Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Minkä ikäisenä sait esikoisesi, kuinka pitkä parisuhde oli takana?
22.08.2014 |
Nämä asiat ovat pohdituttaneet paljon, kun olen ensimmäistä kertaa elämässäni vakituisessa, rakastavassa parisuhteessa, jossa yhteinen tulevaisuus on molempien toive ja tavoite. Olen vastavalmistunut, ja satuin älyttömällä tuurilla saamaan töitäkin. Myös kumppanini on koulunsa käynyt ja vakaasti työelämässä. Olemme alle kolmikymppisiä mutta yli 25-vuotiaita kumpikin. Suhteemme on kestänyt vasta vuoden, ja haluankin vielä elää ja olla kahdestaan, tutustua juurta jaksain ja tehdä asioita yhdessä ennen perheen perustamista.
Mutta ajatus lapsista ja perheestä parin vuoden kuluttua tuntuu jotenkin todella hyvältä ja oikealta. Tuntuu, että asiani ovat järjestyksessä ja olen oikean ihmisen kanssa, minulle sopivassa elämässä, jota haluan nähdä eteenpäin ja johon on mukava vakiintua. Väkisinkin miettiessäni suhdettamme, mietin myös sitä, millaiset vanhemmat meistä tulisi, sillä perhe on aina ollut toiveeni. Asia ei ole polttavan ajankohtainen, mutta koen, että sen kypsytteleminen alkaa minulle itselleni jo olla.
Haluaisinkin kuulla teidän tarinoitanne. Minkä ikäisenä sait lapsesi? Kuinka pitkä parisuhde oli alla? Olitko tyytyväinen valintoihisi vai olisitko tehnyt jotakin toisin? Olisi mukava makustella ja pohdiskella muiden kokemuksia ja miettiä sitä kautta myös itseään ja omia toiveitaan. Siis kertokaa, rakkaat naiset!
Kommentit (37)
Olin 24-vuotias kun esikoinen syntyi. Olimme tuolloin olleet yhdessä 1,5 vuotta josta naimisissa 1v. Olimme kumpikin valmistuneet maistereiksi ja meillä oli työpaikat. Nyt meillä on 5 lasta (12 - 21-vuotiaita). Olimme ihan valmiita vanhemmiksi tuolloin, eikä mikään kaduta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein tiedä, mitä haluat kuulla, mutta... Olin 24, kun annoimme lapselle luvan tulla, ja vähäsen vajaa 26-vuotias, kun esikoinen syntyi. Kun yritys alkoi, olimme olleet yhdessä viisi vuotta. Nyt olen sitä mieltä, että olisimme voineet odottaa vielä vuoden tai kaksikin. Ei se olisi mitään haitannut. Aika nuoria olimme. Pesänrakennusvietti ja vauvakuume kuitenkin jylläsivät ja oli kova tarve asettua aloilleen. Mitään en kadu, ja äidiksi kasvoin lapsen kanssa. Toisen sain 29-vuotiaana. Nyt nuo ovat jo aikuisia. Niin se aika... :)
Sain esikoisen 22-vuotiaana, takana oli yli 5 vuoden parisuhde. Olisin matkustellut enemmän ennen lapsia, jos nyt voisin valita. Ja opiskellut, kenties, tämän toisenkin tutkinnon ennen lapsia.
Sama parisuhde on nyt yli kymmenvuotias ja lapsia on kaksi. Opinnotkin on suoritettu. Toisaalta, en kyllä kadukaan. Näin on elämä mennyt ja olen aina tehnyt ratkaisuni sen hetkisen, parhaimman tietoni mukaan ja hyvin on näinkin sujunut.
Olin 31 ja yhdessä oltu tuolloin 6 vuotta. Minä olisin ollut valmis jo aiemmin, mies halusi odottaa, että koki olevansa valmis isyyteen. Jälkikäteen ajateltuna on hyvä, että odotettiin. Ehdittiin olla kahdestaan, rillutella, matkustella, saada vakityöt ja talokin on ostettu. :) Eihän se lapsi noita asioita toki estä, mutta itse tykkään, että on ehditty elää huolettomasti kahdestaan ja nyt ei kaipaa sitä, kun elämä on kuitenkin lapsen myötä muuttunut.
