Kokemukset hoidosta

Mua jäi ärsyttämään suunnattomasti lääkärien asenne.



Keskeytynyt km 07/06



Ensinnäkin, sairaslomasta kysyttiin vain tylysti, että oletko töissä, johon minä että joo. Niin tää lekuri sanoo napauttaa, että tästähän saa _vain_ tämän 3pv sairaslomaa, sitten on täysin työkykyinen¿



Haluaisin nähdä sen ihmisen, joka pystyy menemään töihin 3pv km jälkeen? Itsellä ainakin kivut olivat järkyttävät kaavinnasta seuraavat 10pv. Päälle vielä henkiset säryt niin a´vot.

Lääkäri ei myöskään kertonut mihin ottaa yhteyttä,jos sairasloman tarve jatkuu. Esim itse soitin neuvolaan peruakseni aiemmin varattua nt-ultraa , jonka yhteydessä ihana neuvolan tätini kysyi, että paljonko sain saikkua ja kirjoitti saman tien jatkoa pyytämättä!



Toinen asia: Kysyin muutamaan otteeseen osaston lääkäriltä, milloin pääsen sitten kotiin, niin en saanut mitään vastausta! Ihana hoitaja kertoi senkin sitten.



Tulipa sekavasti kirjoitettua¿ Ei tosta taida saada mitään tolkkua¿



Mut mä jäin kaipaamaan tyyliin lappua, taikka hoitsua kertomaan, että nyt seuraavaksi tapahtuu sitä ja tätä ja tota. Esim. että kun se tabu on laitettu tuonne pimpsaan, niin tässä vaiheessa sinulla on aikaa järjestää itsellesi esim. kyyti kotiin, soittaa joku tueksi jne. ja jos leikkaus menee hyvin niin kotiin pääsee sitten ruokailun ja pissan jälkeen jne.



Siis maailman helpoimmat ¿apu ohjeet¿. Mä en käsitä miks tuota infoo ei voinu saada heti, vaan vasta sit leikkauksen jälkeen?



Ja mikä järki on pistää km kokeneet ja ABORTIN tehneet samaan huoneeseen???? Saatikka, et km potilaat on samassa siivessä synnyttäneiden kanssa?????



Tuo seikka on ehkä kuitenkin se joka vaivaa eniten omaa mieltä.



Ja osaston lääkärillä on tosi hyvä maine synnyttäneiden kesken, mutta mua kohtaan se oli niin töykeä ja epäkohtelias, että sanonpahan näin, et muhun se ihminen ei tuu koskemaan pitkällä tikullakaan enää ikinä.



Sokerina pohjalle: Kaavinnasta 6pv ja menin jälleen polille tosi kovien vatsakipujen vuoksi, mutta onneksi kaikki ok. Mutta tuo samainen osaston lääkäri ultras ja kun olin lähdössä pois kuulin hänen valittavan, et ¿tääkin käynti oli aivan turha..¿ Siinä vaiheessa v-momentti nous huippuunsa. Mistä mä voin tietää mikä kipu on normaalia ja mikä ei? Teki mieli mennä takaisin ja motata sitä lekuria otsaan¿.



Eikä jälkitarkastuksen naislääkärikään pisteitä kotiin vie.

Tuli sellainen olo, et mut halutaan vain äkkiä pois sieltä. Se naislääkäri suurin piirtein rupes raivoamaan mulle, kun sanoin tikuttavani ovista. ( Luulen etten ovuloi joka kierrosta plus vauva haavetta takana jo 2v.) Hänen mielestään meidän seksin harrastaminen on nyt sitten varmasti mennyt siihen, että kytätään kelloa, lämpöjä ja kalenteria¿ Ja kuulemma kerkeämme sitten aivan varmasti lapsettomusshoidoissa tarpeeksi kello kourassa seksiä harrastamaan..



Ööö ja hmm¿. Niin ja me emme tarvitse mitään tutkimuksia seuraavaan vuoteen, koska olen onnistunut kuitenkin raskaaksi tulemaan ihan luomusti!



Siis mä en käsitä sitä naislääkäriä, eikö se helvetti lukenu mitään papereita, koska jos mun oli vaikee tulla raskaaks ees kerran, ja km päälle ja ikää 30v. Niin ei tässä tätä aikaa niin jumalattomasti tuhlattavaks asti ole.



Tässä ihan siis muutama juttu¿.Kysy mikäli jäi ( Siis tajusitko mitään juttua¿.) epäselvää¿





Mut kaikki hoitsut oli iki-ihania!

