Minusta on alkanut tuntua siltä kuin eläisimme jossain oudossa dystopiassa!
Vielä puoli vuotta sitten en olisi uskonut, että rokotepassi tulee tänne Suomeenkin ja ilman sitä olet jatkossa käytännössä eristetty normaalista yhteiskunnan menosta. Ennen myöskin nauroin kaikille ns sala_liittoteoreetikoille mutta olen tämän passiepisodin myötä alkanut miettiä, että ehkä niissä jutuissa on sittenkin jotain perää...
Luottamukseni Suomen THL:ään ja päättäjiin on täysin mennyttä ja pelolla odotan, olemmeko Kiinan tiellä :/ Ja uskon koronan olevan oikeasti vaarallinen ja mielestäni epidemia olisi pitänyt tukahduttaa.
Muita, joilla on herännyt samansuuntaisia ajatuksia? Kaipaan niin kovasti sitä vanhaa Suomena ennen koronaa...
Kommentit (2175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti itse sitä, että miksi korona on nyt niin paha asia, kun vertaa sikainfulenssaan. Olin silloin aloittamassa lukiota, kun tämä alkoi levitä ja silloin ei oltu yhtään näin hysteerisiä. Jokainen otti rokotteen jos tahtoi ja muuten kaikki jatkui normaalisti. Ei kenellekään maskeja, koulut toimivat normaalisti, tapahtumia oli, kaikki paikat auki jne. Miksi tämä nyt sitten on niin erilainen juttu, että pitää koko maailma pysäyttää sen takia. Sitä mietin paljon.
Alkaa vähän kyllä itseäkin jo ahdistaa tämä kaikki. Joka paikka, kun tavallaan toitottaa koronaa ja tuntuu kuin se olisi jokin ainoa aihe. Mietin myös paljon sitä, että miten tästä enää normaaliin päästään.
Itselle oli elämä jo ennen koronaa välillä raskasta, mutta nyt tuntuu välillä siltä, että menee loputkin voimat ja elämä mennyt aika ahdistavaksi. Jotenkin tulee mietittyä sitä, että on turha enää yrittää ja elämä ei kuitenkaan ole enää omissa käsissä kunnolla, kun koko maailmakin meinaa pysähtyä tähän tautiin. Tuntee itsensä jotenkin niin voimattomaksi ja pieneksi tämän kaiken keskellä.Itse en ole myöskään ollut koskaan ulkomailla ja aiemmin mietin, että ei minulla ole kiirettä ja menen sitten joskus, kun on enemmän rahaa tai muuten parempi tilanne. Nyt, kun tätä kaikkea katsoo niin tuleekin se ajatus, että jos matkustelusta ei enää tulekaan mitään ja pääsy ulkomaillekin vaikeaa ja näin maailma sulkeutuukin. Ei ehkä harmita niin paljon niitä, jotka ovat jo käyneet monissa paikoissa. Samalla tuo rokotepassi on kyllä pelottava asia ja jakaa ihmiset. Itse en ole rokotusta ainakaan vielä ottamassa, mutta jos tänne tulisi Ranskan malli niin olisihan se jo melkein pakko ottaa. Minusta tämä on jo jonkinlaista ihmisten alistamista. Lapsillekin rokotetta tyrkytetään ja narkolepsiat ynnä muut sikapiikin vaikutukset unohdetaan. Itse en unohda niitä ja mietin, että selvisin ilman ongelmia sikapiikista niin miksi enää testaisin miten käy. Tosin voi olla, että tännekin tulee tilanne, että melkein pakko ottaa ( esim kauppaan, töihin yms) ei pääse ilman niin parempi olla hiljaa itsekin.
Elämä on kyllä tullut aika ankeaksi, kun ei se muutenkaan täällä aina niin iloista ole. Nyt vaan viedään loputkin. En silti tarkoita, että pitäisi juosta baareissa tai ns levittää koronaa, mutta pitäisi kuitenkin jättää ihmiselle tilaa elää omalla tavallaan ja vähentää ahdistusta, eikä painostaa ja pelotella kaikella. En ole paljon ketjua lukenut, mutta kyllä itsekin kaipaan elämää ennen koronaa ja en koskaan kuvitellut tälläisiä olevan tulossa. Jos vertaa sikainfulenssaan niin mietin vaan sitä, että miksi nyt kaikki on niin eri lailla. En silti halua vähätellä ja ymmärrän, että ihmisiä kuollut ja ikävä asia.
Sikainfluenssa oli oikeasti paha tauti, luulin että kuolen siihen. Niin korkea kuume minulla oli pitkään ja niin kipeä olin. Minulla kesti yli puoli vuotta toipua siitä, mutta koskaan en tietenkään täysin ennalleni tullut. Esimerkiksi aiemmin aktiivisesti liikuntaa harrasteena en kuntoani tähän päivään mennessä ole samalle tasolle saanut kuin ennen sikainfluenssaa. Toki alkaa tulla jo ikä ja luonnollinenkin rapistuminen vastaan, kaikkea ei voi jonkin yksittäisen taudin syyksi laittaa.
Tämä korona sitten... senkin sain ja yhtenä iltana ja yönä oli kuumetta ja lihassärkyä sekä kuiva hakkaava yskä. Aamulla olin jo parempi. Iltaisin lämpö aina nousi vielä melkein viikon ajan, mutta muuten tunsin oloni terveeksi. Helpompi tauti kuin tavallinen flunssa monen viikon räkälimppeineen ja niistämisineen. Joillekin ehkä toisin, mutta minulla näin.
Sanoisin että saman tyyppinen kokemus täälläkin näistä kummastakin. Jos pitäisi valita kumman ottaa niin ottaisin koronan.

Jos tauti on mielestäsi helppo, niin väitätkö että suomalaisten sairaaloiden teho-osastoilla ja hengityskoneissa olevat potilaat ovat vain valhetta? Väitätkö, että kaikki ne ihmiset, jotka ovat taudistaan kertoneet ovat valehtelijoita? Väitätkö, että Italiassa ruumitakuljettavat armeijan kuorma-autot eivät ole totta? Väitätkö, että esim espanjassa ihmiset vaan ihan huvikseen ovat kärvistelleet lock downeissa ihan vaan turhaan ja kaikki heidän koronaan kuolleet tuttavansa ovat vain vitsejä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotepakottajat väittävät, että kaikki rokotevastustajat ovat jotain antioksidanttiklinikka-hörhöjä. Ei tuo antioksidantti-juttukaan mitään huuhaata ole, mutta väittävätkö sitten myös, että suuri osa Usan konservatiivisista kristityistä (miljoonia) ovat kaikki jotain vaihtoehtohoitojen kannattajahörhöjä? Enpä usko.
Ja jotkut eivät ole huuhaa-hörhöjä eivätkä sen enempää konservatiivisia kristittyjä.
Minä luotan yleensä lääketieteeseen (en aina sataprosenttisesti, koska tiede muuttuu koko ajan), en ole rokotevastainen, uskon koronan olevan ihan todellinen, enkä hae pandemianeuvoja Raamatusta. Mutta olen silti varautunut mRNA-rokotteita kohtaan, ja vaikka uskoisin koronarokotteiden olevan maailman täydellisimpiä rokotteita, pitäisin koronapassia silti huolestuttavana ihmisten perusoikeuksiin kajoamisena.
