Miksi aikuiset ihmiset menee Cheekin keikalle?
Tai ylipäänsä kuuntelee sitä. Siis jopa ne varhaisaikuisuuden ohittaneet, kolmea kymppiä lähentelevät. Eikö sen fanikanta muodostu lähinnä alle 20-vuotiaista tytöistä.
Kommentit (159)
Harvinaisen huono artisti. Suomessa huonot artistit menestyvät.
Kai te Cheekin kuuntelijat ootte niitä av:n 6000+ euroa kuukaudessa tienaavia akateemisia asiantuntijoita, jotka erottaa naapurin Pirkosta myös kiinnostus korkeakulttuuria kohtaan? Jännä, että aina yli puolet täällä sellaisia väittää olevansa, ja silti kaikki on ihan innoissaan jostain teini-idolista. Joku tässä ei nyt täsmää. ;)
On musiikkia joka kiinnostaa taitavasti tehdyn/esitetyn musiikin takia. On "musiikkia" joka kulminoituu sen esittäjään jostain muusta syystä kun taitavasti tehdyn musiikin takia.
Cheek lukeutuu tähän jälkimmäiseen eli teinityttöjen päiväuni ja vanhempien unelmavävy. Kuinkahan paljon stadikalla olisi yleisöä jos olisi cheekin musiikki jota esittäisi Kari Peitsamo?
No siinä on kyllä jo jonkinlaista tyhjyyttä elämässä oltava, jos viitsii sellaista sontaa mennä kuuntelemaan, koska Cheekki vaan on niin unelmavävy?
Suomessa on yhtenäiskulttuuri ja toimittajien kautta tätä saa hyödynnettyä maksamalla roskalehdille mainostuksesta ja hypestä. Suomalainen menee lauman perässä vaikka kaatopaikalle.
No toivottavasti on Sopuli Suomalaisten itsekunnioitus paikallaan, kun ehdoitta fanittavat suuren markkinoinnin keinotekoista tuotosta.
Huono aamu täällä muutamalla?
eiköhän se ole jokaisen oma asia, mitä musikkia fanittaa. Toiset tykkää oopperasta, toiset Cheekistä
mä en esimerkiksi tajua, kuka viitsi mennä katsomaan nyrkkeilyä. Ihan alkukantaista touhua ;)
Siitä tykkäävien ihmisten on täytynyt jäädä älyllisessä kehityksessä jonnekin luolamiehen tasolle
Mikäli 10 v haluaa mennä niin äiti lähtee mukaan.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 07:36"]
toiset Cheekistä
[/quote]
Hyvin sanottu, koska faneista 95% tykkää Cheekistä ja 5% tykkää Cheeekin musiikista.
Ei voi olla totta taas miten teinimäisiä kirjoituksia täällä on! :-D Eikö juuri 16-19 vuotiailla ole tällaisia juttuja? Näen jo silmissäni muutaman blonditeinin juttelemassa, mukaan vielä nenän nyrpistys, purkan mässytys ja hiusten räpläys niin "mä en ainaskaa tekis noin ja mä en tajuuu näit aikuisii jotka menee siis jotakin Cheekiä katsoo...!" asiaankuuluvine loppukiekaisuineen ja ilmehtimisineen. Kohta he sitten tulevat kirjoittamaan illan suuren ihmetyksensä tänne av:lle. Tsori, mutta aavistus noloa porukkaa olette. :)
En ollut siellä, mutta tämän luokan konsertit ovat sen verran harvinaisia, että ymmärrän mainiosti miksi sinne mennään. Sitä paitsi on sillä pari ihan hauskaa kappalettakin, joita on mukava jollotella autossa kun niitä radiossa soitetaan.
t. 40 vuotias
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 07:41"]
Ne on pedofiilejä?
[/quote]
Tai Cheekin konsertissa P€DOFIIL€JÄ. Blingbling ja Kokoomus.
Kivoja biisejä, esiintyjä seksikäsilmeinen nuori mies. Keikoilla todella hyvä fiilis. Ikää 49.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 08:03"][quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 07:41"]
Ne on pedofiilejä?
[/quote]
Tai Cheekin konsertissa P€DOFIIL€JÄ. Blingbling ja Kokoomus.
[/quote]
Haista Paavo paska.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 07:36"]
mä en esimerkiksi tajua, kuka viitsi mennä katsomaan nyrkkeilyä. Ihan alkukantaista touhua ;)
Siitä tykkäävien ihmisten on täytynyt jäädä älyllisessä kehityksessä jonnekin luolamiehen tasolle
[/quote]
Urheilun seuraaminen yleensä on alkukantaista touhua jota on vaikea perustella järjellä. Jalkapallo on suositumpaa kun mikään muu maailmassa, ja ei sekään kovin järjellistä ole kun 22 miestä jahtaa nahkakuulaa ja miljardi ihmistä katsoo sitä.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 07:36"]
mä en esimerkiksi tajua, kuka viitsi mennä katsomaan nyrkkeilyä. Ihan alkukantaista touhua ;)
Siitä tykkäävien ihmisten on täytynyt jäädä älyllisessä kehityksessä jonnekin luolamiehen tasolle
[/quote]
Jep, samalle tasolle siis kuin niiden Cheek-fanien. Ja sanotaanko nyt näin, että molemmat ihailijakannat varmaan sijoittuvat sinne lähiöalueille. Jos siis ikää se 30+.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 08:03"]
Blingbling ja Kokoomus.
[/quote]
Mutta tästäkin huomaamme, että suomalaiset on kuin harakoita. Kaikki on kultaa, mikä kiiltää. Pätee kokoomukseen ja Keekkiin.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 08:06"]Kivoja biisejä, esiintyjä seksikäsilmeinen nuori mies. Keikoilla todella hyvä fiilis. Ikää 49.
[/quote]
Rouhee ääni nätillä pojalla. Onko tuo ihme, jos tädillä pöksyt kostuu?
Nimim. Rouva 40
Aikuismaista sen sijaan on arvostella ihmisiä täällä av-palstalla?