Voisiko mies kuvitella seurustelevansa naisen kanssa jolla lapsia?

Siinä kaupassa saa sen ylimääräisen, täysin vieraan, ihmisen elämäänsä. Yleensä elämä lapsen oikean isän/äidin kanssa osottautuu enemmän tai vähemmän hankalaksi, eli ei kiitos!

Ehdoton ei! Oli sitten miten tahansa kaunis, mukava ja samalla taajuudella.Lapsen isä/isät pyörii kuitenkin kuvioissa ja eipä kyllä muutenkaa kiinnostais toisten kakaroita katsella.

... Paitsi ehkä siinä tapauksessa jos ne kakarat asuisi isänsä luona.. Tai jossain muualla.

En voisi.

Mieluummin poikamies.

M34

Itse en voisi. Ehkä kymmenen vuoden kuluttua, kun vanhimpien ikäjakaumaani sopivien naisten lapset muuttavat pois kotoa. Olen vasta kolmikymppinen, joten toistaiseksi pitäydytään lapsettomissa naisissa.

Voi, miehelläni ei ole lapsia ja minulla oli entuudestaan.

Näemmä voi: minulla oli 3 lasta kun mentiin yhteen, miehellä ei yhtään. Olin silloin 30+ ja mies 8 vuotta vanhempi, ihan kunnollinen ja akateeminen mikäli se jotain merkitsee. Nyt ollaan naimisissa ja ihan hyvin menee :)

Tottakai, mutta miehen kuuluu olla silloin mies, ei mikään keskenkasvuinen nulikka. Kaikki eronneet äidit eivät ole myöskään yksinhuoltajia, vaan yhteishuoltajuus toimii ja lapsilla on isä elämässään. Lapset eivät tarvitse silloin isää, joten miehen rooli muodostuu täysin erilaiseksi alusta alkaen.

Tiedän parikin perhettä, missä äiti on ollut noin neljäkymmentä vuotias erotessaan ja lapset ovat olleet alakoululaisia. Vanhemmilla on yhteishuoltajuus ja toisessa perheessä se on ollut viikko äidillä, viikko isällä -periaatteella. Lapseton mies on näissä tapauksissa solahtanut aika mukavasti joukkoon ja hän on ottanut lähinnä aikuisen roolin perheessä, toiseksi isäksi lapsille ei ole tarvinnut ryhtyä. Näillä miehillä on ollut hyvät itsetunnot jo alunalkaen, joten heitä voi olla aika harvassa...

Itsekin löysin 26-vuotiaana ja olisi ollut muitakin tarjolla. Ehkä 20-vuotiaana voi olla ongelma, saattaa löytyä poikkis omasta ikäluokasta, mutta perhe-elämä ei sitten onnistukaan...

[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 07:53"]

En tulisi mieleenkään. Olkoon nainen kuinka kaunis hyvänsä lapset ovat ehdoton ei. Haluan puhtaan koskemattoman naisen enkä YH:n jonkun jännä ähkijän kanssa tekemiä lapsia nurkkiin ja synnytysten venyttämään römpsää. On minulla sen verran omanarvon tuntoa että tiedän ansaitsevan parempaa kuin jonkun YH:n.

[/quote]

Suomi24 Sinkut-palstan epätoivoinen bongattu ;)

Seurustella ja panna voi, mutta avioliitto ja yhteen muuttaminen arveluttaisi. Oma on oma, ja en jaksaisi mitään !Vi##u sä mikään mun faija oo"- huutoja angstiselta teiniltä.

Varmasti osalle sopii tämä järjestely ja ihan hyvinkin.

[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 07:23"]

Voi, miehelläni ei ole lapsia ja minulla oli entuudestaan.

[/quote]

Lisään: olemme kumpikin akateemisia. Minulla on yhteishuoltajuus, en ole yksinhuoltaja.

[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 08:08"]

Seurustella ja panna voi, mutta avioliitto ja yhteen muuttaminen arveluttaisi. Oma on oma, ja en jaksaisi mitään !Vi##u sä mikään mun faija oo"- huutoja angstiselta teiniltä.

Varmasti osalle sopii tämä järjestely ja ihan hyvinkin.

[/quote]Missä on itsetuntosi? Menisitkö teinin rähinään täysillä mukaan? Noloa. :)

Riippuu paljon miehestä. Mun oma mies ainakin sopii mun ja koht 4 v tyttäreni joukkoo. Ja tosiaa mun miehen ei tarvitse mitää isähahmoo tääl alkaa olemaa. Vaan on yksi aikuinen meijän perheessä. Tyttärelläni on isä jota näkee kahden viikon välein ja on sitten hänen kanssaan viikon. Ikää itselläni on 22v ja miehellä 29v.