Minua ei kai pitäisi nykykeskustelun mukaan olla edes olemassa. Rasittavaa.
Jaa, että se, että joku ei pääse festareille, kapakkaan, teatteriin on sitten perusoikeuksiin kajoamista. Kuule, nämä "perusoikeudet" on tänäpäivänäkin monien ulottumattomissa. Jotta sinne pääsee, pitää lunastaa lippu tai olla valmis maksamaan muuten. Rokotuksen ja roketepassin saa sentään ilmaiseksi. Eikös tämä "perusoikeus" tässä toteudu ihan yhtä hyvin kuin ennenkin?
Miten sinusta on enemmän ihimisten perusoikeus aiheuttaa ihmisille terveydellistä vaaraa tai jopa hengen menoa, kuin se että ihmisille turvattaisiin perusoikeutena hengen- ja terveydensuoja?
Homma toimii erinomaisesti, kun ihmiset saavat valita, ottavatko rokotuksen vai eivät. Jokainen tekee valistuneen valintansa ja kantaa siitä myös sitten aikuisenlailla vastuun. Kummaa porukkaa nämä rokotevastaiset, joiden mielestä muilla ei ole mitään oikeuksia, mutta heidän pitää saada kaikki ja vielä vaarantaa koko yhteiskunta terveyden, sivistyksen ja talouden osalta. Kuvaa hyvin sitä mentaliteettia, joka näillä rokotevastaisilla on ja heidän tavoitteitaan, jotka eivät kestä päivän valoa. Nämä rokotevastaiset nimenomaan pyrkivät noihin itseksimiinsä pimeisiin reset-näkymiin, joissa itse ovat tappajina jne.
Onhan se todella itsekästä ja vastuutonta, että rokottamattomat vaativat jälleen rajuja rajoituksia elämäämme, vaikka rokotepassin avulla voisimme jatkaa vapaammin.
Minun tavoite on ihmiskunnan kunnioittaminen, yksilön koskemattomuuden arvostaminen, valinnan vapaus ja sinun tavoitteet on orjuus, köyhyys, näköalattomuus ja tuho. Älä kuvittele edes puolustavasi muuta näkemystä. Hölmöläinen.
Vierailija kirjoitti:
Siinä et me muusikot haluttais jo päästä töihimme palkkamme ansaitsemaan ei ole mitään salaista. Aika loukkaavaa, ettei ymmärretä, miksi me haluamme koronapassin käyttöön.
Minä en tue yhtäkään koronapassimyönteistä muusikkoa. Ennen tuli käytyä paljonkin keikoilla, mutta tässä menee raja. Jos ei musiikki-ihminen ymmärrä perusoikeuksista ja vapaudesta mitään, niin rämpyttäköön kitaraansa palvelutaloissa jatkossa. Siellä se paras kohderyhmä on.
Onnea elannon ansaintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti itse sitä, että miksi korona on nyt niin paha asia, kun vertaa sikainfulenssaan. Olin silloin aloittamassa lukiota, kun tämä alkoi levitä ja silloin ei oltu yhtään näin hysteerisiä. Jokainen otti rokotteen jos tahtoi ja muuten kaikki jatkui normaalisti. Ei kenellekään maskeja, koulut toimivat normaalisti, tapahtumia oli, kaikki paikat auki jne. Miksi tämä nyt sitten on niin erilainen juttu, että pitää koko maailma pysäyttää sen takia. Sitä mietin paljon.
Alkaa vähän kyllä itseäkin jo ahdistaa tämä kaikki. Joka paikka, kun tavallaan toitottaa koronaa ja tuntuu kuin se olisi jokin ainoa aihe. Mietin myös paljon sitä, että miten tästä enää normaaliin päästään.
Itselle oli elämä jo ennen koronaa välillä raskasta, mutta nyt tuntuu välillä siltä, että menee loputkin voimat ja elämä mennyt aika ahdistavaksi. Jotenkin tulee mietittyä sitä, että on turha enää yrittää ja elämä ei kuitenkaan ole enää omissa käsissä kunnolla, kun koko maailmakin meinaa pysähtyä tähän tautiin. Tuntee itsensä jotenkin niin voimattomaksi ja pieneksi tämän kaiken keskellä.Itse en ole myöskään ollut koskaan ulkomailla ja aiemmin mietin, että ei minulla ole kiirettä ja menen sitten joskus, kun on enemmän rahaa tai muuten parempi tilanne. Nyt, kun tätä kaikkea katsoo niin tuleekin se ajatus, että jos matkustelusta ei enää tulekaan mitään ja pääsy ulkomaillekin vaikeaa ja näin maailma sulkeutuukin. Ei ehkä harmita niin paljon niitä, jotka ovat jo käyneet monissa paikoissa. Samalla tuo rokotepassi on kyllä pelottava asia ja jakaa ihmiset. Itse en ole rokotusta ainakaan vielä ottamassa, mutta jos tänne tulisi Ranskan malli niin olisihan se jo melkein pakko ottaa. Minusta tämä on jo jonkinlaista ihmisten alistamista. Lapsillekin rokotetta tyrkytetään ja narkolepsiat ynnä muut sikapiikin vaikutukset unohdetaan. Itse en unohda niitä ja mietin, että selvisin ilman ongelmia sikapiikista niin miksi enää testaisin miten käy. Tosin voi olla, että tännekin tulee tilanne, että melkein pakko ottaa ( esim kauppaan, töihin yms) ei pääse ilman niin parempi olla hiljaa itsekin.
Elämä on kyllä tullut aika ankeaksi, kun ei se muutenkaan täällä aina niin iloista ole. Nyt vaan viedään loputkin. En silti tarkoita, että pitäisi juosta baareissa tai ns levittää koronaa, mutta pitäisi kuitenkin jättää ihmiselle tilaa elää omalla tavallaan ja vähentää ahdistusta, eikä painostaa ja pelotella kaikella. En ole paljon ketjua lukenut, mutta kyllä itsekin kaipaan elämää ennen koronaa ja en koskaan kuvitellut tälläisiä olevan tulossa. Jos vertaa sikainfulenssaan niin mietin vaan sitä, että miksi nyt kaikki on niin eri lailla. En silti halua vähätellä ja ymmärrän, että ihmisiä kuollut ja ikävä asia.
Sikainfluenssa oli oikeasti paha tauti, luulin että kuolen siihen. Niin korkea kuume minulla oli pitkään ja niin kipeä olin. Minulla kesti yli puoli vuotta toipua siitä, mutta koskaan en tietenkään täysin ennalleni tullut. Esimerkiksi aiemmin aktiivisesti liikuntaa harrasteena en kuntoani tähän päivään mennessä ole samalle tasolle saanut kuin ennen sikainfluenssaa. Toki alkaa tulla jo ikä ja luonnollinenkin rapistuminen vastaan, kaikkea ei voi jonkin yksittäisen taudin syyksi laittaa.
