Mitä vanhempansa hylkäämiksi joutuneet lapset todella miettivät

Ajatellaan erotilannetta, onko toisen vanhemman kaikin keinoin yritettävä estää lapsen hylkääminen toisen vanhemman toimesta? Missä menee raja?

Up! Haluun tietää onko enemmänkin kohtalontovereita!

Up.

En tiedä kuulunko tähän ketjuun, kun minua ei ihan sanan varsinaisessa mielessä hylätty. Kävi kuitenkin niin, että isäni (joka oli minulle vanhemmistani se läheisempi) sairastui ollessani 7 v. En sitä silloin tajunnut, mutta kyse oli siis alkoholismista ja masennuksesta, ehkä jostain muustakin.

Suhteeseemme tämä vaikutti siten, että lakkasin olemasta olemassa hänelle: enää ei menty mihinkään, tehty mitään tai puhuttu, isä ei myöskään vastannut. Tarkoittaa siis sitä, että tosissaan ei vastannut sanallakaan moneen vuoteen. Lukuunottamatta raivokohtauksia, joita sai ajoittain, kun jankkasin ja jankkasin että saisin vastauksen. Eikä noissa raivokohtauksissakaan puhuttu, perkelettä korkeintaan huudettiin ja seuraavaksi tuli nyrkkiä naamaan.

Äiti sitten... Ei kai ollut henkisesti läsnä hänkään. Lopputulos se, että ikävuodet 7-16 elin samassa talossa vanhempieni kanssa, mutta täysin omillani. No, jääkaapista sain ruokaa, mutta muuten hoidin itseni ja omat tarpeeni. Varastin mitä tarvitsin, pesin vaatteet ja jätin huoneen siivoamatta. Kuljin missä kuljin, join mitä join, nain ketä nain ja niin päin pois, kunnes muutin kotoa.

Minulla seurauksena näistä kokemuksista oli aluksi se, että etsin kovasti rakkautta, mutta en osannut ottaa sitä vastaan. Kokeilin rajoja suhteissani, testasin ja testasin toisen kärsivällisyyttä kunnes se loppui samoin kuin suhdekin. Harhailin joitakin vuosia tällä tavalla, voin huonosti, luotin korkeintaan itseeni.

Selvisin. Satuin tapaamaan hyvän ihmisen, mieheni, jonka kärsivällisyys riitti temppuiluuni. Kun sain kaipaamaani rakkautta ja aloin jopa luottaa siihen, paraneminen alkoi. Takapakkia on tullut välillä, se on ilmennyt lähinnä epämääräisenä ahdistuksena. Välillä kävin juttelemassa ammattilaiselle ja availemassa solmuja. Nyt ehkä jo viitisen vuotta on ollut pelkästään hyvä olla.  

up