Kylläpä sinun kohdallesi on osunut huonoja lääkäreitä. Onkohan se sitten vaan niin että se inhimillisyys ja empaattisuus jossain vaiheessa katoaa kun on paljon hoitanut keskenmenon saaneita? Omasta kokemuksestani en oikeastaan muista lääkäreistä mitään, olisivatkohan sitten olleet niin neutraaleja ettei jäänyt mitenkään mieleen. Onneksi sentään edes hoitajat ovat olleet ihania, jos nyt jotain positiivista tästäkin asiasta löytää, ainakin tulevana hoitajana se oli mukava kuulla. Annoit hyviä käytännön vinkkejä siihen miten hoitajana voi toimia paremmin keskenmenon saaneen kanssa, joten kirjoituksesi oli oikein valaiseva!

Itsellä takana kaksi alkuraskauden keskenmenoa (4/06 ja 8/06), molemmat viikoilla 7- 8.

Ekan keskenmenon alkaessa menin kätilöopistolle, jossa mielestäni hoito ok.

Tokassa keskenmenossa heräsin yöllä järkyttäviin kipuihin, oksetti ja pyörrytti. Lopuksi vain makasin kylpyhuoneen lattialla ja itkin ja huusin. Ambulanssilla pääsin naistenklinikalle, jossa vastassa varsin töykea hoitaja. Luuli ilmeisesti tietävänsä minkälaisesta kivusta on kyse, kun käski aina kipukohtausten välissä hengittää normaalisti ja HUUSI minua pitämään silmiä auki. Kipu oli tässä vaiheessa aivan jatkuvaa poltetta. Pahin oli kuitenkin tämän samaisen hoitajan kommentti, joka itketti vielä monta päivää myöhemmin: " odota vaan kun tulet synnyttämään, sitten ne kivut vasta kovat ovat" . Niin, juuri tuonhan minä halusin kuulla.

Tällä hetkellä myöskin koen että kukaan ei ota minua tosissaan näiden " vain" kahden keskenmenoni kanssa. Kaipaisin tietoa ja jotakuta ammattilaista jonka kanssa keskustella seuraavasta raskaudesta ja kaikesta mieltä askarruttavasta. Tätä tukea ilman olen kokenut jääneeni molemmissa keskenmenoissa.

Minä synnytin viikolla 20+5 ja kaiken kamaluuden keskellä sairaalan henkilökunta toiminnallaan sai kaiken tuntumaan " hyvältä" . En voi vieläkään ymmärtää, miten nuo hoitajat olivat siellä " vain töissä" . Olin sairaalassa noin puolitosta vuorokautta ja tapasin monen eri vuoron hoitajia. Kaikki olivat toinen toistaan mahtavampia.



Lääkärien kommentit olivat välillä tiukkoja ja tylyjä, mutta hehän muutenkin vain pyörähtivät pikaisesti paikalla. Hoitajat olivat lähellä ja heidän kanssaan jaoin elämäni kamalimman kokemuksen. Myös synnytksessä mukana ollut hoitaja itki, kun pieni tyttömme syntyi.



Olen aikaisemmin synnyttänyt kolme tyttöä terveinä ja täysiaikaisina. Kokemukset hoitohenkilökunnasta eivät silloin olleet ollenkaan näin positiivisia.

Mulla keskeytynyt keskenmeno, lääkkeellinen tyhjennys tehtiin rv 8+jotain (en muista tarkalleen). Taustalla lapsettomuutta, myös tuo raskaus oli saatu aikaiseksi hoidoilla.

Alkutarkastuksen Kätilöpistolla tehnyt lääkäri oli ihan kamala, ei edes kätellyt, ei kysellyt vointia tms., totesi vaan ultrauksen jälkeen että kohdussa ei tosiaan ole mitään elämää. En ymmärrä miten tuollaiseen paikkaan on voitu valita niin kylmä mieslääkäri. Jos olisin silloin jaksanut niin olisin tehnyt siitä ukosta valituksen, mutta voimat oli silloin ihan lopussa.

Tyhjennys tehtiin Kätilöopiston osastolla, olin siellä päivän, heti kun kunnon vuoto alkoi niin pääsin kotiin. Hoitajat oli kaikki ihania, ja sain mielestäni riittävät ohjeet siihen mitä tapahtui silloin siellä sairaalassa. Jälkihoito-ohjeet olivat tosin vähän epäselvät, ymmärsin sairaalassa ettei jälkitarkastusta tarvita.