Tämä korona sitten... senkin sain ja yhtenä iltana ja yönä oli kuumetta ja lihassärkyä sekä kuiva hakkaava yskä. Aamulla olin jo parempi. Iltaisin lämpö aina nousi vielä melkein viikon ajan, mutta muuten tunsin oloni terveeksi. Helpompi tauti kuin tavallinen flunssa monen viikon räkälimppeineen ja niistämisineen. Joillekin ehkä toisin, mutta minulla näin.
Sanoisin että saman tyyppinen kokemus täälläkin näistä kummastakin. Jos pitäisi valita kumman ottaa niin ottaisin koronan.
Palataan asiaan sitten, kun olet sen vaikean muodon elänyt aina kuukausien hengistyskonehoitoa myöden ja päätynyt ns maaliin. Tai vaihtoehtoisesti, kun sen on kaltaistesi vuoksi annettu levitä holtittomasti ja sairaaloiden kapasiteetti ei enää riitä, vaan käytävällä päädyt sinne maaliin ihan ilman apua.
Älä kirjoita aiheista joista et ymmärrä mitään. Se on vastuutonta. Se on vaikean muodon kokeneita, niitä parantuneita jotka edelleenkin kärsivät jatkuvasti jälkitiloista niin psyykkisesti kuin fyysisestikin sekä kuolleiden omaisia kohtaan erittäin julmaa pilailui heidän kustannuksellaan.
Rokotekeskuksen johtaja Rämet sanoi että kolmas piikki on tulossa loppuvuodesta tai alkuvuodesta. Isäni kuoli toisen piikin jälkeen joten hänelle se on jo liian myöhään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti itse sitä, että miksi korona on nyt niin paha asia, kun vertaa sikainfulenssaan. Olin silloin aloittamassa lukiota, kun tämä alkoi levitä ja silloin ei oltu yhtään näin hysteerisiä. Jokainen otti rokotteen jos tahtoi ja muuten kaikki jatkui normaalisti. Ei kenellekään maskeja, koulut toimivat normaalisti, tapahtumia oli, kaikki paikat auki jne. Miksi tämä nyt sitten on niin erilainen juttu, että pitää koko maailma pysäyttää sen takia. Sitä mietin paljon.
Alkaa vähän kyllä itseäkin jo ahdistaa tämä kaikki. Joka paikka, kun tavallaan toitottaa koronaa ja tuntuu kuin se olisi jokin ainoa aihe. Mietin myös paljon sitä, että miten tästä enää normaaliin päästään.
Itselle oli elämä jo ennen koronaa välillä raskasta, mutta nyt tuntuu välillä siltä, että menee loputkin voimat ja elämä mennyt aika ahdistavaksi. Jotenkin tulee mietittyä sitä, että on turha enää yrittää ja elämä ei kuitenkaan ole enää omissa käsissä kunnolla, kun koko maailmakin meinaa pysähtyä tähän tautiin. Tuntee itsensä jotenkin niin voimattomaksi ja pieneksi tämän kaiken keskellä.Itse en ole myöskään ollut koskaan ulkomailla ja aiemmin mietin, että ei minulla ole kiirettä ja menen sitten joskus, kun on enemmän rahaa tai muuten parempi tilanne. Nyt, kun tätä kaikkea katsoo niin tuleekin se ajatus, että jos matkustelusta ei enää tulekaan mitään ja pääsy ulkomaillekin vaikeaa ja näin maailma sulkeutuukin. Ei ehkä harmita niin paljon niitä, jotka ovat jo käyneet monissa paikoissa. Samalla tuo rokotepassi on kyllä pelottava asia ja jakaa ihmiset. Itse en ole rokotusta ainakaan vielä ottamassa, mutta jos tänne tulisi Ranskan malli niin olisihan se jo melkein pakko ottaa. Minusta tämä on jo jonkinlaista ihmisten alistamista. Lapsillekin rokotetta tyrkytetään ja narkolepsiat ynnä muut sikapiikin vaikutukset unohdetaan. Itse en unohda niitä ja mietin, että selvisin ilman ongelmia sikapiikista niin miksi enää testaisin miten käy. Tosin voi olla, että tännekin tulee tilanne, että melkein pakko ottaa ( esim kauppaan, töihin yms) ei pääse ilman niin parempi olla hiljaa itsekin.
Elämä on kyllä tullut aika ankeaksi, kun ei se muutenkaan täällä aina niin iloista ole. Nyt vaan viedään loputkin. En silti tarkoita, että pitäisi juosta baareissa tai ns levittää koronaa, mutta pitäisi kuitenkin jättää ihmiselle tilaa elää omalla tavallaan ja vähentää ahdistusta, eikä painostaa ja pelotella kaikella. En ole paljon ketjua lukenut, mutta kyllä itsekin kaipaan elämää ennen koronaa ja en koskaan kuvitellut tälläisiä olevan tulossa. Jos vertaa sikainfulenssaan niin mietin vaan sitä, että miksi nyt kaikki on niin eri lailla. En silti halua vähätellä ja ymmärrän, että ihmisiä kuollut ja ikävä asia.
Sikainfluenssa oli oikeasti paha tauti, luulin että kuolen siihen. Niin korkea kuume minulla oli pitkään ja niin kipeä olin. Minulla kesti yli puoli vuotta toipua siitä, mutta koskaan en tietenkään täysin ennalleni tullut. Esimerkiksi aiemmin aktiivisesti liikuntaa harrasteena en kuntoani tähän päivään mennessä ole samalle tasolle saanut kuin ennen sikainfluenssaa. Toki alkaa tulla jo ikä ja luonnollinenkin rapistuminen vastaan, kaikkea ei voi jonkin yksittäisen taudin syyksi laittaa.
Tämä korona sitten... senkin sain ja yhtenä iltana ja yönä oli kuumetta ja lihassärkyä sekä kuiva hakkaava yskä. Aamulla olin jo parempi. Iltaisin lämpö aina nousi vielä melkein viikon ajan, mutta muuten tunsin oloni terveeksi. Helpompi tauti kuin tavallinen flunssa monen viikon räkälimppeineen ja niistämisineen. Joillekin ehkä toisin, mutta minulla näin.
Jos tauti on mielestäsi helppo, niin väitätkö että suomalaisten sairaaloiden teho-osastoilla ja hengityskoneissa olevat potilaat ovat vain valhetta? Väitätkö, että kaikki ne ihmiset, jotka ovat taudistaan kertoneet ovat valehtelijoita? Väitätkö, että Italiassa ruumitakuljettavat armeijan kuorma-autot eivät ole totta? Väitätkö, että esim espanjassa ihmiset vaan ihan huvikseen ovat kärvistelleet lock downeissa ihan vaan turhaan ja kaikki heidän koronaan kuolleet tuttavansa ovat vain vitsejä?
Silloin kun totuus ei sovi sinun kaltaisen ihmisen mielikuvaan taudista niin muista, että meitä jotka on selviytyneet oon 99% ja sinun kauhuskenaariosi on median irvokkaasti maalailema 1%. Sinä näet mitä haluat ja suutut täysin järjettömästi koska totuus ei tue valetta missä elät. Korona on lähinnä vanhuksille kohtalokas tauti. Joskus pitää kuolla kun on vanha. Kukaan ei elä ikuisesti ja yleisin kuolinsyy vanhuksilla on jokin keuhkoinfektio, välillä se on korona.
