Lue keskustelun säännöt.
Kotiäitivuodet on tehnyt minusta aran ja ujon :(
22.08.2014 |
Nyt pitäisi siirtyä työelämään, mutta en osaa hakea työpaikkaa. En uskalla enää edes soittaa mihinkään ja ajatuskin siitä, että istun jossain työhaastattelussa kahdenkesken haastattelijan kanssa tuntuu hriveältä. Mä olen ollut niin vähän tekemisissä ihmisten kanssa viime vuodet, että kaikki tuntuu nyt niin vaikealta!
Olin yhdellä kurssilla ja kun kurssin vetäjä tuli minun luokse juttelemaan tehtävästäni, niin hyvä ettei paniikkikohtaus iskenyt. Olen ihan säälittävä! Missä mun itsevarmuus on?? En minä ennen tällainen ollut.
Miten työhaastatteluun edes pukeudutaan? Onko hame liikaa? Siis toimistotyö kyseessä, esim. sihteeri. En halua hakea töitä!! Eikö joku voisi mun puolesta hakea?
Kommentit (24)
oliko sulla työpaikka ennen kotiäitivuosia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 10:30"][quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 10:27"]
Sun pitää nyt vaan aikuistua ja ottaa itseäsi niskasta kiinni. Et ole vammainen vaikka oletkin ollut kotiäiti vaan ihan aikuinen ihminen jonka pitää ottaa vastuu omasta elämästään. Mitä useammin soitat tai olet kontaktissa ihmisten kanssa sitä helpommaksi se tulee, usko pois.
[/quote]
Olisikohan mitään "auttavaapuhelinta" mihin voisi soittaa harjoitussoittoja pitkin päivää? ;) Sellainen olisi hyvä!
Nimenomaan, pitäisi osata aikuistua ja ottaa niskasta kiinni. Tuntuu vaan niin ylitsepääsemättömältä, kun on vain verkkarit jalassa istunut kotona lasten kanssa.
ap.
[/quote]
No ei se soittelu tms meille työelämässä olleillekaan aina herkkua ole, mutta ei ole muutakaan vaihtoehtoa... Aikuisuus ei ole aina helppoa eikä kivaa, mutta harva voi luopua siitä kokonaan ilman sairautta tms.
Ei minulla ole työpaikkaa odottamassa enkä juurikaan ehtinyt olla työelämässä ennen lapsia. Olen nyt vajaa 9v ollut kotona, että ihmekös tuo jos mökkihöperyys on iskenyt. Mutta ei se auta kuin pistää töpinäksi ja toivoa, että siihen ihmisten kohtaamiseen ei kuole.
Yh, kyllä mä kuolen!
ap.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 10:34"]
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 10:30"][quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 10:27"]
Sun pitää nyt vaan aikuistua ja ottaa itseäsi niskasta kiinni. Et ole vammainen vaikka oletkin ollut kotiäiti vaan ihan aikuinen ihminen jonka pitää ottaa vastuu omasta elämästään. Mitä useammin soitat tai olet kontaktissa ihmisten kanssa sitä helpommaksi se tulee, usko pois.
[/quote]
Olisikohan mitään "auttavaapuhelinta" mihin voisi soittaa harjoitussoittoja pitkin päivää? ;) Sellainen olisi hyvä!
Nimenomaan, pitäisi osata aikuistua ja ottaa niskasta kiinni. Tuntuu vaan niin ylitsepääsemättömältä, kun on vain verkkarit jalassa istunut kotona lasten kanssa.
ap.
[/quote]
No ei se soittelu tms meille työelämässä olleillekaan aina herkkua ole, mutta ei ole muutakaan vaihtoehtoa... Aikuisuus ei ole aina helppoa eikä kivaa, mutta harva voi luopua siitä kokonaan ilman sairautta tms.