Samalla osastolla oli myös abortin tekijöitä, mikä tuntui pahalta, teki mieli mennä " vetämään niitä kuonoon" koska vapaaehtoisesti halusivat lapsistaan eroon. Samassa huoneessa oli kuitenkin vain keskenmeno-potilaita, mikä oli hyvä. En olisi kestänyt jos viereisessä sängyssä olisi ollut joku aborttiaan itkevä teini-ikäinen... No, eihän se helppoa ole abortin tekijöilläkään, mutta siinä tilanteessa ei voi eikä tarvitsekaan ajatella kovin objektiivisesti.

Jälkitarkastuksesta soitin oman terveysaseman hoitajalle, joka passitti mut sopivan ajan kuluttua hcg-verikokeeseen, ja tarjosi todella ystävällisesti jutteluseuraa jos sellaista olisin ollut vailla. Kieltäydyin kuitenkin siitä koska kaikki meni loppujen lopuksi aika " helposti" .



Siinäpä mun kokemukset lyhyesti. Yhteenveto: hoitajat oli joka vaiheessa ihania, empaattisia ja ammattitaitoisia. Ainut lääkäri joka mua hoiti oli hirveä. Muidenkin kokemuksia lukeneena tuntuukin siltä että tuolla saralla työskentelevät lääkärit tarvitsevat kipeästi jotain " kuinka suhtautua keskenmeno-potilaaseen inhimillisesti" -koulutusta! En mä mitään mukanaitkemistä olisi kaivannut, mutta myötäelävää asennetta kuitenkin.

mulla spontaani keskenmeno vko 11+0. Kävin lääkärissä samana päivänä kun meni kesken, lääkäri oli ihana nuori nainen, joka kyllä oli ajantasalla ja myötäelävä. En itsekään sillä hetkellä ollut surunmurtama, koska olin jo monta viikkoa aavistellut tulevaa. Neljää päivää myöhemmin kävin uudestaan lääkärissä tarkastuksessa, eri lääkäri. Tokas vaan et kyllä se kesken on mennyt. Ja tutki tosi kovakouraisesti, vaikka sanoin että sattuu. Melkein kaksi viikkoa tämän jälkeen jaksoin ainoastaan särkylääkkeiden voimalla käydä töissä. Kauheita kouristelukipuja. Ei puhettakaan et oisin tarvinnut sairaslomaa. Ei yhtään miellyttävä lääkäri... Kaksi niin erilaista kokemusta samassa tapauksessa.

Ja aivan ihania lääkäreitä ja hoitajia ( pisteet kerrankin Hyvink.sairaalaan)



Siis minua on hoitanut 2 eri lääkäriä. Molemmat nuorehkoja erittäin hienotunteisia naislääkäreitä. Lääkäri joka sairaalassa totesi keskenmenon oli todella empaattinen. Ymmärsi varmasti tilanteen heti mutta teki tutkimukset rauhallisesti ja hienotunteisesti. antoi nenäliinoja. Sanoi että fyysisistä syistä tulee 3 pvä slomaa, mutta kysyi haluanko enemmän (kun kerroin että olen henkistä kantti/sos. jaksamista vaativassa työssä). Toinen lääkäri (neuvolassa) jolta hain lisää slomaa (kuvittelen itse että se 3 pvää riittää) kirjoitti samantien viikon ja jutteli ja kyseli kanssani vaikka jono vaan eteisessä kasvoi (ajat myöhässä) NEuvolan lääkäri sanoi tuolille istuessani todella lempeästi että sinä olet kokenut kovia.



Hoitajat olivat myös kautta linjan upeita ja laboratioriossa sairaalassa sama juttu.



Eli olen saanut parempaa hoitoa kun olisin koskaan kuvitellut. Samassa sairaalassa sain aikA HUONOA Hoitoa esikoista synnyttäessä

minulla oli keskeytynyt km rv11+2 eli menin ruskehtavan vuodon ja kipujen vuoksi aiemmin np-ultraan. Siellä oli aivan ihana neuvola lääkäri, joka oli todella empaattinen ja ymmärtäväinen, hän jutteli minun kanssa niin kauan kuin tarvitsin ja antoi olla myös hetken huoneessaan rauhassa miettimässä, sillä välin kun itse meni hienotunteisesti toiseen huoneeseen varaamaan aikaa naisten polille jatkohoitoon. Hän selitti minulle ymmärrettävästi tilanteen ja kirjoitti sairaslomaa heti muutaman päivän ja sanoi että jos en saa keskussairaalasta tarpeeksi niin häneltä saan kyllä lisää pelkällä puhelinsoitollakin.