Sain esikoiseni 31-vuotiaana. Olimme silloin olleet mieheni kanssa yhdessä kuusi vuotta, joista viitisen vuotta saman katon alla ja kolme vuotta naimisissa. Teimme jo ennen yhteen muuttamista sellaisen päätöksen, että reissaamme ja koemme maailmaa kaksin, kun se ilman lapsia on vapaammin mahdollista. Mitään taloudellista estettä ei olisi ollut perustaa perhettä aiemmin, mutta me halusimme noin. Lopulta lapsiasia otettiin tosissaan esille miehen aloitteesta. Minulla ei ollut vaikeuksia tulla raskaaksi, vaikka siitä ruvetaan pelottelemaan heti, kun 30 vuoden raja lähestyy. Nyt olen 39 ja odotan ylläripyllärinäni toista. Olen tyytyväinen elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 27v kun sain esikoisen. Miehen kanssa oltiin oltu yhdessä yli 8v.
Olin 21v.
Parisuhdetta oli raskauden alkaessa takana kolme vuotta, joista yhdessä asuttu vuosi. Raskauden loppuvaiheessa otti ja lähti kun ei kuulemma halunnutkaan leikkiä kotia. Kuitenkin halusi lasta melkeinpä enemmän kuin minä (suunniteltu raskaus). ja kyseessä ei ollut edes mikään nuori sälli vaan liki 35v mies.
Sen jälkeen en ole miestä nähnyt kuin kerran kun tuli kännipäissään katsomaan vauvaa. Nykyään lapsi 8v. ja minä onnellisesti naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on toisenlainen tarina. Olin 19, lähtenyt juuri opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle (jonne päädyin ex-poikakaverin perässä), sattumalta törmäsin ja ihastuin siihen kampuksen pahimpaan juoppoon. Jep. Kolme kuukautta ensimmäisestä tapaamisesta olin jo ensimmäistä kertaa neuvolassa, koska olin raskaana viikoilla 9+. Siinä välissä oli ehditty muuttaa yhteen, mennä kihloihin ja varata hääpäivä, naimisiin mentiin kolme viikkoa myöhemmin. Kaikki tapahtui hirveän nopeasti, ei ihme että sivusta seuranneita hirvitti, mutta en minä itse sitä tahtia yhtään kyseenalaistanut. Siltä vain tuntui ja niin tehtiin. Moni varmaan arveli, että ero tulee vuodessa.
Eron partaalla kyllä käytiin, asuttiin pari kuukautta eri osoitteessa, mutta yhteen palattiin. Näiden vuosien aikana minusta on tullut huomattavasti harkitsevampi persoona, ja siitä juoposta absolutisti himotreenaaja. Lapsia on nyt kolme, ja pian on kymmenes hääpäivä. Olen tyytyväinen valintoihini, koska mitäpä minä olisin tehnyt sillä ilman lapsia vietetyllä lisäajalla? En minä olisi matkustellut, en harrastanut kulttuuria tai tehnyt muutakaan järkevää. Olisin opiskellut ja mennyt massan mukana, rellestänyt baareissa perjantaina ja lauantaina ja pikkulauantaina, ja jouluna, juhannuksena ja varsinkin vappuna. Mies taas olisi luultavasti alkoholisoitunut niin pahasti, että olisi päätynyt katuojaan. Esikoisen myötä meidän piti rauhoittua, ja lapset ylipäänsä veivät meidän elämämme sellaiseen suuntaan, että alkoholi jäi kuviosta kokonaan, ja sen jälkeen on vasta tajuttu, että tässähän on jopa varaa matkustaa joskus.
Sain esikoiseni 20-vuotiaana, raskaaksi tullessa olimme olleet yhdessä vaivaiset 9 kk. Ja kyllä, raskaus oli vahinko. Olemme edelleen yhdessä, nyt yli kolme vuotta, naimisissa vuoden.
Suosittelen sinulle työelämää pariksi vuodeksi ennen perheen perustamista. Lapset kun tuppaavat olemaan armottomia rahareikiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
29v ja suhdetta takans 5 vuotta. Halusin ensin opiskelut loppuun ja vakituisen työpaikan. Ja ok-talon =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 21 ja seurustelua oli takana n. 3kk. Ei ollut edes vahinko vaan kun kondomia ei sattunut silloin olemaan niin tuumasimme jos on tullakseen niin tulkoon. No tulihan se. Nyt 7 vuotta yhdessa, 3 lasta ja onnellinen avioliitto.
Tosin joskus harmittaa ettei keretty yhdessa matkustella mutta en kylla tekisi nytkaan toisin. Ihanaa aikaa oli odottaa kun oltiin vasta rakastuneita.