-eri-
Vierailija kirjoitti:
Googlasin tuon nanolipidit munasarjoissa -väitteen ja se debunkataan (perusteiden kera) useilla sivustoilla. Miten rokotekriittinen voi olla niin varma siitä, että juuri se nanolipideistä varoittava lähde on oikeassa? Tätä en ymmärrä millään.
Tuolle debunkkaukselle on varmasti suomenkielinenkin vastine. Etkö tiedä sitä vai etkö vain viitsi kääntää?
Kaikenlaista siansaksaa ihmiset nykyään kirjoittaakin...

Eihän hän noin sanonut? Ei mitään noista. Toisekseen fakta on se, että korona ei tilastojen valossa ole valtaosalle ihmisistä vaarallinen, saatikka sitten tappava. On ikävää, että ihmisiä kuolee, tietenkin. Eikä se kenestäkään ole vitsikästä, tai ainakin aika harvan mielestä.
Silti ei pidä lietsoa perusteetonta paniikkia ja jakaa ihmisiä hyviin ja huonoihin. Kotonaan kuolleiden mediaani-ikä on yli 80 vuotta. Koronaan sairastuneista kuolee alle prosentti. Todellisia lukuja emme edes tiedä epämääräisen tilastoinnin vuoksi. Jotain suhteellisuudentajua nyt näihin toimiin ja reaktioihin! Ja tämä ei poista sitä, etteikö ihmisen kuolema mihin tahansa syyhyn olisi tragedia lähipiirille, siitä ei ole kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti itse sitä, että miksi korona on nyt niin paha asia, kun vertaa sikainfulenssaan. Olin silloin aloittamassa lukiota, kun tämä alkoi levitä ja silloin ei oltu yhtään näin hysteerisiä. Jokainen otti rokotteen jos tahtoi ja muuten kaikki jatkui normaalisti. Ei kenellekään maskeja, koulut toimivat normaalisti, tapahtumia oli, kaikki paikat auki jne. Miksi tämä nyt sitten on niin erilainen juttu, että pitää koko maailma pysäyttää sen takia. Sitä mietin paljon.
Alkaa vähän kyllä itseäkin jo ahdistaa tämä kaikki. Joka paikka, kun tavallaan toitottaa koronaa ja tuntuu kuin se olisi jokin ainoa aihe. Mietin myös paljon sitä, että miten tästä enää normaaliin päästään.
Itselle oli elämä jo ennen koronaa välillä raskasta, mutta nyt tuntuu välillä siltä, että menee loputkin voimat ja elämä mennyt aika ahdistavaksi. Jotenkin tulee mietittyä sitä, että on turha enää yrittää ja elämä ei kuitenkaan ole enää omissa käsissä kunnolla, kun koko maailmakin meinaa pysähtyä tähän tautiin. Tuntee itsensä jotenkin niin voimattomaksi ja pieneksi tämän kaiken keskellä.Itse en ole myöskään ollut koskaan ulkomailla ja aiemmin mietin, että ei minulla ole kiirettä ja menen sitten joskus, kun on enemmän rahaa tai muuten parempi tilanne. Nyt, kun tätä kaikkea katsoo niin tuleekin se ajatus, että jos matkustelusta ei enää tulekaan mitään ja pääsy ulkomaillekin vaikeaa ja näin maailma sulkeutuukin. Ei ehkä harmita niin paljon niitä, jotka ovat jo käyneet monissa paikoissa. Samalla tuo rokotepassi on kyllä pelottava asia ja jakaa ihmiset. Itse en ole rokotusta ainakaan vielä ottamassa, mutta jos tänne tulisi Ranskan malli niin olisihan se jo melkein pakko ottaa. Minusta tämä on jo jonkinlaista ihmisten alistamista. Lapsillekin rokotetta tyrkytetään ja narkolepsiat ynnä muut sikapiikin vaikutukset unohdetaan. Itse en unohda niitä ja mietin, että selvisin ilman ongelmia sikapiikista niin miksi enää testaisin miten käy. Tosin voi olla, että tännekin tulee tilanne, että melkein pakko ottaa ( esim kauppaan, töihin yms) ei pääse ilman niin parempi olla hiljaa itsekin.
Elämä on kyllä tullut aika ankeaksi, kun ei se muutenkaan täällä aina niin iloista ole. Nyt vaan viedään loputkin. En silti tarkoita, että pitäisi juosta baareissa tai ns levittää koronaa, mutta pitäisi kuitenkin jättää ihmiselle tilaa elää omalla tavallaan ja vähentää ahdistusta, eikä painostaa ja pelotella kaikella. En ole paljon ketjua lukenut, mutta kyllä itsekin kaipaan elämää ennen koronaa ja en koskaan kuvitellut tälläisiä olevan tulossa. Jos vertaa sikainfulenssaan niin mietin vaan sitä, että miksi nyt kaikki on niin eri lailla. En silti halua vähätellä ja ymmärrän, että ihmisiä kuollut ja ikävä asia.
Sikainfluenssa oli oikeasti paha tauti, luulin että kuolen siihen. Niin korkea kuume minulla oli pitkään ja niin kipeä olin. Minulla kesti yli puoli vuotta toipua siitä, mutta koskaan en tietenkään täysin ennalleni tullut. Esimerkiksi aiemmin aktiivisesti liikuntaa harrasteena en kuntoani tähän päivään mennessä ole samalle tasolle saanut kuin ennen sikainfluenssaa. Toki alkaa tulla jo ikä ja luonnollinenkin rapistuminen vastaan, kaikkea ei voi jonkin yksittäisen taudin syyksi laittaa.
Tämä korona sitten... senkin sain ja yhtenä iltana ja yönä oli kuumetta ja lihassärkyä sekä kuiva hakkaava yskä. Aamulla olin jo parempi. Iltaisin lämpö aina nousi vielä melkein viikon ajan, mutta muuten tunsin oloni terveeksi. Helpompi tauti kuin tavallinen flunssa monen viikon räkälimppeineen ja niistämisineen. Joillekin ehkä toisin, mutta minulla näin.
Jos tauti on mielestäsi helppo, niin väitätkö että suomalaisten sairaaloiden teho-osastoilla ja hengityskoneissa olevat potilaat ovat vain valhetta? Väitätkö, että kaikki ne ihmiset, jotka ovat taudistaan kertoneet ovat valehtelijoita? Väitätkö, että Italiassa ruumitakuljettavat armeijan kuorma-autot eivät ole totta? Väitätkö, että esim espanjassa ihmiset vaan ihan huvikseen ovat kärvistelleet lock downeissa ihan vaan turhaan ja kaikki heidän koronaan kuolleet tuttavansa ovat vain vitsejä?
Oikeilla jäljillä olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa hyvä, jos ainoa kontrolliyhteiskunnan ja kontrollimaailman merkki on rokotepassi. Eihän meillä sitten olekaan mitään hätää. On huolestuttanut puhelin ja whatsapp, jota käytän. Puhelin tietää, missä olen, mutta onneksi se ei haittaa. Pelätään nyt tota rokotepassia, joka murtaa ihmisen yksityisyyden.
