miksi erot pitkistä suhteista ?

Eli miksi erota pitkästä suuhteesta?!?

Mulla ollut 3 pitkää suhdetta, tässä erojen syyt:

- Suhde minua 15 vuotta vanhempaan ulkomaalaiseen muslimimieheen. Lopulta kulttuurierot vaan tuli liikaa vastaan ja lähdin.

- Alta kolmekymppisenä suhde fiksuun, akateemiseen suomalaiseen yrittäjämieheen. Mies oli tosi kova juhlimaan "poikien kanssa", mistä tuli lopulta ongelma sitten kun aloin haaveilla ihan perheestä. Miestä ei sellainen kiinnostanut ollenkaan. 4 vuoden suhteen jälkeen erottiin.

- Sitten löytyi 35-vuotiaana taas kivanoloinen mies. Koulutukseltaan DI, älykkään ja mukavan oloinen. Valitettavasti kärsi myös alkoholismista ja bipolaarisesta mielialahäiriöstä. Erityisesti maniasekoilut (mm. pettäminen maksullisten kanssa) ja juominen tekivät lopulta sen etten jaksanut saman katon alla miestä katsella.

Erosin 8 vuoden suhteesta lapseni isän kanssa moninaisista syistä. Oli väkivaltaa hänen puoleltaan (harvoin, mutta oli tapahtunut kuitenkin) sekä muuta dissaamista aina siihen pisteeseen, etten löytänyt itsestäni enää hiukkastakaan arvostusta tai kunnioitusta sitä ihmistä kohtaan. Siitä lähtökohdasta on huono lähteä enää suhdetta tekohengittämään. Mitään uutta kipinää muualta en etsinyt aikoihin.

Mun ensimmäinen liitto kesti 14 vuotta (yhdessä 15v). Periaatteessa hyvä liitto - ei uskottomuutta, alkoholiongelmia, väkivaltaa tms. Mä vain tajusin 30+ iässä että mulla on oikeus kokea oikeaa rakkautta ja arvostusta. Miehelle olin vain vaimo, en rakastettu, en se "maailman kaunein ja tärkein". Tuo kaipuu tuli liian suureksi ja erosimme kun lapset oli 3-12v.

Ero oli hyvä, sain itsetuntoni takaisin ja löysin lopulta ihanan miehen jonka kanssa olen ollut lähes 20v. Hänelle mun lapset on kuin omia (meillä 1 yhteinen) ja on aina saanut mut tuntemaan oloni tärkeäksi. Hänen avullaan myös esikoispoika sai paremman kuvan parisuhteesta ja puolison kunnioittamisesta ja arvostamisesta. Tämä on mulle todella tärkeää. Samoin tyttäret eivät sorru kehen tahansa vain saadakseen jonkun elämäänsä vaan tietävät minkälainen oikea rakkaussuhde on.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 11:27"]Erosin 8 vuoden suhteesta lapseni isän kanssa moninaisista syistä. Oli väkivaltaa hänen puoleltaan (harvoin, mutta oli tapahtunut kuitenkin) sekä muuta dissaamista aina siihen pisteeseen, etten löytänyt itsestäni enää hiukkastakaan arvostusta tai kunnioitusta sitä ihmistä kohtaan. Siitä lähtökohdasta on huono lähteä enää suhdetta tekohengittämään. Mitään uutta kipinää muualta en etsinyt aikoihin.

[/quote]

Itse olit täydellinen, se oikein paistaa tekstistäsi :D

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 11:15"]

Eli siis te joilla ollut pitkä suhde, kenties jopa lapsia, niin miksi olette eronneet ? Onko suhteessa ollut oikeasti vikaa vai oletteko vain kaivannut jännitystä elämään uuden kumppanin kanssa ?

[/quote]Mitäs luulisit? Pitkän suhteen eteen on tehty monta vuotta töitä, ei sellaista lopeteta hetken huumassa. Eli kyllä, on ollut pahasti pielessä asiat yleensä jo pitkään.

Olimme yhdessä yli 10v. Lapset 7v. ja 2v. Mietin eroa kauan, noin 1 1/2 vuoden ajan. En rakastanut miestäni enää. Meillä ei ollut muuta yhteistä kuin lapset ja arjen pyörittäminen. Seksiä tai muuta läheisyyttä ei ollut. Kävimme 6kk ajan pariterapiassa, muttei siitä ollut varsinaista apua.

Nyt kaksi vuotta eron jälkeen elämä on jo mukavaa. Lapset on sopeutuneet melko hyvin. Ex on uskoakseni onnellisempi. Minä olen onnellinen ja tavannut uuden rakastavan/rakastettavan kumppanin ja menimme tammikuussa kihloihin.

Edelleen meillä on ex:n kanssa yhteiset lapset ja heidän kauttaan myös yhteistä arjen suunnittelua.

Olen tyytyväinen, vaikka ero olikin elämäni vaikein ja kipein päätös.

