Ärsyttää "erityisherkät" - pelkkää huomion tavoittelua!

Aivan kuin minun näppikseltäni. Siskoni on muka erityisherkkä, mutta puuttuu kyky asettua muiden asemaan, tekee mitä sattuu muita kuuntelematta, on täysin empatiakyvytön eli narsistin piirteet jne. Ja nyt tuo kuvittelee olevansa erityisherkkä

Olette näköalattomia tyyppejä, tämä on ihan oikea ominaisuus, joka teiltä puuttuu !!! Nämä ihmiset nimenomaan EIVÄT  halua olla keskipisteenä, eivät tavoittele erityisetuja, jos sinulla, ketjun aloittaja on tälläinen tuttava, se ei ole HSP, vaan sille on aivan toinen nimitys  - NARSISTI ! Kyllä olette naurettavaa porukkaa, jotka ette ymmärrä, että on herkempiä ihmisiä, eikä kaikki ole tollaisia kuin te, jotka ajattelevat vain itseään !!!!! YÖK !!!

Arvatkaapas miksen liity fb:n "Erityisherkät"-ryhmää.... :D

Mulle erityisherkkyys-buumi on ollut avartava: "kaikkia EI TODELLA siis häiritse äänet, valot, muiden mielialat"
Edelleenkin tosin ajattelen, että eikös kaikkia ahdista jos pukkaa liikaa hommia? En pysty katsomaan väkivaltaa telkkarista, näläntunne häiritsee elämää (eikö kaikilla?), päivä ihmisten keskellä vie mehut jne.

2

ap:n kantsis vaikka sytyttää itsensä palamaan, ei jäis kukaan kaipaamaan.

Te tietämättömät ihmiset lukekaa esim. Suomen erityisherkät Ry:n sivuilta mitä tämä todellisuudessa tarkoittaa, ennen kuin rupeatte paskaa sylkemään. Kyse on hermoston kyvystä käsitellä aistien välittämää tietoa !!!

Luulette varmaan, että maa"pallo" on litteä..... Hohhoijaa, mitä sisäsiittosta porukkaa....

[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 16:13"]

Kuspäiden diagnoosi kuspäisyytensä oikeuttamiseksi.

[/quote]

No sittehän tällä palstalla on, sinä mukaanlukien, 85% erityisherkkiä.

Mun kaveripiirissä se "herkkä" on juuri sellainen haukka, joka harrastaa varattuja miehiä, tönii työelämässä toisia kyynerpäillä jne. Ihana ihminen kaverina, mutta herkkyyttä en näe kuin omissa puheissaan. Tulkitsee oman hemmoteltun itsepäisyytensä herkkyydeksi. Ei tykkää siitä tai tästä ja on tottunut kiukuttelemaan läheisilleen, kun siltä tuntuu. ja se on kuulemma sitä herkkyyttä, että asiat tuntuu voimakkaina.

Täällä taas nää persoonallisuushäiriöiset kouvolatukat avatumassa (ap ja kumppanit) :D

Mä olen aistiyliherkkä. Yksi vaikeimpia tilanteita mulle on, kun illalla haluaisin rauhoittua noin 1/2 h sängyssä enne nukkumaanmenoa ja mies haluaisi katsella telkkaria sängyssä. En vaan jaksa sitä mölyä, varsinkaan kovaäänisten mainosten aikana ja varsinkaan, jos mies ei aktiivisesti katso telkaa, vaan ns toisella silmällä: mun kärsimys menee siis hukkaan. Tästä on miehen kanssa taisteltu pari v ja vasta nyt on alkanut tajuaan, että mä tosiaan tunnen turhan tvmölyn ihan fyysisenä pahana olona. Joten nykyisin mies koittaa katsoa telkkua sängyssä hyvin pienellä mölyllä.

Kestän huonosti myös kirkasta valoa. Kesällä oltava aina arskat päässä. Töissä avokonttorissa stressaannun helposti jatkuvasta mölystä ja jatkuvasta esilläolosta.

Uskon, että moni ihminen on lapsena ja nuorena ollut enemmän herkkä ja loukkaantuva. Aikuistuessaan ja maailmaa kokiessansa karaistuu ja oppii tuntemaan ja suhteuttamaan tapahtuvia asioita ja tunteitansa paremmin. Pystyvätkö erityisherkät ikäänkuin karaistumaan maailmaan vai onko erityisherkkyys niin sisäänrakennettua, ettei sitä pysty mitenkään lieventämään (muuta kuin pysymällä ärsykkeistä poissa)?