Noh, puhelimen asetuksista pystyy kyllä aika hyvin estämään tiettyjä asioita, kuten sijaintitiedot. Mutta tuo nyt on hiukan eri asiaa kuitenkin.
Lue ketju vaikka alusta asti, löytyy paljon hyviä kommentteja, jotka kyllä saa asioista edes vähän perillä olevan huolestumaan.
Mutta sulla on sun näkemys, pidä siitä kiinni toki! Voit silti antaa meidän enemmän tai vähemmän samanhenkisten jatkaa tätä meidän keskustelua, ollaan kyllä hyvin tietoisia vasta-argumenteista, mutta halutaan nyt keskustella näistä meitä askarruttavista asioista. Kiitos ymmärryksestä😊
Jos sinulla on puhelin käyttövalmiudessa, sen sijainti tiedetään lähimmän tukiasemasolun tarkkuudella. Uusin 5G teknologia pystyy paikallistamaan talon, missä olet, koska 5G tukiasemasoluja on paljon tiheämmin. On aivan samantekevää, mitä asetuksia käytät, sinun puhelimesi sijainti tiedetään.
Tämähän ei pidä paikkaansa varsinkaan vanhempien matkapuhelinten osalta. Nuorison tapa pitää paikannusta päällä älykännykässä kaiken aikaa on toinen juttu.
Kadonneet löydettäisiin paljon helpommin maastosta, mikäli matkapuhelimen pystyisi kertomallasi tavalla paikantamaan. Vaan ei pysty. Siksi edelleen suositellaan, että ihmiset lataisivat hätäkeskusapin puhelimeensa. Ilman sitä viranomaisten on vaikea paikantaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Googlasin tuon nanolipidit munasarjoissa -väitteen ja se debunkataan (perusteiden kera) useilla sivustoilla. Miten rokotekriittinen voi olla niin varma siitä, että juuri se nanolipideistä varoittava lähde on oikeassa? Tätä en ymmärrä millään.
Tuolle debunkkaukselle on varmasti suomenkielinenkin vastine. Etkö tiedä sitä vai etkö vain viitsi kääntää?
Kaikenlaista siansaksaa ihmiset nykyään kirjoittaakin...
Sinähän se sutki äijä olet! Kun koronavalheesi paljastetaan, vaihdat aihetta. Jos et kerran itse osaat uota debunkkausta kääntää, niin kuule, älä tule tänne levittelemään noita USAsta sinulle toimitettuja koronavalheitakaan. Et ymmärrä itsekään siis, mitä niissä sanotaan saati mitä ne tarkoittavat, koska kielitaitosi ja tietomääräsi on olematon.
Taas kerran oiva osoitus ja muistutus kaikille, että tämä kulkutautimyönteinen/rokotevastainen kampanjointi on ulkomailta johdettua toimintaa, jota johtavat ja sille materiaalitoimittavat USAn äärioikeistolaiset. Tätä samaa toimintaa löytyy muualtakin Euroopasta. - Outoa on vain se, että EUllakin on joku disinformaation paljastamiseen perustettu juttu (taitaa olla jopa Suomessa pääpaikka), mutta kummasti se on täysin poliittisesti sokea USAhan päin ja hiljaa kun ongelmaa ei saada mitenkään Venäjän niskoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti itse sitä, että miksi korona on nyt niin paha asia, kun vertaa sikainfulenssaan. Olin silloin aloittamassa lukiota, kun tämä alkoi levitä ja silloin ei oltu yhtään näin hysteerisiä. Jokainen otti rokotteen jos tahtoi ja muuten kaikki jatkui normaalisti. Ei kenellekään maskeja, koulut toimivat normaalisti, tapahtumia oli, kaikki paikat auki jne. Miksi tämä nyt sitten on niin erilainen juttu, että pitää koko maailma pysäyttää sen takia. Sitä mietin paljon.
Alkaa vähän kyllä itseäkin jo ahdistaa tämä kaikki. Joka paikka, kun tavallaan toitottaa koronaa ja tuntuu kuin se olisi jokin ainoa aihe. Mietin myös paljon sitä, että miten tästä enää normaaliin päästään.
Itselle oli elämä jo ennen koronaa välillä raskasta, mutta nyt tuntuu välillä siltä, että menee loputkin voimat ja elämä mennyt aika ahdistavaksi. Jotenkin tulee mietittyä sitä, että on turha enää yrittää ja elämä ei kuitenkaan ole enää omissa käsissä kunnolla, kun koko maailmakin meinaa pysähtyä tähän tautiin. Tuntee itsensä jotenkin niin voimattomaksi ja pieneksi tämän kaiken keskellä.Itse en ole myöskään ollut koskaan ulkomailla ja aiemmin mietin, että ei minulla ole kiirettä ja menen sitten joskus, kun on enemmän rahaa tai muuten parempi tilanne. Nyt, kun tätä kaikkea katsoo niin tuleekin se ajatus, että jos matkustelusta ei enää tulekaan mitään ja pääsy ulkomaillekin vaikeaa ja näin maailma sulkeutuukin. Ei ehkä harmita niin paljon niitä, jotka ovat jo käyneet monissa paikoissa. Samalla tuo rokotepassi on kyllä pelottava asia ja jakaa ihmiset. Itse en ole rokotusta ainakaan vielä ottamassa, mutta jos tänne tulisi Ranskan malli niin olisihan se jo melkein pakko ottaa. Minusta tämä on jo jonkinlaista ihmisten alistamista. Lapsillekin rokotetta tyrkytetään ja narkolepsiat ynnä muut sikapiikin vaikutukset unohdetaan. Itse en unohda niitä ja mietin, että selvisin ilman ongelmia sikapiikista niin miksi enää testaisin miten käy. Tosin voi olla, että tännekin tulee tilanne, että melkein pakko ottaa ( esim kauppaan, töihin yms) ei pääse ilman niin parempi olla hiljaa itsekin.
Elämä on kyllä tullut aika ankeaksi, kun ei se muutenkaan täällä aina niin iloista ole. Nyt vaan viedään loputkin. En silti tarkoita, että pitäisi juosta baareissa tai ns levittää koronaa, mutta pitäisi kuitenkin jättää ihmiselle tilaa elää omalla tavallaan ja vähentää ahdistusta, eikä painostaa ja pelotella kaikella. En ole paljon ketjua lukenut, mutta kyllä itsekin kaipaan elämää ennen koronaa ja en koskaan kuvitellut tälläisiä olevan tulossa. Jos vertaa sikainfulenssaan niin mietin vaan sitä, että miksi nyt kaikki on niin eri lailla. En silti halua vähätellä ja ymmärrän, että ihmisiä kuollut ja ikävä asia.