Aika pitkiä parisuhteita on ihmisillä ollut takana. Itse olen sen ikäinen, etten halua ennen ensimmäisen yrittämistä odottaa edes sitä neljää vuotta. Haluan antaa meille mahdollisuuden saada useampia lapsia. Tästä olemmekin miehen kanssa jo puhuneet. Toivon myös, että meidän molempien vanhemmat voisivat olla lastenlasten elämässä mahdollisimman pitkään. Samalla tuntuu hämmentävällä miettiä näitä. Että mitä minä nyt tämmöistä. Vasta vuoden seurustelun jälkeen. Toisaalta olemme aikuisia. Molemmat tapailleet ja seurustelleen tahoillaan jonkin verran jo aiemmin. Se villein juhlimisajanjakso on takana. Tiedämme, tai ainakin uskomme tietävämme, mitä tahdomme suhteelta. Ei tarvitse odottaa omaa kasvua nuoresta aikuiseksi, vaan parisuhteen kasvua vain.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oltiin oltu 1 v. ja 3 kk yhdessä, kun esikoinen syntyi. Siitä voi laskea, kuinka monta kk oli takana, kun tulin raskaaksi. Ei monta! Ei asutukaan yhdessä. Lapsi syntyi kesällä ja mun amk-opinnot jäi vuoden tauolle siinä vaiheessa, vuoden olin ehtinyt opiskella. Ikää oli tuolloin 25 v. mulla ja 26 v. miehellä. Hän oli jo työelämässä.
Esikoinen on nyt 10-v. ja lisäksi meillä on 4-v. lapsi. Naimisissa ollaan oltu 7 vuotta
Olin 28v ja mies 30v. Miehen kanssa yhdessä 8v, siitä naimisissa 2v. Olen tyytyväinen. En ollut enää ihan nuori äiti, mutta en ikäloppukaan. Taloa oltiin ehditty hyvin remontoimaan ennen lapsia. Molemmilla opiskelut ohi ja vakityöt saatuna.
Odotan nyt ensimmäistä, laskettu aika on parin viikon päästä. Ollaan 27v ja ollaan oltu yhdessä 9v. Meille juuri sopivaan aikaan, ollaan ehditty nähdä ja kokea paljon yhdessä ja asuntolainaakin maksettu pari vuotta opiskeluiden jälkeen.
Olin 28-vuotias ja mies 33-vuotias. Parisuhdetta oli takana 5 vuotta ja naimisissa oltiin oltu silloin 1,5 vuotta. Nyt ollaan oltu naimisissa 10 vuotta ja toinenkin lapsi on tullut.
Olin 20v kun esikoinen syntyi, 3v parisuhdetta takana (josta 1v avioliitossa). Tuli yllätyksenä, mutta positiivisena sellaisena eikä ole jäänyt mitään hampaankoloon :) tässä taannoin puhuttiinkin siitä, kun kysyin mieheltä että olisiko halunnut jonkin menevän toisin. Kumpaakaan ei kaduta ettei tuon pidempää oltu kahden kesken vaikka toki alunperin suunnitelmissa oli odotella vielä vuosia. Nyt on taas useampi vuosi kulunut ja toinen lapsikin saatu taloon. Elämä hymyilee :)
Eipä tuohon taida mitään yhtä ja oikeaa kaavaa olla, että miten nopsaan se lasten saanti "saa olla" ajankohtaista. Kukin tavallaan. Kannattaa ottaa mies siihen pohdintaan ja kypsyttelyyn mukaan niin pääsette toivon mukaan vielä yhteisymmärrykseen siitä koska teillä voisi mahdollisesti olla se "oikea aika" :)
Alue: Aihe vapaa
Sain esikoiseni ollessani 21v ja parisuhdetta takana tuolloin hiukan vajaa 5v. Lapsi oli harkittu, vaikka elämäntilanne ei kaikkien mielestä parhain (omat opinnot kesken, mies työtön). Toisen lapsemme saimme 3v sitten kun olin 24v. Nyt opinnot tehty, oma asunto ostettu ja vakityöpaikka saatu. Mitään näistä eivät lapset estäneet. Opinnot antoi vapautta olla mukavasti lasten kanssa kotona ja nyt todennäköisesti katkeamaton työura edessä (ellemme enää lapsia saa/tee :)). Ei kaduta, meille oli oikein hyvä hetki lapsille. :)