"Itse olit täydellinen, se oikein paistaa tekstistäsi" Awww, kiitos suloisesta kommentista, mutta olet nyt hieman ylitulkinnut. Itsehän en missään kohtaa niin väittänyt, vaan kerroin eron syyksi sen, etten enää arvostanut tai kunnioittanut miestä, jolloin tajusin ettei minulla ole myöskään enää mitään keinoja lähteä suhdetta "parantamaan".

Ehkä rakkaus on hiipunut ja on oltu kuitenkin yhdessä arjen pyörittämisen ja lasten vuoksi. Kun lapset aikuistuu ja tulee enemmän omaa aikaa, niin ehkä huomataan että yhdessä ei enää ole oikein mitään. Jos tulevaisuuden suunnitelmat ovat erilaisia, niin ero on aika järkevää. Vauhtia tulee viimeistään sitten kun toinen ihastuu johonkuhun.

Väsyttiin toisiimme ja lapsiperhearkeen, riideltiin liikaa, purettiin pettymyksiä ja arjen väsymistä toisiimme, unohdettiin pitää toisistamme huolta. Mies sitten löysi paremman lohduttajan ja vaihtoi lennossa uuteen liittoon. Toivottavasti nyt sitten sujuu paremmin.

Papin aamenen ja lasten jälkeen vaimon seksihalut ovat kummasti kadonneet. Emme ole siis vielä eronneet, mutta eipä tällä liitolla kovin valoisa tulevaisuuskaan ole.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 11:26"]Mulla ollut 3 pitkää suhdetta, tässä erojen syyt:

- Suhde minua 15 vuotta vanhempaan ulkomaalaiseen muslimimieheen. Lopulta kulttuurierot vaan tuli liikaa vastaan ja lähdin.

- Alta kolmekymppisenä suhde fiksuun, akateemiseen suomalaiseen yrittäjämieheen. Mies oli tosi kova juhlimaan "poikien kanssa", mistä tuli lopulta ongelma sitten kun aloin haaveilla ihan perheestä. Miestä ei sellainen kiinnostanut ollenkaan. 4 vuoden suhteen jälkeen erottiin.

- Sitten löytyi 35-vuotiaana taas kivanoloinen mies. Koulutukseltaan DI, älykkään ja mukavan oloinen. Valitettavasti kärsi myös alkoholismista ja bipolaarisesta mielialahäiriöstä. Erityisesti maniasekoilut (mm. pettäminen maksullisten kanssa) ja juominen tekivät lopulta sen etten jaksanut saman katon alla miestä katsella.

[/quote]

Taisi tuo musu olla se viimeisin näistä. Tuskin olisit muuten kelvannut noille suomalaisille, mamupatjailtuasi ensin.

Jaa-. Minä erosin, koska mies otti sivusuhteen. En halunnut jakaa miestäni toisen naisen kanssa. Mies tarjosi tähän mahdollisuuden.

jos tämä ei riitä ap:lle vastaukseksi, niin ap on viiåssiin samaa mieltä exäni kanssa: olen ahdasmielinen länsimaalainen nainen.

Ap voisi määritellä mitä tarkoittaa pitkällä suhteella? Itse tarkoitan 25-30 vuotta yhdessä.

10 vuotta on lyhyt aika ihmisen elämässä.

12 vuotta oltiin yhdessä. Meillä meni ekat 3 vuotta oikein hyvin, sitten alkoi tulla näitä mielialanvaihteluja enemmän, siitä vaan pikkuhiljaa alkoi ja enkä oikein tajunnutkaan, miten se siihen päätyi tai miten en lähtenyt jo aikaisemmin. Tai minulla ei ollut kykyä lähteä aikaisemmin, koska mies oli aina hyvä lepyttelemään mutta loppuaikoina.. Ei tehty enää mitään yhdessä, elämästä katosi ilo. Mies tuli töistä ja makasi vaan sohvalla. Ei käyty missään, edes kylässä. Mies alkoi karjua ja huutaa, myös lapsille. Minusta tuli lehmä ja nauta ja vuoroin olin kuningatar ja hänen elämänsä valo. Oli myös hyviä päiviä ja naurua, mutta vuoristorata viikosta toiseen ja päivästä toiseen päällä. Kuin olisi munankuorilla kävellyt. Pidin liikaa kiinni ehjästä perheestä kun minullakin oli sellainen ollut, ja maailmani oli ehkä liian mustavalkoinen. Mies ei suostunut lähtemään perheterapiaan, minä olisin halunnut niin vielä korjata asioita. Mies panttasi rahojaan säästötilille ja mihinkään ei voinut mennä tai tehdä mitään, kun se maksoi rahaa ja alkoi sairaalloinen saituus. Sitten minulle paljastui maksulliset naiset. Nyt menin kriisiterapiaan yksin että sain selvitettyä päätäni. Isäni oli kuollut aiemmin ja suru vielä päällä, mutta isän joskus sanomista sanoinsta sain voimaa lähteä. Ei toista voi pakottaa muuttumaan. Sitten kun olin lähtenyt, niin yks kaks mies olisi lähtenyt sinne terapiaan. Oli vaan myöhäistä. Olen myöhemmin lukenut rajatilapersoonasta ja ex voisi olla sellainen.

nyt olen uusperheessä ja onnellinen sellainen, elämä on rauhallista ja iloista