[/quote]
Näinpä juuri. Itse en ole kotiäiteillyt, mutta kärsin ihan diagnosoidusta paniikkihäiriöstä ja sosiaalisten tilanteiden fobiasta. Mutta pakkohan se on soittaa, mennä palavereihin, joskus jopa vetää erilaisia tilaisuuksia itse, vaikka kuinka pelottaisi. Ei se kivaa ole, mutta on vaan pakko, ja siitä selviää. Nykyisin en edes itse käytä mitään lääkkeitä vaan siedän omat jännitykseni ja oloni osana elämää.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 10:41"]Ei minulla ole työpaikkaa odottamassa enkä juurikaan ehtinyt olla työelämässä ennen lapsia. Olen nyt vajaa 9v ollut kotona, että ihmekös tuo jos mökkihöperyys on iskenyt. Mutta ei se auta kuin pistää töpinäksi ja toivoa, että siihen ihmisten kohtaamiseen ei kuole.
Yh, kyllä mä kuolen!
ap.
[/quote]
Etkä kuole!!! ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sä kuole vaikka siltä tuntuiskin =) Voithan reilusti sanoa että vähän jännittää.
Mullakin pitäisi palata työelämään tai työnhakuun 5 kotonaolovuoden jälkeen. Kyllä jännittää..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 10:41"]Ei minulla ole työpaikkaa odottamassa enkä juurikaan ehtinyt olla työelämässä ennen lapsia. Olen nyt vajaa 9v ollut kotona, että ihmekös tuo jos mökkihöperyys on iskenyt. Mutta ei se auta kuin pistää töpinäksi ja toivoa, että siihen ihmisten kohtaamiseen ei kuole.
Yh, kyllä mä kuolen!
ap.
[/quote]
Koitatko arvostella yh äitejä?
Kuules yh äideillä on paljon rankempaa, ei ole miestä jonka varaan heittää koko elämänsä niin ettei enää uskalla olla ihmisten ilmoilla normaalisti. Ärsyttävää käytöstä.
Mulle tulee jo kesälomalla semmonen olo että oon ulkona sivistyksestä ja pihalla työelämästä. Ei ihme jos monen vuoden kanssa on vähän epävarma fiilis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä olin vaan reilu 3v vuotta kotona ja mulla oli sama työpaikka odottamassa hoitovapaan jälkeen. Silti olin paniikissa, kun töiden alku lähestyi.
Mutta kyllä se siitä! Nyt oon ollu jo 3v töissä.
T: se sama viestin 11 kirjoittaja. ;-)
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 10:47"][quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 10:41"]Ei minulla ole työpaikkaa odottamassa enkä juurikaan ehtinyt olla työelämässä ennen lapsia. Olen nyt vajaa 9v ollut kotona, että ihmekös tuo jos mökkihöperyys on iskenyt. Mutta ei se auta kuin pistää töpinäksi ja toivoa, että siihen ihmisten kohtaamiseen ei kuole.
Yh, kyllä mä kuolen!
ap.
[/quote]
Koitatko arvostella yh äitejä?
Kuules yh äideillä on paljon rankempaa, ei ole miestä jonka varaan heittää koko elämänsä niin ettei enää uskalla olla ihmisten ilmoilla normaalisti. Ärsyttävää käytöstä.
[/quote]
Ei ollut hauska edes vitsinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 10:48"]
No mä olin vaan reilu 3v vuotta kotona ja mulla oli sama työpaikka odottamassa hoitovapaan jälkeen. Silti olin paniikissa, kun töiden alku lähestyi.
Mutta kyllä se siitä! Nyt oon ollu jo 3v töissä.
T: se sama viestin 11 kirjoittaja. ;-)
[/quote]
Ja vielä olet sinäkin hengissä. Ehkä mulla siis on toivoa. :)
ap.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 10:53"][quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 10:48"]
No mä olin vaan reilu 3v vuotta kotona ja mulla oli sama työpaikka odottamassa hoitovapaan jälkeen. Silti olin paniikissa, kun töiden alku lähestyi.
Mutta kyllä se siitä! Nyt oon ollu jo 3v töissä.
T: se sama viestin 11 kirjoittaja. ;-)
[/quote]
Ja vielä olet sinäkin hengissä. Ehkä mulla siis on toivoa. :)
ap.
