Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

10-vuotiaan syöminen! Mitä sanoa?

Vierailija
30.08.2014 |

Eli meillä on tyttö, joka on ollut koko elämänsä sirpakka. Nyt keväästä (oli jo rotevoitunut vuoden ajan pikkuhiljaa, mutta nyt kiihtyi) lähtien on kerännyt massaa oikein urakalla. Oikeasti painoa on nyt liikaa ja pyöreys nähtävillä. Ja suunta on selvä. En missään tapauksessa halua aiheuttaa mitään syömisongelmia, mutta kun en tiedä, miten saisin tuon mättämisen kuriin. Syö aivan tajuttomia annoksia, yhtä paljon kuin 190cm isänsä. Tulee koulusta klo 13-14 kotiin ja ensimmäinen lause on, että kuolee nälkään. Sitten lämmitän tuolta edellisen päivän ruokaa ja syö sen. Olen yrittänyt ehdottaa ruisleipää tmv., mutta sanoo, että pää särkee, kun on nälkä ja tarvii kunnon ruokaa. Tunti-kaksi, haluaa taas ruokaa. Yritän välttää herkkujen ostamista nykyään, mutta ne vähäisetkin syö heti pois. Joku päivä tulin kotiin ja oli tehnyt itselleen kaurakeksien taikinan vain syödäkseen sen. Tehtiin joskus taannoin pieni annos ko. keksejä vieraille ja siinä maistoi sitä taikinaa. Sehän on käytännössä rasvaa ja sokeria. Hyväähän se on, ei sitä voi kieltää. Sanoin, että ko. taikinan tekeminen ei ole järkevää, kun on niin rasvaista ja sokerista. Lapsi ei silti tajua, mitä sillä tarkoitan, kun yritän selittää ympäripyöreitä väsymyksestä ja siitä, ettei jaksa sitten voimistelussa jne.

Tänään mies oli varannut grillimakkarat iltapalaksi. (ei normaalia lauantairuokaa meillä) Meillä on 5-henkinen perhe, joten makkaroita oli kaksi 4kpl:n pakettia. Otin viisi esille, grillattiin ne ja yhtäkkiä huomasin tytön löytäneen jääkaapista avoimen paketin ja laittavan toista makkaraa tikkuun. Sanoin, että kannattaako sitä nyt syödä vielä yötä vasten. Vastaus oli, että hänen on nälkä. Isänsä kanssa tuskailtiin siinä, että kannattaako nyt syödä jne. Lopulta alkoi itkeä, että miksi me ei anneta syödä, kun on vielä nälkä. Meni lopulta hermot ja sanoin siitä, että makkarat on hyviä, mutta ei me aikuisetkaan syödä kahta näin illalla, kun sitten tulee niin raskas olo ja housut kiristää. Jotenkin nyt tajusi vihdoin, että puhuttiin lihomisesta, mutta kun mä en haluaisi puhua siitä... Saattaa ravintolassa syödä ensin oman annoksensa ja sen jälkeen näykkii 5-vuotiaan pikkusiskonsa annoksesta, kun 5-vuotias ei jaksa syödä kuitenkaan kaikkea. Olen yrittänyt olla sanomatta mitään.

Miten te saatte tuon ikäisen syömisen kuriin, ettei kuitenkaan sitten tulisi mitään läskifobiaa? Itse olen hiukan pyöreä, BMI 25,5, joten en todellakaan ole neurootikko ruuan suhteen. Harmittaa omakin pyöreys ja jatkuva taistelu ruuan kanssa, niin en haluaisi, että jo lapsena kerää liikaa massaa....

Liikuntaa harrastaa ihan kivasti (3krt/vko) ja leikkii ulkona juoksuleikkejä. Se ei ole ongelma.

Kommentit (95)

Vierailija
41/95 |
31.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP, jos lapsesi on tehnyt välipalaksi kaurakeksitaikinaa niin ei siihen sanota hyssytellen, ettei "tuo ole järkevää". Vaan ystävällisesti ja jämäkästi, että "et enää ikinä tee noin. Nälkään syödään ruisleipää." Ja jos lapsi alkaa rapistella ottaakseen toisen makkaran, niin on ihan helppoa sano, että "yksi makkara per pää! Makkaraa ei syödä enempää." Jos on ensimäisen makkaran jälkeen on vielä nälkä niin sitten syödään ruisleipää, banaania tai keitetään vaikkapa puuro. Se on näin yksinkertaista, oikeasti!! Jos lapsi kysyy, että miksi: niin siksi, että makkara on epäterveellistä (nitriittiä ja huonoja rasvoja, suolaa), jalostettua ja lihottavaa ruokaa ja siksi sitä syödään harvoin ja silloinkin kohtuudella. Mutta että harvoin syötynä se on ihan ok.