Sairaalassa lääkäri ja hoitaja oli polin puolella mukavia ja ymmärtäväisiä, vaikkakin minuakin ärsytti suunnattomasti kun samaan huoneeseen jonotti myös liuta teinejä aborttia vonkaamaan. Niin ja ilmoittautuminen tapahtui synnytys/odotuspuolella, joka oli myös silloin varsin kova paikka, kun siellä tuli vastaan isovatsaisia naisia tai vauvojaan kantelevia äitejä/isejä.



Sain siis tällä ekalla kerralla kohdunsuuta valmistavan tabletin suunkautta ja seuraavana päivänä minun olisi pitänyt tulla uudestaan paikan päälle. hoitaja kertoi minulle hyvin kuinka se voi jo laukaista kovat vuodot/kivut. Illalla sainkin sitten keskenmenon kotonani, pyörryin yli tunnin todella runsaan vuodon ja kudospalojen syntymisen jälkeen vessaan. Jouduin ampparilla sairaalaan, jonka henkilökunta oli todella lämminhenkinen, ymmärtäväinen ja osaava. Sairaalassa minua hoisi todella mukava hoitaja, joka oli vielä seuraavana aamunakin minulla. Lääkäri joka minut aamulla tutki oli tympeä ja kovakourainen, joka ei oikeastaan edes katsonut minua ollenkaan kasvoihin vaan reutoi alapäätäni todella kovakouraisin ottein, onneksi tuo lämminhenkinen hoitaja oli mukanani tukena, kun mieheni oli töissä. Sain vielä cytoteccejä muutamia kertoja suun kautta ja pääsin kotiin hyvin selkein kotiohjein varustettuna.



Vuodot jatkuivat minulla reilu 4 viikkoa ja raskaustesti näytti koko ajan positiivista. Tuli neuvolan jälkitarkastus, jossa sama mukava lääkäri taasen havaitsi kohdussa vielä raskausmateriaalia ja uudestaan naisten polille. Jossa sitten kaavittiin, nyt oli tympeä hoitaja vastassa joka tiuski minulle ja suhtautui niinkuin olisin ollut aborttia tekemään menemässä, vaikea kuvata, mutta jotenkin halveksuen ja siellä sattui vielä olemaan vanha luokkatoverini vuosien takaa työharjoittelussa, ja tienkin hänkin vielä oli minua hoitamassa tällä elämäni kurjimpina hetkinä ja varmasti luuli että olen aborttia tekemässä, rankkaa oli. Mutta onneksi muut hoitajat olivat ihania ja sama tuttu oli minulla iltavuorossa joka aikanaan aloitti km-hoitoni.



kaiken kirjavaa hoitohenkilökuntaa siis näin ja koin, mutta sekin oli ärsyttävää kun jouduin käymään tk:n labrassa verikokeissa hcg:n takia, niin labran hoituri yritti udella, sanomalla eikö ne vieläkään meinaa uskoa että raskaana olet. ja minä vain yritin pinnistellä kyynelien kanssa ja salaa mietin, kunpa olisinkin ja kaikki olisikin vain ollut unta.



Kaipasin myös juttelukaveria, kun jouduin odottamaan puoli vuorokautta kaavintaan menoa nälissäni ja yksin huoneessani, toivoin että hoitajilla olisi ollut edes hetki aikaa tulla katsomaan, mutta ei, minä vaan odotin ja odotin, tympeää, mutta onneksi kaikki on nyt parhain päin ja menyttä elämää, mutta hitusen toivon ampatiaa niille joilla sitä ei ollut ja jonkimoista juttelua potilaiden kanssa, vois ainakin kysyä.

vast ikää kätilöopistolla ja hoitohenkilökunta oli asiallista. En hirveästi tuntenut henkistä tukea kaipaavani, koska itselleni tuulimuna oli varmaan helpompi hyväksyä kuin jos sikiö olisi jo lähtenyt kasvamaan.

Minulle tieto mitä tapahtuu on hoidossa tärkeää ja olin tyytyväinen saamaani tietoon.

Olin etukäteen selvillä että samalla osastolla hoidetaan myös aborttipotilaita, joka ehkä hitusen vaivasi etukäteen.

On hyvä, että keskenmenopotilaat eivät ole lähelläkään lapsivuodeosastoa,

olisi varmaan ollut aika ahdistavaa.

Huonejärjestelyllä on mielestäni tosi paljon merkitystä. Itse koen saaneeni paljon paremmin tukea toisesta huonekavereistani kuin mitenkään olisin voinut saada hoitohenkilökunnalta.

Koska olimme melko saman ikäisiä ja kummallakin oli jo lapsi/lapsia meillä löytyi nopeasti jutunaihetta ja siinä muusta elämästä jutustelun lomassa oli helppoa käydä läpi tuntoja siitä mitä oli tapahtunut. Vertaistukea parhaimmillaan, kun molemmat antavat ja saavat tukea.