Sikainfluenssa oli oikeasti paha tauti, luulin että kuolen siihen. Niin korkea kuume minulla oli pitkään ja niin kipeä olin. Minulla kesti yli puoli vuotta toipua siitä, mutta koskaan en tietenkään täysin ennalleni tullut. Esimerkiksi aiemmin aktiivisesti liikuntaa harrasteena en kuntoani tähän päivään mennessä ole samalle tasolle saanut kuin ennen sikainfluenssaa. Toki alkaa tulla jo ikä ja luonnollinenkin rapistuminen vastaan, kaikkea ei voi jonkin yksittäisen taudin syyksi laittaa.
Tämä korona sitten... senkin sain ja yhtenä iltana ja yönä oli kuumetta ja lihassärkyä sekä kuiva hakkaava yskä. Aamulla olin jo parempi. Iltaisin lämpö aina nousi vielä melkein viikon ajan, mutta muuten tunsin oloni terveeksi. Helpompi tauti kuin tavallinen flunssa monen viikon räkälimppeineen ja niistämisineen. Joillekin ehkä toisin, mutta minulla näin.
Jos tauti on mielestäsi helppo, niin väitätkö että suomalaisten sairaaloiden teho-osastoilla ja hengityskoneissa olevat potilaat ovat vain valhetta? Väitätkö, että kaikki ne ihmiset, jotka ovat taudistaan kertoneet ovat valehtelijoita? Väitätkö, että Italiassa ruumitakuljettavat armeijan kuorma-autot eivät ole totta? Väitätkö, että esim espanjassa ihmiset vaan ihan huvikseen ovat kärvistelleet lock downeissa ihan vaan turhaan ja kaikki heidän koronaan kuolleet tuttavansa ovat vain vitsejä?
Suurimmalle osalle korona on melko mitätön tauti. Tietysti aina miljoonien ihmisten joukosta löytyy näitä kovan onnen lapsia, jotka kuolee vaikka astuttuaan naulaan. Elämä ei ole reilua eikä siitä sellaista saa.
Uskon, että Italian armeijalla on kuorma-autoja (niin on Suomenkin armeijalla) ja että ne ovat saattaneet ruumiitakin kuljettaa. Entä sitten? Korona ei muutu vaarallisemmaksi sinun kohkaamisellasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Googlasin tuon nanolipidit munasarjoissa -väitteen ja se debunkataan (perusteiden kera) useilla sivustoilla. Miten rokotekriittinen voi olla niin varma siitä, että juuri se nanolipideistä varoittava lähde on oikeassa? Tätä en ymmärrä millään.
Tuolle debunkkaukselle on varmasti suomenkielinenkin vastine. Etkö tiedä sitä vai etkö vain viitsi kääntää?
Kaikenlaista siansaksaa ihmiset nykyään kirjoittaakin...
Sinähän se sutki äijä olet! Kun koronavalheesi paljastetaan, vaihdat aihetta. Jos et kerran itse osaat uota debunkkausta kääntää, niin kuule, älä tule tänne levittelemään noita USAsta sinulle toimitettuja koronavalheitakaan. Et ymmärrä itsekään siis, mitä niissä sanotaan saati mitä ne tarkoittavat, koska kielitaitosi ja tietomääräsi on olematon.
Taas kerran oiva osoitus ja muistutus kaikille, että tämä kulkutautimyönteinen/rokotevastainen kampanjointi on ulkomailta johdettua toimintaa, jota johtavat ja sille materiaalitoimittavat USAn äärioikeistolaiset. Tätä samaa toimintaa löytyy muualtakin Euroopasta. - Outoa on vain se, että EUllakin on joku disinformaation paljastamiseen perustettu juttu (taitaa olla jopa Suomessa pääpaikka), mutta kummasti se on täysin poliittisesti sokea USAhan päin ja hiljaa kun ongelmaa ei saada mitenkään Venäjän niskoille.
Tsekkaapas dosettisi. Siellä saattaa olla jotain näin iltapäiväksikin :-) Sitten päikyille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti itse sitä, että miksi korona on nyt niin paha asia, kun vertaa sikainfulenssaan. Olin silloin aloittamassa lukiota, kun tämä alkoi levitä ja silloin ei oltu yhtään näin hysteerisiä. Jokainen otti rokotteen jos tahtoi ja muuten kaikki jatkui normaalisti. Ei kenellekään maskeja, koulut toimivat normaalisti, tapahtumia oli, kaikki paikat auki jne. Miksi tämä nyt sitten on niin erilainen juttu, että pitää koko maailma pysäyttää sen takia. Sitä mietin paljon.
Alkaa vähän kyllä itseäkin jo ahdistaa tämä kaikki. Joka paikka, kun tavallaan toitottaa koronaa ja tuntuu kuin se olisi jokin ainoa aihe. Mietin myös paljon sitä, että miten tästä enää normaaliin päästään.
Itselle oli elämä jo ennen koronaa välillä raskasta, mutta nyt tuntuu välillä siltä, että menee loputkin voimat ja elämä mennyt aika ahdistavaksi. Jotenkin tulee mietittyä sitä, että on turha enää yrittää ja elämä ei kuitenkaan ole enää omissa käsissä kunnolla, kun koko maailmakin meinaa pysähtyä tähän tautiin. Tuntee itsensä jotenkin niin voimattomaksi ja pieneksi tämän kaiken keskellä.Itse en ole myöskään ollut koskaan ulkomailla ja aiemmin mietin, että ei minulla ole kiirettä ja menen sitten joskus, kun on enemmän rahaa tai muuten parempi tilanne. Nyt, kun tätä kaikkea katsoo niin tuleekin se ajatus, että jos matkustelusta ei enää tulekaan mitään ja pääsy ulkomaillekin vaikeaa ja näin maailma sulkeutuukin. Ei ehkä harmita niin paljon niitä, jotka ovat jo käyneet monissa paikoissa. Samalla tuo rokotepassi on kyllä pelottava asia ja jakaa ihmiset. Itse en ole rokotusta ainakaan vielä ottamassa, mutta jos tänne tulisi Ranskan malli niin olisihan se jo melkein pakko ottaa. Minusta tämä on jo jonkinlaista ihmisten alistamista. Lapsillekin rokotetta tyrkytetään ja narkolepsiat ynnä muut sikapiikin vaikutukset unohdetaan. Itse en unohda niitä ja mietin, että selvisin ilman ongelmia sikapiikista niin miksi enää testaisin miten käy. Tosin voi olla, että tännekin tulee tilanne, että melkein pakko ottaa ( esim kauppaan, töihin yms) ei pääse ilman niin parempi olla hiljaa itsekin.
Elämä on kyllä tullut aika ankeaksi, kun ei se muutenkaan täällä aina niin iloista ole. Nyt vaan viedään loputkin. En silti tarkoita, että pitäisi juosta baareissa tai ns levittää koronaa, mutta pitäisi kuitenkin jättää ihmiselle tilaa elää omalla tavallaan ja vähentää ahdistusta, eikä painostaa ja pelotella kaikella. En ole paljon ketjua lukenut, mutta kyllä itsekin kaipaan elämää ennen koronaa ja en koskaan kuvitellut tälläisiä olevan tulossa. Jos vertaa sikainfulenssaan niin mietin vaan sitä, että miksi nyt kaikki on niin eri lailla. En silti halua vähätellä ja ymmärrän, että ihmisiä kuollut ja ikävä asia.
