
Jokainen päättää mihin omat rahansa käyttää. Ja lainattu raha on omaa, laina vain pitää maksaa takaisin.
Oon laittanut rahaa aiemmin sijoituksiin. Välillä summa pysyy samana ja usein häviää. Eipä niillä ole tienannut. Ei ole taitoa tälläiseen, vaikka säästöjä olisi muutama kymppitonni minkä voisi laittaa. En viitsi pankkiinkaan mennä kyselemään. Rahat katoaa kun kuuntelee sijoitusneuvojien ohjeita, vievät loputkin.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen päättää mihin omat rahansa käyttää. Ja lainattu raha on omaa, laina vain pitää maksaa takaisin.
Lainattu raha on omaa vain niin kauan kuin lainaa pystyy hoitamaan. Lainalla on yleensä takaaja. Tässä tapauksessa se on valtio, eli me kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen päättää mihin omat rahansa käyttää. Ja lainattu raha on omaa, laina vain pitää maksaa takaisin.
Paitsi että tässä tapauksessa lainan takaa valtio, eli sinä veronmaksajana.

So? Valtio saa rahani takaisin korkojen kera jos velallinen jättää maksamatta pankille. Tai sitten velallinen on loppuelämänsä ulosotossa.
Juusolla on rikkaat vanhemmat. Itse aikanaan tarvitsin lainani ihan opiskelun ja asumisen kuluihin. Ei siitä jäänyt sijoitettavaa. Juuson maailmassa tää on toki merkki juuson ylivertaisesta älystä muihin, varsinkin köyhempiin verrattuna, jotka ei "tajua" sijoittaa lainaansa kuten juuso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset toimii juurikin noin.
Sama täällä. Vanhin on jo valmistunut ja sai osan lainasta "anteeksi" eli kun valmistuu tavoiteajassa, valtio hyvittää muutamalla tuhannella eurolla. Opintolainansa sijoittamalla saa mukavan pesämunan työelämän alkuun, vaikka sijoituskohde olisi joku indeksirahasto. Opiskeluaikana voi käydä osa-aikatöissä ja siten varmistaa itselleen mahdollisuuden ostaa ruokaa ja omilla lapsilla oli kotoa saatu asuntoetu eli vanhempien ostama asunto, josta maksoivat teoreettista vuokraa, mutta nostivat maksimiasumistuen.
Krhmmm....opiskelija ei saa asumistukea mikäli asuu vanhempien tai vanhempien yrityksen omistamassa asunnossa.
Mikäli tästä jää kiinni joutuu maksamaan saadut tuet takaisin 5 vuoden viiveellä.
Mutta on ok käyttää se opintolaina "kulttuurimenoihin" eli suomeksi ryyppäämiseen ja rellestämiseen?
Tähän se opintolainan monella menee. Meni itsellänikin osittain...