Missä vaiheessa teistä alkoi tuntua "aikuiselta"?

Minusta alkoi tuntua aikuiselta kun remontoimme keittiötä ja laitoimme hyvän hanan ja integroidun astianpesukoneen. Ikää on 45 vuotta.

Tuo on aika yksilöllistä ja riippuu siitä miten kukakin määrittelee aikuisuuden. Itse muistan sen kuinka 19-vuotiaana muutin omaan kotiin ja silloin ensi kertaa ajattelin, että nyt olen aikuinen. Vaikka yhä olen se sama ajoittain lapsellisesti käyttäytyvä kuin ennenkin. Määrittelenkin aikuisuuden sillä, että osaa ottaa vastuun itsestään ja omasta taloudestaan ja muista ihmisistä, enkä niinkään käytöksen puolesta sillä siihen vaikuttaa ihmisen luonnekkin niin paljon.

Oon 19v ja en todellakaan ajattele itseäni "aikuseks" :P

Olen 36 ja tunnen olevani aikuistumassa. Liittyy mielestäni urani etenemiseen, se kun ei ole taloustaantuman vuoksi (ja alallani käynnissä olevan murroksen vuoksi) edennyt oikein vieläkään kestävälle pohjalle. Alalla voi tällä hetkellä menestyä lähinnä yrittäjänä, jos keksii miten. Aiemmat yritykset lähes kaikki kaatuneet, kun eivät ole pystyneet muuntautumaan ajan tarpeisiin.

Luulen, että jos yritykseni alkaa kannattaa ja alan luottaa siihen, että minullekin on paikka tässä yhteiskunnassa ja maailmassa, tunnen aikuistuneeni. Sitä kohden ollaan hiljalleen menossa.

Fyysisestä iästä tämä ei ole millään tavalla kiinni - se, että aikuistuminen tapahtuisi kaikilla tiettynä ikäkautena, on suurten ikäluokkien kokeman tasapäisen hyvinvointivaltion luoma harha. Poikkeus siitä säännöstä, että elämä on kaoottista ja arvaamatonta, eikä noudattele standardisoituja kaavioita ja käppyröitä.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 13:59"]

Olen itse nyt juuri täyttänyt 24 vuotta. Olen puhunut monestikin ennen, etenkin täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja sen jälkeenkin, että millä tavalla tässä nyt pitäisi erityisesti "alkaa aikuiseksi". Koen olevani aivan sama kuin 15-vuotiaana, vaikkei se tietenkään ole totuus kun on näin subjektiivinen näkökulma on luonnollisesti omaan itseen.

Muistan kun ylppäreiden aikoihin tätä mietin ja äidilleni puhuin. Hän sanoi, että et sä kuule tuosta kovin enää viisaammaksi tai erilaiseksi tule. Aika samana pysyy pää, elämänkokemusta ehkä vaan lisää ja eri perspektiivit värittää maailmaa, mutta turha odottaa mitään "aikuistumista".

Koska Sinusta alkoi tuntua AIKUISELTA?

[/quote]

38-vuotta oli jokin outo käänne. Sitä ennen olo oli mukavan energinen ja kevyt, vaikka elämässä olikin vaikeuksia, enkä ole koskaan ottanut elämää kovin kevyesti. 24-vuotiaana kuvittelin olevani jo todella vanha, mutta nyt jälkeenpäin ajatellen olin täysi kakara. Olisimpa tajunnut sen silloin. En ymmärtänyt silloin sun ikäisenä, että se aikuiseksi olonsa tunteminen liittyy kiinteästi myös fyysiseen vanhenemiseen. 38-vuotiaaana fyysinen vanheneminen todenteolla alkoi ja siihen liittyi keski-ikäinen olo, josta ei ole paluuta, ennen vanhuutta. Nauti nuoruudesta, se on hetkessä ohi!

Nuoret ovat hauskoja, kun he järjestään tuntuvat kuvittelevan, että keskiluokkaisuuden symboleilla ja aikuistumisella olisi jotain tekemistä toistensa kanssa :D

Kyllä minusta on ihan aikuiselta tuntunut jo noin parikymppisenä ja nyt 25-vuotiaana olen kaikin tavoin aikuinen ihminen. 

Noin kolmekympipsenä, kun teimme omakotitalon (ensimmäinen omistusasuntomme) ja saimme lapset. Vastuu teki sen tunteen.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 22:27"]

38-vuotiaaana fyysinen vanheneminen todenteolla alkoi ja siihen liittyi keski-ikäinen olo, josta ei ole paluuta, ennen vanhuutta. Nauti nuoruudesta, se on hetkessä ohi!

[/quote]

Hei, kertoisitko mitä kaikkea mahtaa olla luvassa? Haluaisin alkaa valmentautua henkisesti. Siis millä tavalla tunnet itsesi fyysisesti vanhaksi ja miten se alkoi tuossa iässä tuntua?