Mieluumminhan lapsi makkaraa söisi kuin puuroa, mutta jollei muu ruoka kelpaa, niin syömisen syy on joku muu kuin nälkä. Nyt vaan miellät itse äitinä tämän asian näin yksinkertaiseksi. Niin me muutkin tehdään -ei se ole mitään väkivaltaa lasta kohtaan. Päinvastoin, se on lapsesta huolehtimista ja hänen rakastamistaan.

Vierailija
42/95 |
31.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

93 jatkaa. Kuulostat kultaiselta, rakastavalta äidiltä kyllä. :) Mutta tuntuu, että varot lastasi liikaa ja et siksi uskalla sanoa aivan tuikitavallisia asioita hänelle suoraan. Ruuan terveellisyydestä voi aina puhua ja joskus kyllä voi ihan hyvin sen lihomisen mainita muun epäterveellisyyden mukana, kun tottahan se on. Mutta tekisin sen kyllä yleisellä tasolla, enkä juuri silloin kun lapsi työntää munkkia suuhun :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/95 |
31.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 11:31"]

[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 11:14"]

[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 11:03"]

"Valio PROfeel® proteiinirahka mansikassa on proteiinia kuten maustamattomassa rahkassa, mutta reilusti vähemmän hiilihydraatteja kuin muissa maustetuissa rahkoissa"

 

Mutta osa siis tarkoitti maustamattomia? Niissä nyt ei tietysti ole juuri hiilihydraatteja mutta kuka niitä syö niin ettei lisää mitään sokeripitoista?

[/quote]

Kyllä, rahkaa syödään juuri niin, ettei niihin tungeta mitään sokereita. Profeeleissä on paljon sokeria/hiilaria verrattuna normaaliin maustamattomaan rahkaa. 

[/quote]

Siios pelkkää maustamatonta rahkaa? ei mitään hiilihydraattipitoista sekaan, edes marjoja? Olisipa kiva nähdä lapsi, joka tuollaista syö.

Vierailija
44/95 |
31.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap täällä taas. En tiedä tarkkaan painoa nyt juuri tänään, mutta tuossa heinäkuulla painoi 37-38kg, meillä on aika epätarkka vaaka ja tulos heittelee. Pituutta noin 140, voi olla jo vähän päälle. Tn. painokin on noussut hiukan tuosta kesästä, ainakin silmämääräisesti.

Tämä pyöristyminen tulee ihan silmämääräisistä havainnoista: posket pyöristynyt, maha pömpöttää, takaa päin katsottuna tuossa vyötärön alapuolelle muodostumassa "patit" sivuille, reidet ja peppu pyöristynyt, käsivarret pyöristynyt jne. En tosiaan tarkoita, että kysymyksessä olisi vielä mikään vakava muutos ja varmasti pituuskasvu tän tasaa, mutta kun suunta on paha ja tuo tolkuton ruokahalu vaan jatkuu ja jatkuu. Tuo painohan on ihan ok, kun tulee muutama sentti lisää.

Tuo oli hyvä, että jos alkaisi vedota epäterveellisyyteen.

Vierailija
45/95 |
31.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meilläkin syö 10-v välillä eniten koko porukasta. Joskus mietin, että meneekö hänellä sekaisin väsymys ja näläntunne, kun mitä väsyneempi sen useamman voileivän syö.

Vierailija
46/95 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna kasvavan lapsen syödä, hyvä ihminen!;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/95 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

suunnitteliskohan lapsen kroppa kasvuspurttia?

Vierailija
48/95 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä kiinittäisin enemän huomiota ruuan laatuun. Lisää kasviksia ja juomista. Vettä alkusalaatin kanssa. Sitten pääruoka. Kasvava, urheilua harrastava vaatii yllättävän paljon proteiiniä. Proteiinin vajaus  ja nestevajaus taas ilmenee nälkänä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/95 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei saisi syödä 10-vuotiaita. Tai lapsia ylipäänsä...