Noi sairaslomajutut nyt on niin yksilöllisiä, itse olin lääkkeellisestä km-vauhdituksesta kipeä vain käynnistyspäivän ja pärjäsin alkulääkityksen lisäksi buranalla.

Seuraavana päivänä olin fyysisesti hyvässä kunnossa töissä. Ja myös halusin mennä heti töihin, sillä halusin mahdollisimman äkkiä päästä henkisesti eteenpäin ja kohti uutta yritystä.

Se on kyllä valitettava tosiasia, että lääkäreissä on valitettavan paljon persoonia, joilla on surkea empatiakyky, tällä kertaa ei onneksi osunut kohdalle, gyne, joka ekana totesi ettei ketään näykään oli ihana ja varmistusultran tehnyt osastolääkäri asiallinen, tosin liukuhihnameininkihän polilla on.

Minäkin olin Hyvinkäällä.

Enpä uskaltanut ajatellakaan että näin runsaasti jaksatte vastailla. Koska aiheesta (sairaalahoidon kokemuksista) on tutkittua tietoa yllättävän vähän, niin tuli vähän sellainen olo että tästähän voisi jopa tehdä opinnäytetyön. Lisäksi olen lähdössä ensi viikolla harjoitteluun osastolle, missä on keskenmenopotilaita, ja annoitte arvokasta tietoa siihen miten voin hoitajana toimia ja olla tukena heille!

muutama asia asikkaiden huomioimiseen, kun kerran olet osasto työhön menossa. Itsellä ainakin ole sellanen tunne, että olisi kaivannut keskustelukaveria, mutta siten että annetaan siihen mahdollisuus, ettei tulis sellasta " pakko puhua" fiilistä. Ehkä tyyliin, vetäise vaan hihasta, jos tuntuu että haluat/tarviit jutella.



Minusta oli mukavaa sekin kun hoitaja oli iloinen ja heitti vitsejä, se piristi kummasti oloa, mutta tärkeintähän se on että kukin työskentelee omalla persoonallaan. Itsekin hoitoalalla olevana olen sen linjan ottanut, mutta empaattisuus on mielestäni se kaiken a ja o.



Onnea sinulle harjoitteluun!



vauva2006

Taidan olla hieman myöhässä, mutta tässä vielä minun kokemuksia.



Mun kohdalle osui spontaani km rv 6+3. Tämä oli toinen raskaus, ensimmäinen sujui ongelmitta. Täytyy sanoa, että kaikki meni sairaalassa todella hyvin, ihan siitä ensimmäisestä soitosta lähtien. Menin naistentautien polille suoraan ilman lähetettä.



Olin sairaalassa noin kolmen maissa iltapäivällä ja kiireinen työaikataulu näkyi kyllä toiminnassa, vaikka hoitajat yrittivät parhaansa. Jouduin moneen kertaan odottamaan papereiden kanssa ja ilman niitä hoitajaa tai lääkäriä käytävässä, jossa luettavana oli vain vauva- ja kaks plus -lehtiä. Ohitse kulki raskaanaolevia naisia miehineen ja käytävälle kuului vastasyntyneiden itkua. Tuli ihan kaamea olo.



Ultrauksen tehnyt lääkäri oli todella mukava ja antoi 3 päivää sairaslomaa ja sain sen perään olla vielä viikonlopun kotona. Se riitti minulle hyvin. Hoitajat olivat todella empaattisia ja mieleen jäi yksi tuttu hoitaja, joka itki hyvästellessään minut ja sanoi, että näitä sattuu aina silloin tällöin ja pian nähdään täällä iloisemmissa merkeissä. Pääsin siis heti kotiin cytotec-tablettien kanssa . Minulla ei ole valittamista hoitajien tai lääkärien käytöksestä.



Jotenkin vain jäin ihmettelemään, että miksi km kokeneita hoidetaan samalla osastolla kuin synnyttäjiä. Ja miksi ihmeessä minut laitettiin yksinäni käytävälle odottamaan? Siinä sitten yksi itkeskelin ja odottelin labratuloksia. Miksi minun ei annettu odottaa jossakin työhuoneessa? Olin itse hieman sekaisin enkä osannut muuta vaatiakaan. Jos nyt jotakin parannettavaa keksisin niin kiireestä huolimatta voisi koettaa antaa sen kuvan, että minun ei tarvitse yksin jäädä vaan tukea on saatavilla. Kaikista lappusista huolimatta se kun ei ollut ihan selvä juttu.



Ei muuta kuin onnea työharjoitteluun!