Oletko tyytynyt "ihan ok"- mieheen saadaksesi perheen?
Tahtoisin kuulla kokemuksianne. Onko moni tyytynyt päällisin puolin hyvään mieheen ja kelvoksi katsomaansa isäehdokkaaseen voidakseen perustaa perheen, vaikka jollain tasolla olisi ehkä haaveillut jostain muusta? Kenties siitä pelosta, että jos perhettä ei perusta ja rakenna taloa sen nykyisen miehen kanssa, sitä ei välttämättä saa koskaan?
Toki vanhetessa kriteerit muuttuvat, kun ei enää etsitä itselle kuumaa rakastajaa ja poikkista, vaan tuleville lapsille isää ja itselle elämänkumppania jonka kanssa pyörittää perhettä. Voisin kuvitella, että itse joustaisin monesta asiasta sen vuoksi, että (tulevilla) lapsillani olisi hyvä isä ja turvattu tulevaisuus.
Kommentit (54)
En olisi koskaan tyytynyt vain ok-tyyppiin, mieluummin olisin valinnut yksin elämisen. Olin aika suosittu ja ottajia olisi ollut mutta sitten tuli eteen hän joka vei jalat alta, rakastuimme palavasti. Mietin kyllä hetken menenkö mukaansa kun oli mielestäni liiankin komea ja hyvin suosittu naisten keskuudessa, mutta uskalsin sitten! En ole joutunut katumaan, puhuimme etukäteen mitä haluamme ja odotamme avioliitolta, muutama lapsikin tuli ja avioliitto on kestänyt lähes 30 vuotta, jopa intohimo on säilynyt ja sen myötä hyvä seksi. Luulen että onnemme avain on täysi luottamus, kaikesta on aina puhuttu, sama huumori ja se että molemmat ovat aina asettaneet perheen jas lapset kaiken edelle. Pettämisiä ei ole ollut vaikka edelleen mihin vain menemme kyllä naisten päät kääntyy! Kummallakaan ei ole ollut tarvetta yksin baareissa hillumiseen, omaa aikaa kyllä saa molemmat jos haluaa! En olisi kestänyt mitään perässä vedettävää nysveröä, onneksi otin miehen joka tietää mitä haluaa ja myös on tehnyt töitä sen eteen ja huolehtinyt myös talousasiat hienosti. Olen onnellinen esimerkki siitä joka ei tyytynyt vain ok-mieheen!
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 11:35"]
Tyytyminen on ehkä väärä sana. Mä vain tein perheen hyvän tyypin kanssa, jota rakastin, mutta en ehkä ollut koskaan palavasti rakastunut.
[/quote]
Sama. Meillä on kuitenkin samanlainen arvomaailma, koulutustausta ja käsitys siitä, millaista perhe-elämää haluamme elää. Pidemmän päälle homma toimii paremmin näin kuin pelkän intohimon pohjalta. Itselläni ehti olla pari nuoruuden ihastusta ennen miestäni. Silloinkin kuitenkin tajusin, että heidän kanssaan ei yhteistä tulevaisuutta voisi olla koskaan, sillä pohjimmiltamme olimme niin erilaisia, että jossain vaiheessa olisi tullut rajuja yhteentörmäyksiä. Aviomieheni on omaa temperamenttista luonnettani tasapainottava rauhallinen ja luotettava perheenisä, jonka arvostus silmissäni kasvaa vuosi vuodelta.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 12:29"]
En, koska aloin haaveilla perheestä vasta kun rakastuin ja halusin kyseisen miehen olevan lasteni isä ja pysyvän maisemissa. En halunnut tehdä lapsia "kelle vain". Lapsethan ovat puolet isästään!
[/quote]
Täytyy vain toivoa ettei teille tule tarvetta hedelmöityshoitoihin missään vaiheessa. Voisi ajatusmaailma uudistua pahemman kerran.
En tosiaankaan. En ole ikinä oikeastaan haaveillut perheen perustamisesta, olen aina ajatellut että minulle on tärkeämpää löytää elinikäinen sielunkumppani kuin saada lapsia. Sellaisen löysin ja nyt meillä on yksi lapsikin.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 12:45"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 12:23"]
Minä päädyin hankkimaan lapsen itsenäisesti koska en löytänyt sopivaa kumppania ajoissa. Vaihtoehtojakin siis on :) Aika näyttää saako lapseni sisaruksia ja tuleeko perheeseen muita vanhempia. Minä nyt 29 ja lapsi 2 vuotta. Itse pidän epärehellisenä sitä että otetaan vain joku, siksi en siihen ryhtynyt, mutta eri ihmisillä eri arvot.