En tarkoita tätä loukkauksena erityisherkkiä kohtaan, olisin vaan kiinostunut erityisherkkänä kasvamisesta ja olemisesta.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 12:07"]

Mä olen aistiyliherkkä. Yksi vaikeimpia tilanteita mulle on, kun illalla haluaisin rauhoittua noin 1/2 h sängyssä enne nukkumaanmenoa ja mies haluaisi katsella telkkaria sängyssä. En vaan jaksa sitä mölyä, varsinkaan kovaäänisten mainosten aikana ja varsinkaan, jos mies ei aktiivisesti katso telkaa, vaan ns toisella silmällä: mun kärsimys menee siis hukkaan. Tästä on miehen kanssa taisteltu pari v ja vasta nyt on alkanut tajuaan, että mä tosiaan tunnen turhan tvmölyn ihan fyysisenä pahana olona. Joten nykyisin mies koittaa katsoa telkkua sängyssä hyvin pienellä mölyllä.

Kestän huonosti myös kirkasta valoa. Kesällä oltava aina arskat päässä. Töissä avokonttorissa stressaannun helposti jatkuvasta mölystä ja jatkuvasta esilläolosta.

[/quote]

Niin, tämmöistähän se on. Minulla on sentään oma huone kotona, missä saan olla rauhassa latautumassa.

Ap:lle ja muille 'epäuskoisille' voin antaa konkreettisen esimerkin elimistön herkkyydestä: lääkeherkkyys. Minulle riittää neljäsosa murunen esim. yleistä antihistamiinivalmistetta antamaan toivotun vaikutuksen (ja sekin väsyttää niin, että voin ottaa murun vasta illalla). Buranaa riittää lapsen annos, puolikas normaalitabletista. E-pillerien käyttö jäi aikoinaan, kun hormonien (sivu)vaikutukset menivät pahasti yli. Olen kumminkin 170/60 kokoinen.

Mä olen erityisherkkä. Mutta ei en hajoa jos mulle on ilkeä ei se sitä tarkota. Mulla on herkät aistit. En voi olla vaatteissa jotka ei sovi yhteen ja lasteni vaatteet pitää myös sointua keskenään. Ahdistun jos tekemistä on paljon tai meteliä. Ääntä saa olla, mutta jos se ei ole "järjestelmällistä" se ahdistaa. Kiinnitän paljon huomiota ihmisten eleisiin, äänen painokkuuteen yms.

Ja minulla on myös se ikävä piirre, että kasaan paljon tekemistä itselleni ja sitten ahdistun enkä meinaa saada mitään aikaan. Myös äitini, siskoni ja siskon toinen poika on erityisherkkä.

Ja lisään vielä, että olen itse herkkä ja helposti liikuttuva ihminen, silti en halua missään nimessä itsestäni tuota termiä käyttää. Tuntuisi huomionhakuiselta ja vääristyneeltä alkaa marttyroimaan ja etsimään jotain termiä jolla ratsastaa ja jolla kerjätä erityishuomiota ja -kohtelua. Satun olemaan vähän herkkä, mutta se nyt on vain luonteeni, enkä edes koe olevani mitenkään erikoinen. Todella monet ihmiset sattuvat olemaan herkkiä.

Tässä on mun mielestä koko tän "ongelman" ydin. Täytän hyvin erityisherkkien tuntomerkit, mutta suhtaudun asiaan kuten lainaamani tekstin kirjoittaja. Olen aina ajatellut, että minä nyt vain olen tällainen, ja sen kanssahan on sitten elettävä. Luulen, että monilla näillä uusien diagnoosien kahmijoilla on vain kummallinen käsitys siitä, minkälaisia MUUT ovat. Mutta kun ei ole olemassa mitään "normaalia" tai "standardi-ihmistä". Toiset nyt ovat herkkiä ja toiset eivät. Toiset ovat vilkkaitta, toiset eivät. Sitten pitää vain sopeutua siihen massaan miten parhaiten kykenee ilman, että piiloutuu jonkin syndrooman taakse.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 12:09"]

Uskon, että moni ihminen on lapsena ja nuorena ollut enemmän herkkä ja loukkaantuva. Aikuistuessaan ja maailmaa kokiessansa karaistuu ja oppii tuntemaan ja suhteuttamaan tapahtuvia asioita ja tunteitansa paremmin. Pystyvätkö erityisherkät ikäänkuin karaistumaan maailmaan vai onko erityisherkkyys niin sisäänrakennettua, ettei sitä pysty mitenkään lieventämään (muuta kuin pysymällä ärsykkeistä poissa)?

En tarkoita tätä loukkauksena erityisherkkiä kohtaan, olisin vaan kiinostunut erityisherkkänä kasvamisesta ja olemisesta.

[/quote]

Tämä kiinnostaisi muakin!  Oman lapsen kohdalla näitä juttuja olen miettinyt ahdistumiseen asti. En osaa sanoa, onko lapseni herkkä vai erityisherkkä, mutta lapsi on todella sosiaalisesti taitava ja tekee tarkkoja huomiota (ne tuntosarvet..), on nopeaälyinen jne. Toisaalta lapsi tuntuu tarvitsevan valtavasti kotiaikaa ja turvaa. Ei halua olla kodin ulkopuolella, ei halua harrastaa vaikka samanaikaisesti on innostunut musiikista, liikunnallisista jutuista ja ködentaidoista. Esiintyminen kauhistuttaa.