Sikainfluenssa oli oikeasti paha tauti, luulin että kuolen siihen. Niin korkea kuume minulla oli pitkään ja niin kipeä olin. Minulla kesti yli puoli vuotta toipua siitä, mutta koskaan en tietenkään täysin ennalleni tullut. Esimerkiksi aiemmin aktiivisesti liikuntaa harrasteena en kuntoani tähän päivään mennessä ole samalle tasolle saanut kuin ennen sikainfluenssaa. Toki alkaa tulla jo ikä ja luonnollinenkin rapistuminen vastaan, kaikkea ei voi jonkin yksittäisen taudin syyksi laittaa.
Tämä korona sitten... senkin sain ja yhtenä iltana ja yönä oli kuumetta ja lihassärkyä sekä kuiva hakkaava yskä. Aamulla olin jo parempi. Iltaisin lämpö aina nousi vielä melkein viikon ajan, mutta muuten tunsin oloni terveeksi. Helpompi tauti kuin tavallinen flunssa monen viikon räkälimppeineen ja niistämisineen. Joillekin ehkä toisin, mutta minulla näin.
Jos tauti on mielestäsi helppo, niin väitätkö että suomalaisten sairaaloiden teho-osastoilla ja hengityskoneissa olevat potilaat ovat vain valhetta? Väitätkö, että kaikki ne ihmiset, jotka ovat taudistaan kertoneet ovat valehtelijoita? Väitätkö, että Italiassa ruumitakuljettavat armeijan kuorma-autot eivät ole totta? Väitätkö, että esim espanjassa ihmiset vaan ihan huvikseen ovat kärvistelleet lock downeissa ihan vaan turhaan ja kaikki heidän koronaan kuolleet tuttavansa ovat vain vitsejä?
Silloin kun totuus ei sovi sinun kaltaisen ihmisen mielikuvaan taudista niin muista, että meitä jotka on selviytyneet oon 99% ja sinun kauhuskenaariosi on median irvokkaasti maalailema 1%. Sinä näet mitä haluat ja suutut täysin järjettömästi koska totuus ei tue valetta missä elät. Korona on lähinnä vanhuksille kohtalokas tauti. Joskus pitää kuolla kun on vanha. Kukaan ei elä ikuisesti ja yleisin kuolinsyy vanhuksilla on jokin keuhkoinfektio, välillä se on korona.
-eri-
Tuo 99% on reippaasti alakanttiin jos on uskominen niihin alkuvaiheen uutisiin että 80% ei edes tiedä sairastaneensa taudin. Miksi he kävisivät testeissä ja siten päätyisivät näihin tilastoihin.
Vierailija kirjoitti:
aaemen aaamen amen kirjoitti:
Ap. t. 2:38
Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan
Eikö Raamatussa sanota myös jotenkin näin, että "tauti tulee idästä ja Herran surmaamia tulee olemaan paljon. Ruu*miita tulee lojumaan pitkin tien varsia ja ne tulevat maan lannoitteeksi."
Noh, koronavirus ei välttämättä ole tuo mainittu vitaus, vaan vasta alkusoittoa. :)
Niin, esimerkiksi Fauci totesi, että jos rokotustempo ja siten rokotekattavuus ei nouse, syntyy tästä koronaviruksestakin pian uusia ja entistä tappavampia versioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotepakottajat väittävät, että kaikki rokotevastustajat ovat jotain antioksidanttiklinikka-hörhöjä. Ei tuo antioksidantti-juttukaan mitään huuhaata ole, mutta väittävätkö sitten myös, että suuri osa Usan konservatiivisista kristityistä (miljoonia) ovat kaikki jotain vaihtoehtohoitojen kannattajahörhöjä? Enpä usko.
Ja jotkut eivät ole huuhaa-hörhöjä eivätkä sen enempää konservatiivisia kristittyjä.
Minä luotan yleensä lääketieteeseen (en aina sataprosenttisesti, koska tiede muuttuu koko ajan), en ole rokotevastainen, uskon koronan olevan ihan todellinen, enkä hae pandemianeuvoja Raamatusta. Mutta olen silti varautunut mRNA-rokotteita kohtaan, ja vaikka uskoisin koronarokotteiden olevan maailman täydellisimpiä rokotteita, pitäisin koronapassia silti huolestuttavana ihmisten perusoikeuksiin kajoamisena.
Minua ei kai pitäisi nykykeskustelun mukaan olla edes olemassa. Rasittavaa.
Jaa, että se, että joku ei pääse festareille, kapakkaan, teatteriin on sitten perusoikeuksiin kajoamista. Kuule, nämä "perusoikeudet" on tänäpäivänäkin monien ulottumattomissa. Jotta sinne pääsee, pitää lunastaa lippu tai olla valmis maksamaan muuten. Rokotuksen ja roketepassin saa sentään ilmaiseksi. Eikös tämä "perusoikeus" tässä toteudu ihan yhtä hyvin kuin ennenkin?
Miten sinusta on enemmän ihimisten perusoikeus aiheuttaa ihmisille terveydellistä vaaraa tai jopa hengen menoa, kuin se että ihmisille turvattaisiin perusoikeutena hengen- ja terveydensuoja?
Homma toimii erinomaisesti, kun ihmiset saavat valita, ottavatko rokotuksen vai eivät. Jokainen tekee valistuneen valintansa ja kantaa siitä myös sitten aikuisenlailla vastuun. Kummaa porukkaa nämä rokotevastaiset, joiden mielestä muilla ei ole mitään oikeuksia, mutta heidän pitää saada kaikki ja vielä vaarantaa koko yhteiskunta terveyden, sivistyksen ja talouden osalta. Kuvaa hyvin sitä mentaliteettia, joka näillä rokotevastaisilla on ja heidän tavoitteitaan, jotka eivät kestä päivän valoa. Nämä rokotevastaiset nimenomaan pyrkivät noihin itseksimiinsä pimeisiin reset-näkymiin, joissa itse ovat tappajina jne.
Onhan se todella itsekästä ja vastuutonta, että rokottamattomat vaativat jälleen rajuja rajoituksia elämäämme, vaikka rokotepassin avulla voisimme jatkaa vapaammin.
Linkkaa yksikin rokottamaton, joka vaatii rajuja rajoituksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Googlasin tuon nanolipidit munasarjoissa -väitteen ja se debunkataan (perusteiden kera) useilla sivustoilla. Miten rokotekriittinen voi olla niin varma siitä, että juuri se nanolipideistä varoittava lähde on oikeassa? Tätä en ymmärrä millään.
Tuolle debunkkaukselle on varmasti suomenkielinenkin vastine. Etkö tiedä sitä vai etkö vain viitsi kääntää?
Kaikenlaista siansaksaa ihmiset nykyään kirjoittaakin...
Sinähän se sutki äijä olet! Kun koronavalheesi paljastetaan, vaihdat aihetta. Jos et kerran itse osaat uota debunkkausta kääntää, niin kuule, älä tule tänne levittelemään noita USAsta sinulle toimitettuja koronavalheitakaan. Et ymmärrä itsekään siis, mitä niissä sanotaan saati mitä ne tarkoittavat, koska kielitaitosi ja tietomääräsi on olematon.