Jos sitä joutuisi vapaalle jalalle, niin haluaisin suunnilleen omanikäisen (n. 40 v) naisen. Siinä ikäryhmässä vapaista naisista suuri enemmistö on lapsellisia ja se olisi ok. Minulle olisi tärkeämpää, että nainen ei koskaan alkaisi haluta lasta minun kanssani. Muutenkin lapsettomuus herättäisi tässä iässä enemmän kysymyksiä naisen luonteesta kuin yksinhuoltajuus. Parasta olisi, jos lapset olisivat jo isoja. Pikkulapsiaikaa en enää jaksaisi ja teiniongelmat kuulostavat pienemmiltä, varsinkin kun en voisi ottaa merkittävää kasvatusvastuuta enää siinä vaiheessa.

Aika moni mies olisi kiinnostunut seurustelemaan vaikka lapsia useampia. Tämä nykyinen taas... Yh-äidit oli ihan ehdoton ei - kunnes tapasi minut. Meidän välillä oli niin uskomaton kemia ja energia että muulla ei ollut enää väliä. Itseasiassa homma kääntyi niinpäin että nyt mies suosittelee kavereilleen yh-äitejä :D Olen kuulemma niin erilainen kuin aiemmin tapailemansa lapsettomat naiset, lämmin ja rakastava. Nykyään hänen tulkintansa on että yh:t on paljon parempia parisuhteeseen koska äitiys kasvattaa pyyteettömään rakastamiseen, muiden huomioimiseen jne. Mies arvostaa sitä kun näkee miten paljon teen rakastamieni ihmisten vuoksi ja näkee että olen hyvä äiti, sellainen jonka haluaa omien lastensakin äidiksi (siis niiden tulevien). Että näinkin voi mieli muuttua oikean ihmisen kohdalla. Miehelle oli suuri oivallus kun ymmärsi juuri lasten kasvattaneen minusta tämän ihmisen joka olen, erilaisella elämänkokemuksella olisin erilainen.

Mun mieheni pystyi ja pystyy:) Kun tutustuimme samassa työpaikassa minulla oli jo 3 lasta (4-13v), parin vuoden kuluttua rupesimme seurustelemaan ja jo toisilla "oikeilla" treffeillä lapset esiteltiin miehen vanhemmille. Siitä saakka ollaan oltu samaa perhettä ja sukua, jo 18 vuotta takana:D

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 22:17"]

Lesken kanssa kyllä. Yh-äippärallista en ole vielä kiinnostunut, koska en ole niin vanha, vasta kolmekymppinen. 45-iässä varmaan nekin käy.

[/quote]

Niin, tässä nähdään taas se 1800-lukuinen asenne, että eronnut nainen on aina portto ja ainoa "kunniallinen" tapa naiselle jäädä yksin on miehen kuolema. Kertoisitko että mikä tekee eronneesta naisesta aina halveksitun, vuonna 2014? Ja koskeeko sama suhtautuminen myös yh-isiä? Aika moni meistä on vuosikaudet pelkästään lasten kanssa, ketään tapailematta, koskaan seksiä harrastamatta.

Mä sain lapsen ensimmäisessä parisuhteessani, avioliitossa, joka kesti 12 vuotta ja päättyi siihen kun mies rakastui työkaveriinsa pitkällä työmatkalla ulkomailla. Jäin lapsen kanssa yksin ja olin täysin yksin melkein 10 vuotta, kunnes tapasin nykyisen mieheni, lapsi oli siinä vaiheessa melkein täysi-ikäinen. Olen korkeasti koulutettu, urallani hyvin edennyt ja aina laittanut lapseni etusijalle. 

Mä oon kohdannut miehiä jotka kehuskelee menevänsä joka viikonloppu sänkyyn eri naisen kanssa ja sen vuoksi haukkuvat ne naiset huoriksi, etenkin jos niillä naisilla on lapsia. Sellainen mies on pelkkä kaksinaismoralistinen paskaläjä, ja niitä tuntuu olevan todella paljon.

En periaatteesta ikimaailmassa seurustelisi sellaisen miehen kanssa, joka huorittelee naisia missään tilanteessa, tai tekee naisista törkeitä yleistyksiä. Se kertoo ihan vaan naisvihasta. Oon muutaman kerran antanut pakit ton tyypin miehille ja vaikka lapseton oonkin, niin en hyväksy miestä, joka haukkuu yksinhuoltajanaiset, koska niitä on minunkin tuttavapiirissäni niin keskenään erilaisia tapauksia.