[/quote]
Vielä. ;-) En oo kuollut. Se kuule kasvattaa vaan sisua, usko pois!!! ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin samassa jamassa ja panikoin kuin piti vain varata aikaa lääkärille tms. Tuntui etten osaa enää edes puhua kuin kolmen sanan lauseita.
Mulla auttoi ihan hirveästi kun menin omaa alaani sivuavalle kurssille työväenopistoon. Tai sama se mille kurssille menee, kunhan menee niin että tapaa uusia ihmisiä ja joutuu (tai siis PÄÄSEE) keskustelemaan aikuisten kanssa ihan kodin ulkopuolisista asioista. Aluksi olin ihan paniikissa ja koin itseni täysin idiootiksi mutta sanoin ihan suoraan että sori, en osaa vielä oikein kommunikoida kun olen ollut kotona lasten kanssa. Erittäin ymmärtäväisiä olivat kaikki!
Ja siinä samalla oli lohduttavaa huomata että ne töissäkäyvät olivat välillä ihan sekaisin, änkyttivät ja töpeksivät koska työ vei niistä kaikki mehut eikä energiaa jäänyt muuhun aivotoimintaan.
Jos sulla on tuollainen ongelma, niin nyt on aika pistää äiti kuntoon. :) Varaa aika mt- toimistoon, jossa voit jutella näistä paniikkikohtauksistasi. Ja työkkäristä saat ohjausta ja treeniä haastattelutilanteisiin ja varmaan vinkkiä pukeutumiseenkin.
Joten nyt vaan etsit ekana ne ihmsiet, jotka voi auttaa sua takaisin yhteiskuntaan. Se kaikki epävarmuus on vaan sun päässä ja omissa peloissasi, pääset niistä yli kun teet ne näkyväksi ja opit miten ne korjataan. Tsemppiä. :)
Sun pitää nyt vaan aikuistua ja ottaa itseäsi niskasta kiinni. Et ole vammainen vaikka oletkin ollut kotiäiti vaan ihan aikuinen ihminen jonka pitää ottaa vastuu omasta elämästään. Mitä useammin soitat tai olet kontaktissa ihmisten kanssa sitä helpommaksi se tulee, usko pois.
Ei mulla siis ole ollut paniikkikohtauksia, mutta sellainen tunne ollut, että kohta iskee jos en pääse tästä tilanteesta pois. Mutta niin, pään sisällähän ne vain on...
ap.
Kyllä se tuntuu toki vaikealta, mutta rohkeasti vaan soitat ja menet vaikka pelottaa. Eikä se maailmaa kaada jos jännityksesi näkyy siellä päällepäin. Seuraavalla kerralla ehkä menee jo paremmin, kunhan et stressaa omasta jännittämisestäsi vaan hyväksyt sen.
Työhaastatteluun voi pukeutua sillä lailla ihan normaalisti. Omalla alallani, toimistotyö kyseessä, farkut ja joku siisti paita on ok. Jos omaan tyyliin kuuluu hameet niin sitten voi sellaisen laittaa, mutta ei erityisesti tarvitse hameesseen tai jakkupukuun pukeutua jos ei muutenkaan niin tee. Kunhan ei verkkareissa ja crockseissa mene niin hyvä ;)
Nyt nokka pystyyn, kotiäitinä oleminen on semmonen työsarka että siitä ei moni selviä. Oot oppinut organisointia ja ongelmanratkaisua ja vastuun ottamista. Jos selviää pienten kanssa, selviää varmasti isompienkin kanssa ja se on paljon helpompaa =D Sulla on vaan alkukankeutta mutta luota itseesi!
Monta vuotta olet kerinnyt olla kotona? Olitko enben sitä jossain työssä?
Mulla tuntui ihan samalta kuin susta, mutta onneksi mulla oli työpaikka odottamassa hoitovapaan jälkeen, mihin palata.
Tsemppiä ap!!! Kyllä se siitä!!! Odottaminen ja alku aina hankalinta ja pelottavinta.