Taas kerran oiva osoitus ja muistutus kaikille, että tämä kulkutautimyönteinen/rokotevastainen kampanjointi on ulkomailta johdettua toimintaa, jota johtavat ja sille materiaalitoimittavat USAn äärioikeistolaiset. Tätä samaa toimintaa löytyy muualtakin Euroopasta. - Outoa on vain se, että EUllakin on joku disinformaation paljastamiseen perustettu juttu (taitaa olla jopa Suomessa pääpaikka), mutta kummasti se on täysin poliittisesti sokea USAhan päin ja hiljaa kun ongelmaa ei saada mitenkään Venäjän niskoille.
Tsekkaapas dosettisi. Siellä saattaa olla jotain näin iltapäiväksikin :-) Sitten päikyille!
No nyt loppuivat sutkilta äijältä argumentit (ite saat kääntää sitten päiväuniesi jälkeen. - älä kutenkaan tsekkaile ja nappaile niitä tabujasi, jotei ajattelusi puuroudu lisää).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti itse sitä, että miksi korona on nyt niin paha asia, kun vertaa sikainfulenssaan. Olin silloin aloittamassa lukiota, kun tämä alkoi levitä ja silloin ei oltu yhtään näin hysteerisiä. Jokainen otti rokotteen jos tahtoi ja muuten kaikki jatkui normaalisti. Ei kenellekään maskeja, koulut toimivat normaalisti, tapahtumia oli, kaikki paikat auki jne. Miksi tämä nyt sitten on niin erilainen juttu, että pitää koko maailma pysäyttää sen takia. Sitä mietin paljon.
Alkaa vähän kyllä itseäkin jo ahdistaa tämä kaikki. Joka paikka, kun tavallaan toitottaa koronaa ja tuntuu kuin se olisi jokin ainoa aihe. Mietin myös paljon sitä, että miten tästä enää normaaliin päästään.
Itselle oli elämä jo ennen koronaa välillä raskasta, mutta nyt tuntuu välillä siltä, että menee loputkin voimat ja elämä mennyt aika ahdistavaksi. Jotenkin tulee mietittyä sitä, että on turha enää yrittää ja elämä ei kuitenkaan ole enää omissa käsissä kunnolla, kun koko maailmakin meinaa pysähtyä tähän tautiin. Tuntee itsensä jotenkin niin voimattomaksi ja pieneksi tämän kaiken keskellä.Itse en ole myöskään ollut koskaan ulkomailla ja aiemmin mietin, että ei minulla ole kiirettä ja menen sitten joskus, kun on enemmän rahaa tai muuten parempi tilanne. Nyt, kun tätä kaikkea katsoo niin tuleekin se ajatus, että jos matkustelusta ei enää tulekaan mitään ja pääsy ulkomaillekin vaikeaa ja näin maailma sulkeutuukin. Ei ehkä harmita niin paljon niitä, jotka ovat jo käyneet monissa paikoissa. Samalla tuo rokotepassi on kyllä pelottava asia ja jakaa ihmiset. Itse en ole rokotusta ainakaan vielä ottamassa, mutta jos tänne tulisi Ranskan malli niin olisihan se jo melkein pakko ottaa. Minusta tämä on jo jonkinlaista ihmisten alistamista. Lapsillekin rokotetta tyrkytetään ja narkolepsiat ynnä muut sikapiikin vaikutukset unohdetaan. Itse en unohda niitä ja mietin, että selvisin ilman ongelmia sikapiikista niin miksi enää testaisin miten käy. Tosin voi olla, että tännekin tulee tilanne, että melkein pakko ottaa ( esim kauppaan, töihin yms) ei pääse ilman niin parempi olla hiljaa itsekin.
Elämä on kyllä tullut aika ankeaksi, kun ei se muutenkaan täällä aina niin iloista ole. Nyt vaan viedään loputkin. En silti tarkoita, että pitäisi juosta baareissa tai ns levittää koronaa, mutta pitäisi kuitenkin jättää ihmiselle tilaa elää omalla tavallaan ja vähentää ahdistusta, eikä painostaa ja pelotella kaikella. En ole paljon ketjua lukenut, mutta kyllä itsekin kaipaan elämää ennen koronaa ja en koskaan kuvitellut tälläisiä olevan tulossa. Jos vertaa sikainfulenssaan niin mietin vaan sitä, että miksi nyt kaikki on niin eri lailla. En silti halua vähätellä ja ymmärrän, että ihmisiä kuollut ja ikävä asia.
Sikainfluenssa oli oikeasti paha tauti, luulin että kuolen siihen. Niin korkea kuume minulla oli pitkään ja niin kipeä olin. Minulla kesti yli puoli vuotta toipua siitä, mutta koskaan en tietenkään täysin ennalleni tullut. Esimerkiksi aiemmin aktiivisesti liikuntaa harrasteena en kuntoani tähän päivään mennessä ole samalle tasolle saanut kuin ennen sikainfluenssaa. Toki alkaa tulla jo ikä ja luonnollinenkin rapistuminen vastaan, kaikkea ei voi jonkin yksittäisen taudin syyksi laittaa.
Tämä korona sitten... senkin sain ja yhtenä iltana ja yönä oli kuumetta ja lihassärkyä sekä kuiva hakkaava yskä. Aamulla olin jo parempi. Iltaisin lämpö aina nousi vielä melkein viikon ajan, mutta muuten tunsin oloni terveeksi. Helpompi tauti kuin tavallinen flunssa monen viikon räkälimppeineen ja niistämisineen. Joillekin ehkä toisin, mutta minulla näin.
Sanoisin että saman tyyppinen kokemus täälläkin näistä kummastakin. Jos pitäisi valita kumman ottaa niin ottaisin koronan.
Palataan asiaan sitten, kun olet sen vaikean muodon elänyt aina kuukausien hengistyskonehoitoa myöden ja päätynyt ns maaliin. Tai vaihtoehtoisesti, kun sen on kaltaistesi vuoksi annettu levitä holtittomasti ja sairaaloiden kapasiteetti ei enää riitä, vaan käytävällä päädyt sinne maaliin ihan ilman apua.
Älä kirjoita aiheista joista et ymmärrä mitään. Se on vastuutonta. Se on vaikean muodon kokeneita, niitä parantuneita jotka edelleenkin kärsivät jatkuvasti jälkitiloista niin psyykkisesti kuin fyysisestikin sekä kuolleiden omaisia kohtaan erittäin julmaa pilailui heidän kustannuksellaan.
Tämä hyökkäävä syyllistäminenhän on yksi koronaentusiastien vakiotyökalu. Alkuvaiheissa sillä ehkä joku vaiennettiin, mutta nyt meillä jokaisella alkaa olla joku tuttava, joka on koronan parilla yskäisyllä sairastanut, joten kauhukuvilla pelottelu ei toimi.
Miksi jotkut ovat tähän pelotteluun lähteneet kritiikittä mukaan? Tuoko se esimerkiksi eläkeläisen päivään sisältöä, vai mikä on syy? Entä aktiivi-ikäinen väestö? Miten heidät on saatu pelkäämään?