Miten tehdä terveellistä kaalilaatikkoa?
Kommentit (30)
Joo kaalilaatikko ei kaipaa kermaa.
Se on ihan riittävän terveellistä sellaisenaan. Aterian terveellisyyttä kokonaisuutena voi lisätä syömällä reilusti salaattia tai muita kasviksia joko alkuruokana tai sen kaalilaatikon ohessa. Lautasmallin tyyliin siis eli puolet syödystä määrästä kasviksia, loppu vaan sitä pääruokaa.
Jauhelihaa, jossa 10% rasvaa; tulee maukasta ja mehevää muttei liian rasvaista. Reilusti kaalia, vähän sipulia ja porkkanaa jos haluat. Itse en laita riisiä. Sopivasti mausteita, vaikka tuoretta meiramia.
Terveellinen kaalilaatikko: kaalia, porkkanaa, jauhelihaa, kermaa, sulatejuustoa
Joo sitä riisiä siinä pohdiskelin että olisko jollain hyvää vaihtoehtoa sille, että sais silti "laatikkomaista" :) Ap.
Kaalia reilu kilo, sipuli, pari porkkanaa, 400g sika-nautaa, lihaluulientä, voita, pippuria, suolaa oman suun mukaan ja pari ruokalusikallista meiramia.
Kaalisilppua keitellään lihaluuliemessä sen aikaa kun uunii lämpenee ja operoidaan jauhelihan kanssa. Sika-nauta ja sipuli ruskistetaan ja kipataan kaalin kanssa samaan kattilaan. Sekoitellaan mausteet mukaan. Kaadetaan voideltuun vuokaan ja veistellään voinokareita pinnalle niin paljon kun kehtaa. Uuniin ja paistellaan miedolla lämmöllä muutama tunti, noin tunnin välein voi hämmennellä jos haluaa.
Tarjoillaan puolukan kanssa.
Mitäs vikaa riisissä on? Täysjyväriisi? Bataatti tuo laatikkomaisuutta mutta ei sopine kaalilaatikkoon. Riisiähän voi panna vaikka puolet ohjeen määrästä.
Mitä ihmettä tämä hiilihydraattikammo on, kun riisikin on muka joku paha? Riisiä, ja ihan valkoista, on syöty Kaukoidässä monissa perinneruokavalioissa, jotka ovat tutkitusti olleet hyvin terveellisiä, ihmiset ovat eläneet niillä pitkään ja ns. elintasosairaudet kuten 2-tyypin diabetes tai sydäntaudit ovat ollleet hyvin harvinaisia, samoin ylipaino.
Mä laitan rikottuja ohrasuurimoita riisin sijaan. Tulee todella maukasta.
http://www.iltalehti.fi/kotikokkiextra/2012031915344427_ke.shtml
Jos hyvää haluaa, niin tässä ohje.
Ja varoituksen sana ohje sisältää voita, kermaa ja lihaliemikuution. Ettei kenenkään tarvitse niitä erikseen kauhistella:)
Mun mielestä tulee ihan hyvää ilman riisiäkin tmv. Pitääpä taas tehdäkin :)
Kiitos kaikille paljon vinkeistä! En minä riisiä hirveästi pelkääkään, mutta yritän syödä viljat täysjyvinä ja ettei ihan joka aterialla olisi hiilaria paljoa :) Osaltaan johtuu siitä että olen ollut aikoinaan aikamoisessa "hiilarikoukussa", jonka vuoksi sitten vähän välttelen, vaikken todellakaan karppaa. Ap.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 11:20"]
Mitäs vikaa riisissä on? Täysjyväriisi? Bataatti tuo laatikkomaisuutta mutta ei sopine kaalilaatikkoon. Riisiähän voi panna vaikka puolet ohjeen määrästä.
[/quote]
Ei riisissä mitään vikaa ole, mutta ei se tarpeellinenkaan ole.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 11:19"]
Kaalia reilu kilo, sipuli, pari porkkanaa, 400g sika-nautaa, lihaluulientä, voita, pippuria, suolaa oman suun mukaan ja pari ruokalusikallista meiramia.