Vierailija
50/95 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Syökää kunnon ruokaa jossa on tarpeeksi proteiinia ja rasvaa niin nälkä pysyy aisoissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/95 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyttölapsi tarvitsee tietyn määrän rasvaa kehoonsa, että hormonitoiminta (teini-ikä) voi alkaa. Anna tytön syödä terveellistä ruokaa niin paljon kuin haluaa.. Tietysti jos olet huolissasi myös omasta painostasi, vaihtakaa ne kabanossit kanafileeseen. 

Vierailija
52/95 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole hyvä juttu. 10-vuotiaan ylipaino jää herkästi aikuisuuteen asti. Anna aluksi vaikka kurkkua tai porkkanaa tai mistä vihanneksesta tykkää kun valittaa nälkää, moni tuonikäinen syö liikaa vain syömisen vuoksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/95 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä on samanrakenteinen kuin sinä. Tyttö oli sirpakka, anna hänen olla pikkuisen pyöreä, usein ennakoi kasvupyrähdystä.

Vierailija
54/95 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 21:40"]

Tyttölapsi tarvitsee tietyn määrän rasvaa kehoonsa, että hormonitoiminta (teini-ikä) voi alkaa. Anna tytön syödä terveellistä ruokaa niin paljon kuin haluaa.. Tietysti jos olet huolissasi myös omasta painostasi, vaihtakaa ne kabanossit kanafileeseen. 

[/quote]

No eihän se tarvittava rasvaprosentti nyt ylipainoa tarkoita herranen aika.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/95 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostat ihanalta äidiltä, ap. :)

Vierailija
56/95 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kukaan lapsi ei tule aikuisena kiittämään siitä että vanhemmat antoivat lihoa ylipainoiseksi.

Vierailija
57/95 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihana vastaus! Alkoi naurattaan...:)

Ollaan samaa mietitty, että olisiko kasvupyräys tulossa ja kerää massaa ennen murkkuikää. (oon joskus huomannut, että ennen murkkuikää monet lapset vähän pyöristyy) Tuo juominen voisi olla yksi. Toinen oli tossa, kun mietin, että pitää nyt panostaa lihaan. Ostaa enemmän lihaa ja syöttää isompia liha-annoksia, jos se pitäisi sitten paremmin nälän pois. Olen miettinyt noita hiilareitakin, kun on aika hiilaripitoista ruokaa. Kanamunista ei välitä, kun olen joskus ehdottanut keittäväni tai paistavani hänelle kanamunia, kun tiedän niiden pitävän nälkää pois hyvin.

Ei auta kuin hakea lisää lihaa huomenna kaappiin. Jos aloittaisi aamun lihapihvillä. Haluaa näes myös aamulla kunnon ruokaa ennen koulua. Usein puuru tai mysli on ihan ok, mutta välillä sanoo, ettei se riitä vaan pitää lämmittää siis jotain oikeaa ruokaa aamuruuaksi. Tuntuuhan se hassulta, kun yksi syö perunaa ja lihakastiketta aamulla, kun muut puputtaa puuroa. 

Täytyy vaan nyt antaa syödä, mutta katsoa sitä turhan energian määrää.

[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 21:40"]

Ei saisi syödä 10-vuotiaita. Tai lapsia ylipäänsä...

[/quote]

Vierailija
58/95 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veisin lääkäriin juttelemaan tuosta lähtemättömästä nälästä. Ei se voi olla pituuskasvunkaan "tuottamaa" nälkää, jos tyttö lihoo.

Vierailija
59/95 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei minusta nyt ihan normaalilta kuulosta että aamuisin vetää lihakastiketta ja perunoita. Varsinkin tuo nopeasti kertynyt ylipaino on aika huolestuttavaa.

Vierailija
60/95 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Syökö lapsi aamiaisen ja mitä silloin syö? Syökö koulussa ja kuinka paljon? Ettei vaan koulukavereiden kanssa nirsoile kouluruoan kanssa ja maistaa vain ja kotona sitten täytyy syödä enemmän ja syöminen jää päälle.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän seitsemän