Tuo 36-vuotias hieman ylempää..

On ihanaa olla keskeneräinen ja muuttumaan kykenevä sekä muuttumaan valmis. Maailma on uusi joka aamu, niin minäkin, aina pieneltä osin aivan uusi itselleni. Vaikka olen hyvin onnellinen tässä parisuhteessa, tässä työssä ja valtavan onnellinen lapsestani, myös seikkailua on vielä elämä täynnä. Samaan vuorokauteen mahtuu puurolautasia ja ilotulituksia.

Aikuisuus? Parikymppisenä jouduin olemaan ehkä aikuisempi kuin nyt, huonoa tuuriani, mutta selvisin niistä menetyksistä ja vastoinkäymisistä. Nyt olen nelikymppinen.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 21:24"]

Ei tunnu vieläkään. Olen 30 ja yksi lapsi löytyy. Vähän samanlainen olo varmaan kuin niillä valelääkäreillä. Että millon ne tulee mua hakemaan ja millä lihaksilla mä olen tämän avioliiton, perheen, työn ja koulutuksen hankkinut. Mähän olen edelleen ihan täys uuno. Mutta ehkä se on sitä aikuistumista, ettei enää yritä ees esittää yhtään parempaa tai fiksumpaa.

[/quote]

Mulla ihan samat fiilikset, tosin oon 35v kolmen lapsen äiti! Välillä tuntuu ihan hassulta olla naimisissa ja rouva. Eikös ne hääleikit kuuluneet vain Barbeille ;) Opiskelen vielä toista tutkintoa ja elän edelleen kuin opiskelija = köyhä kuin kirkonrotta. Onneksi mies käy töissä.

Äidin-roolikin sisältää niin paljon muuta kuin mitä haluaisin olla ja millainen olen oikeasti. Toki leikkisyyttä, spontaania innostusta ja huumonrintajua voin äitinäkin viljellä, mutta rutiinit  ja kaikki kaavoihin kangistuminen kauhistuttaa. Niitä on kuitenkin ylläpidettävä lasten turvallisen ja vakaan elämän takaamiseksi.  Kunhan olen vanha ja lapset lentäneet pesästä syön ja nukun taas milloin huvittaa enkä suunnittele kuin pakolliset menot! :D

En vielä 35-vuotiaanakaan tunne. Kohta lapsenikin ovat jo "aikuisia", ja mun kehitys junnaa vaan paikoillaan. Kun katson isääni, näen, ettei hänkään ole aikuinen. Ja jotkut muutkin ihmiset ovat selvästi "epäaikuisia" vanhatkin.

Edelleen minua vähän pelottaa ne oikeat aikuiset. Niitäkin on paljon, työelämässä tapaa usein. Pönöttäjät.

Kuka sen aikuisuuden määrittää? Ja mitä se pitää sisällään? Muistan yläasteikäisenä, kun näin miten ikäluokkani käyttäytyi ja ajattelin silloin, että se on tyypillistä käytöstä tuon ikäisiltä. Kun tulin tähän "aikuisikään", huomasin että vielä keski-ikäisetkin käyttäytyvät kuin teinit. Kaikki otetaan henkilökohtaisesti, ollaan suvaitsemattomia ja kaikkeen vastataan tunteella logiikan sijaan. Silloin tajusin, ettei mitään maagista aikuisuutta ole olemassakaan.

T: Mies 24v

Aikuisuus. Minulle se tarkoittaa sitä että ottaa vastuun itsestään ja lähimmäisistä sekä ulkopuolisista koska tahansa. Aikuisuus tarkoittaa kaikista näistä edellä mainituista henkilöistä huolehtimisesta. Voin sanoa olevani aikuinen jo 14-vuotiaasta asti. Olen ainoa lapsi, naispuolisena henkilönä kuukautiseni alkoivat jo 10-vuotiaana ja minulla on ollut erittäin viisas äiti, joka sai minut vasta 37-vuotiaana. Minulle ei ole siunaantunut lapsia, vaikka niitä olen puolisoni kanssa monta vuotta toivonut.

Olen 29-v ja en vielä tunne itseäni aikuiseksi. Sanoisin niin, että eniten olen tuntenut olevani lähellä aikuisuutta 21-vuotiaana, mutta sen jälkeen olen taas taantunut enemmän kohti lapsenmielisyyttä. En ole kuitenkaan lapsellinen, mutta koen olevani kauempana aikuisuudesta kuin 21-vuotiaana.

Olen 38 ja vielä ei tunnu aikuiselta vaikka ajatusmaailma onkin viime vuosien aikana selkiytynyt. Alle kolmekymppisenä olin täysi kakara, vaikka sitä en silloin itse huomannut. Itsetuntemus on sen jälkeen kasvanut reilusti, eikä itsestä ole enää niin suuria luuloja kuin silloin.