Kaalisilppua keitellään lihaluuliemessä sen aikaa kun uunii lämpenee ja operoidaan jauhelihan kanssa. Sika-nauta ja sipuli ruskistetaan ja kipataan kaalin kanssa samaan kattilaan. Sekoitellaan mausteet mukaan. Kaadetaan voideltuun vuokaan ja veistellään voinokareita pinnalle niin paljon kun kehtaa. Uuniin ja paistellaan miedolla lämmöllä muutama tunti, noin tunnin välein voi hämmennellä jos haluaa.
Tarjoillaan puolukan kanssa.
[/quote]
Ei mammat tiedä, mitä on luuliemi.
Jaa että et todellakaan karppaa? No älä toki jos et halua. Mutta miksi asiaa pitää oikein korostaa? Karppaus kun ei aiheuta terveysvaaraa eikä ennenaikaista kuolemaa, päin vastoin. Mä todellakin karppaan, mutta voin laittaa kaalilaatikkoon sitä riisiäkin jonkun verran, kosteutta imemään. Kaali pieneksi silpuksi, keitellään hetken ilman kantta. Jauheliha (rasvaista sikanautaa) ja sipuli pannulla ruskistetuksi. Ainekset sekaisn (ja sitä riisiä jos haluu), mausteeksi suolaa, meiramia, rouhittua pippuria. Myös porkkana raastettuna käy sekaan, tai vaikka paprika suikaloituna. Chili antaa kanssa kivaa potkua, oan maun mukaan tulisuus, mun lempichili on habanero. Jos oikein hyvää haluu (eikä vaikuta terveellisyyteen millään lailla) niin aurajuustoa muruina sekaan, oi nam. Myös koskenlaskija käy. Seos voideltuun vuokaan, seoksen päälle juustohöylällä voilastuja. Uuniin. Pitkä hauduttelu miedossa lämmössä, esim. 3 tuntia 160 astetta. Aluksi voi pitää uunia isommalla, mutta kunhan alkaa kunnon kypsyminen, madaltaa lämpöä ja malttaa odotella.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 11:18"]
Joo sitä riisiä siinä pohdiskelin että olisko jollain hyvää vaihtoehtoa sille, että sais silti "laatikkomaista" :) Ap.
[/quote]
Itse korvaan riisin monesti hirssillä.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 11:20"]
Mitäs vikaa riisissä on? Täysjyväriisi? Bataatti tuo laatikkomaisuutta mutta ei sopine kaalilaatikkoon. Riisiähän voi panna vaikka puolet ohjeen määrästä.
[/quote]
Ihan vaikka se vika, että se raahataan toiselta puolelta maapalloa, sama vika bataatissa. Ohrasuurimot olisivat hyvä riisin korvike, vaan ei sovi gluteenittomalle. Siksi teen kaalilaatikkoni ilman hiilarilisää.
Totuus on se, että karppauksesta ei tiedetä vielä tarpeeksi jotta voitaisiin tieteellisesti perustella sen hyödyt/haitat :) Siksi sanoin etten karppaa, vaan syön monipuolisesti ja terveellisesti.
Sika-naudasta en tykkää ollenkaan joten käytän naudan jauhelihaa... En ole ainakaan huomannut että olisi jotenkin vähemmän maukasta :) Ap.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 11:48"]
Totuus on se, että karppauksesta ei tiedetä vielä tarpeeksi jotta voitaisiin tieteellisesti perustella sen hyödyt/haitat :) Siksi sanoin etten karppaa, vaan syön monipuolisesti ja terveellisesti.
Sika-naudasta en tykkää ollenkaan joten käytän naudan jauhelihaa... En ole ainakaan huomannut että olisi jotenkin vähemmän maukasta :) Ap.
[/quote]
Miksi sä sitten kysyt ohjetta terveelliseen kaalilaatikkoon, jos sä kerta jo tiedät mikä on terveellistä? Laitat vaan niitä omasta mielestäs terveellisiä aineksia vuokaan ja uuniin ja syöt lopputuotteen tyytyväisenä.
mikä niistä tavallisista kaalikeitosta ja kaalilaatikosta sun mielestä tekee epäterveellistä? Korvaat sen sit jollain sellaisella, mikä on sun mielestä tarveellistä - tai jätät pois.