Miten te erityisherkät ja/tai erityisherkkien lasten vanhemmat ajattelette: Kuinka voi tukea herkkää lasta parhaiten?

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 12:09"]

Uskon, että moni ihminen on lapsena ja nuorena ollut enemmän herkkä ja loukkaantuva. Aikuistuessaan ja maailmaa kokiessansa karaistuu ja oppii tuntemaan ja suhteuttamaan tapahtuvia asioita ja tunteitansa paremmin. Pystyvätkö erityisherkät ikäänkuin karaistumaan maailmaan vai onko erityisherkkyys niin sisäänrakennettua, ettei sitä pysty mitenkään lieventämään (muuta kuin pysymällä ärsykkeistä poissa)?

En tarkoita tätä loukkauksena erityisherkkiä kohtaan, olisin vaan kiinostunut erityisherkkänä kasvamisesta ja olemisesta.

[/quote]

Olen varmasti erityisherkkä, jos aletaan jollakin mitta-asteikolla mitata. Mutta kyllä, sitä oppii ja karaistuu, jos vain haluaa. Ei ne ongelmat poistu kokonaan, mutta suurimman osan kanssa oppii elämään. Ja niille asioille, joiden kanssa ei voi elää, tehdään jotain. En esimerkiksi ikinä olisi hyväksynyt sitä, että mies katselee televisiota makuuhuoneessa, kun yritän nukkua tai lukea tms. (kuten joku täällä valitti). Mutta väännetäänhän parisuhteessa kättä muistakin aiheista, ei siihen mitään diagnoosia tarvita.

Työkaverina erityisherkkä on melko rasittava: hän kun tarvitsee sairauslomaa iäkkäiden vanhempiensa kuolemasta vähintään 2 kk. Muutenkin työnteko käy voimille: joka päivä on pidettävä 1-2 h ruokatunti ja oltava muutenkin vähän eri aikaan töissä kuin muut. Kas, kun silloin voi vaikka lueskella lehtiä ja henkäistä. Huhhuh!!!

Tämä kiinnostaisi muakin!  Oman lapsen kohdalla näitä juttuja olen miettinyt ahdistumiseen asti. En osaa sanoa, onko lapseni herkkä vai erityisherkkä, mutta lapsi on todella sosiaalisesti taitava ja tekee tarkkoja huomiota (ne tuntosarvet..), on nopeaälyinen jne. Toisaalta lapsi tuntuu tarvitsevan valtavasti kotiaikaa ja turvaa. Ei halua olla kodin ulkopuolella, ei halua harrastaa vaikka samanaikaisesti on innostunut musiikista, liikunnallisista jutuista ja ködentaidoista. Esiintyminen kauhistuttaa.

Miten te erityisherkät ja/tai erityisherkkien lasten vanhemmat ajattelette: Kuinka voi tukea herkkää lasta parhaiten?

[/quote]

No erityisherkkänä sanon, että kamalinta, mitä minulle olisi lapsena tehty olisi ollut, että minusta olisi puhuttu erityisherkkänä ja selitelty sillä, että olen erilainen kuin muut. Se olisi rajannut elämääni ihan liikaa. Onneksi vanhempani antoivat minun olla sellainen kuin olin, eivätkä olleet siitä moksiskaan. Opin siis, että ihmiset nyt vain ovat erilaisia eikä kukaan ole sen kummempi kuin toinenkaan. Lapselle parasta on vain ohjata siihen, että elämässä pärjää eikä voi jäädä itkemään, että "kun muut on normaaleja ja mä vain tällainen". Jos joku toinen on vähemmän herkkä niin sillä on sitten joku muu ongelma jollain muulla saralla. Sellaista se nyt vain on. 

Sen näistä erityisherkkäketjuista ainakin on huomannut, että erityisherkät närkästyvät helposti ja tykkäävät solvata alatyyliin kaikkia, jotka kyseenalaistavat tämän nykybuumin. Hienoahan se on, jos löytää lohtua tästä käsitteestä itselleen. Muutamakin tuttava on nyt huomannut olevansa erityisherkkä, ja kovasti tykkäävät mainostaa sitä, sille en kyllä ymmärrä mitään motiivia? Pitäisikö minun jotenkin sitten erityishuomioida nämä ihmiset, tai ymmärtää eri tavalla heidän oharinsa ja mahdollisen huonon käytöksensä?

minäkin olen erityisherkkä. Äsken pomo tuli sanomaan että voisitkos viimein tehdä sen projektin loppuun. Heti veti vattan kuralle, täytyy varmaan lähteä saikkua hakemaan. Ja tämä on ihan tosi juttu.