[/quote]
En ymmärrä, miten 26-27 vuotiaana voi olla tilanteessa et "en löytänyt sopivaa kumppania ajoissa". Että niinkuin 38-40 vuotiaana joo, mutta että ton ikäisenä?
[/quote]
Itse ainakin olin sitä mieltä, etten halua enää lapsia paljolti 30v. jälkeen.
Kaikki eivät ole tuon ikäisinä enää valmiita vauva-arkeen.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 14:06"]
Vain 10% miehistä kuuluu parhaaseen 10%:iin, joten varmaankin aika moni joutuu tyytymään vain ookoo-tasoon tai sen alle olevaan mieheen.
[/quote]
Onneksi jokaisella on eri käsitys siitä, mitä se "paras 10%" on. Kaikille siis riittää, jos malttaa etsiä eikä tyydy ensimmäiseen vastaantulijaan. Aika epäreilua sille kumppanillekin, että "mä olen sun kanssa siksi kun en löytänyt parempaakaan"... kiitti vaan!
Suostuin perheeseen, jotta sain upean naisen.
En voisi edes kuvitella löytäväni muuta kuin ihan OK -miehiä. En usko, että mulle on olemassa mitään sen ihmeellisempää. Ihminen on aina ihminen ja täynnä kaikkia vikoja. Itse olen mennyt nuorena naimisiin miehen kanssa, jonka kanssa koin minulla olevan hyvät edellytykset onnistua elinikäisessä parisuhteessa. Halusin miehen, jonka kanssa voin olla oma itseni, jonka kanssa minun on helppo puhua ja jonka kanssa on kiva tehdä eri asioita. Miehen piti olla myös hyvä ihminen, jota pystyin kunnioittamaan. Löysin miehen, joka tuntui täyttävän nuo kriteerit. Edelleen 20 vuoden jälkeen voin olla oma itseni, hänelle on yhä helppo puhua ja hänen kanssaan on kiva tehdä eri asioita. Hän on mielestäni edelleen hyvä ihminen ja kunnioitan häntä siksi suuresti. Rakkaus kasvaa yhä vuosi vuodelta. Se on myös paljon kiinni kunnioituksesta ja siitä miten hän kohtelee minua ja muita ihmisiä. Silti hän on vain ihan OK ja parisuhteemmekin on ihan vain ok täynnä kaikenlaisia pikkuvikoja.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 14:06"]
Vain 10% miehistä kuuluu parhaaseen 10%:iin, joten varmaankin aika moni joutuu tyytymään vain ookoo-tasoon tai sen alle olevaan mieheen.
[/quote]
Mä en nää asiaa näin. Että tosiaan 10% miehistä olisivat "ne oikeat" miehet ja loput jotain ok-miehiä. Mun mies on ainaki monen tämän palstan naisen mielestä kaukana tuosta kymmenestä prosentista, mutta minulle hän on maailman ihanin, komein, ja rakkain ihminen maan päällä, todellakin omaan 10% sisältyvä.
En. En edes seurustellut ennekuin löysin aviomieheni. Miksi sitä olisi tehnyt seksisuhdetta enempää, jos ei nää yhteistä tulevaisuutta. Itse ainakin halusin ja tarvitsen edelleen yhteiseloon senvahvan rakkauden ja himon tunteen.
aika surkeeta, miehelle pitää asia kertoa. Tai toisinpäin. Sitten toinen lähtee kävelemään, ja toisen elämästä on pohja pois. Toinen on laittanut elämänsä, rahansa, terveytensä perheen elättämiseen. Sit yks päivä vaimo lähtee...
mammat - toi on törkeää pettämistä
En, koska aloin haaveilla perheestä vasta kun rakastuin ja halusin kyseisen miehen olevan lasteni isä ja pysyvän maisemissa. En halunnut tehdä lapsia "kelle vain". Lapsethan ovat puolet isästään!